Siirry pääsisältöön

Tiina Raevaara: Laukaisu

"Kerron teille Pauliinasta, koska minua on pyydetty tekemään niin. Teen arvokasta työtä: te janoatte tietoa, ja minä tarjoan sitä. Ruokin teitä yksityiskohdilla, syillä ja selityksillä. Järjestän maailman kaaoksen puolestanne."
Tiina Raevaara: Laukaisu
(Paasilinna 2014)
120 sivua
Tiina Raevaaran pienoisromaani nostaa esille aiheen, joka on valitettavasti viime vuosina ollut turhan usein julkisuudessa esillä. Romaanissa isä päätyy surmaamaan perheensä.

Pauliinalla ja Kerkolla on kaksostytöt, Elma ja Anni. On koti, jossa piti elää hyvää elämää mutta jossa eletäänkin sotkuista, kylmää, märkää ja pahanhajuista elämää.
Makuuhuoneessa haisi masennus, tunkkainen ja kostea masennus. Verhot oli vedetty kiinni, valoja ei edes saanut syttymään, sillä lamput olisi pitänyt vaihtaa kauan aikaa sitten. Verho oli sielläkin revitty puoliksi alas, tai ehkä se oli heittäytynyt itse irti pidikkeistä silkkaa alakuloisuuttaan.
Romaanissa luodaan lohduton kuva perheen elämästä. Kerkko on pitkällä sairauslomalla, Pauliinan perhe-elämä on vähintään uuvuttanut. Lasten hiukset ovat takussa ja he ovat hankalia. Kodista puuttuu normaali arki, mutta ulkopuolelle saattaa näyttää siltä, että kaikki on hyvin tai ainakin kohtuullisesti.

Laukaisu kuvaa yhden, kohtalokkaan päivän tapahtumia. Pauliina vie Annin ja Elman esikouluun, mutta matkalla autosta rikkoutuu rengas. Paikalle osuu vanha koulukaveri, joka tarjoutuu kyyditsemään äidin ja lapset esikouluun. Tämän sattumanvaraisen tapaamisen myötä koulukaverista tulee tarinan kertoja. Hahmona hän on mielenkiintoinen ja jollain tapaa ärsyttäväkin: hieman itseriittoinen, paasaava, ehkä jopa jollain tapaa iloinen omasta erityisasemastaan, joka sallii hänelle ikään kuin asiantuntijan roolin suhteessa traagiseen tapahtumaan - riippumatta siitä, että hän ei ole tavannut Pauliinaa kertaakaan koulun jälkeen, viiteentoista vuoteen, ennen julmaa päivää. Kertojavalinnan onnistuneisuudesta en ole täysin vakuuttunut. Voiko kertojaa pitää luotettavana? Voiko hän mitenkään tietää kaikkia niitä asioita, joista hän kertoo? Kertojaa pohtii kiinnostavasti omassa postauksessaan Omppu.

Pauliinan tarinan lomaan on sijoitettu esimerkkejä viime vuosien perhesurmatragedioista. Tehokeino on varsin toimiva, sillä sen avulla tuodaan esille, kuinka tärkeästä aiheesta on kysymys. Paikoin kuitenkin luokkatoverin luennointi suomalaisista perhesurmista katkaisee hieman tarpeettoman tuntuisesti itse tarinan kulkua ja tuntuu liian alleviivaavalta - olisiko riittänyt, jos olisi keskitytty vain Pauliinaan? Tosin faktat myös etäännyttävät, jotta lukijan ei tarvitse kokonaan uppoutua Pauliinan epätoivoiseen elämäntilanteeseen.

Pauliinan ja Kerkon tilanteesta lukiessa tulee väkisinkin pohtineeksi, missä on suomalainen hyvinvointiyhteiskunta, joka ei tule hädän hetkellä apuun. Pauliina sattuu kertomaan kerran lastentarhanopettajalle tilanteesta, kuin ohimennen. Kuuntelija ei huomaa tarttua asiaan ja myöhemmin Pauliinaa hävettää oma avautuminen.
Enää Pauliina ei päästänyt huoliaan näkyviin. Ne muuttuivat salaisuuksiksi.
Romaanin loppuratkaisu ei tule yllätyksenä, niin paljon sitä pohjustetaan pitkin matkaa. Siitä jää surullinen olo: Miksi näin tapahtuu? Miksi ihmisille, joilla oli unelmia ja haaveita, käy huonosti? Missä kohtaa syöksykierteen olisi voinut pysäyttää?

