"Mutta aina minä narahdin. Vaikka outoudelleni ei olisi ollut nimeä, erotuin joka tapauksessa. Ympärilläni leijui aura, jonka muut näkivät, mutta minä en. Se sai heidät kavahtamaan, kummeksumaan ja kiertämään kauempaa. Pahimmillaan inhoamaan ja vihaamaan."
Nuortenkirja Varjopuutarha on sydämeen käyvä kertomus lievästi autistisesta Pihlasta. Pihla on lukiota käyvä nuori, joka toisten ikäistensä tavoin haluaisi kuulua joukkoon mutta erilaisuutensa takia on jollain tapaa erillinen, usein myös yksinäinen.
Jo päiväkodissa huomataan, että Pihlassa on jotain kummallista. Peruskoulussa hän päätyy erityisluokalle sermien taakse, omaan "majaansa". Hyvää tarkoittava tukitoimenpide ei Pihlan silmissä näyttäydy vain myönteisenä seikkana:
Pihla kirjoittaa elämästään Kronokselle, joka elää hänen mielikuvituksessaan. Liikuttavalla tavalla Pihla uskoo, että Kronos ymmärtää, ja vaikka poika elääkin vain hänen mielessään, hän uskoo tämän joskus kohtaavansa. Samaan aikaan todellisuudessa Pihla joutuu kokemaan ennakkoluuloja. Vaikka hän yrittää sulautua valtamassaan, hän erottuu muista ja saa ihmetteleviä katseita osakseen.
Kirjaa lukiessa tulee väkisin pohtineeksi outoutta ja normaaliutta. Kuka lopulta määrittelee normaalin rajat? Pihlan kohdalla riittää, että hän on hidas ja kömpelö, liikkuu eri tavalla kuin muut. Milloin ihminen on riittävän samanlainen toisten kanssa välttyäkseen oudon leimalta?
Varjopuutarha kertoo hienolla tavalla erilaisuudesta, erillisyydestä, yksinäisyydestä ja itsenäistymisestä. Hienovaraisesti se muistuttaa, että pohjimmiltaan meillä kaikilla kuitenkin on samanlaisia unelmia, toiveita ja haluja. Maria Autio kirjoittaa todella kauniisti ja luontevasti sortumatta sormella osoittamiseen. Varjopuutarha on uskottava, koskettava ja monisyinen kertomus autistisesta tytöstä, ja kirjan soisi kuluvan mahdollisimman laajasti erityisesti varsinaisen kohderyhmänsä - nuorten - käsissä.
Tästä nuortenromaanista ovat kirjoittaneet myös Sinisen linnan kirjaston Maria, Rita ja Kirjasähkökäyrän Mai.
 |
| Maria Autio: Varjopuutarha (Karisto 2014) 202 sivua |
Jo päiväkodissa huomataan, että Pihlassa on jotain kummallista. Peruskoulussa hän päätyy erityisluokalle sermien taakse, omaan "majaansa". Hyvää tarkoittava tukitoimenpide ei Pihlan silmissä näyttäydy vain myönteisenä seikkana:
Minun maineeni levisi erityisoppilaana, jolla oli oma avustaja. Taneli oli kuin kaksimetrinen huutomerkki, joka ei voinut jäädä keneltäkään huomaamatta.Koulu-uran alussa Pihlan ystäväksi ilmaantuu Matja, joka myös kokee erilaisuutta mutta ryhtyy muiden tapaan kiusaamaan Pihlaa, jonka elämään hän palaa kymmenen vuoden kuluttua uudelleen.
Pihla kirjoittaa elämästään Kronokselle, joka elää hänen mielikuvituksessaan. Liikuttavalla tavalla Pihla uskoo, että Kronos ymmärtää, ja vaikka poika elääkin vain hänen mielessään, hän uskoo tämän joskus kohtaavansa. Samaan aikaan todellisuudessa Pihla joutuu kokemaan ennakkoluuloja. Vaikka hän yrittää sulautua valtamassaan, hän erottuu muista ja saa ihmetteleviä katseita osakseen.
