Kirjakaapin kummitus

Adèle painoi silmät visusti kiinni, ikään kuin miehen näkeminen olisi ällöttänyt häntä, ikään kuin hän olisi ajatellut jo tulevia miehiä, kunnon tosi miehiä, muukalaisia, niitä jotka osaisivat ottaa hänen ruumiinsa. Adéle sulkee varovasti asunnon oven. Rakennuksen pihalla hän sytyttää tupakan. Vielä kolme henkosta ja sitten hän soittaa aviomiehelleen.
Ranskalais-marokkolainen Leïla Slimani nousi monien suomalaislukijoiden tietoisuuteen romaanillaan Kehtolaulu, joka on kertomus valtavasta tragediasta. Adèle osoittaa, että Slimani on osannut jo esikoisromaanissaan hätkähdyttää.

Romaanin päähenkilö on nimen mukaisesti Adèle, joka elää monen mittapuun mukaan hyvää elämää. Nainen työskentelee toimittajana ja on naimisissa lääkärimiehen kanssa. Pariskunnan pieni poika on Adèlelle rakas, vaikkei hän haluakaan enempää lapsia.

Adèlella on kuitenkin salaisuus: hän janoaa ja haluaa lähes alinomaa seksiä, on kyltymätön halussaan päästä miesten katseiden ja tekojen kohteeksi. Arkielämä perheen kan…

Ja täällä mä nyt olen, ilman muita suunnitelmia, pysähtelen välillä, suljen silmät. Mietin, mistä asti tulee tuuli, joka kasvoihin nyt osuu. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan mulla on tilaa kunnolla ajatella. Ajatella esimerkiksi sua. On niin paljon kaikenlaista, mitä mä olen halunnut sulle sanoa, ja senkin takia mä olen nyt täällä. Syksyllä tulee kuluneeksi kolmekymmentä vuotta siitä, kun sä et palannut kotiin.

Eeva on kadottanut veljensä. Juha katosi laivalta muutamia kuukausia ennen kahdeksantoistavuotispäiväänsä. Kotona oli odottamassa auto, vuosimallin -83 Mazda 626, kotiin jäi punainen toppatakki muistuttamaan veljestä, joka ei yhtäkkiä enää palaa.

Juha katosi Vaasanlaivojen M/S Fennia-alukselta, joka matkasi Sundsvallista Vaasaan. Nuorukainen nähtiin viimeksi sunnuntai-iltana 6.8.1989 klo 23. Sen jälkeen havaintoja ei ole. Kaverit Ketola ja Kuusela tulevat seuraavana päivänä ilmoittamaan, että Juhaa ei enää nähty, jonnekin se jäi. Siitä alkaa perheenjäsenten odottaminen, kaipau…

Taistelemme itse tekemillämme miekoilla, kivääreillä, kranaateilla. Nauramme, painimme, kutitamme. Meidän leikeissämme kukaan ei kuole. Edes mielikuvituksessa, edes leikisti, meidän kotonamme ei kukaan kuole.Vuosia myöhemmin opin sodasta paljon. Opin, miten Iran lähetti taistelijoiksi nuoria miehiä ja koulupoikia, joiden kaulaan ripustettiin muoviset paratiisin avaimet, ja miten Irakin sotilaat ampuivat näitä lapsia sinappikaasulla, joka kärvensi lasten ihon ja keuhkot. Ajattelen minua ja Bardia juoksemassa ympäri pihaa käsissämme kepeistä tehdyt miekat, maailmaa, jonka pihan kiertävät muurit meiltä silloin sulkivat.
Elina Hirvosen Punainen myrsky kattaa vuosikymmenten mittaisen matkan 1950-luvulta nykypäivään saakka. Kilometreissä matka on myös pitkä: Irakista siirrytään Saudi-Arabian kautta Suomeen, kuumuudesta viileään Pohjolaan. Henkisesti matka lienee vielä pidempi kuin ajassa tai kilometreissä mitattuna.

