Siirry pääsisältöön

Anni Kytömäki: Kultarinta

"Puut hivuttautuvat liki. Väistän katoksi kurottavia oksia ja pyyhkäisen hämähäkinverkon kasvoiltani. Kuuset seisovat hievahtamatta, naavojen ja luppojen nauhat yllään kuin joulukoristeet. Metsän sisuksista loistavat valkoisten jäkälien peittämät haavat, ainoat puut, joiden lehdet saavat lähes tyynenäkin iltana tuulen sävelestä kiinni. Pysähdyn. Polku kiertää matalaa mäkeä, jolla kasvaa suuria mäntyjä."
Anni Kytömäki: Kultarinta
(Gummerus 2014)
644 sivua
Anni Kytömäen esikoisromaania Kultarinta on blogeissa kehuttu paljon (katso esimerkiksi Minnan, Marian, Katjan ja Maijan tekstit), eikä suotta. Tulin johdatelluksi lempeästi metsään, joka sulki minut syleilyynsä ja josta en olisi halunnut pois.

Romaani jakautuu kahteen osaan, isän ja tyttären tarinaan. Erikin näkökulmasta kuvataan lapsuutta, joka loppuu äkkiä, kun äiti menee pois:
Aamuyöllä ponnahdan istumaan ja hapuilen olkapäiden yli selkääni. Lapaluut työntävät terävät tynkänsä vastaan. Puolivalmiit siivet ovat pudonneet eikä paluuta koteloon ole.
Tyttären kohdalla historia toistaa itseään, sillä Mallakin joutuu elämään ilman sairaalloista äitiään. Mutta onneksi on isä, joka vie lapsensa metsään ja avaa hänen silmänsä näkemään metsän merkityksen.

Ennen Mallan syntymää Erik viettää talven pohjoisessa, pienessä mökissä yksinään, metsänvartijana. Hän on kuin osa luontoa, ei tapaa ihmisiä vaan on itsensä kanssa.
Yritän välittää kirjeitse metsän, joksi olen itsekin muuttumassa. Elän sen tapojen mukaan, herään ani varhain, jos nukun ollenkaan, ja tohisen läpi päivän kuin mikä tahansa siivekäs.
Kirja kytkeytyy historiaan, sillä onhan Erikin vaimo ja Mallan äiti Lidia punaisten joukossa ja aika on sellainen, että värittömänäkin on vaikea olla. Kuitenkin kyseessä on enemmän tarina isästä ja tyttärestä, jos toki vallitseva aika vie heidät pois toistensa luota väärällä, epäoikeudenmukaisella tavalla. Olisiko käynyt toisin, jos aika olisi ollut toinen? Olisiko Malla välttynyt kalvavalta ikävältä ja erillisyyden tunteelta, kivulta, johon metsä toi lievitystä?

Onneksi on ikiaikainen metsä, joka tarjoaa suojaa sitä tarvitsevalle. On luonto, joka ympäröi ja ottaa syliin, kun ihminen ei siihen kykene.
Metsässä kukaan ei ole oikeasti yksin.

Anni Kytömäen romaani on kauniilla tavalla hidas ja painava, kuin vanha metsä. Kultarinta lumoaa, se on kirjoitettu ajatelluin ja viisain sanoin, jotka vaativat lukijan pysähtymään ja kuuntelemaan puiden hiljaista huminaa.
On aamuyö, mutta räystäiltä tippuu jo vettä. Pelloilla viimeiset lumet kevenevät utuharsoiksi. Päivällä kiurut lepattavat kohmeisen mullan yläpuolella maasta taivaaseen, vesi kuohuu ojissa, leviää pelloille ja kerää luokseen kummallisia lintuja, joita koskaan muulloin ei täällä nähdä.

Kommentit

  1. Kiinnostavan kuuloinen kirja. Olen tätä nyt kuulostellut blogeista ja ihanalta vaikuttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa tutustua! Kirja on hidas ja viipyilevä ja vaatii siten oikean hetken. Kiireiseen lukemiseen se ei sovi.

