Kirjakaapin kummitus

"Käännän kuvan ympäri: isälle luonteenomaiset harakanvarpaat vakuuttavat, että se on otettu meidän syntymämme päivänä, juuri kaksikymmentäviisi vuotta sitten. Tiedän, että myöhempi ajankohta ei tule kysymykseen, koska sinä päivänä, kun Danny ja minä synnyimme, äiti hyppäsi talon takana olevilta kallioilta ja surmasi itsensä."


En oikein tiedä, miksi Emma Rousin romaani Au pair kiinnittyi kirjahyllyyni Storytel-lukuaikapalvelussa. Kirjan kuunneltuani en oikein tiedä, mitä tarinasta pitäisi ajatella.

Tarina lähtee liikkeelle elokuusta 2017, kun Seraphine toteaa, että hänen ja hänen kaksosveljensä Dannyn vauva-ajasta ei ole valokuvia. Siivoustyö isän kuoleman jälkeen vie nuoren naisen vanhojen kuvien äärelle ja lopulta selvittämään, mitä tapahtui vuonna 1992, kun Seraphine ja Danny syntyivät. Miksi äiti hyppäsi talon takana olevilta kallioilta kuolemaansa vain muutamia tunteja lastensa syntymän jälkeen?
Kumarrun lähemmäksi kuvaa: siinä on äiti ennen kuin hän jätti meidät. Pian S…

"– – ja silloin huomaan kappaleen mittaisen uutisen vauvasta. 
'TYÖMAALLA LAPSEN RUUMIS', siinä lukee. Vain muutama rivi siitä, että rakennustyömaalta Woolwichista on löydetty sylilapsen luuranko ja että poliisi tutkii asiaa. Luen tekstin kerran toisensa jälkeen. En käsitä sitä kunnolla, aivan kuin se olisi vierasta kieltä."


Luin vuosi sitten Fiona Bartonin esikoisteoksen Leski, josta muistan edelleenkin piinaavan tunnelman hyvin. Niinpä oli selvää, että tartuin alkuvuodesta 2019 julkaistuun Bartonin Lapsi-dekkariin, jonka löysin Storytelin valikoimista sekä ääni- että e-kirjana.

Heti alussa selviää tarinan perusasetelma. Rakennustyömaalta on löytynyt lapsen ruumis, ja uutinen löydöstä herättää tunteita monella suunnalla. Toimittaja Kate Waters haistaa mahdollisuuden saada käsiin suuri lehtijuttu. Emma puolestaan pelkää, että hänen varjelemansa salaisuus paljastuu viimein, vuosien hiljaisuuden jälkeen. Angela puolestaan palaa muistoissaan siihen, miten hän aikoinaan m…

"suljen silmät
kuuntelen vesiputkia
kuuntelen naapureiden puhetta
kuuntelen heidän lapsivieraitaan
kaikkialla jollain tapaa tapahtuu"

En oikein tiennyt, mihin ryhdyin, kun avasin Eeva Turusen esikoisteoksen Neiti U muistelee niin sanottua ihmissuhdehistoriaansa. Tiesin, että ote on tavanomaisesta poikkeava, mutta luulin, että kyseessä on kuitenkin romaani. Eipä olekaan, vaan käsillä on kokoelma lyhytproosaa: kokeilevaa, tyylittelevää, luotaan karkottavaa ja lähelleen vetävää.

Teoksessa on seitsemän tarinaa. Ihan en ole varma siitä, onko tarinoilla yhteys toisiinsa. Tätä muuten pohtii myös ainakin Omppu postauksessaan.