Raevaaran romaanin aihe on tärkeä, ja kirja saa pohtimaan niin omaa kuin yhteiskunnan vastuuta. Minä en kuitenkaan täysin tästä teoksesta vakuuttunut, ja samoihin tunnelmiin jäi Annami. Annelin tavoin kuitenkin koin, että kirjaa ei voinut jättää kesken. Marjatta on listannut kirjan plussia ja miinuksia, Suketus ja Susa pitävät teosta vaikuttavana ja Paula sekä Jori toteavat kirjan jäävän mieleen. Jaana pitää lukukokemusta todentuntuisena.

Kommentit

  1. Minusta taas Laukaisu on aivan loistava epäluotettavine kertojine kaikkiaan. Siinä Raevaara ei kirjoita yhtäkään turhaa sanaa, kaikki on mietittyä ja hyvällä tavalla painavaa.

    Omassa blogissani kirjoitukseni Raevaarasta on luetuin teksti. Selvästikin tätä teosta on googletettu paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pohditkin omassa postauksessai tosi kiinnostavasti juuri kertojaa.
      Romaanin aihe on sellainen, että kirja varmasti herättää huomiota. Ja hyvä, kun herättää!

      Poista
  2. Minä vaikutuin tästä suuresti. Kokonaisuus on hallittu ja mietitty, ja tunnelataus voimakas. Jäin miettimään pitkäksi aikaa, kuinka tarkkasilmäisesti kirja ottaa kantaa ihmisten tirkistelynhaluun ja kaksinaismoralismiin, sitähän roskalehtien lööppien ahmiminen on: jollain menee sentään huonommin kuin itsellä. Tragedioista tulee viihdettä, väkisinkin.

    Pidin myös siitä, että lukijaa hämätään ja huijataankin vähän. Kuka lopulta tekee ja mitä, sitä saa pohtia useaan kertaan Laukaisua lukiessaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelemisen aihetta kirja tosiaan antaa. Paitsi että päätyy miettimään perhesurmia yleisemminkin, jää tämä yksi (olkoonkin fiktiivinen) kohtalo mieleen. Epäluotettava kertoja on hahmona kiehtova, vaikken tosiaan täysin vakuuttunutkaan kertojavalinnasta.

      Poista
  3. Minusta on hyvä, että otit esiin tuon, miksei meillä osata tulla apuun hädän hetkellä. Olen käynyt kahden Turkissa asuvan suomalaisen naisen blogeissa. Molemmissa välittyy se, miten ihmiset puuttuvat toistensa elämään myös suurkaupungeissa, terveyskeskuksissa toimitaan ripeästi eikä välitetä tietosuojasta ja lapset huomioidaan kaikkialla. Sen kyllä turistinakin huomaa, mutta se on myös arkea. Miksi meillä ollaan niin kylmiä ja kankeita? Jos joku olisi ottanut Pauliinan ihan kirjaimellisesti syliin, vaikka se päiväkodon hoitaja, joka näki hänen vohkivan lapsilleen lapasia löytökorista, niin Pauliinan elämä olisi voinut lähteä uusille urille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta: Pauliina olisi tarvinnut kipeästi välittävää lähimmäistä.
      Ehkä meille on iskostunut liikaa ajatus, että jokaisen pitää selvitä itse. Apua ei uskalleta pyytää, vaikka sitä tarvittaisiin. Ja toisaalta on vaikea tarjota apua, vaikka sille näkisi tarvetta. On helpompi kääntyä pois ja ajatella, että eiköhän tuo selviä yksinään tai auttakoon joku muu.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kassandra Montag: Tulvan jälkeen

