Siirry pääsisältöön

Janna Rantala: Äiti, älä tottele! (kaiken maailman kasvatusoppaita)

"Valtaosa perheen säännöistä on vanhempien laatimia. Ja hyvä niin. Päätösvalta kuuluu aikuisille, mutta toimeenpanovalta on jaettu aikuisten ja lasten kesken. Siksi lukuisat kasvatusoppaat esittelevät tapoja, joilla lapsi saadaan manipuloitua tottelemaan vanhempaa. Itse en näitä tapoja tottele."
Janna Rantala: Äiti, älä tottele! (kaiken maailman kasvatusoppaita)
(Gummerus 2014)
160 sivua
Janna Rantalan tavoin minäkin kuvittelin ennen äidiksi tuloa, että olen hyvä vanhempi. Kuvittelin tietäväni, miten homma hoidetaan ja näin silmissäni loputtoman kärsivällisen muumimammahahmon ja pullantuoksuisen kodin - ja tietysti tottelevaiset ja vanhempiaan kunnioittavat lapset. Aivan siihen ei ole päästy, mutta onneksi elämä on opettanut, ettei ideaalikuvaan tarvitsekaan päästä. Elämään ja kaikkiin ihmissuhteisiin kuuluu vaikeita hetkiä ja ristiriitoja, eikä lapsen ja vanhemman suhde ole sen kummallisempi:
Myös vanhemman ja lapsen suhteessa on väärinkäsityksiä, riitoja, pelkoja, haluja, torjuntoja, uhmaamisia ja miellyttämisyrityksiä. Jokainen ihmissuhde rakoilee, kriisiytyy. Nämä tavanomaisuudet saavat vanhemmat etsimään kasvatuskeinoja, joilla riidat voidaan välttää.
Ihan suotta! Riita on oivallinen tapa tutustua tottelemattomuuteen: kenen vuoro on totella ja ketä?
Janna Rantala on koonnut kirjansa kuvaukseksi oman perheensä sunnuntaipäivästä, jonka aikana törmätään monenlaisiin tilanteisiin, joissa kasvatustieteelliset teoriat ja erilaisten oppaiden vinkit eivät päde. Äidin tutkinto lastenpsykiatriasta ei paljon paina, kun lapsi kieltäytyy syömästä aamupalaa. Rantala tarjoaakin lukijalle elämänmakuisia tilanteita, jotka varmasti kuulostavat monen korvaan tutuilta, ja esittää omia ajatuksiaan ristiriitojen ratkaisemiseksi. Yksi tärkeä viesti on se, että vanhempien on hyvä miettiä omia ajatusmallejaan: Miksi me koemme niin suureksi ongelmaksi sen, jos lapsi ei tottele? Kuinka paljon me määrittelemme lapsiamme omilla ennakkokäsityksillämme? Miksi jotkut tunteet ovat sallitumpia kuin toiset?

Kirjan eri luvuissa käsitellään esimerkiksi uhmaikää (eli nykyään kauniimmin muotoiltua tahtoikää), ruokailua, kasvatuserimielisyyksiä ja parisuhdetta. Jokaisen luvun lopussa on ajatusleikkejä eli kysymyksiä lukijalle pohdittavaksi. Monet kysymyksistä ovat sellaisia, että niitä olisi hyvä pysähtyä joskus miettimään perhetilanteesta riippumatta.

Kirjassa rinnastetaan mukavalla tavalla lapsen maailma aikuisen maailmaan. Esimerkiksi uuden perheenjäsenen syntymä saattaa aiheuttaa esikoisessa tunteita, jotka eivät ole vain ilahduttavia. Mutta entäpä, jos vanhemmat yrittävät eläytyä lapsen tunteisiin:
Ajatellaanpa hetki, että mieheni muuttuisi ensin poissaolevaksi, ärtyisäksi ja lihavaksi. Sitten hän katoaisi muutamaksi päiväksi. Kotiin palatessaan hänen käsipuolessaan kipittäisi Pikkuvaimo. Toistaitoinen, miehessäni yötä päivää roikkuva, mutta kaikkien mielestä niin kovin suloinen Pikkuvaimo. Kun mulkoilisin Pikkuvaimoa ilkeästi, mieheni myhäilisi, että meistä kyllä tulee vielä kaverit, kunhan Pikkuvaimo vähän kasvaa.
Pidän paljon Janna Rantalan tavasta kirjoittaa. Hänen teoksensa on realistinen ja elämänmakuinen, eikä sitä tai sen kirjoittajaa tarvitse nostaa jalustalle: sanoohan jo teoksen nimikin, että kaiken maailman kasvatusoppaita ei tule totella. Riittää, kun kirjasta ottaa vinkkejä, jotka kokee itselle tarpeellisiksi ja toimiviksi. Kyllä se arki siitä lutviutuu. Ja vaikka joskus on hyvä tarttua kasvatusoppaaseen ja päivittää omia käsityksiä, on joskus myös hyvä antaa elämän kuljettaa ja jättää liika pohdiskelu (lue: asioiden problematisointi) sikseen.
Tätä teosta on helppo lämpimästi suositella kenelle tahansa perhe-elämästä kiinnostuneelle. Minä aion palata kirjan pariin vielä uudelleenkin!

