Siirry pääsisältöön

Katja Kaukonen: Kohina

"Lapsena havahduin unestani siihen, että jokin putosi ja meni rikki. Riuhdoin itseni ylös sängystä, avasin oven ja katsoin pientä huonetta, josta puuttui äiti. Isä istui pyöreän, naarmuuntuneella vahakankaalla peitetyn pöydän ääressä juomassa kahviaan niin kuin minä tahansa sunnuntaiaamuna."
Katja Kaukonen: Kohina
(WSOY 2014)
215 sivua
Katja Kaukosen romaanin päähenkilö ja minäkertoja on keski-ikäinen Alvar Malmberg, joka pakenee tuuliselle saarelle, yksinäisyyteen. Saarella Alvar pohtii elämäänsä, muistelee menneitä ja saa salaperäisiä kirjeitä, ja samaan aikaan kohisee monin tavoin.

Alvar on mennyt lapsuudessaan rikki. Äiti on lähtenyt mutta kertonut ennen lähtöään liikaa: raskausaika oli ihanaa ja elämä onnellista, kunnes Alvar syntyi. Äiti ei ollut valmis äidiksi ja vanhemmat riitelivät siitä, missä asuisivat perheenä. Poika haluaisi olla äidilleen näkyvä, mutta viimeistään äidin lähtö osoittaa, että hän on näkymätön.
Olin jo lapsena oppinut panemaan itseni syrjään.
Alvarin maailma on erikoinen. Rakkaudettomuus tuntuu ympäröivän hänet jo lapsena, ja puhe tunteista saa hänet kaikkoamaan naisen luota:
Rakkaushan oli pelkkiä vaatimuksia, pakotettua läsnäoloa, asettautumista ja muurautumista.
Turhan rakkaudenkaipuun sijaan Alvar valitsee jo varhain välinpitämättömyyden. Hän asettuu sivuun, ja tunteensa hän tuntuu asettavan jonnekin ulottumattomiin, ylähyllylle. Alvarin lääkäri on todennut lohdullisesti:
Rikkonaisen saa ehjäksi, aina on mahdollisuus korjaaviin kokemuksiin. Sinun pitää alkaa luottaa ihmisiin, myös itseesi.
Mutta ei Alvar osaa. Mieluummin hän käpertyy saarelle yksinäisyyteensä, lämpimään taloon jota saari ympäröi. Ulkomaailman hän sulkee pois, radio saa pysyä hiljaa. Alvarin maailma rajoittuu saareen, joka elää ja muuttuu jatkuvasti ja korostaa yksinäisyyttä ja erillisyyttä, jotka määrittävät vahvasti miehen elämää.

Viime sunnuntaina Helsingin Sanomissa oli kiinnostava juttu yksinäisyydestä. Onko Alvar Hesarin jutun kuvaama yksinäinen? Onko yksinäisyys Alvarille lopulta valinta vai kasvaako hän siihen? Onko sattumaa, että hän oppii lukemaan jäljentäessään otteita Tove Janssonin teoksesta Kuka lohduttaisi nyytiä?

Luin Kohinaa kertomuksena ihmisen kasvusta suhteessa muihin. Jokainen lapsi ansaitsee saada kokea, että hän on arvostettu sellaisenaan. Vauva ansaitsee vanhemman rakastavan ja hyväksyvän katseen. Alvar ei sellaisia kokemuksia saa. Mutta kuinka paljon omaa elämää voi selittää kurjalla lapsuudella? Kun Alvar kirjoittaa elämäänsä uudelleen, vahvistuu tunne, että kirjassa on kysymys myös oman elämän toimijuudesta.

Katja Kaukonen on minulle uusi tuttavuus, mutta tämän kirjan luettuani haluan tutustua hänen muuhunkin tuotantoonsa. Kirja on kauniisti kirjoitettu, hidastempoinen, viipyilevä ja hyvin kiinnostava kuvaus keski-ikäisen miehen sielunmaailmasta.

Kohinasta ovat kirjoittaneet myös ainakin Minna, Sanna, Krista ja Suketus.

Kommentit

  1. Sama tilanne kun aiemmin Hakkaraisen 'Purkauksen' kanssa. Tämä on mulla lukujonossa päällimmäisenä, joten vertaillaan taas näkemyksiä lähiaikoina. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai kun kiva juttu! :) Mielenkiintoista sitten lukea sinun ajatuksiasi.

      Poista
    2. Olen aika liekeissä Kohinan loppuratkaisusta. Huimia tapahtui viimeisillä sivuilla! Kuten sinäkin, haluan lukea lisää Kaukosta.

