Siirry pääsisältöön

Reetta Meriläinen ja Johanna Pentikäinen: Lautasellinen iloa

"Kun isä kantoi illalla tupaan pitkiä koivuhalkoja ja teki männynoksista uuniluudan, alkoi odotus. Äiti nosteli esiin leivontakalut ja pyysi minua hakemaan taikinajuuren vintiltä. Juuren päälle hän kaatoi hieman vettä ja jauhoja." (Hannu-Pekka Björkman: Leipäpäivä.)
Reetta Meriläinen ja Johanna Pentikäinen (toim.):
Lautasellinen iloa. Kirjallinen keittokirja
(Kirjapaja 2013)
126 sivua
Sinisen linnan kirjastosta bongasin vinkin tästä kiinnostavasta kirjallisesta keittokirjasta, joka kantaa nimeä Lautasellinen iloa. Nimivalinta on varsin onnistunut, sillä kirjasta jää jotenkin kovin iloinen mieli: teos on värikäs ja kiva katsella,  eivätkä nuo kuvassa näkyvät, kirjan reseptin mukaan leivotut suklaahullun supermuffinitkaan saaneet suupieliä kääntymään alaspäin, päinvastoin!

Kirjallisen keittokirjasta tekevät kaunokirjalliset tekstit. Monessa tekstissä nousevat esille lapsuuden suloiset makumuistot: Esimerkiksi Hannu-Pekka Björkman muistelee viehättävässä tekstissään Leipäpäivä sitä, miten hänen lapsuudessaan äiti leipoi leipää. Pojan tärkeä tehtävä oli käydä viemässä lämpimiä leipiä naapureihin. Laura Honkasalo muistaa Maikki-tädin tekemän täydellisen toffeen, Jari Tervon tekstissä taas rinnastuvat vallankumous ja gulassi. Kirjallisen panoksensa kirjaan ovat antaneet myös Leena Lehtolainen, Irja Askola, Sinikka Nopola, Ilpo Tiihonen ja Aki Ollikainen.

Kirjan tuotoista osa suunnataan Naisten Pankille, ja kirjan reseptit ovat peräisin yhteisön jäsenten arkistoista. Reseptivalikoima on kirjan tapaan värikäs, sillä tarjolla on niin karjalanpiirakoita kuin guatemalalaista tomaattikastiketta. Reseptit vaikuttavat pääasiassa kohtuullisen helpoilta, ja ainakin minä löysin teoksesta monta kiinnostavaa ohjetta, joita aion vielä kokeilla.
Äitini, periaatteessa hurahtamaton luonne, hurahti gulassiin. Pörkölt olisi ollut maineikkaista unkarilaisherkuista helpompi rovaniemeläisen lausua ja luultavasti myös kokata, mutta ulkomaanruoka taivutettiin heti suussasulavaan muotoon: kulassi. (Jari Tervo: Kulassi.)

Kommentit

  1. Ihana postaus ja ihanat muffinssit! Tällaisia kirjoja lukisin mielelläni enemmänkin; siis vastaava idea mutta ruokareseptien sijasta esim. käsityöohjeita (en tee käsitöitä, mutta noin esimerkkinä) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Maria! Nuo muffinssit olivat kyllä ihania. Nyt ne ovat enää muisto vain. :)
      Totta, olisi kiva lukea enemmän tämäntyyppisiä teoksia! On hyvä idea sekoittaa tietoa ja fiktiota.

      Poista
  2. Iloista puuhaa syömisen pitäisi ollakin, makuja ja nautiskelua. Nykyään vaan tuntuu, että siitä on tullut käsittämättömän monimutkaista puuhaa... kalorien laskeminen ei ole enää mitään kunnon ruokahifistelijöiden rinnalla. Minulle riittää, että tulee kylläinen olo eikä tarvitse nälässä kuilottaa. En juuri kokkaile, mutta noin fiilistasolla tämä voisi olla minulle sopiva kirja - ja noista muffineista valuu suklaa melkein tänne ruudun toiselle puolelle, ihania ovat. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen hyvin samaa mieltä kanssasi! Monet muotiruokavaliot ovat mielestäni hyviä keinoja tehdä oma elämä hankalaksi. Minusta on kiva laittaa ruokaa, ja syöminen vasta onkin kivaa. ;)

