Siirry pääsisältöön

Väinö Linna: Täällä Pohjantähden alla (osa 3)

"Kesäillan hämyssä mies käveli kotiinsa verkkaisesti. Hän katseli polun ympäristöä: puita, myöhäisiä lintuja, jotka tirskuttivat puiden latvoissa, ruohoa ja muuta sellaista. Mitään hän ei ajatellut, mutta kevyt ja onnellinen olo hänellä oli."
Väinö Linna: Täällä Pohjantähden alla, kolmas osa
(WSOY 1962)
544 sivua
Väinö Linnan romaanitrilogian päätösosa alkaa murheellisissa merkeissä. Sisällissota on jäänyt taakse, mutta muistot ja haavat ovat tuoreita. Kotiin palannut Koskelan Akseli on muuttunut mies:
Niin. Hän oli lyöty mies, sekä sielun että ruumiin puolesta. Hän oli palannut sinne, mistä oli lähtenyt, tämän pienen ja harmaan torpan piiriin. Täältä oli kaikki alkanut, tuvan lattialta, vaihe vaiheelta suurentuen, kunnes oli saavuttanut sellaiset mittasuhteet, että mies oli ollut kuin lastu myrskyssä. Nyt oli jäljellä vain pirstaleita ja hän niiden keskellä sammuneena ja tyhjänä.
Kerran kuukaudessa entisen kapinajohtajan täytyy käydä ilmoittautumassa nimismiehelle, eikä pitäjän rajojen ulkopuolelle ole poistumista ilman lupaa. Eipä Akseli ihmisten ilmoille juuri kaipaakaan, vaan hoitaa asiansa ilmeettömänä ja sivuilleen vilkuilematta.

Elämään kuitenkin kuuluu toivo, ja valoa ilmaantuu vähitellen Koskelaankin. Torpparit saavat viimein lunastaa tilojaan itselleen, ja lisäksi Akseli saa hankittua kauan havittelemiaan lisämaita. Hyvien käänteiden myötä elämä alkaa vähitellen asettua uomiinsa, kunnes seuraa erään aikakauden päätös: isä-Jussin aika tulee. "Vanhan Koskelan" kautta Linna kuvaa upeasti elämän kiertokulkua, miten kaikella on aikansa. Kyyneliltä on mahdotonta välttyä, kun vanhan raivaajan, esi-isän, aika päättyy.
Sitten, yhtäkkiä, vallitsi hiljaisuus.
Maailma kuitenkin jatkaa menoaan, ja niin vakiintuu vähitellen Koskelan elokin uomiinsa. Perhe kasvaa, mutta menneisyys ei jätä Akselia rauhaan, ja lopulta hänen on uskallettava puhua siitä, mitä on tapahtunut. Mies tuntuu kaipaavan jonkinlaista hyväksyntää, synninpäästöä, ja tärkeimmiltä läheisiltään hän tukea saakin.

Pentinkulmalla eletään edistyksen vuosia. Pelloille alkaa ilmestyä vähitellen koneita, ja pian on vaikea ymmärtää, miten ilman autoa on ennen voitu tulla toimeen. 1930-luvun lähestyessä poliittinen ilmapiiri kiristyy: Lapuan liike herää eloon ja muilutukset alkavat, Mäntsälän kapina leimahtaa. Kansan kahtiajakautuminen ei ole vieläkään ohitse, ja vakaita aikoja on turha odottaa. Vaikka Koskelassa työ alkaa tuottaa tulosta ja ainainen kituuttaminen helpottaa, on edessä suuri mullistus, kun syksyllä 1939 Koskelan pojat kutsutaan astumaan palvelukseen. Sota syttyy, eikä Pentinkulmallakaan vältytä suru-uutisilta. Vaikeidenkin aikojen jälkeen elämä kuitenkin taas jatkuu, ihmiset vanhenevat ja nuoremmat astuvat esiin.

Näen, että kokonaisuudessaan Täällä Pohjantähden alla kertoo paljon paitsi historiastamme, myös meidän ajastamme. Toimeentulo vaihtelee, toiset elävät leveämmin kuin toiset, eikä eriarvoistumisen aika ole vieläkään ohitse. Linnan romaanitrilogian tenho onkin mielestäni sen ajattomuudessa. Vaikka Linna kuvaa historian tapahtumia, hän kertoo samalla ajattomasti ihmisestä, ihmisluonnosta ja elämästä. Emme me (valitettavasti) ole niin paljon muuttuneet. Mutta vaikka Linnan kuvaamat tapahtumat ovat raakoja ja surullisia, on kerronta niin lempeää ja ihmisluontoa ymmärtävää, että se auttaa myös lukijaa ymmärtämään.

Täällä Pohjantähden alla on suurromaani, joka ansaitsee asemansa kansakuntamme kaapin päällä. Se on upea kokonaisuus, joka koskettaa ja jonka seuraan toivoisin mahdollisimman monen lukijan asettuvan.

Ihminen sodassa -haasteeseen saan nyt tämän kolmannen osan luettuani taas yhden kokonaisen suorituksen. Olen yhden kirjan päässä luutnantin arvosta.