Romaanin päähenkilö on poika, joka kasvaa mieheksi. 1950-luvulta alkaa poja…

Ja sitten ne olivat yhdessä, jäätikön vesi ja meren vesi, ennen kuin aurinko veti taas pisarat puoleensa, nosti ne höyrynä ilmaan, yhä korkeammalle, pilviin, sinne missä painovoima ei niihin vaikuttanut.
Maja Lunden Sininen liikkuu kahdella aikatasolla. Vuonna 2017 Norjassa veneilee Signe, joka on "liian vanha itkemään" ja kantaa mukanaan menneisyyden muistoja. Muistot ovat kauniimmasta maailmasta, jossa lapsuudenkodin läheisiä koskia ei ollut vielä padottu. Toisaalta muistoissa on jatkuvasti mukana äiti, jonka kanssa naisella on kovin ristiriitainen suhde.

Vuonna 2041 tarinan minäkertoja on David, joka on paennut perheensä kanssa Ranskassa Argelèsin kylästä juosten. Pakomatkalla perhe on puolittunut, kun vaimo Anna ja poika August ovat kadonneet. David saapuu Lou-tyttärensä kanssa leiriin, johon ovat monet muutkin paenneet sietämättömiä olosuhteita. Kerta toisensa jälkeen David käy kysymässä vaimonsa ja lapsensa perään. Kerta toisensa jälkeen vastassa on tietämättömyys.

201…

"Moottori ulvoi, pakokaasu painui siipien alle, vauhti kiihtyi ja yhtäkkiä olin jo ilmassa. Tuntui, kuin olisin juuri eilen kivunnut koneesta ulos ja Nikolai olisi tuhertanut vihkooni merkintöjään. Puhkaisin usvan, sen yläpuolella oli aivan kirkasta. Sydämeni jätti muutaman lyönnin väliin, ääretön taivas oli typerryttävän kaunis."

JP Koskisen uutuusromaani Tulisiipi vie lukijan ensin Amerikkaan, missä unelmien pitäisi olla toteutettavissa ja minne moni on unelmien perässä lähtenytkin. Kaarle on toisen sukupolven amerikansuomalainen, jonka suku on muuttanut Suomesta paremman elämän toivossa. Kun Amerikkaan iskee lama, alkavat houkuttelevat tiedot työläisten paratiisista kuulostaa koko ajan paremmilta.

Sitten lähdetäänkin Neuvosto-Karjalaan. Siellä pitäisi ahkeran työnteon tuottaa tulosta, siellä toivotetaan Amerikkaan lähteneet tervetulleiksi. Ja niin pakkaa Kaarlen perhe laukkunsa ja muuttaa maahan, jossa kaikki saavat osallistua päätöksentekoon ja jossa työläisiä arvostetaa…

"'Ai', sanoin ja katsoin kanin kastanjanruskeaa turkkia, valkoista häntää ja kahta pientä papanaa, jotka olivat pudonneet sen takapuolesta, ja ajattelin, että se tosiaan näyttikin pojalta.
'No mikä sen nimi voisi olla?' kysyin.
'Jumala', veli sanoi mahtipontisesti."

Sarah Winmanin esikoisteos Kani nimeltä jumala jäi jo vuosia sitten mieleeni kiittävien arvioiden ja erikoisen nimensä takia. Kun bongasin romaanin kirjaston hyllystä, lähti se isompia miettimättä mukaani.

Romaanin päähenkilö ja minäkertoja on Elly, joka syntyy 1960-luvun lopulla essexiläisperheeseen Joen pikkusiskoksi. Joe on sisarelleen tärkeämpi kuin kukaan muu, ja juuri Joe hankkii Ellylle kanin, joka nimetään jumalaksi ja jolla on myöskin suuri merkitys Ellyn elämässä.
'Sanoinhan, että hankin sinulle oikean ystävän.'
'Se on kani!' sanoin ihastuksesta suunniltani. Merkittävä henkilö Ellyn elämässä on myös koulukaveri Jenny Penny, joka osaa tehdä taikoja ja elää erilaisess…