Pakkasyö oli tiivistynyt huurteeksi lasin alareunaan. Kylmästä kosteat oranssit verhot peittivät osan ikkunaa mutta kajastava valo löysi tiensä pirttiin. Se siivilöityi puiden runkojen ja oksien välistä, loi hirsiseiniin pilven muotoisia varjokuvia. Taitoin kädet niskan taakse ja tuijotin vinoon lyötyjä kattonauloja. Kuuntelin katolta sulavaa lunta, miten se litisi räystäässä, lorisi ränniä pitkin alas ja imeytyi lopulta riitteen ja sohjon peittämään maahan. Ääni toi mieleen Vuokon syntymän. Sofia Herala: Nukkuvien kukkien joki Atena 2026 kansi Laura Noponen äänikirjan lukija Anna Saksman kesto 7 t 6 min Sofia Heralan romaani sijoittuu pohjoiseen 1900-luvun puoliväliin. Alatornion Kourilehdon kylän läpi virtaa Liakanjoki, jota kyläläiset osaavat varoa. Jos on varomaton, joki ottaa kyllä omansa. Kertomuksen alussa eletään 1950-luvulla. Sota-ajat ovat takana ja on lupa toivoa, että rauha säilyy. Oiva ja Elna luottavat uuteen aikaan ja ovat perustaneet perheen. Pojat saavat seuraa pikkusi...
Kävellessäni lokakuisia katuja ajattelen menneitä vuosia, jotka täyttyivät Raunan häiden jälkeen lasten syntymistä ja kaikesta hälystä, mitä perhe tuo mukanaan. Minne ne vuodet katosivat niin nopeasti, ja minne katosi minun elämäni siinä taustalla? Tanja Brummer: Mitä en kertonut kenellekään Avain 2026 kansi Anna Makkonen 261 sivua Elise on 45-vuotias ja jollain tapaa sivustakatsoja elämässä, jonka kai olisi pitänyt olla toisenlaista kuin mitä siitä loppujen lopuksi tuli. Vai olisiko? Ainakin se olisi voinut olla toisenlaista. Väistämättä toisenlaiset mahdollisuudet käyvät mielessä viimeistään silloin, kun lukija katselee Elisen rinnalla Raunaa, Elisen ihmeellistä ystävää jo vuosikymmenten takaa. Rauna on sitä, mitä Elise ei ole: hän on keskipiste, joka osaa ottaa tilan haltuun, hän on matkustanut ja asunut Italiassa, hänellä on puoliso ja lapsia. " Raunassa oli liikaa valoa, minussa liikaa hämärää ." Ja usein Elise on se, joka saapuu paikalle katsomaan Raunan toteutuneita un...