Kirjakaapin kummitus

"Ymmärsin kaiken olevaisen, koko elämän merkityksen.
– Mikä se on, sinä kysyt, aukaiset silmäsi mullan alla, Kristian. 
– En osaa kertoa sitä sanoin, minä vastaan.  – Mutta voinko piirtää sen?"
Rakel Liehu sukeltaa taiteilija Helene Schjerfbeckin elämään romaanissa, joka sai Runeberg-palkinnon vuonna 2004. Minäkerronta saa välillä unohtamaan, että äänessä ei olekaan taidemaalari itse, vaan Rakel Liehu, taiteilija itsekin, joka kokee saaneensa merkin, jonka mukaan hänen kuului kerrontatyöhön ryhtyä. Romaani saa kiinnostumaan kansainvälisestikin arvostetusta taiteilijasta, ja lukuisat taideteosten nimet innoittavat etsimään, millainen olikaan esimerkiksi Punaposkinen tyttö.
Kiehtovasti Liehu rakentaa eteemme kuvan taiteilijasta, joka loukkaantui lapsena ja joutui pitkäksi aikaa vuodelepoon, nukutti pienen sisarensa pitkään uneen ja joutui huomaamaan sukupuolensa rajoitukset omassa ajassaan. Nykylukijasta koomiselta tuntuu se, miten Shjerfbeck saa kerta toisensa kieltävän vastauk…

"Kirjoitin sille osalle sinua, joka me menetettiin itsestämme. Sinun silmillesi, sinun huulillesi ja poskillesi, sinun kielellesi." 
Johannes Anyurun romaani He hukkuvat äitiensä kyyneliin jättää jälkeensä hämmennyksen, johon sisältyy vaikuttuneisuutta, ehdottomasti. Se myös jättää tietyllä tapaa sanattomaksi: tuntuu vaikealta sanallistaa sitä, mitä kirjan parissa koin ja kohtasin.

Jos tarinan jotenkin yrittää kiteyttää, voisi kai sanoa, että se on dystopia tulevaisuuden Ruotsista, jossa työnnetään sumeilematta sivuun ne, jotka eivät sovi valtavirtaan. Muslimit pakotetaan allekirjoittamaan kansalaissopimus, mikä tarkoittaa omasta uskonnosta luopumista ja valtavirran mukaan lähtemistä. Jos sopimusta ei allekirjoita, menettää oikeastaan kaikki kansalaisoikeutensa ja päätyy Kaningårdiin, alueelle, jonne sullotaan kaikki yhteiskuntakuvaan sopimattomat.

Vallitsevan tilanteen taustalla on kovaotteinen terrori-isku Hondon sarjakuvaliikkeeseen. Vuosia myöhemmin bussipysäkeillä pyöri…

"Paappa ehti kuolla ennen kuin Susanna sai kysyttyä mitään. Olisi ollut niin paljon mitä hän olisi halunnut tietää, ja sellaistakin mitä ei olisi halunnut. Silti olisi pitänyt kysyä."


Jos Satu Vasantolan esikoisromaani En palaa takaisin koskaan, luulen olisi piiras, se olisi kaunis katsella ja kovin täyteläinen. Makua piiraassa olisi paljon, ehkä hieman liikaakin, sillä kaikki vivahteet eivät pääse erottumaan joukosta. Jälkimaku olisi kirpeä, ja se säilyisi pitkään.

Tarinassa esiintyy kosolti henkilöitä. Susanna on asianajaja, jonka asiakkaiksi päätyy maahanmuuttajia. Suhde lapsuudenperheeseen on monin tavoin ongelmallinen, mutta suhde mummaan, Marttaan, on lämmin. Ja löytyypä suvusta muitakin tukipilareita, onneksi, kun omasta perheestä ei tukea oikein saa.
Susanna tarttui mumman käsiin ja puristi ne lämpimään pesään omien kämmentensä väliin. Istui siinä hiljaisuutta rikkomatta, imi mumman käsistä lohtua ja ohraleivän tuntua.En palaa takaisin koskaan, luulen on tarina suvus…

"Tiedätkö, mitä joku minulle kerran sanoi? Salaisuuksille ja perärei'ille on yhteistä se, että jokaisella on omansa, mutta jotkut niistä ovat likaisempia kuin toiset."


