Kirjakaapin kummitus

Vuosi on tulossa päätökseensä ja niin on minun osaltani myös tämä Vuosi kuvina -haaste, jonka aloitin viime tammikuussa. Tuntuu, kuin siitä olisi vain hetki. Silloin olin pienen vauvan äiti ja tuntui, että edessä on pitkä vuosi kotiäitinä. Nyt tuo vuosi on tullut päätökseensä nopeammin, kuin ikinä osasin arvata. Nyt olen ihanan taaperon äiti ja vietän viimeisiä päiviä kotiäitinä haikeana mutta kiitollisena siitä, että olen saanut mahdollisuuden viettää päivätyöstä vapaata perhearkea, joka on ollut välillä uuvuuttavaa mutta pääosin hyvin antoisaa. Mutta sitten asiaan. Muutama päivä sitten takapihaltamme avautui tällainen näkymä: Kuten kuvasta näkyy, meidän kulmillamme joulukuu ei ole ollut vain harmautta ja mustuutta, valoakin on näkynyt. Pientä lumipeitettä olen tervehtinyt ilolla. Näitä joulukuun päiviä Pirjo Hassinen muuten kuvaa osuvasti romaanissaan Jouluvaimo : Ja iltapäivä kuluisi verkalleen, kunnes jouluvalot alkaisivat erottua paremmin, ja tulisi sininen hetki, se...

Vaikka marraskuu on lyhenevien päivien, lisääntyvän pimeyden ja kylmyyden aikaa, on tämän vuoden marraskuu ollut varsin miellyttävä. Kovia pakkasia ei ole ollut, vaan pienokaisen kanssa olemme saaneet nauttia pienistä miinusasteista ja taaperoperheen kannalta siedettävistä säistä. Eilen satoi hieman lunta, mikä ilahdutti minua: lumi tuo mukavasti valoa pimeyteen. Niityllä lunta... Valoa olen hakenut myös muualta: marraskuussa on ihanaa polttaa kynttilöitä ja laitella esille jouluvaloja. Pimeänä iltana on mukavaa saapua kotiin, kun ulkona on valoja tuomassa tunnelmaa. Kotona nautin pehmeistä valoista ja kynttilöistä kirkkaiden kattovalojen sijaan. Marraskuu on siis loppujen lopuksi suloista aikaa! Vuosi kuvina -haaste lähenee osaltani loppuaan. Vielä joulukuussa on kuvatunnelmia luvassa. Sitä ennen toivotan hyvää marraskuun loppua ja tunnelmallista alkavaa joulukuuta!

Lokakuussa on päästy nauttimaan tai "nauttimaan" jo pakkasista ja hienoisesta lumipeitteestä. Lehdet ovat varisseet puista, mutta vielä on paikoin väriloistoakin jäljellä. Eilen ihastelin lähistöllämme majailevia lehtikuusia, jotka ovat muuttuneet upean keltaisiksi. Pellolla näkyy vielä syysvärejä. Pihlaja on pudottanut lehtensä mutta marjoja on vielä paljon. Ja sitten vielä yksi ekstrakuva, minä kun niin rakastan auringonnousuja ja -laskuja. Lokakuinen auringonnousu. Meidän lokakuumme on viime aikoina ollut flunssainen. Pienokaisen sairastaminen on vienyt voimia niin potilaalta kuin muilta perheenjäseniltä, ja bloggaamattomien kirjojen pino on päässyt kasvamaan. Yritän lähipäivinä päästä kirjoittamaan lukemistani kirjoistani, jos ja toivottavasti kun lapsi alkaa voida paremmin.

Syyskuu on ollut tähän päivään saakka kaunis. Aamuisin ja iltamyöhällä on saanut nauttia upeasta usvasta lähimaastossa, ja syksyn väriloisto on päivisin hivellyt silmiä. Aurinko on lämmittänyt niin, että parhaina päivinä on tuntunut lähes kesäiseltä! Varhain aamulla. Viileät yöt toivat parina aamuna pellolle pientä kuuraa, jonka nousevan auringon valo sai välkehtimään tavalla, jota en kuvaan saanut vangittua. Syksyistä maisemaa lenkkipolun varrelta. Ja sitten taas pari ekstrakuvaa: Iltalenkillä auringonpaiste valaisi ja lämmitti. Aamu-usvaa. Viime päivinä blogini on elänyt tavanomaista hiljaisempaa eloa. Syy on ollut yksinkertaisesti se, että en ole ehtinyt kirjoittamaan lukemistani kirjoista. Yritän lähipäivinä ehtiä kirjoittamaan edes muutaman sanan romaaneista, joiden perusteella uskallan väittää, että tämä kirjasyksy on vallan hieno!

