Siirry pääsisältöön

Maria Autio: Varjopuutarha

"Mutta aina minä narahdin. Vaikka outoudelleni ei olisi ollut nimeä, erotuin joka tapauksessa. Ympärilläni leijui aura, jonka muut näkivät, mutta minä en. Se sai heidät kavahtamaan, kummeksumaan ja kiertämään kauempaa. Pahimmillaan inhoamaan ja vihaamaan."
Maria Autio: Varjopuutarha
(Karisto 2014)
202 sivua
Nuortenkirja Varjopuutarha on sydämeen käyvä kertomus lievästi autistisesta Pihlasta. Pihla on lukiota käyvä nuori, joka toisten ikäistensä tavoin haluaisi kuulua joukkoon mutta erilaisuutensa takia on jollain tapaa erillinen, usein myös yksinäinen.

Jo päiväkodissa huomataan, että Pihlassa on jotain kummallista. Peruskoulussa hän päätyy erityisluokalle sermien taakse, omaan "majaansa". Hyvää tarkoittava tukitoimenpide ei Pihlan silmissä näyttäydy vain myönteisenä seikkana:
Minun maineeni levisi erityisoppilaana, jolla oli oma avustaja. Taneli oli kuin kaksimetrinen huutomerkki, joka ei voinut jäädä keneltäkään huomaamatta.
Koulu-uran alussa Pihlan ystäväksi ilmaantuu Matja, joka myös kokee erilaisuutta mutta ryhtyy muiden tapaan kiusaamaan Pihlaa, jonka elämään hän palaa kymmenen vuoden kuluttua uudelleen.

Pihla kirjoittaa elämästään Kronokselle, joka elää hänen mielikuvituksessaan. Liikuttavalla tavalla Pihla uskoo, että Kronos ymmärtää, ja vaikka poika elääkin vain hänen mielessään, hän uskoo tämän joskus kohtaavansa. Samaan aikaan todellisuudessa Pihla joutuu kokemaan ennakkoluuloja. Vaikka hän yrittää sulautua valtamassaan, hän erottuu muista ja saa ihmetteleviä katseita osakseen.
Tajusin, että oli ihan sama vaikka olisin reissannut Paratiisisaarille. Otsassani luki "outo" kaikilla maapallon kielillä.
Pihlalle tärkeä paikka on kaupungin puisto, jolla on kaunis historia mutta ruma nykyisyys. Pihla näkee puistossa sen kauneuden, menneisyyden barokkipuutarhan, ja hän viettää siellä mielellään aikaansa, kunnes puisto muuttuu kauhun näyttämöksi. Tärkeästä puistosta tulee paikka, joka pitää mieluummin kiertää kaukaa. Puistosta muodostuu kuitenkin symbolisesti tärkeä Pihlan matkalla kohti itsenäistymistä.

Kirjaa lukiessa tulee väkisin pohtineeksi outoutta ja normaaliutta. Kuka lopulta määrittelee normaalin rajat? Pihlan kohdalla riittää, että hän on hidas ja kömpelö, liikkuu eri tavalla kuin muut. Milloin ihminen on riittävän samanlainen toisten kanssa välttyäkseen oudon leimalta?

Varjopuutarha kertoo hienolla tavalla erilaisuudesta, erillisyydestä, yksinäisyydestä ja itsenäistymisestä. Hienovaraisesti se muistuttaa, että pohjimmiltaan meillä kaikilla kuitenkin on samanlaisia unelmia, toiveita ja haluja. Maria Autio kirjoittaa todella kauniisti ja luontevasti sortumatta sormella osoittamiseen. Varjopuutarha on uskottava, koskettava ja monisyinen kertomus autistisesta tytöstä, ja kirjan soisi kuluvan mahdollisimman laajasti erityisesti varsinaisen kohderyhmänsä - nuorten - käsissä.

Tästä nuortenromaanista ovat kirjoittaneet myös Sinisen linnan kirjaston Maria, Rita ja Kirjasähkökäyrän Mai.

Kommentit

  1. Vaikuttaa ehdottomasti kirjalta, jota olisi hyvä lukea myös kouluissa. Miten erilaisuuden sietäminen voikin olla niin vaikeaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä minäkin ajattelin. Monesti suvaitsemattomuuden taustalla on yksinkertaisesti tietämättömyyttä ja siitä aiheutuvaa pelkoa. Kaunokirjallisuus voisi tuoda lähelle asioita, joita ei muuten arkielämässä kohtaa.

