Siirry pääsisältöön

Haruki Murakami: 1Q84, osat 1 ja 2

"Jossain vaiheessa minulle tuttu maailma katosi tai väistyi ja sen tilalle tuli toinen maailma. Maailma ikään kuin vaihtoi raidetta. Mieleni on vielä vanhassa maailmassa, mutta maailma ympärilläni on alkanut jo muuttua toiseksi. Toistaiseksi tuo prosessi on aiheuttanut vain vähän muutoksia."
Haruki Murakami: 1Q84
(Tammi 2013)
Japaninkielinen alkuteos 1Q84 ilmestyi 2009.
Englanninkielisestä käännöksestä suomentanut Aleksi Milonoff
783 sivua
Haruki Murakamin romaania 1Q84 pidetään kirjailijansa pääteoksena ja sitä on kehuttu blogeissa paljon. Esimerkiksi Annami, Minna ja Tiina ovat tästä ensimmäisen ja toisen osan yhteisniteestä pitäneet, ja 1Q84 voitti viime vuoden Blogistanian Globalia -palkinnon. Kirjastosta kirja tarttui mukaani sattumalta, ja hieman epäröiden siihen tartuin. Tuntui, että monen teemaltaan raskaan kirjan jälkeen olisin kaivannut vähän aikaa jotain hyvin kevyttä lukemista, ja kirjan koko arvelutti. Mutta kun kirjan avasin, lähti tarina viemään heti mukanaan niin, että epäilykseni kaikkosivat.

Romaanin tarinaa kerrotaan kahdesta näkökulmasta. Aomame on nainen, joka sivutyönään päästää hengiltä väkivaltaisia miehiä. Kavuttuaan hätäpoistumistikkaita pitkin pakoon liikenneruuhkaa hän huomaa joutuneensa rinnakkaistodellisuuteen, vuoteen 1Q84.
Taivaalla oli kaksi kuuta - pieni ja iso. Ne paistoivat siellä rinnakkain. Isompi kuu oli se, jonka hän oli aina nähnyt. Se oli keltainen ja melkein täysi. Mutta sen vieressä oli toinenkin kuu. Se oli kummallisen muotoinen. Se oli hieman vino ja vihertävä, ikään kuin ohuen sammaleen peittämä.
Matematiikanopettaja Tengo puolestaan törmää huonosti kirjoitettuun mutta lumoavaan romaanikäsikirjoitukseen, josta hänen pitäisi muokata parempi. Kirjan on kirjoittanut erikoinen ja erityinen Fuka-Eri, joka näkee jotain sellaista, mitä muut eivät.
Sekä pikkuväki että ilmakotelot olivat todellisia, Fuka-Eri oli sanonut Tengolle.
Niin Aomamen kuin Tengon menneisyyteen liittyy surua. Tengolta on salattu jotain tärkeää: Hän ei tiedä äidistään juuri mitään - vain sen, että äiti on kuollut. Hänellä on äidistään omituinen muisto, joka ei jätä häntä rauhaan ja josta hän ei tiedä, onko se totta vai ei. Aomame taas on hylännyt uskon ja joutunut sen vuoksi vanhempiensa hylkäämäksi. Murakami on tehnyt hahmoistaan eläviä, tuntevia ja niin inhimillisiä, että heidät on helppo kuvitella mielessään.

Usko on vahvasti läsnä tässä romaanissa. Mikä on totta, mikä ei? Mihin pitäisi uskoa? Ja lopulta moni asia nivoutuu jollain tapaa salaperäiseen uskonlahkoon, kulttiin, jossa on jotain pahaa mutta josta on hyvin vaikea saada selvää. Ja sitten on ihmeellinen ilmakotelo ja pikkuväki. Kirjassa nivoutuvat kokonaisuudeksi monet asiat: on kysymys paitsi uskonnosta, myös ihmisistä, rakkaudesta, ystävyydestä, oikeudentajusta, kirjallisuudesta, ihmisyydestä, erillisyyden tunteesta...

Haruki Murakami on luonut maailman, joka on realistinen mutta jollain tapaa vinksallaan. Ihmiset ovat eläviä ja kiehtovia, mutta he joutuvat kummallisiin tilanteisiin. Kirja on yhtä aikaa uskottava ja uskomaton, se vie mukanaan ja jännite kasvaa kirjan loppua kohden niin, että romaania on vaikea laskea käsistään. Ja kun kirjan saa loppuun, on vaikea odottaa pääsevänsä pian 1Q84:n kolmannen osan kimppuun.

Kommentit

  1. Mukavaa, että sinäkin olet nyt liittynyt Harukin mukanaan viemien joukkoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin Kafka rannalla -teoksen aikoja sitten ja pidin siitä. Muuten en ole tämän kirjailijan tuotantoon tutustunut. Aion kyllä perehtyä enemmänkin.