Kommentit

  1. Hieno kirjoitus ja hieno kirja. Alkuun lainaamasi katkelma on niitä huomaamattomia lyhyitä onnen hetkiä, joita kirja lavasti ympäristön kautta. Nyt ei oikein tiedä, miten tästä elämäänsä taas jatkaisi. :-)

    VastaaPoista
  2. Kiitos, Juha! ❁
    Kyllä Linnan trilogia vaikutti ja vakuutti, on klassikon asemansa ehdottomasti ansainnut.

    VastaaPoista
  3. Upeaa, että sait kirjan päätökseen. En muista, olenko lukenut mitään yhtä paljon itkettävää kirjaa ikinä. Koskettavaa ja sujuvaa luettavaahan tämä on, Suomen historia yksilöiden kautta tulee niin lähelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, tässä historia elää hienolla tavalla eloon. TPTA on pitkään ollut luettavien kirjojen listallani, ja olen todella tyytyväinen, että vihdoin sain trilogian luettua. Hieno elämys!

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pilvi Hämäläinen: Cinderella

Jade hyrrää hyvästä mielestä. Näin vaan tytöt löytävät ihan täysin sattumalta taas yhden yhteisen jutun! Kyllä tästä taitaa ihan oikea ystävyys muodostua! Vaikka Jaden äiti ei kuulukaan ympäristölautakuntaan, niin Jade sentään on ihminen, joka on kiinnostunut kiinnostavista asioista.  Pilvi Hämäläinen: Cinderella Otava 2022 kansi Elina Warsta 269 sivua Pilvi Hämäläinen on tullut tunnetuksi erityisesti Putous-näyttelijänä, ja nyt häneltä on julkaistu esikoisromaani. Teoksen keskiössä ovat yläkoululainen Jade-Adele, joka häpeää nimeään ja äitiään, Jaden äiti Siru, joka ei häpeä juuri mitään, ja Sirun äiti Sirkka, joka kiinnittää huomionsa Cinderellaan. Samaan sukuun kuuluvien naisten lisäksi yhtenä näkökulmahenkilönä on aikuisikään ehtinyt Jari, joka elää äitinsä katon ja komennon alla. Romaani kuvaa tapahtumia, jotka keskittyvät yhteen päivään. Kun päivä etenee kohti erästä suoraa lähetystä, tapahtuu paljon, ja päivän mittaan henkilöistä paljastuu monenlaista. He joutuvat itse kukin kum

Shelley Read: Minne virta kuljettaa

  Eräänä yönä matalien pilvien riippuessa laakson yllä me kaksi – syntymätön lapseni ja minä – käperryimme pesäämme huopien alle, ja siellä maatessani kuvittelin kaikkien metsän eläinten tekevän samoin, asettuvan levolle, kääriytyvän kerälle omaan lämpöönsä. Mietin, että jotkut metsän äideistä tunsivat lastensa potkivan sisällään aivan samalla tavalla, kun toiset taas ruokkivat ja hoivasivat ja suojelivat jälkeläisiään niin kuin minä pian tekisin. Ajattelin kaikkea sitä elämää, joka alkoi, kesti ja päättyi ympärilläni, suurimmasta karhusta pienimpään hyönteiseen, siemeneen, nuppuun ja kukkaan. Metsässä en ollut yksin. Olin varma, että juuri se oli yksi niistä asioista, joita Wil oli yrittänyt selittää minulle. Syleilin lempeästi vatsani kumpua, sekä lastani että myös jotain muuta, jotain sanoin kuvaamatonta valtavuutta, jonka osa tunsin olevani. Shelley Read: Minne virta kuljettaa Otava 2023 alkuteos Go as a river suomentanut Jaakko Kankaanpää äänikirjan lukija Mirjami Heikkinen kesto

Tiina Raevaara: Minä, koira ja ihmiskunta – Lajien välisen yhteiselon historia

Ihmisen kulttuuri ja yhteiskunta eivät kuitenkaan sisällä pelkästään ihmisiä. Ei ole olemassa mitään puhtaasti ihmistä sisältävää kokonaisuutta. Elämme pienellä pallollamme yhdessä toisten lajien kanssa. Muut eläimet ovat muokanneet kulttuuriamme ja rakentaneet yhteiskuntaamme. Tai ehkä asia pitäisi sanoa näin: ihmiskunta on muokannut itseään ja maailmaansa muiden eläinlajien avulla. Tiina Raevaara: Minä, koira ja ihmiskunta – Lajien välisen yhteiselon historia Otava 2022 317 sivua Tiina Raevaara on suunnattoman taitava kirjoittaja, ja siitä on osoitus tämäkin: Minä, koira ja ihmiskunta – Lajien välisen yhteiselon historia  on kiehtova ja hyvin kirjoitettu tietoteos ihmisen ja hänen parhaan ystävänsä yhteisestä taipaleesta historian hämäristä nykypäivään. Kokonaisuuteen nivoutuu luontevasti anekdootteja kirjailijan kokemuksista koirien ja muiden eläinten kanssa. Kimmoke kirjan olemassaoloon löytyy mitä ilmeisemmin kirjailijasta itsestään: "Kaikista eläinlajeista nimenomaan koira o