Liitu-ukon päähenkilö ja minäkertoja on Eddie, joka elee hitaanlaiseksi käynyttä aikuiselämää vanhassa kotitalossaan pikkukaupungissa, jossa lapsuutensakin aikanaan vietti. Tasainen ja hieman alkoholilta haiskahtava elämä muuttuu, kun Eddie saa kirjeen, jossa on vain kuva liitu-ukosta. Saman kuvan saavat muutkin lapsuuden kaveriporukkaan kuuluvat, ja kun yksi heistä vielä kuolee pian Eddien luona käytyään, on menneisyys astunut niin lähelle, ettei siltä enää voi sulkea silmiä.

Vuodesta 2016 palataan kolmen vuosikymmenen taakse vuoteen 1986, kun Eddie, Fat Gav, Metal Mickey, Hoppo ja Nicky viettävät aikaa yhdessä.
Meidän kaikkien oli määrä tavata sinä lauantaina. Tapasimme yleensäkin lauantaisin ja kävimme toistemme luona tai menimme leikkikentälle ja toisinaan metsään. Tämä lauantai oli kuitenkin sikäli eri…

Lähellä oli, ettei tullut kirjankansibingossa useampaakin osumaa, mutta yhteen sain loppujen lopuksi tällä kertaa tyytyä. Hauskaa oli kuitenkin miettiä lukuvalintoja myös kirjankansien mukaan – kiitos MarikaOksalle kesähaasteesta!

Kirjankansibingoon lukemani kirjat ovat tässä:


Kaupunki: Hannele Mikaela Taivassalo & Catherine Anyango Grünewald, Scandorama



Hieno fontti: Eva Frantz, Sininen huvila


Valokuva: Agnès Martin-Lugand, Onnelliset ihmiset lukevat ja juovat kahvia



Seikkailu: Leena-Kaisa Laakso, Tämän maailman reunalla



Veden olomuoto: Olli Jalonen, Taivaanpallo



Sininen ja vihreä: Fredrik Backman, Kiekkokaupunki



Metsä: Kati Hiekkapelto, Suojattomat



Kukkia: Rosie Walsh, Hän lupasi soittaa


Loma: Sofia Lundberg, Punainen osoitekirja



Kesä: Libby Page, Pinnalla pysymisen taito



Nostalgia: Marie Bengts, Murha maalaisidyllissä



Perhe: Satu Rämö, Islantilainen kodinonni

"Kannessa on musta-valkoinen valokuva maauimalasta. Kuvassa on ponnahduslauta ja mies keskellä hyppyä käsivarret levällään kuin pääskyllä. Sisällä on värikuva, jonka Kate olettaa esittävän nykypäivän uimalaa: kirkkaansinistä vettä ja lapsia käsivarret altaan reunalla, jalat potkimassa pontevasti. Pelastetaan uimala", vihkosessa lukee isolla käsinkirjoituksella."

Lontoolainen maauimala kaupungin eteläosissa on sulkemisuhan alla. Paradise living -niminen yritys on tehnyt uimalasta tarjouksen ja haluaa muuttaa sen yksityiseksi kuntosaliksi. Siihen päättyisivät lähiyhteisön uimaretket, jotka ovat joillekin jopa vuosikymmenien mittainen perinne.

Yksi uimalan pitkäaikaisista kävijöistä on Rosemary, 86-vuotias nainen, jolle uimala edustaa paljon muutakin kuin pelkkää uintipaikkaa. Maauimala liittyy leskirouvan moniin muistoihin elämän varrelta, eikä vähäisimpänä mielessä välky muisto yhteisistä uintihetkistä edesmenneen aviopuolison kanssa.

Rosemary on valmis taistelemaan, jot…