Oi, ihana elokuu! Vielä kuukauden alussa saatiin nauttia ennätyshelteistä: Suomessa oli 38 hellepäivää yhtäjaksoisesti, mikä sivuaa 1970-luvun ennätystä. Helteet päättyivät yhtäkkiä, mutta ei elokuun säissä mielestäni ole ollut valittamista. Ihanat elokuun illat ovat saapuneet, yöt ovat mukavan viileitä ja aamuihin tuo omaa viehätystään öinen kaste. Elokuun aamun aurinko nousi usvaisen pellon ylle. Lenkkipolun varrella pihlaja kantaa marjasatoa. Ja sitten vielä muutamia ekstrakuvia: Elokuinen aamu järvellä. Illan auringonlaskuun lisää lumoa toi vedestä nouseva usva. Elokuussa olemme saaneet nauttia puutarhan antimia.

Huh, helteistä heinäkuuta!  Kesäkuu oli kovin viileä, mutta lämpöä ei tarvinnut odottaa turhaan. Heinäkuussa on saatu nauttia helteistä ja auringonpaisteesta, jos kohta ukkonenkin on käynyt muistuttamassa olemassaolostaan. Lenkkipolulla saa nauttia kesän ihanasta vihreydestä. Aamun valo lupailee hellepäivää. Näiden pilvien myötä saapui komea ukkosmyrsky. Minun heinäkuuni on sisältänyt kotoilua, mökkeilyä, perhe-elämää sekä ystävien ja tuttavien tapaamista. Upeaa tässä kuukaudessa on ollut se, että on ollut mahdollisuus nauttia luonnon vaihtuvista taidenäyttelyistä. Kyllä suomalainen kesä on kaunis ja luonnon voima mielen hyvinvoinnille mittaamattoman arvokas. Heinäkuinen auringonlasku. Ihania heinäkuun viimeisiä päiviä ja mukavaa alkavaa elokuuta!

Kesä on saapunut myös meidän nurkillemme, ja maisema on kovin erilainen kuin vielä pari kuukautta sitten. Toukokuuhun verrattuna lenkkipolun varsi ei tosin kovin erilaiselta näytä: samalla tavoin vihertää kuin kuukautta aiemminkin. Mutta kyllä tuo vihreys on ihanaa! Nämä kaksi ylintä kuvaa on otettu eilen, kun aurinko paistoi. Tänään sataakin sitten vettä ja on kovin paljon eilistä harmaampaa. Välillä ehdittiin jo nauttia helteistäkin, mutta kesäkuu on ollut pääasiassa kovin viileä. Hyvää viileydessä on ollut se, että monet kukat ovat kukkineet pitkään, kun helteet eivät niitä ole päässeet uuvuttamaan. Sateilla on myös virkistävä vaikutus, ja eräänä kesäkuun sunnuntai-iltana pääsin ihastelemaan näin hienoa sateenkaarta: Ilahduttavaa on ollut se, että sääennusteet eivät ole aina pitäneet täysin paikkaansa. Juhannuksesta piti ennusteiden mukaan tulla sateinen ja kylmä. Kovin lämmintä ei tosiaan ollut, mutta juhannusaattona saimme nauttia paitsi hyvästä seurasta ja mainiost...

