Siirry pääsisältöön

Hanneriina Moisseinen: Isä

"Ei isä voi oikeasti olla kadonnut kokonaan, koska mie olen vasta kymmenen ja pikkusisko vasta alle vuoden. Ja mitä mummi ja ukkikin tekevät kun isä on heille niin tärkeä! Äiti tarvitsee isän kaverikseen."
Hanneriina Moisseinen: Isä
(Huuda Huuda 2013)
155 sivua
Hanneriina Moisseisen sarjakuva-albumi kertoo todellisen ja surullisen tarinan isästä, joka katosi. Hanneriina Moisseisen isä Seppo katosi työpaikan rantakalaillasta elokuussa 1989, eikä häntä koskaan löydetty.

Isän katoamisilta kuvataan tummin sävyin.
Sarjakuvassaan Hanneriina Moisseinen kuvaa illan, jona isä katosi. Sitten hän siirtyy kuvaamaan elämää ennen ja jälkeen isän katoamisen. Elokuinen viikonloppu on selvä vedenjakaja, joka muutti Hanneriinan, hänen äitinsä ja perheen pienen vauvan koko elämän.

Isä kuvataan sarjakuvassa lempeäksi mieheksi, joka on tyttärelleen läheinen ja rakas. Tyttärelleen hän sanoo:
Kauniita asioita sitä pitääkin vaalia tässä elämässä. -- Se on hyvä pysähtyä ajattelemaan aina välillä. Mennä vähän pidempää reittiä, jos siellä on joku kaunis maisema vaikka. Katsella sitä kauneutta niin, että oikein sielu lepää. Olla rauhassa vaan.
Piirrosten lisäksi albumissa on
kuvia kankaista, "käspaikkaliinoista".
Isänsä katoamisiltaa sarjakuvantekijä kuvaa todentuntuisesti, vaikka kuvaus perustuu toki kuultuihin kertomuksiin ja mielikuvitukseen. Heti katoamisen paljastuttua työtoverit alkavat pohtia eri vaihtoehtoja, mitä on mahtanut tapahtua. Samaa pohdintaa käyvät toki myös kadonneen läheiset. Hanneriina Moisseinen kuvaa hienolla tavalla kymmenenvuotiaan lapsen ajatuksia, huolta ja toivoa isän kadottua.
Jos äiti kuolee suruun, ainoa, joka meistä voi huolehtia on mummi. Mummin luona saamme leikkiä lankarullilla, käpylehmillä ja joskus sunnuntaisin napeilla.
Ei ole helppoa kasvaa nuoreksi naiseksi, ja erityisen vaikeaa se on, kun oman perheen kokee olevan jotenkin erilainen, kummallinen. Koulukavereilta ei myötätuntoa juuri heru, vaan ennemminkin isän katoamista kommentoidaan ikävään sävyyn. Ylipäätään muiden ihmisten suhtautuminen hämmästyttää.
Meidän perheemme on nyt vähän huonontunut ihmisten silmissä. Pitäisi olla molemmat vanhemmat, sopivasti lapsia ja hyvä asunto, niin ei olisi liian erikoinen. Tiedän, että meistä puhutaan, että on jotain erikoista.
Kaikista kauheinta kuitenkin on itse katoaminen. Ilmaan jää liian monta kysymystä, joihin ei koskaan tulla saamaan vastauksia.
Katoamistapauksissa epämääräinen tila jatkuu siihen asti, kunnes saadaan tietää, mitä on tapahtunut. Tai sitten vaan luovutaan toivosta jossain vaiheessa.
Kadonnutta ei voi mennä suremaan yhtään minnekään. Sekin on epäselvää, voiko edes surra.
Isä on surumielinen ja kaihoisa kertomus todellisesta elämästä. Se on pienen tytön kertomus isän kaipuusta ja kysymyksistä, joihin ei ole löytynyt vastauksia. Tummasävyinen sarjakuva-albumi sisältää tarkkaa piirrosjälkeä ja kauniita kuvia kankaista, jotka myös kuljettavat tarinaa eteenpäin.

Helsingin Sanomien jutussa on haastateltu Hanneriina Moisseista. Sarjakuvaan ovat tutustuneet myös Pihi nainenSalla, Karoliina, Olga ja Mari.

Kommentit

  1. Hyvin avasit tätä kirjaa monelta kantilta. Surumielinen kirja, jonka ansiosta useampi ihminen ymmärtää, miten raskaan asian kanssa kadonneen läheiset elävät vuodesta toiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.
      Ymmärryksen lisääminen olisikin tärkeää. Tuntuu niin käsittämättömältä, että kadonneen omaiset joutuvat kokemaan olevansa jotenkin huonompia kuin muut.

