Kirjakaapin kummitus

"Ja Finn laski iltaisin veneiden valoja. Niitä oli ilta illalta vähemmän, kaksitoista, kymmenen, seitsemän, kolme. Toisinaan Cora tuli laskemaan hänen kanssaan, toisinaan ei."


Connorien perhe asuu Newfoundlandissa Kanadassa. Koko pienen kylän yhteisö joutuu kohtaamaan suuren muutoksen, kun kaloja ei yhtäkkiä enää olekaan. Kun ei ole kaloja, ei monella myöskään ole elinkeinoa eikä elantoa, joten perhe toisensa jälkeen lähtee muualle.

Connorit kuitenkin haluavat jäädä autioituvaan kalastajakylään. Vanhemmat päätyvät toisenlaiseen ratkaisuun kuin monet muut: Aidan ja Martha matkustavat vuorotellen töihin pohjoiseen. Kun toinen on poissa, toinen vanhemmista huolehtii perheen lapsista kotona.

Lapset keksivät omaa puuhaansa. Teini-ikäinen Cora ottaa omalla tavallaan haltuunsa hylätyt talot, ja 11-vuotias Finn puolestaan elättelee toivoa kalojen paluusta. Kalojen ilmaantuminen takaisin toisi takaisin myös vanhan kyläyhteisön ja elvyttäisi henkiin paikan, joka on autioitumassa tyyst…

"Neil Tophamin kuolema voi tietysti olla luonnollinen, mutta ajatus ruumiista, joka makaa kauan sitten kuolleen vainajan vieressä, on jotenkin häiritsevä. Ja ne kirjeet. Nelson on erään aiemman tapauksen yhteydessä joutunut tekemisiin nimettömien kirjeiden kanssa. Tophamin pöytälaatikosta löytyneiden kirjeiden sävyssä on tarpeeksi menneisyyden kaikuja nostattamaan niskakarvat pystyyn."

Ruth Galloway alkaa olla niitä kirjallisia hahmoja, joiden edesottamuksiin on päästävä perehtymään aika ajoin. Käärmeen kirous on Ruth Galloway -mysteerien neljäs osa, suomennettuna on jo viideskin, Korppikuningas, ja ensi syksynä on tulossa Kadonneet ja kuolleet. Gallowayn ystäville siis riittää luettavaa ja odotettavaa.

Käärmeen kirouksessa liikkeellepaneva voima on kuolemantapaus museossa. Suunnitellut juhlallisuudet museossa joudutaan siirtämään sivuun ja tapausta selvittämään kutsutaan komisario Harry Nelson. Arkeologi Ruth Galloway ajautuu toki hänkin mukaan tapauksen tutkintaan.

Kuoleman…

"Tajusin hyvin pian, mistä oli kysymys. Kuvat eivät olleet totta, eivät edes rippeitä näkemästäni unesta. Ne olivat mieleni viesti ruumiilleni. Pysy makuulla. Älä liiku. Näin käy, kun et ota lääkkeitäsi."


Jostain huomasin, että korealainen trilleri Piruparka keräsi kehuja, ja kun etsin Storytelin valikoimista kuunneltavaa, klikkasin teoksen hyllyyni. Ilman sen isompia odotuksia otin tarinan kuunteluun alkuviikosta.

Aika pian aloin epäillä, onko Piruparka sittenkään minun kirjani. Jotain omituista tarinassa on alusta lähtien, eikä juoni tunnu oikein etenevän – kunnes ymmärrän, että juju onkin enemmän minäkertojan sisäisessä puheessa kuin siinä, mitä tapahtuu.

Ja kyllähän tarinassa myös tapahtuu paljon. Alkutilanne on se, että 25-vuotias Yu-jin herää kotonaan yltäpäältä veressä. Hänellä ei ole mitään käsitystä, mitä on tapahtunut. Vielä oudommaksi tilanne muuttuu, kun nuori mies löytää äitinsä murhattuna. Mitä ihmettä uudehkolla asuinalueella on yön aikana tapahtunut? Mitkä Yu…

"Ennen minulla oli kaksi lasta.
Nyt minulla on kaksi lasta, yksi kuollut ja yksi elävä.
Olen kahden lapsen äiti. Toinen lapsistani on aikuinen mies, toista ei enää ole. Tyttäreni tappoi itsensä kaksikymmentäkuusivuotiaana."