      Poista
  3. Tämä kirja vaikuttaa syötävän suloiselta. Pitääpä katsoa, jos tulisi vastaan kirjastossa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa tutustua. Syötävän suloinen on osuvasti sanottu. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Haaste: kirjankansibingo

Haasteeseen osallistuvat saavat käyttää bingokuvaa omissa postauksissaan. Kesän ajalle on varmasti taas luvassa monenmoista haastetta, ja päätin minäkin - ensimmäistä kertaa muuten - kyhätä kokoon lukuhaasteen. Viime kesänä Le Masque Rouge -blogin Emilie emännöi kirjabingoa , ja siitä kehittelin edelleen kirjankansibingon. Bingorivejä täytetään lukemalla kirja, jonka kansikuva vastaa kutakin bingoruutua. Eli jos luetun kirjan kansikuvassa on lapsi, saa ruksata kyseisen lokeron. Bingo muodostuu vaakasuorasta, pystysuorasta tai vinottaisesta, kulmasta kulmaan ulottuvasta rivistä, jossa on viisi lokeroa. Samaa kirjaa ei voi käyttää useampaan lokeroon. Lokeroiden täyttämisessä saa käyttää omaa tulkintaa, kunhan ei vihreää lue punaiseksi. Haaste alkaa huomenna 15.5. ja päättyy 15.8. Elokuun loppuun mennessä toivon jonkinlaista bingokoontia, joka tulisi linkittää tämän postauksen kommentteihin. Bingoajien kesken arvotaan syyskuun alussa jonkinlainen kirjallinen palkinto. Koska tä...

100. postaus ja kirja-arvonta (päättynyt!)

Blogini on vielä lapsen kengissä ja ensi askeleiden tiellä, mutta sadannen postauksen aika tuli yllättävän äkkiä: tässä se nyt on! Ensimmäisen blogitekstini julkaisin 3.11.2013, ja nyt, noin neljän kuukauden iässä, on tämän sadan tekstin merkkipaalun aika. Vauvani on pari viikkoa blogiani vanhempi, ja juuri vauva selittää sitä, miksi olen ehtinyt lukea ja postata niin paljon. Hän on hyvin tyytyväinen ja rauhallinen, eli äidin lukuharrastusta ajatellen (ja toki muutenkin) unelmavauva. Olen ehtinyt viime kuukausina lukea enemmän kuin pitkään aikaan tätä ennen, joten kulunut talvi on ollut hyvin antoisa. Aloitin blogin, koska minua on jo pitkään häirinnyt se, että unohdan niin paljon lukemiani kirjoja. Kysymys ei ole kirjojen huonoudesta vaan onnettomasta muististani, ja ajattelin, että blogin avulla voin palata muistuttamaan mieleeni, mitä kirjoja olen lukenut ja millaisia ajatuksia ne ovat herättäneet. Bloggaaminen on kuitenkin ollut myös paljon muuta kuin lukukokemusten muistiin ki...

Blogistanian Tieto - äänestä täällä!

Logo: Marja-Leena Liipo Blogistanian kirjaäänestykset lähestyvät! Tarkat äänestysohjeet löytyvät täältä . Tänä vuonna tietokirjallisuuteen keskittyvää  Blogistanian Tieto  -kilpailua emännöidään tässä Kirjakaapin kummitus -blogissa. Jos haluat äänestää tietokirjallisuutta, julkaise perjantaina 27.1. kello 10.00 omassa blogissasi postaus, jossa kerrot, mitä kirjoja haluat äänestää. Linkitä postauksesi tämän postauksen kommenttikenttään, josta minä käyn linkatut postaukset lukemassa ja laskemassa äänet yhteen. Muistathan merkitä postaukseesi, montako pistettä kullekin kirjalle annat, jos äänestät useampia kirjoja! Myöhästyneitä listoja ei huomioida, eikä listaa myöskään saa julkaista etukäteen. Listan voi toki ajastaa ilmestymään etukäteen, ja linkin voi tuoda tähän postaukseen kommenttina jo ennen ensi perjantaita. Äänestystulokset julkaistaan emäntäblogeissa lauantaina 28.1. kello 10. Blogistanian muut emäntäblogit löytyvät seuraavista linkeistä: Blogistanian Finlan...