Siirry pääsisältöön

Tekstit

Katja Kärki: Jumalan huone

"Kipinä karkasi mummolan saunankiukaasta, jolle Mauri-ukki heitti löylyä. Tai ehkä se lähti saarnaajasedän syyttävistä silmistä, kun se näki minussa helvetin. Tai ei, minun silmistäni se kipinä sinkosi. Minä poltan tämän kaiken, tuikkaan tuleen koko kaupungin ja sen maalaiskylät."

Katja Kärjen esikoisteos Jumalan huone ulottuu 1930-luvulta uudelle vuosituhannelle saakka. Romaani tarkastelee Martikaisen sukua ja erityisesti suvun naisia: Ailia, joka päätyy huolehtimaan sisarensa perheestä tragedian jälkeen; Mariaa, joka on lapseton ja vähän vääränlainen suvun tiukkoihin raameihin; Elsaa, joka vasta onkin vääränlainen.

Elämää määrittelee vahvasti lestadiolaisuus. Sunnuntaisin käydään seuroissa, joita luotsaa karismaattinen Hannu. Televisiota ei katsota eikä musiikkia kuunnella, muutenkin synnin tekemiseen suhtaudutaan hyvin vakavasti. Kuka on uskossa ja kuka uskoo oikealla tavalla, siinä tärkeitä kysymyksiä mietittäväksi.

Aili edustaa naisista vanhinta sukupolvea, Maria on sii…
Uusimmat tekstit

Michelle Obama: Minun tarinani

"Minä asuin lapsena liikuntarajoitteisen isän kanssa liian pienessä asunnossa kaupunginosassa, joka alkoi taantua, eikä meillä ollut paljon rahaa, mutta minun ympärilläni oli rakkautta ja musiikkia monikulttuurisessa kaupungissa, maassa jossa opiskelemalla voi päästä pitkälle. Minulla ei ollut mitään tai minulla oli kaikki. Sen tarinan voi kertoa kahdella tavalla."



Olen ihaillut Michelle Obamaa siitä saakka, kun hänestä tuli Yhdysvaltain ensimmäinen nainen, ja oli itsestään selvää, että Obaman kirjan luen ennemmin tai myöhemmin. Kirja tuli pikaisesti julkaisun jälkeen Storytelin valikoimiin sekä e- että äänikirjana, ja ennen joulua 2018 vietinkin paljon aikaa kuunnellen Minun tarinaani lenkkeillessä, autoillessa ja kotitöiden lomassa.

Michelle Obaman tarinan kanssa kelpaakin viettää aikaa. Vaikkei kyseessä ole varsinainen ryysyistä rikkauksiin -tarina, on se kuvaus siitä, miten Chicagon South Sidesta voi varsin vaatimattomista oloista ponnistaa kohti maailmanlaajuista kuului…

Ebba Witt-Brattström: Vuosisadan rakkaussota

"Aluksi et ollut tuollainen minua kohtaan.
Olit sitä mieltä että voisin kehittyä
mutta et ajatellut 
että olin vääränlainen.
Halusit innostaa
minua kehittymään.
Et pakottanut minua.
Se oli hienoa."


Vuosisadan rakkaussota sai kunnian olla vuonna 2018 viimeinen kokonaan lukemani kirja. Aivan hempeän leppoisasta joululomalukemisesta ei ole kyse, sillä kysymyksessä on eronneen avioparin dialogi, joka avaa jopa raadollisesti esille sen, miten rakkaus muuttuu riidaksi, pettymykseksi ja vihaksi.

Aamulehden mukaan kirja on avainromaani, eli se kertoo todellisista ihmisistä. Romaanin naisääni on siis itse kirjailija, Ebba Witt-Brattström. Miesääni puolestaan on kirjailijan entinen puoliso, Horace Engdahl.

Nämä kaksi ääntä vuorottelevat tekstissä, joka on proosaa mutta aseteltu runon tavoin. Äänet sivaltavat toisiaan, nostavat esille toisissaan havaitsemiaan epäkohtia, ilkeilevät ja kiistelevät.
Nainen sanoi:
Ketä yrität vakuuttaa?
Juuri tuota olen koettanut
takoa päähäsi kymmenen vuoden ajan.
Mi…

Helmet 2018 -lukuhaaste täynnä!

Helmet lukuhaaste vuosimallia 2018 on nyt täynnä! Tämä onkin ensimmäinen Helmet-haaste, jossa olen saanut kaikkiin kohtiin jonkin kirjan. Nyt on siis hyvä suunnata kohti vuoden 2019 haastetta, joka löytyy täältä.
Haasteen merkeissä tuli luettua useita hyviä kirjoja, mutta erityisesti haluan nostaa esille muutamia. Kohtaan 1 valikoitui Ayọ̀bámi Adébáyọ̀n Älä mene pois, jonka afrikkalainen tunnelma on helppo palauttaa mieleen edelleenkin. Jojo Moyesin Kerro minulle jotain hyvääpuolestaan meni sydämeeni, vaikka pitkään vastustelin Moyesin houkutusta. Gail Honeymanin Eleanorille kuuluu ihan hyvää jäi vahvasti mieleen sympatiaa keräävän päähenkilönsä ja yllättävän loppuratkaisunsa vuoksi.

