Siirry pääsisältöön

Tatiana de Rosuay: Mokka

"Tajusin jo, ettei mikään olisi enää koskaan ennallaan. Että elämäni tasapaino oli järkkynyt. Noin vain. Yhdessä hetkessä. Matka sairaalaan oli loputon."
Tatiana de Rosuay: Mokka
(Bazar 2012)
Ranskankielinen alkuteos Moka 2010
Suomentanut Pirkko Biström
278 sivua
Mokka-romaanin minäkertoja on nelikymppinen Justine, joka joutuu kauheaan tilanteeseen. Hän saa tiedon poikansa Malcolmin vakavasta loukkaantumisesta liikenneonnettomuudessa. Punaisia päin ajanut auto on törmännyt poikaan ja paennut paikalta, ja Malcolm on päätynyt sairaalaan makaamaan koomassa. Kun poliisi ei tunnu saavan oikein mitään aikaiseksi syyllistä etsiessään, Justine ottaa ohjat omiin käsiinsä.

Tatiana de Rosuay kuvaa uskottavasti ja todentuntuisesti sitä tuskaa, jonka vanhempi kohtaa lapsen jouduttua onnettomuuteen. Usko ja pelko vaihtelevat, itsesyytöksiltä ei vältytä, kostonhimo vaivaa.
Miksi ihmistä ei aamulla varoiteta, että pian tapahtuu kauheita? Miksi hän ei aavista pahaa käydessään suihkussa, keittäessään teevettä, avatessaan postia, lukiessaan sähköpostiviestejä? Miksi hän ei saa jonkinlaista merkkiä, miksi hän ei tunne mitään erityistä, vaikka kohta taivas putoaa niskaan, vaikka kohta puhelin pirisee ja soittaja kertoo pahimman mahdollisen uutisen?
Justine kertaa elämäänsä ja huomaa, että mikään ei ole entisellään. Ilo katoaa, elämän rutiineihin astuvat sairaalavierailut. Oma työ tuntuu turhanpäiväiseltä, kun poika taistelee elämästään sairaalassa.
Mikään ei näköjään ollut tärkeämpää kuin tämä parfyymi. Koko maailma pyöri tämän parfyymin ympärillä. Nämä ihmiset pystyivät maksamaan minulle pienen omaisuuden pelkästään siitä hyvästä, että kääntäisin heille typerän kuvauksen tästä parfyymista.
Romaanin jännite säilyy hyvin, kun lukijakin haluaa tietää, kuka Malcolmin yli ajoi. Samalla tietenkin haluaa tietää myös sen, kuinka pojan käy. Kirja on helppolukuinen, sillä se ei vaadi suurta keskittymistä ja kieli on varsin tavanomaista. Mitään suurta, elämyksellistä muistijälkeä kirja ei kuitenkaan minuun jätä. Lillin teksti voisi kuvata myös minun lukukokemustani - minua muuten häiritsi suomennoksessa sama nimen taivutusvirhe kuin Lilliä.

Susa piti Mokasta, Annin mielestä kirja oli "ihan ok" ja Karoliinan mielestä keskinkertainen, Annika K. ei ihastunut.

Tatiana de Rosuay on taustaltaan ranskalais-englantilainen ja asuu Pariisissa. Siten tämä romaani on toinen suoritukseni Vive la France! -haasteeseen. Olen nyt saavuttanut Ranskan lipusta sinisen raidan.

Kommentit

  1. Tämä on minusta kirja, jossa Justinen tunne ja kärsimys ei tunnu, eikä siten välity myöskään lukijalle. Jätin tämän kesken. Otin kirjan uteliaisuudesta ja hienon kannen takia, mutta koin musertavan pettymyksen. Nämä kokemusket ovat tietenkin subjektiivisa ja meillä jokaisella on omat odotuksemme lukemistemme suhteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aiheen kuultuani minäkin odotin tältä kirjalta enemmän. Taitavasti kirjailija kirjoittaa, mutta jotenkin tarina tosiaan jää etäälle. Tuntuu jo nyt siltä, että tämä on niitä kirjoja, joita ei ollenkaan muista jonkun ajan kuluttua.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Laura Lindstedt: Oneiron

"Rivi on kaunis kuin kaunein hautajaissaatto, surullinen kuin surullisin sävel, lohdullinen kuin äiti maan syli. Rivi on täydellinen. Naiset eivät pelkää."
Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron tuli minulle joululahjaksi, ja taisin viime vuoden viimeisinä päivinä kirjan lukea loppuun. Kirjasta kirjoittaminen on kuitenkin venynyt uuden vuoden puolelle, sillä tuntui, että kovin pian lukemisen jälkeen oli romaanista vaikea sanoa yhtään mitään.

Nyt, kun olen ehtinyt makustella, tunnustella ja mietiskellä, totean: Oneiron on huimaava, jäljet jättävä romaani, jonka vaikutus ei hetkessä katoa.
Tarina keskittyy seitsemään naiseen. Newyorkilainen Shlomith, moskovalainen Polina, brasilialainen Rosa, marseillelainen Nina, hollantilainen Wlbgis, senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen Ulrike ovat kaikki kuolleet. Romaani kertoo siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeisenä aikana, keskellä valkeutta, ja mitä naisten elämässä oikein tapahtui. Huomasin, että alkuun minua kutkutti tietä…

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

John Irving: Kaikki isäni hotellit

"Jos sinulla oli salaisuus, äiti säilytti sen: jos halusit demokraattista asioiden puintia ja keskustelua, joka saattoi venyä tuntikausia, pahimmassa tapauksessa viikkokausia - jopa kuukausia - pitkäksi, silloin toit asiasi isälle."
John Irvingin romaani Kaikki isäni hotellit on perhetarina. Keskiössä on Berryn perhe, jonka isä Winslow ei jätä toteuttamatta haaveitaan, joita muut eivät välttämättä pidä realistisina. Perheen äiti Mary on haudannut omat opiskelu- ja urahaaveensa voidakseen huolehtia iäkkäistä vanhemmistaan. Esikoispoika Frank on homoseksuaali ja tytär Franny valmissanainen selviytyjä. Tarinan minäkertoja John rakastaa Franny-sisartaan yli kaiken. Pikkusisko Lilly on lopettanut alle kymmenvuotiaana kasvamisen ja kuopus Egg rakastaa tavaroita ja pukeutumusta eikä tunnu kuulevan juuri mitään - tai sitten hän kuulee vain sen, mitä haluaa. Perhe on eittämättä epätavallinen, vaikka Franny ja minäkertoja väittävätkin toista:
"Ei me olla mitenkään erikoisia"…