Kommentit

  1. Sinulle on muumi-haaste blogissani: http://oksanhyllylta.blogspot.fi/2014/03/haastevastaus-muumikirjat-ja-mina.html.

    VastaaPoista
  2. Olin kuuntelemassa Janna Rantalan haastattelua kirjan tiimoilta Gummeruksen pressissä, ja hän vaikutti todella sympaattiselta ja lämpimältä ihmiseltä. Pitääpä tutustua tähän kirjaan, kun kirjaston varausjono vähän lyhenee, kiitos esittelystä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjastakin välittyy sympaattinen fiilis. Olisipa mukavaa joskus kuunnella Janna Rantalaa ihan livenä!

      Poista
  3. Kuuntelin tänään 7-aikaan haastattelun ja tämä kirja olisi varmaankin hyvä häälahja tai "sopeutumiskirjaksi " lapsia odottaville :)
    Olen MUUTEN kirjaston kova kannattaja, mutta Jannan kirja kuuluu moneen kotiin ihan omaksi...Sanoo Äiti/mummi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta: jotkut kirjat on hyvä omistaa, että niihin voi palata aina uudelleen.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Laura Lindstedt: Oneiron

"Rivi on kaunis kuin kaunein hautajaissaatto, surullinen kuin surullisin sävel, lohdullinen kuin äiti maan syli. Rivi on täydellinen. Naiset eivät pelkää."
Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron tuli minulle joululahjaksi, ja taisin viime vuoden viimeisinä päivinä kirjan lukea loppuun. Kirjasta kirjoittaminen on kuitenkin venynyt uuden vuoden puolelle, sillä tuntui, että kovin pian lukemisen jälkeen oli romaanista vaikea sanoa yhtään mitään.

Nyt, kun olen ehtinyt makustella, tunnustella ja mietiskellä, totean: Oneiron on huimaava, jäljet jättävä romaani, jonka vaikutus ei hetkessä katoa.
Tarina keskittyy seitsemään naiseen. Newyorkilainen Shlomith, moskovalainen Polina, brasilialainen Rosa, marseillelainen Nina, hollantilainen Wlbgis, senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen Ulrike ovat kaikki kuolleet. Romaani kertoo siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeisenä aikana, keskellä valkeutta, ja mitä naisten elämässä oikein tapahtui. Huomasin, että alkuun minua kutkutti tietä…

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

John Irving: Kaikki isäni hotellit

"Jos sinulla oli salaisuus, äiti säilytti sen: jos halusit demokraattista asioiden puintia ja keskustelua, joka saattoi venyä tuntikausia, pahimmassa tapauksessa viikkokausia - jopa kuukausia - pitkäksi, silloin toit asiasi isälle."
John Irvingin romaani Kaikki isäni hotellit on perhetarina. Keskiössä on Berryn perhe, jonka isä Winslow ei jätä toteuttamatta haaveitaan, joita muut eivät välttämättä pidä realistisina. Perheen äiti Mary on haudannut omat opiskelu- ja urahaaveensa voidakseen huolehtia iäkkäistä vanhemmistaan. Esikoispoika Frank on homoseksuaali ja tytär Franny valmissanainen selviytyjä. Tarinan minäkertoja John rakastaa Franny-sisartaan yli kaiken. Pikkusisko Lilly on lopettanut alle kymmenvuotiaana kasvamisen ja kuopus Egg rakastaa tavaroita ja pukeutumusta eikä tunnu kuulevan juuri mitään - tai sitten hän kuulee vain sen, mitä haluaa. Perhe on eittämättä epätavallinen, vaikka Franny ja minäkertoja väittävätkin toista:
"Ei me olla mitenkään erikoisia"…