      Poista
  2. Oi miten kauniisti kirjoitit kirjasta. Tämä on sanomaltaan oikein arvokas kirja.
    Kyllä minua hiukan huolettaa tuo koulujen kiireinen aikataulu, jossa kirjoille ja lukuharrastuksen kehittymiselle annetaan aina vain vähemmän aikaa.

    Varhaiskasvatuksen puolella lapset kuuntelevat kirjoja innokkaasti, joten lukusiemen istutetaan siellä. Mielestäni kaunokirjallisuuden lukeminen oppilaille joka päivä auttaisi mm. keskittymiseen. Kirjojen valikoimisella on kyllä suuri merkitys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Mai!

      Ylipäätään kiire on nykyajan vitsaus. Olen nyt nauttinut siitä, että saan olla kotona ilman jatkuvaa aikataulutusta ja kiirettä. Tiedän, että kun työelämään taas palaan, leppoisa arki on muisto vain.

      Kouluissa kaunokirjallisuutta voisi mielestäni käyttää enemmän apuna erilaisten asioiden käsittelemisessä. Esimerkiksi autismiin voisi tutustua juuri tämän kirjan avulla. Lasten Keskuksellahan on hienoja vinkkejä kirjoista, jotka käsittelevät eri aiheita.

      Poista
  3. Tämä on hieno kirja, hyvää fiktiota ja antaa myös tietoa autismista. Olisi tosiaan hyvä lukea yläasteen tai lukion äikässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on ja niin olisi. Minua kosketti kirjassa se, miten Pihla kärsii itse erilaisuudestaan. Ja kuitenkin hänellä on ihan samanlaisia unelmia kuin ikätovereillaan. Samanikäiset eivät kuitenkaan välitä katsoa pinnan alle vaan antavat erilaisuuden nousta muuriksi.

      Poista
  4. Hieno postaus. Kiitos linkistä Kirjasähkökäyrään jonka vastaavaa kirjaraporttia en ollut ennen lukenut. Vien molemmat linkit Facebookin Asperger-keskusteluryhmään ( = "lievä autismi") ja kirjailijalle itselleen :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Laura Lindstedt: Oneiron

"Rivi on kaunis kuin kaunein hautajaissaatto, surullinen kuin surullisin sävel, lohdullinen kuin äiti maan syli. Rivi on täydellinen. Naiset eivät pelkää."
Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron tuli minulle joululahjaksi, ja taisin viime vuoden viimeisinä päivinä kirjan lukea loppuun. Kirjasta kirjoittaminen on kuitenkin venynyt uuden vuoden puolelle, sillä tuntui, että kovin pian lukemisen jälkeen oli romaanista vaikea sanoa yhtään mitään.

Nyt, kun olen ehtinyt makustella, tunnustella ja mietiskellä, totean: Oneiron on huimaava, jäljet jättävä romaani, jonka vaikutus ei hetkessä katoa.
Tarina keskittyy seitsemään naiseen. Newyorkilainen Shlomith, moskovalainen Polina, brasilialainen Rosa, marseillelainen Nina, hollantilainen Wlbgis, senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen Ulrike ovat kaikki kuolleet. Romaani kertoo siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeisenä aikana, keskellä valkeutta, ja mitä naisten elämässä oikein tapahtui. Huomasin, että alkuun minua kutkutti tietä…

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

John Irving: Kaikki isäni hotellit

"Jos sinulla oli salaisuus, äiti säilytti sen: jos halusit demokraattista asioiden puintia ja keskustelua, joka saattoi venyä tuntikausia, pahimmassa tapauksessa viikkokausia - jopa kuukausia - pitkäksi, silloin toit asiasi isälle."
John Irvingin romaani Kaikki isäni hotellit on perhetarina. Keskiössä on Berryn perhe, jonka isä Winslow ei jätä toteuttamatta haaveitaan, joita muut eivät välttämättä pidä realistisina. Perheen äiti Mary on haudannut omat opiskelu- ja urahaaveensa voidakseen huolehtia iäkkäistä vanhemmistaan. Esikoispoika Frank on homoseksuaali ja tytär Franny valmissanainen selviytyjä. Tarinan minäkertoja John rakastaa Franny-sisartaan yli kaiken. Pikkusisko Lilly on lopettanut alle kymmenvuotiaana kasvamisen ja kuopus Egg rakastaa tavaroita ja pukeutumusta eikä tunnu kuulevan juuri mitään - tai sitten hän kuulee vain sen, mitä haluaa. Perhe on eittämättä epätavallinen, vaikka Franny ja minäkertoja väittävätkin toista:
"Ei me olla mitenkään erikoisia"…