Pearl oli vihainen, koska emme olleet yrittäneet auttaa heitä, ja minä yritin muistuttaa hänelle, että meidän oli tärkeää pysyä omissa oloissamme. Järkeilystäni huolimatta pelkäsin, että sydämeni oli kutistunut, kun vedenpinta oli noussut ympärilläni. Paniikki oli täyttänyt minut, kun vesi peitti maan, ja se työnsi tieltään kaiken muun ja kuihdutti sydämeni kovaksi, pieneksi möhkäleeksi, jota en enää tunnistanut. Kassandra Montag: Tulvan jälkeen HarperCollins Nordic 2020 alkuteos After the Flood suomentanut Hanna Arvonen äänikirjan lukija Pihla Pohjolainen kesto 14 h 2 min Suuren tulvan jälkeisessä ajassa eletään Kassandra Montagin romaanissa Tulvan jälkeen . Vesi on peittänyt alleen suuren osan maasta, ja luonnonvaroja on jäljellä enää. Ihmiskunnan rippeet taistelevat vähäisistä resursseista  ja yrittävät ehtiä ennen muita valtaamaan harvoja elinkelpoisia maa-alueita. Ikävät kohtaamiset ihmisten kesken ovat arkipäivää. Romaanin päähenkilö on aikuinen nainen, Myra, joka on jään

Anna-Leena Härkönen: Ihana nähä! ja muita kirjoituksia

"Panin soimaan Lordin levyn. Jos siihen ei Paavo Pesusieni reagoi, niin sitten ei mihinkään. Mitään ei tapahtunut. Paavo makasi edelleen lattialla kuin ruumis." Anna-Leena Härkönen: Ihana nähä! ja muita kirjoituksia (Otava 2015) 173 sivua Anna-Leena Härkösen teos Ihana nähä! ja muita kirjoituksia  sisältää kirjailijan havaintoja, oivalluksia ja omakohtaisia kokemuksia monista aiheista matkustamisesta naisena olemisen vaikeuteen ja äitiydestä vanhustenhoitoon. Kirjoittaja ottaa kantaa vahvasti ja napakasti, huumoria unohtamatta. Kyytiä saavat esimerkiksi asiakaspalvelun möröt ja Suuret Äidit. Moni huomio saa lukijan nyökyttelemään päätään ilahtuneena, sillä Härkönen kirjoittaa tutuista ilmiöistä tunnistettavalla ja kiinnostavalla tavalla. Mielikuvia luodessaan kirjailija saa lukijansa hyrisemään ilosta, ellei jopa nauramaan äänen. Nuorempana näin vanhenemisessa yhden ainoan hyvän puolen: sen kun saa mielenrauhaa ja tasapainoa. Kuvittelin, miten jakelen lempeästi hymy

Delia Owens: Suon villi laulu

He olivat tunteneet Chasen pikkuvauvasta asti. Seuranneet, miten poika oli lipunut läpi elämän ihastuttavasta lapsesta suloiseksi teiniksi, jalkapallokentän tähtipelaajaksi ja kylän kultapojaksi, joka työskenteli vanhempiensa yrityksessä. Ja lopulta komistukseksi, joka oli nainut seudun kauneimman tytön. Nyt hän retkotti siinä yksin, soisessa alennustilassaan. Kuoleman kylmä koura oli vetänyt pidemmän korren, niin kuin se aina teki. Delia Owens: Suon villi laulu WSOY 2020 alkuteos Where the Crawdads Sing suomentanut Maria Lyytinen 416 sivua Ällistyttävä esikoinen , unohtumaton romaani , luvataan kirjan takakannessa, ja odotukset ovat korkealla. Delia Owensin Suon villi laulu  houkuttaa nimellään ja on kannen mukaan maailmanlaajuinen jättimenestys. Tarinassa onkin viehättävyyttä mutta – valitettavasti – myös selkeitä ongelmia. Prologi tuo esille romaanin lähtökohdan: lokakuun 30. päivänä vuonna 1969 Chase Andrewsin ruumis lojuu suolla. Vanhasta palotornista putoaminen ei liene silkka on