      Poista
  2. Voi, minua kiinnostaisi tämä kovasti, mutta jo bloggausten lukeminen liikuttaa minua ehkä liikaakin. Pitää kuitenkin yrittää joskus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa yrittää liikuttumisen uhallakin. Kirja koskettaa ja jää mieleen.

      Poista
  3. Kiitos kun muistutit tästä sarjakuvakirjasta. Minun piti lukea se jo kauan sitten, mutta olen unohtanut. Luen hyvin harvakseltaan ja valikoiden sarjakuvia, mutta yleensä ne, joihin tartun, ovat olleet todella hyviä. Suosikkini taitaa edelleen olla Marjane Satrapin Persepolis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle, kun muistutit Satrapin sarjakuvista. Olen niitä joskus selaillut kiinnostuneena, mutta en ole kunnolla lukenut.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kassandra Montag: Tulvan jälkeen

Pearl oli vihainen, koska emme olleet yrittäneet auttaa heitä, ja minä yritin muistuttaa hänelle, että meidän oli tärkeää pysyä omissa oloissamme. Järkeilystäni huolimatta pelkäsin, että sydämeni oli kutistunut, kun vedenpinta oli noussut ympärilläni. Paniikki oli täyttänyt minut, kun vesi peitti maan, ja se työnsi tieltään kaiken muun ja kuihdutti sydämeni kovaksi, pieneksi möhkäleeksi, jota en enää tunnistanut. Kassandra Montag: Tulvan jälkeen HarperCollins Nordic 2020 alkuteos After the Flood suomentanut Hanna Arvonen äänikirjan lukija Pihla Pohjolainen kesto 14 h 2 min Suuren tulvan jälkeisessä ajassa eletään Kassandra Montagin romaanissa Tulvan jälkeen . Vesi on peittänyt alleen suuren osan maasta, ja luonnonvaroja on jäljellä enää. Ihmiskunnan rippeet taistelevat vähäisistä resursseista  ja yrittävät ehtiä ennen muita valtaamaan harvoja elinkelpoisia maa-alueita. Ikävät kohtaamiset ihmisten kesken ovat arkipäivää. Romaanin päähenkilö on aikuinen nainen, Myra, joka on jään

Anna-Leena Härkönen: Ihana nähä! ja muita kirjoituksia

"Panin soimaan Lordin levyn. Jos siihen ei Paavo Pesusieni reagoi, niin sitten ei mihinkään. Mitään ei tapahtunut. Paavo makasi edelleen lattialla kuin ruumis." Anna-Leena Härkönen: Ihana nähä! ja muita kirjoituksia (Otava 2015) 173 sivua Anna-Leena Härkösen teos Ihana nähä! ja muita kirjoituksia  sisältää kirjailijan havaintoja, oivalluksia ja omakohtaisia kokemuksia monista aiheista matkustamisesta naisena olemisen vaikeuteen ja äitiydestä vanhustenhoitoon. Kirjoittaja ottaa kantaa vahvasti ja napakasti, huumoria unohtamatta. Kyytiä saavat esimerkiksi asiakaspalvelun möröt ja Suuret Äidit. Moni huomio saa lukijan nyökyttelemään päätään ilahtuneena, sillä Härkönen kirjoittaa tutuista ilmiöistä tunnistettavalla ja kiinnostavalla tavalla. Mielikuvia luodessaan kirjailija saa lukijansa hyrisemään ilosta, ellei jopa nauramaan äänen. Nuorempana näin vanhenemisessa yhden ainoan hyvän puolen: sen kun saa mielenrauhaa ja tasapainoa. Kuvittelin, miten jakelen lempeästi hymy

Delia Owens: Suon villi laulu

He olivat tunteneet Chasen pikkuvauvasta asti. Seuranneet, miten poika oli lipunut läpi elämän ihastuttavasta lapsesta suloiseksi teiniksi, jalkapallokentän tähtipelaajaksi ja kylän kultapojaksi, joka työskenteli vanhempiensa yrityksessä. Ja lopulta komistukseksi, joka oli nainut seudun kauneimman tytön. Nyt hän retkotti siinä yksin, soisessa alennustilassaan. Kuoleman kylmä koura oli vetänyt pidemmän korren, niin kuin se aina teki. Delia Owens: Suon villi laulu WSOY 2020 alkuteos Where the Crawdads Sing suomentanut Maria Lyytinen 416 sivua Ällistyttävä esikoinen , unohtumaton romaani , luvataan kirjan takakannessa, ja odotukset ovat korkealla. Delia Owensin Suon villi laulu  houkuttaa nimellään ja on kannen mukaan maailmanlaajuinen jättimenestys. Tarinassa onkin viehättävyyttä mutta – valitettavasti – myös selkeitä ongelmia. Prologi tuo esille romaanin lähtökohdan: lokakuun 30. päivänä vuonna 1969 Chase Andrewsin ruumis lojuu suolla. Vanhasta palotornista putoaminen ei liene silkka on