      Poista
  2. Murakamin kirjat ansaitsisivat kyllä jonkun "tiiliskivi, joka ei tunnu tiiliskiveltä"-palkinnon. Mieletön kirja tuo 1Q84, minä luin joululomalla koko trilogian putkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Lähes 800 sivua menee varsin huomaamatta.
      Minä odotan saavani tuon kolmososan pian kirjastosta luettavakseni. Kakkososa loppuu siten, että trilogiaa ei voi mitenkään jättää kesken. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kassandra Montag: Tulvan jälkeen

Pearl oli vihainen, koska emme olleet yrittäneet auttaa heitä, ja minä yritin muistuttaa hänelle, että meidän oli tärkeää pysyä omissa oloissamme. Järkeilystäni huolimatta pelkäsin, että sydämeni oli kutistunut, kun vedenpinta oli noussut ympärilläni. Paniikki oli täyttänyt minut, kun vesi peitti maan, ja se työnsi tieltään kaiken muun ja kuihdutti sydämeni kovaksi, pieneksi möhkäleeksi, jota en enää tunnistanut. Kassandra Montag: Tulvan jälkeen HarperCollins Nordic 2020 alkuteos After the Flood suomentanut Hanna Arvonen äänikirjan lukija Pihla Pohjolainen kesto 14 h 2 min Suuren tulvan jälkeisessä ajassa eletään Kassandra Montagin romaanissa Tulvan jälkeen . Vesi on peittänyt alleen suuren osan maasta, ja luonnonvaroja on jäljellä enää. Ihmiskunnan rippeet taistelevat vähäisistä resursseista  ja yrittävät ehtiä ennen muita valtaamaan harvoja elinkelpoisia maa-alueita. Ikävät kohtaamiset ihmisten kesken ovat arkipäivää. Romaanin päähenkilö on aikuinen nainen, Myra, joka on jään

Anna-Leena Härkönen: Ihana nähä! ja muita kirjoituksia

"Panin soimaan Lordin levyn. Jos siihen ei Paavo Pesusieni reagoi, niin sitten ei mihinkään. Mitään ei tapahtunut. Paavo makasi edelleen lattialla kuin ruumis." Anna-Leena Härkönen: Ihana nähä! ja muita kirjoituksia (Otava 2015) 173 sivua Anna-Leena Härkösen teos Ihana nähä! ja muita kirjoituksia  sisältää kirjailijan havaintoja, oivalluksia ja omakohtaisia kokemuksia monista aiheista matkustamisesta naisena olemisen vaikeuteen ja äitiydestä vanhustenhoitoon. Kirjoittaja ottaa kantaa vahvasti ja napakasti, huumoria unohtamatta. Kyytiä saavat esimerkiksi asiakaspalvelun möröt ja Suuret Äidit. Moni huomio saa lukijan nyökyttelemään päätään ilahtuneena, sillä Härkönen kirjoittaa tutuista ilmiöistä tunnistettavalla ja kiinnostavalla tavalla. Mielikuvia luodessaan kirjailija saa lukijansa hyrisemään ilosta, ellei jopa nauramaan äänen. Nuorempana näin vanhenemisessa yhden ainoan hyvän puolen: sen kun saa mielenrauhaa ja tasapainoa. Kuvittelin, miten jakelen lempeästi hymy

Delia Owens: Suon villi laulu

He olivat tunteneet Chasen pikkuvauvasta asti. Seuranneet, miten poika oli lipunut läpi elämän ihastuttavasta lapsesta suloiseksi teiniksi, jalkapallokentän tähtipelaajaksi ja kylän kultapojaksi, joka työskenteli vanhempiensa yrityksessä. Ja lopulta komistukseksi, joka oli nainut seudun kauneimman tytön. Nyt hän retkotti siinä yksin, soisessa alennustilassaan. Kuoleman kylmä koura oli vetänyt pidemmän korren, niin kuin se aina teki. Delia Owens: Suon villi laulu WSOY 2020 alkuteos Where the Crawdads Sing suomentanut Maria Lyytinen 416 sivua Ällistyttävä esikoinen , unohtumaton romaani , luvataan kirjan takakannessa, ja odotukset ovat korkealla. Delia Owensin Suon villi laulu  houkuttaa nimellään ja on kannen mukaan maailmanlaajuinen jättimenestys. Tarinassa onkin viehättävyyttä mutta – valitettavasti – myös selkeitä ongelmia. Prologi tuo esille romaanin lähtökohdan: lokakuun 30. päivänä vuonna 1969 Chase Andrewsin ruumis lojuu suolla. Vanhasta palotornista putoaminen ei liene silkka on