Tajusin, että oli ihan sama vaikka olisin reissannut Paratiisisaarille. Otsassani luki "outo" kaikilla maapallon kielillä.Pihlalle tärkeä paikka on kaupungin puisto, jolla on kaunis historia mutta ruma nykyisyys. Pihla näkee puistossa sen kauneuden, menneisyyden barokkipuutarhan, ja hän viettää siellä mielellään aikaansa, kunnes puisto muuttuu kauhun näyttämöksi. Tärkeästä puistosta tulee paikka, joka pitää mieluummin kiertää kaukaa. Puistosta muodostuu kuitenkin symbolisesti tärkeä Pihlan matkalla kohti itsenäistymistä.
Kirjaa lukiessa tulee väkisin pohtineeksi outoutta ja normaaliutta. Kuka lopulta määrittelee normaalin rajat? Pihlan kohdalla riittää, että hän on hidas ja kömpelö, liikkuu eri tavalla kuin muut. Milloin ihminen on riittävän samanlainen toisten kanssa välttyäkseen oudon leimalta?
Varjopuutarha kertoo hienolla tavalla erilaisuudesta, erillisyydestä, yksinäisyydestä ja itsenäistymisestä. Hienovaraisesti se muistuttaa, että pohjimmiltaan meillä kaikilla kuitenkin on samanlaisia unelmia, toiveita ja haluja. Maria Autio kirjoittaa todella kauniisti ja luontevasti sortumatta sormella osoittamiseen. Varjopuutarha on uskottava, koskettava ja monisyinen kertomus autistisesta tytöstä, ja kirjan soisi kuluvan mahdollisimman laajasti erityisesti varsinaisen kohderyhmänsä - nuorten - käsissä.
Tästä nuortenromaanista ovat kirjoittaneet myös Sinisen linnan kirjaston Maria, Rita ja Kirjasähkökäyrän Mai.
Vaikuttaa ehdottomasti kirjalta, jota olisi hyvä lukea myös kouluissa. Miten erilaisuuden sietäminen voikin olla niin vaikeaa?
VastaaPoistaSitä minäkin ajattelin. Monesti suvaitsemattomuuden taustalla on yksinkertaisesti tietämättömyyttä ja siitä aiheutuvaa pelkoa. Kaunokirjallisuus voisi tuoda lähelle asioita, joita ei muuten arkielämässä kohtaa.
PoistaOi miten kauniisti kirjoitit kirjasta. Tämä on sanomaltaan oikein arvokas kirja.
VastaaPoistaKyllä minua hiukan huolettaa tuo koulujen kiireinen aikataulu, jossa kirjoille ja lukuharrastuksen kehittymiselle annetaan aina vain vähemmän aikaa.
Varhaiskasvatuksen puolella lapset kuuntelevat kirjoja innokkaasti, joten lukusiemen istutetaan siellä. Mielestäni kaunokirjallisuuden lukeminen oppilaille joka päivä auttaisi mm. keskittymiseen. Kirjojen valikoimisella on kyllä suuri merkitys.
Kiitos, Mai!
PoistaYlipäätään kiire on nykyajan vitsaus. Olen nyt nauttinut siitä, että saan olla kotona ilman jatkuvaa aikataulutusta ja kiirettä. Tiedän, että kun työelämään taas palaan, leppoisa arki on muisto vain.
Kouluissa kaunokirjallisuutta voisi mielestäni käyttää enemmän apuna erilaisten asioiden käsittelemisessä. Esimerkiksi autismiin voisi tutustua juuri tämän kirjan avulla. Lasten Keskuksellahan on hienoja vinkkejä kirjoista, jotka käsittelevät eri aiheita.
Tämä on hieno kirja, hyvää fiktiota ja antaa myös tietoa autismista. Olisi tosiaan hyvä lukea yläasteen tai lukion äikässä.
VastaaPoistaNiin on ja niin olisi. Minua kosketti kirjassa se, miten Pihla kärsii itse erilaisuudestaan. Ja kuitenkin hänellä on ihan samanlaisia unelmia kuin ikätovereillaan. Samanikäiset eivät kuitenkaan välitä katsoa pinnan alle vaan antavat erilaisuuden nousta muuriksi.
PoistaHieno postaus. Kiitos linkistä Kirjasähkökäyrään jonka vastaavaa kirjaraporttia en ollut ennen lukenut. Vien molemmat linkit Facebookin Asperger-keskusteluryhmään ( = "lievä autismi") ja kirjailijalle itselleen :)
VastaaPoistaKiitos sinulle kommentista ja linkityksistä! :)
PoistaIhana kirja ♥
VastaaPoistaNiin on! :)
Poista