Katriina Huttusen Surun istukka on murheellinen kirja. Mitään muuta se ei voi ollakaan, sillä aiheena on todellinen, traaginen tapahtuma: tyttären itsemurha.
Hauras mieli, haavanlehti.  Lapseni tappoi itsensä. Hän kuoli kaksikymmentäkuusivuotiaana.Surun istukka ei ole selviytymistarina vaan ennemminkin kuvaus siitä, kuinka musertavan surun kanssa eletään. Katriina Huttusen elämään asettuvat vierailut Hietaniemen hautausmaalla. Kolumbaariossa tyttären hautalyhdyssä palaa aina kynttilä, jotta lapsi ei joutuisi olemaan yksin pimeässä. Samaan aikaan sureva äiti vaeltaa yksin pimeydessä, häpeää ja yrittää ymmärtää tyttärensä ratkaisua.

Katriina Huttunen kuvaa suruaan raadollisesti, kaunistelematta ja ajatuksia herättäen. Vavahduttavaa on surevan yksinäisyys, jok…

"Pian turvallinen peitto kietoutuu ympärilleni ja miellyttävä turtumus levittyy kehooni. En halua horjuttaa saamaani tunnetta katselemalla, kun isä raahustaa taas arkkuani kantaen ulos vaan laskeudun parven portaat ja häivyn vähin äänin. Korvissani soi kellojen kakofonia, vaikka niitä ei edes vielä soiteta."


Romaani, jonka päähenkilö on kuollut, kuulostaa ajatuksena hieman pelottavalta. Pohdin, rohkenenko tarttua kirjaan; pelkään tunteiden vyöryä ja ahdistusta. Idea kuitenkin kiehtoo niin paljon, että hankin Anna-Maria Eilitän esikoisromaanin luettavakseni.

Heti alussa tapahtuu se, mihin kaikki kietoutuu. Tarinan päähenkilö, 45-vuotias Ilona, kuolee tapaturmaisesti. Hänen mielensä havahtuu hereille ruumiinavauspöydällä, missä hän makaa kumilenkki varpaassaan. Sieltä kuolleen matka alkaa viedäkseen taakse jääneiden luokse seuraamaan näiden elämää. Mitä tapahtuu kotona, kun perheenäiti on poissa? Millainen salaisuus Ilonan lapsuuteen liittyy?

Lukiessani olen helpottunut siitä,…

"Ellie katosi toukokuussa 2005, eikä sen jälkeen ollut löytynyt yhtään merkittävää johtolankaa jutun ratkaisemiseksi. Ei yhtään. Ei ennen kuin tasan kaksi minuuttia sitten."


Sitten hän oli poissa on raastavimpia trillereitä, mitä olen aikoihin lukenut. Tarinassa kuvataan koskettavasti ja todentuntuisesti tyttärensä menettäneen äidin tuskaa, kadoksiin joutuneen tyttären äidinkaipuuta ja ennen kaikkea sitä, millaiseen tilanteeseen kadonnut saattaa joutua ilman, että kukaan pystyy häntä auttamaan. Raastavan tarinasta tekee erityisesti se, että se voisi hyvinkin olla totta – valitettavasti.

Ellie Mack on 15-vuotias, kolmilapsisen perheen kuopus, jonka elämä hymyilee. Tulevaisuus näyttää olevan edessä mahdollisuuksia täynnä. Mutta sitten tapahtuu jotain järkyttävää: Ellie katoaa jäljettömiin. Poliisi uskoo tytön karanneen kotoa ja lopettaa etsinnät pian tuloksettomina. Ellien Laurel-äitiä tyttären kohtalo ei kuitenkaan jätä rauhaan. Samalla katoaminen hajottaa perheen palasiksi.

O…