Ihan varma en loppujen lopuksi ole mistään muustakaan. En ole varma edes siitä, pidinkö teoksesta vai en. Välillä ihastelin kieltä, välillä tunsin joutuvani turhan etäälle. Tarinat eivät varsinaisesti imaisseet mukaansa mutta herättivät kuitenkin paikoin runsaastikin ajatuksia, saivat väittelemään kanssaan. Jos jossain kohtaa huomasin huokaavani hieman kyllästyneen…

"En tiedä, millaiseksi olin Markin vanhemmat kuvitellut, mutta jostain syystä mielikuvani aatelisrouvasta oli ollut lähempänä Hyacinth Bucketia kuin Granthamin leskikreivitärtä. Kävi ilmi, että jälkimmäinen olisi ollut huomattavasti todenmukaisempi esikuva, sillä lady Chattenham näytti yhtä happamalta kuin puolukkaa mansikaksi luullut pikkuvauva."


Mukavaa ja leppoisaa lomalukemista tarjosi talvilomalla Niina Meron esikoisteos Englantilainen romanssi. Vaikka romantiikka alkuun minua hieman vieroksutti, halusin antaa mahdollisuuden tarinalle, johon nivoutuvat englantilainen kartanomiljöö ja kirjallisuus. Onneksi annoin tarinalle mahdollisuuden!

Tarinan päähenkilö on Nora, joka on omanlaisensa sankaritar. Tatuoitu ja maihareissa saapasteleva romantiikkakielteinen nainen tutkii englantilaista romantiikkaa eikä oikein aina saa läheisiään ymmärtämään, mikä järki on vastustaa romantiikkaa mutta samalla tutkia sitä. Pointti onkin siinä, että romantiikan arkikäsitys ei vastaa kirjall…

"Tutkimukset osoittavat, että tietoisuus, hyväksyntä ja omien arvojen mukainen elämä parantavat hyvinvointia. Hyväksynnän kautta on helpompi löytää intohimo elämään, joka on riittävän sallivaa, joustavaa ja myötätuntoista itseään kohtaa. Myötätunto puolestaan rakentaa elämän miellyttävyyttä, jossa ei uhriudu, vaan itsensä näkee oman hyvinvoinnin tärkeimpänä toimijana."


Kaisa Wallinheimon esikoisteos Olenko riittävän hyvä tällaisena? Painonhallinnan polut johdattaa pohtimaan paitsi painonhallintaa, myös sitä, mikä on riittävän hyvää. Kantavana ajatuksena kirjassa on tasapainoisen kehon ja mielen rakentaminen itsen hyväksymisen kautta:
Ajatus siitä, että ihmisen arvo määräytyisi sen mukaan, miltä ulospäin näyttää tai ulkonäkö määrittelisi, kuuluuko joukkoon, ei mahdu omaan arvomaailmaani.Olenko riittävän hyvä tällaisena? -kirjassa nivotaan yhteen kirjailijan omia näkemyksiä, tieteellistä tietoa, opittua ja koettua. Mukana on runsaasti ajatuksia painonhallinnasta, joihin kytkey…

"Yli kahdeksankymmenen vuoden jälkeen muistan, miltä salin kello kuulosti. Muistan sen hiljaisen mutta vääjäämättömän tikityksen, jolla se rekisteröi ajan kulumista kärsimättömästi, itsevarmasti, kylmästi. Aivan kuin se olisi tiennyt jo silloin, että aika ei olisi talon asukkaiden ystävä."

Kate Morton tuli minulle kirjailijana pienissä määrin tutuksi vuosia sitten, kun luin Hylätty puutarha -romaanin. Jo silloin lukulistalleni pääsi Paluu Rivertoniin, jota moni suositteli. Kirjan pariin päädyin kuitenkin vasta nyt, yli neljä vuotta myöhemmin – hyvänä innoittajana toimi se, että huomasin romaanin löytyvän äänikirjana Storytelin valikoimista.

Tarina sijoittuu kahteen aikakauteen. Kehystarinassa eletään vuotta 1999, kun Grace Bradley saa vieraakseen ohjaaja Ursulan, joka haluaa tehdä elokuvan nuoresta runoilijasta, Robbie Hunterista, joka teki 1920-luvulla itsemurhan Rivertonin kartanon mailla. Elokuvahanke saa Gracen palaamaan ajatuksissaan vuosikymmenten taakse aikaan, jolloi…