Novelleja tuli luettua vähän, mutta Lucia Berlinin Siivoojan käsikirja oli todellinen elämys. Satu Rämön Islantilainen kodinonnipuolestaan sai taas kaihoamaan Islantiin, mihin sijoittui myös upea Kätlin Kaldmaan Islannissa ei ole perhosia.

Laura Lähteenmäen Yksi kevät oli vuoden aikana lukemiani harvoja n…

Elly Griffiths: Jyrkänteen reunalla

"Ruth ottaa kuvia kallioista ja kivivyöryistä ja piirtää muistikirjaansa kartan. Sitten hän raivaa Tedin avustuksella pois jonkin verran isoja kiviä. Hiekka on kulunut seinämien välisestä kuilusta, ja esiin on tullut, joka ensisilmäyksellä näyttää sekin kiveltä, sileältä ja valkoiselta.
Luita."

Ruth Galloway -sarjan kolmas osa, Jyrkänteen reunalla, vie paitsi tutun päähenkilön seuraan, myös monien muiden vanhojen tuttavien keskelle ja tietenkin Norfolkin maisemiin. Rannikkoseutu on tässäkin dekkarissa tärkeässä osassa: rannan jyrkänteiden alta paljastuu luita, ja merkit antavat viitteitä siitä, että luut ovat surmatyön peruja.

Seuraa selvitystyö, joka vie rikoksen tutkijat vuosikymmenten taakse, toisen maailmansodan ajalle. Yllättävää on se, että vielä pitkän ajan jälkeenkin joku tuntuu olevan sitä mieltä, että jyrkänteen ruumiiden kohtalon on parempi pysyä salaisuutena. Lopulta käy luonnollisesti niin, että Ruth joutuu todelliseen vaaraan, ennen kuin mysteeri saadaan kokonaa…

Hannimari Heino ja Kristiina Wallin: Puutarhakirjeitä

"On hiljaisuus

hiljaisuus on. Mökkipihassa vanhojen mäntyjen katveessa hiljaisuuden voi kuulla, mutta vaikeampaa siihen on uskoa silloin, kun velvollisuudet ja päivien kakofoninen häly vyöryvät ylitse."


Joulunajan lukemistooni kuului Hannamari Heinon ja Kristiina Wallin kirjeteos Puutarhakirjeitä, jonka ostin jo viime keväänä äidilleni äitienpäivälahjaksi. Kirja on ollut siitä lähtien lukulistallani, mutta sain sen hankittua kirjastosta käsiini vasta nyt. Vaikka voisi kuvitella, että puutarhakirjeet kuuluvat kesään, oli teos mainiota luettavaa myös keskellä talvea, kun
lumi peittää pihat ja palstat, kun valkeaa täplittävät vain siellä täällä esiin pistävät syksyn runtelemat sinivioletit lehdet ja puutarha on... Niin, missä?Puutarhakirjeitä on ihastuttava teos. Se muodostuu kahden runoilijan, Hannimari Heinon ja Kristiina Wallinin, kirjeenvaihdosta. Kirjeissä puhutaan paljon puutarhoista mutta siinä samalla myös elämästä, ajankulusta, muistoista, totuudesta... Kirjeiden mukana…

Herman Koch: Lääkäri

"He haluavat että heidät tutkitaan. He eivät tyydy lääkärin monivuotiseen kokemukseen, hänen kliiniseen katseeseensa joka rekisteröi yhdellä silmäyksellä mikä jotakuta vaivaa, koska on nähnyt saman jo satatuhatta kertaa. Koska hän tietää kokemuksesta, ettei hänen sadannellatuhannennella ensimmäisellä kerralla tarvitse yhtäkkiä pukea kumihansikkaitaan."


Herman Kochin Lääkäri-romaani tutustuttaa lukijansa yleislääkäri Marc Schlosseriin, joka on varsin omintakeinen tyyppi. Hän on onnistunut luomaan itsestään kuvan lääkärinä, jolla on aikaa. Hänen vastaanotolleen jonotetaan, vaikka hän yrittää olla kuuntelematta potilaitaan ja mieluummin vain katselee ja jättää tutkimatta. Suhtautuminen potilaisiin on kyynistä ja välinpitämätöntä.
Heitä on potilaistani selvä enemmistö, useimpia ei vaivaa yhtikäs mikään. He voihkivat ja valittavat, ääntelystä päätellen he katsovat kuolemaa silmiin päivän jokaisena hetkenä, he lysähtävät huokaisten tuolille kirjoituspöytääni vastapäätä – mutta hei…