Oli outoa olla taas Helsingissä. Kun kävelin kaduilla, tuntui kuin kehoni olisi muistanut enemmän kuin pääni; tavoitin sirpaleisia muistikuvia kauan sitten tutuista kaduista vasta kun jalkani olivat kuljettaneet minut tottuneesti kulman ympäri. Olin ostanut järkevät kengät ja sadetta pitävän pitkän takin, joiden ansiosta kykenin tutkimusretkiin vanhassa kotikaupungissani, ja kävelin päivittäin kilometrejä vain päästäkseni ulos Hikipään palvelijanhuoneesta. Huoneen vuode, tai pikemmin muisto siellä vietetystä yöstä, ahdisti ja vainosi minua, vaikka yritin selittää itselleni, että rikoksetkin vanhenivat. Intohimoa ei kai oikein voinut edes laskea rangaistavaksi teoksi? Parempi oli kuitenkin pysytellä poissa nurkista, joihin liittyi monimutkaisia tunteita. Siispä kävelin Helsinkiä ympäri ja ihmettelin hämärästi tuttuja kortteleita, joiden laidalta ei enää avautunutkaan horisontti, vaan katse hakeutui milloin mihinkin rakennukseen, joita tuntui putkahtaneen poissaoloni aikana arvaamattomii...