Siirry pääsisältöön

Sahar Delijani: Jakarandapuun lapset

"Azarin sydäntä särki kun hän muisteli aikaa jolloin oli tehnyt kiihkeästi töitä uuden Iranin, paremman ja oikeudenmukaisemman Iranin puolesta." 
Sahar Delijani: Jakarandapuun lapset
(WSOY 2013)
Englanninkielinen alkuteos
Children of the Jacaranda Tree
julkaistu 2013
Suomentanut Laura Jänisniemi
283 sivua
Jakarandapuun lapset alkaa siitä, kun Azar synnyttää vankeudessa tyttärensä. Tarinan kauheus hyökkää heti päälle: Kuinka pelottavaa olisi synnyttää lapsi ja tietää, että lapsi viedään pois? Mutta kuitenkaan ei tietäisi, milloin, ja joutuisi joka hetki olemaan valmiina tapahtumaan, johon ei voi koskaan olla valmis. Ja kuinka hirvittävää olisi joutua ojentamaan lapsensa vieraisiin käsiin ja todeta, että oma syli on yhtäkkiä, aivan liian aikaisin, tyhjä? Kun ensimmäisen luvun on lukenut, ei kirjaa saata jättää kesken, sillä Azar pienine tyttärineen on tullut niin lähelle, että on pakko saada tietää, mitä tapahtuu.

Toisessa luvussa tulevat kuitenkin vastaan uudet ihmiset, ja Azar väistyy kokonaan sivuun. Leila huolehtii vangittujen sisartensa lapsista ja elää yhteiskunnassa, jossa säännöt ovat tiukat: kadulla hän joutuu vallankumouskaartin pysäyttämäksi ja saa moitteita sopimattomasta pukeutumisestaan. Kolmannessa luvussa pääosaan nousee puolestaan Amir, joka istuu vankilassa. Hänen vaimonsa Maryam synnyttää tyttären, joka saa nimekseen Šeida. Šeidasta ja hänen äidistään tulee lopulta jonkinlaisia päähenkilöitä, joiden vaiheita seurataan laajimmin. Alussa tavattu Azar palaa romaanin sivuille vasta lopussa.

Yhteistä kaikille romaanin ihmisille on se, että he elävät maassa, jossa ei koskaan voi luottaa huomiseen. Pelko on läsnä jokapäiväisessä elämässä.
Kaikki kantoivat pelkoa mukanaan kuin kahletta, kantoivat sitä kaduilla, surullisten, uljaiden vuorten tutussa varjossa. Ja kun he kantoivat sitä, he eivät enää puhuneet siitä. Pelko muuttui abstraktiksi, sitä ei voinut pukea sanoiksi. Ja se hallitsi heitä näkymättömänä ja kaikkivoipana.
On avartavaa lukea romaani maasta, jonka yhteiskuntajärjestys on diktatuurinen ja jossa tavallinen ihminen saattaa joutua pelkäämään jatkuvasti ja voi vain toivoa parempaa huomista. Sodan ja sorron varjossa on ihmisiä, jotka haluavat elää tavallista elämää, rakastavat, saavat lapsia, viettävät aikaa perheensä kanssa ja haluavat elää kotimaassaan, ellei ole aivan pakko lähteä. Tämä on mielestäni romaanin tärkeä viesti: maailmassamme elää ihmisiä oloissa, joita meidän, länsimaalaiseen hyvinvointiin ja turvallisuuteen tottuneiden, on vaikea kunnolla ymmärtää. Kaunokirjallisuuden avulla muukalaisista tehdään todellisia, tuntevia, lihaa ja verta olevia ihmisiä, joita ei pidä syrjiä vain heidän taustansa takia. Lopulta me ihmiset kuitenkin olemme hyvin samanlaisia riippumatta siitä, mihin olemme sattuneet syntymään.

Jakarandapuun lapset tuo iranilaista elämänmenoa ja historiaa hyvin lähelle. Kirja kuvaa koskettavalla tavalla julmuuksia, joita ihmiset joutuvat kokemaan. Jotain kirjasta kuitenkin jäi puuttumaan. Minun mielestäni kirjan rakenne on liian epätasainen ja pirstaleinen. Olisiko vaikkapa Maryamin ja Šeidan tarina riittänyt kattamaan koko romaanin niin, että muuta henkilökaartia olisi voinut karsia? Nyt koin vaikeaksi päästä kunnolla kiinni yhteenkään henkilöön, kun hahmot vaihtuivat niin usein. Vaikka henkilöiden välille yhteyksiä löytyykin, voisi romaani toimia paremmin novellikokoelmana. Kuten jo aiemmin mainitsin, ensimmäinen luku imaisi minut heti mukaansa. Aamulehden jutun mukaan alussa kuvatun tarinan taustalla on kirjailijan omakohtaisia kokemuksia, mikä varmasti selittää romaanin alun todentuntua ja vahvuutta. Valitettavasti en löytänyt samaa tehoa enää myöhemmin, joskin luku, jossa Amir teki pienelle tyttärelleen rannekorua taatelinkivistä, pääsi lähelle. Myös tässä tarinassa on todellisia tapahtumia taustalla.

Parhaimmillaan Delijani on mielestäni kuvatessaan sortoa ja vankilaoloja. Paradoksaalisesti tavallisen elämän kuvaaminen ei mielestäni aina toimi. Lisäksi kielen kuvallisuus on niin runsasta, että se tuntuu paikoin itsetarkoitukselliselta.

Joka tapauksessa Sahar Delijanin kirjan aihe on tärkeä. Iranin lähihistoria julmuuksineen ansaitsee tulla kerrotuksi. Jään mielenkiinnolla odottamaan, millaisia tarinoita nuori kirjailija tulevaisuudessa lukijoilleen tarjoaa, sillä tämä esikoisteos on lupaava, vaikkei se täysillä minuun kolahtanutkaan.

