Lucy herää ulkoa kuuluvaan kakadun rääkäisyyn. Aamu vasta sarastaa – hänen puhelimensa näyttää, että kello on kuusi. Valjussa valossa ja ikkunan läpi kuuluvassa meren aavemaisessa kutsussa on jotain ajan ulkopuolella, rajoilla olemisen tuntua. Ehkä uni tuntuu sen vuoksi läheisemmältä – kuin huoneelta, josta hän on juuri astunut ulos. Hän muistaa kerta kerralta enemmän, ikään kuin se toinen maailma loiskuisi hänen kantapäilleen. Suuta ja sieraimia vasten puristuva pimeys. Naisten itku ja rukoilu. Tunne jonkun kädestä hänen kädessään niin vahvana, että sen puuttuminen tuntuu kipuna ruumiissa. "Mo dheirfiúr. Minun siskoni." Hetken uni on kiinteämpi ja todellisemman tuntuinen kuin sänky, sen muhkuraiset tyynyt ja peitolle lankeava valju auringonvalo. Ainoa yhdysside on meren ääni: tuntuu kuin sen rytmikäs kohina ja imu olisivat seuranneet häntä. Emilia Hart: Seireenit WSOY 2026 alkuteos The Sirens 2025 suomentanut Irmeli Ruuska alkuperäiskansi Claire Ward äänikirjan lukijat Lee...
Saidin ääni on lämmin ja kirkas. Sen kepeys tuntuu uhmaavan kaikkea painoa, painovoimaa itseään. Ehkä hänellä on aina ollut sellainen: Vastavoimaääni. Ääni, joka näyttää keskisormea vain olemassa. Ehkei hän ole koskaan sopinut mihinkään, on ollut aina vaarassa, ja siksi tämä ei ole hänelle mitään uutta. Nyt vain koko maailma – tai se mitä me siitä tiedämme – on samankaltainen kuin Saidin maailma aina. Kuinka kummallista. Onko sellainen lopulta romahdus lainkaan, joka vain tekee maailmasta toisillekin samanlaisen kuin se on toisille aina ollut? Veera Ikonen: Rakkaudella, meistä WSOY 2026 kansi Sanna-Reeta Meilahti 379 sivua Sade on joskus virkistävää ja usein luonnolle tarpeen, mutta ajoittain se on harmaudessaan myös väsyttävää ja saa mielen apeaksi. Entä jos sataisi viikkokausia, kuukaudesta toiseen? Sellaista maailmaa kuvaa Veera Ikosen toisinkoinen Rakkaudella, meistä , joka sijoittuu johonkin lähitulevaisuuteen, lähestulkoon nykyhetkeen. Romaanin maailmassa on paljon nykyajast...