Ihana kesä on täällä! Tänään on lämmintä 27 astetta ja elämä vauvan kanssa on muuttunut hurjasti, kun enää ei tarvitse pukea haalareita ja pipoja päälle pientäkin ulkona piipahdusta varten. Pienet varpaat ovat jo tunnustelleet vihreää nurmikkoa ja hellepuvut on otettu käyttöön. Upeista säistä huolimatta olen kärsinyt isosta väsymyksestä ja melkoisesta lukujumista. Kirjojen lukeminen on takunnut ja takana on pisin bloggaustauko koko blogini olemassaoloaikana. En kuitenkaan ole viitsinyt liikaa asiasta stressata vaan uskon, että kyllä se lukuilo taas palaa. Toivoin saavani tähän postaukseen kuvan kukkivista tulppaaneista, jotka lupaavasti nostivat päätään kukkapenkistä. Kutsumaton vieras päätti toisin: myyrä on käynyt kaivamassa tulppaanit yksi kerrallaan kukkapenkistä ylös ja jättänyt kuopan jälkeensä ikään kuin merkiksi: tässä kukan piti kasvaa. Nyt olisivat siis hyvät neuvot tarpeen! Onneksi kirsikkapuu kuitenkin aloittaa juuri nyt upeaa kukintaansa.

Ihana, ihana kevät on täällä! Lunta ei näy enää missään ja välillä on niin lämmin, että kevyempi vaatekerta riittää ulkoilussa vallan hyvin. Sumuinen ilta kevätsateen jälkeen. Pihamme omenapuissa on suuret silmut, mutta vihreää ei vielä näy. Silmujen puhkeamisen odottaminen onkin aina yhtä jännittävää! Krookus kukkii! Odottelin sipulikukkien nousemista kukkapenkistä, mutta joku oli ehtinyt ensin: löysin kukkaloiston sijaan penkistä kuoppia ja sipulikukkien kuoria silppuna. :( Onneksi toisessa kukkapenkissä näyttää lupaavammalta, sillä krookus jo kukkii ja tulppaanien alkuja on näkyvissä.

Helmikuusta lumi on vähentynyt ja valo lisääntynyt. Takana on erikoinen talvi. Lunta on ollut hyvin vähän ja pakkasistakaan ei ole ollut suuremmin harmia. Viikko sitten satoi reilusti lunta, mutta sitä ennen tutut lenkkimaisemat olivat jo välillä hyvin vähälumisia. Maaliskuinen aamu. Viimeaikaisten lumisateiden jäljiltä kai voidaan puhua takatalvesta, mutta kyllä kevät on silti käsillä. Yöpakkasia on ollut, mutta päivisin aurinko lämmittää ja valaisee jo ihanalla tavalla. Kevät on upeaa aikaa! Kaunista kevättä kaikille!

Lenkkipolulla on lunta! Lumisateinen maisema lauantaiaamuna. On taas aika tarkastella vuodenkulkua kuvien kera. Lunta on tänä talvena ollut ennätyksellisen vähän, ja etukäteen ajattelinkin, että tämän päivän kuvista tulee kovin mustia. Yllättäen yöllä olikin satanut niin, että lunta taitaa tänään olla enemmän kuin kertaakaan aiemmin tänä talvena. Tälle päivälle on siis tiedossa lumitöitä! Pihan tuija oli saanut yöllä lunta ylleen.

Viimeisimpänä törmäsin Vuosi kuvina -haasteeseen Sinisen linnan kirjastossa , ja Marian tapaan minäkin olen ihastunut ajatukseen tällaisesta kuvapäiväkirjasta. Vielä kun tämä päivä sattui olemaan erityisen kuvauksellinen, päätin minäkin aloittaa haasteen. Kuva on otettu lenkkipolun varrelta 22.1.2013 kello yhdentoista maissa. Tänään totesin jälleen kerran, miten suuri merkitys luonnolla on minulle. Kun ajelin vauvani kanssa kohti keskustaa ja nouseva aurinko loi taivaalle upean valopylvään, jota kai voi haloilmiöksi kutsua, tunsin oloni erityisen onnelliseksi. Tajusin, että ei päivään tarvitse mitään muuta kuin luonnon järjestämän hienon maiseman, ja onni on siinä. Näkymä takapihaltamme: vihdoin on lunta! Olen sikäli onnellisessa asemassa, että Suomessa asuvana pidän jollain tapaa kaikista vuodenajoista. Tällä hetkellä nautin talvesta ja näistä maisemista. Kuva pihapuusta, jonka oksia lumi koristaa.