Iranin lähihistoriasta kiinnostuneille voin muuten suositella palkittua elokuvaa Argo, jossa näkyvät ne Teheranin lumihuippuiset vuoret, jotka tässäkin romaanissa mainitaan.

Romaania on luettu paljon ja siitä ovat kirjoittaneet esimerkiksi NorkkuMai, Sanna, Laura, LilliMari ja Pirjoliisa. Joukossa on niin ihastuneita kuin vähemmän ihastuneita arvioita.

Tällä romaanilla saan taas yhden suorituksen Ihminen sodassa -haasteeseen ja ylenen kersantista vääpeliksi.

Kommentit

  1. Kuuluin siihen lukijajoukkoon, joihin kirja kolahti. Minustakin kirjan alku oli parasta kerrontaa, vaikka tuntuu pahalta, jos se oli kirjailijan läheisten kokemaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ...vielä pahempaa, jos se oli omakohtaisesti kokemaa kauhua.

      Poista
    2. Romaanin kauheuksien kohdalla minua kylmäsi ajatella, että jossain se kaikki voi olla totta. Erityisesti alku minua tosiaan ravisteli, ja odotukset olivat korkealla. Ehkä kirjan rakenne oli minulle suurin ongelma, eivätkä odotukset täyttyneet.
      Mutta hienoa, että sinulle kirja kolahti! :)

      Poista
  2. Olen lukemassa tätä kirjaa ja yllättyneenä itsekin, toistaiseksi pidän aika paljonkin! Saas nähdä loppua kohti :).

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pilvi Hämäläinen: Cinderella

Jade hyrrää hyvästä mielestä. Näin vaan tytöt löytävät ihan täysin sattumalta taas yhden yhteisen jutun! Kyllä tästä taitaa ihan oikea ystävyys muodostua! Vaikka Jaden äiti ei kuulukaan ympäristölautakuntaan, niin Jade sentään on ihminen, joka on kiinnostunut kiinnostavista asioista.  Pilvi Hämäläinen: Cinderella Otava 2022 kansi Elina Warsta 269 sivua Pilvi Hämäläinen on tullut tunnetuksi erityisesti Putous-näyttelijänä, ja nyt häneltä on julkaistu esikoisromaani. Teoksen keskiössä ovat yläkoululainen Jade-Adele, joka häpeää nimeään ja äitiään, Jaden äiti Siru, joka ei häpeä juuri mitään, ja Sirun äiti Sirkka, joka kiinnittää huomionsa Cinderellaan. Samaan sukuun kuuluvien naisten lisäksi yhtenä näkökulmahenkilönä on aikuisikään ehtinyt Jari, joka elää äitinsä katon ja komennon alla. Romaani kuvaa tapahtumia, jotka keskittyvät yhteen päivään. Kun päivä etenee kohti erästä suoraa lähetystä, tapahtuu paljon, ja päivän mittaan henkilöistä paljastuu monenlaista. He joutuvat itse kukin kum

Shelley Read: Minne virta kuljettaa

  Eräänä yönä matalien pilvien riippuessa laakson yllä me kaksi – syntymätön lapseni ja minä – käperryimme pesäämme huopien alle, ja siellä maatessani kuvittelin kaikkien metsän eläinten tekevän samoin, asettuvan levolle, kääriytyvän kerälle omaan lämpöönsä. Mietin, että jotkut metsän äideistä tunsivat lastensa potkivan sisällään aivan samalla tavalla, kun toiset taas ruokkivat ja hoivasivat ja suojelivat jälkeläisiään niin kuin minä pian tekisin. Ajattelin kaikkea sitä elämää, joka alkoi, kesti ja päättyi ympärilläni, suurimmasta karhusta pienimpään hyönteiseen, siemeneen, nuppuun ja kukkaan. Metsässä en ollut yksin. Olin varma, että juuri se oli yksi niistä asioista, joita Wil oli yrittänyt selittää minulle. Syleilin lempeästi vatsani kumpua, sekä lastani että myös jotain muuta, jotain sanoin kuvaamatonta valtavuutta, jonka osa tunsin olevani. Shelley Read: Minne virta kuljettaa Otava 2023 alkuteos Go as a river suomentanut Jaakko Kankaanpää äänikirjan lukija Mirjami Heikkinen kesto

Blogistanian Globalia -äänestyksen voittaja on...

Kirjabloggaajat, -grammaajat ja -tubettajat äänestivät jälleen parhaista lukukokemuksistaan. Vuoden 2023 kirjaparhaimmistoa äänestettiin viime viikolla: Blogistanian Globalia -kategoriassa ääniä antoi 51 äänestäjää ja mainituksi tuli 80 eri teosta. Voittajaksi nousi 15 pisteellä  Martha Wellsin  Hälytystila – Murhabotin päiväkirjat 1  (Hertta Kustannus) , suomentaja Mika Kivimäki! Arvioissa scifisarjan avaavaa teosta on luonnehdittu seuraavasti: Tämä olikin aika hurmaava tapaus tämä Murhabotti . –  Katarooman kirjaimia   Jäi lämmin fiilis . –  @kalmanoudotkirjat Miten mahtava tunne lukea näin hyvää scifiä suomeksi ja toivomme, että suomennoksen myötä teos löytää valtavan määrän uusia lukijoita, sillä sen se todella ansaitsee.      – @reading_with_pet_dragon Claire Keeganin  Nämä pienet asiat  (Tammi) , suomentaja Kristiina Rikman   sijoittui Globaliassa toiseksi yhdellätoista pisteellä. Siitä on todettu muun muassa näin: Sadassa sivussa Keegan luo täyden ja koskettavan kertomuksen, jok