      Poista
    2. Mahtava kirja, yksi tämän vuoden parhaista.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kassandra Montag: Tulvan jälkeen

Pearl oli vihainen, koska emme olleet yrittäneet auttaa heitä, ja minä yritin muistuttaa hänelle, että meidän oli tärkeää pysyä omissa oloissamme. Järkeilystäni huolimatta pelkäsin, että sydämeni oli kutistunut, kun vedenpinta oli noussut ympärilläni. Paniikki oli täyttänyt minut, kun vesi peitti maan, ja se työnsi tieltään kaiken muun ja kuihdutti sydämeni kovaksi, pieneksi möhkäleeksi, jota en enää tunnistanut. Kassandra Montag: Tulvan jälkeen HarperCollins Nordic 2020 alkuteos After the Flood suomentanut Hanna Arvonen äänikirjan lukija Pihla Pohjolainen kesto 14 h 2 min Suuren tulvan jälkeisessä ajassa eletään Kassandra Montagin romaanissa Tulvan jälkeen . Vesi on peittänyt alleen suuren osan maasta, ja luonnonvaroja on jäljellä enää. Ihmiskunnan rippeet taistelevat vähäisistä resursseista  ja yrittävät ehtiä ennen muita valtaamaan harvoja elinkelpoisia maa-alueita. Ikävät kohtaamiset ihmisten kesken ovat arkipäivää. Romaanin päähenkilö on aikuinen nainen, Myra, joka on jään

Anna-Leena Härkönen: Ihana nähä! ja muita kirjoituksia

"Panin soimaan Lordin levyn. Jos siihen ei Paavo Pesusieni reagoi, niin sitten ei mihinkään. Mitään ei tapahtunut. Paavo makasi edelleen lattialla kuin ruumis." Anna-Leena Härkönen: Ihana nähä! ja muita kirjoituksia (Otava 2015) 173 sivua Anna-Leena Härkösen teos Ihana nähä! ja muita kirjoituksia  sisältää kirjailijan havaintoja, oivalluksia ja omakohtaisia kokemuksia monista aiheista matkustamisesta naisena olemisen vaikeuteen ja äitiydestä vanhustenhoitoon. Kirjoittaja ottaa kantaa vahvasti ja napakasti, huumoria unohtamatta. Kyytiä saavat esimerkiksi asiakaspalvelun möröt ja Suuret Äidit. Moni huomio saa lukijan nyökyttelemään päätään ilahtuneena, sillä Härkönen kirjoittaa tutuista ilmiöistä tunnistettavalla ja kiinnostavalla tavalla. Mielikuvia luodessaan kirjailija saa lukijansa hyrisemään ilosta, ellei jopa nauramaan äänen. Nuorempana näin vanhenemisessa yhden ainoan hyvän puolen: sen kun saa mielenrauhaa ja tasapainoa. Kuvittelin, miten jakelen lempeästi hymy

Delia Owens: Suon villi laulu

He olivat tunteneet Chasen pikkuvauvasta asti. Seuranneet, miten poika oli lipunut läpi elämän ihastuttavasta lapsesta suloiseksi teiniksi, jalkapallokentän tähtipelaajaksi ja kylän kultapojaksi, joka työskenteli vanhempiensa yrityksessä. Ja lopulta komistukseksi, joka oli nainut seudun kauneimman tytön. Nyt hän retkotti siinä yksin, soisessa alennustilassaan. Kuoleman kylmä koura oli vetänyt pidemmän korren, niin kuin se aina teki. Delia Owens: Suon villi laulu WSOY 2020 alkuteos Where the Crawdads Sing suomentanut Maria Lyytinen 416 sivua Ällistyttävä esikoinen , unohtumaton romaani , luvataan kirjan takakannessa, ja odotukset ovat korkealla. Delia Owensin Suon villi laulu  houkuttaa nimellään ja on kannen mukaan maailmanlaajuinen jättimenestys. Tarinassa onkin viehättävyyttä mutta – valitettavasti – myös selkeitä ongelmia. Prologi tuo esille romaanin lähtökohdan: lokakuun 30. päivänä vuonna 1969 Chase Andrewsin ruumis lojuu suolla. Vanhasta palotornista putoaminen ei liene silkka on