      Poista
    3. Minä koin lopun jotenkin toivoa antavana, ja se on mielestäni ihanaa. :)

      Poista
  2. Odotan Kohinan lukemista kovasti (sain sen jo kirjastosta, mutta minulla on nyt kesken pari tiiliskiveä ym., jotka ainakin yritän lukea ensin). Kaukosen kieli on selvästikin hyvin kaunista ja tämän kirjan miljöö vaikuttaa kiehtovalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirja vaikuttaa herättäneen ristiriitaisia tunteita, mutta minä pidin. Kiva kuulla, mitä sinä ajattelet!

      Poista
  3. Pidin Kohinasta lukiessani. Minusta on jännä, että se pyörii vielä mielessä muutaman kuukauden jälkeenkin. Jos nyt tekisin TOP 20 tästä vuodesta, niin Kohina olisi mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri äsken Ompulle totesin, että Kohina on palaillut mieleeni useaan kertaan, vaikka olen lukenut sen jälkeen jo paljon muuta. Mielenkiintoinen teos!

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kassandra Montag: Tulvan jälkeen

Pearl oli vihainen, koska emme olleet yrittäneet auttaa heitä, ja minä yritin muistuttaa hänelle, että meidän oli tärkeää pysyä omissa oloissamme. Järkeilystäni huolimatta pelkäsin, että sydämeni oli kutistunut, kun vedenpinta oli noussut ympärilläni. Paniikki oli täyttänyt minut, kun vesi peitti maan, ja se työnsi tieltään kaiken muun ja kuihdutti sydämeni kovaksi, pieneksi möhkäleeksi, jota en enää tunnistanut. Kassandra Montag: Tulvan jälkeen HarperCollins Nordic 2020 alkuteos After the Flood suomentanut Hanna Arvonen äänikirjan lukija Pihla Pohjolainen kesto 14 h 2 min Suuren tulvan jälkeisessä ajassa eletään Kassandra Montagin romaanissa Tulvan jälkeen . Vesi on peittänyt alleen suuren osan maasta, ja luonnonvaroja on jäljellä enää. Ihmiskunnan rippeet taistelevat vähäisistä resursseista  ja yrittävät ehtiä ennen muita valtaamaan harvoja elinkelpoisia maa-alueita. Ikävät kohtaamiset ihmisten kesken ovat arkipäivää. Romaanin päähenkilö on aikuinen nainen, Myra, joka on jään

Anna-Leena Härkönen: Ihana nähä! ja muita kirjoituksia

"Panin soimaan Lordin levyn. Jos siihen ei Paavo Pesusieni reagoi, niin sitten ei mihinkään. Mitään ei tapahtunut. Paavo makasi edelleen lattialla kuin ruumis." Anna-Leena Härkönen: Ihana nähä! ja muita kirjoituksia (Otava 2015) 173 sivua Anna-Leena Härkösen teos Ihana nähä! ja muita kirjoituksia  sisältää kirjailijan havaintoja, oivalluksia ja omakohtaisia kokemuksia monista aiheista matkustamisesta naisena olemisen vaikeuteen ja äitiydestä vanhustenhoitoon. Kirjoittaja ottaa kantaa vahvasti ja napakasti, huumoria unohtamatta. Kyytiä saavat esimerkiksi asiakaspalvelun möröt ja Suuret Äidit. Moni huomio saa lukijan nyökyttelemään päätään ilahtuneena, sillä Härkönen kirjoittaa tutuista ilmiöistä tunnistettavalla ja kiinnostavalla tavalla. Mielikuvia luodessaan kirjailija saa lukijansa hyrisemään ilosta, ellei jopa nauramaan äänen. Nuorempana näin vanhenemisessa yhden ainoan hyvän puolen: sen kun saa mielenrauhaa ja tasapainoa. Kuvittelin, miten jakelen lempeästi hymy

Delia Owens: Suon villi laulu

He olivat tunteneet Chasen pikkuvauvasta asti. Seuranneet, miten poika oli lipunut läpi elämän ihastuttavasta lapsesta suloiseksi teiniksi, jalkapallokentän tähtipelaajaksi ja kylän kultapojaksi, joka työskenteli vanhempiensa yrityksessä. Ja lopulta komistukseksi, joka oli nainut seudun kauneimman tytön. Nyt hän retkotti siinä yksin, soisessa alennustilassaan. Kuoleman kylmä koura oli vetänyt pidemmän korren, niin kuin se aina teki. Delia Owens: Suon villi laulu WSOY 2020 alkuteos Where the Crawdads Sing suomentanut Maria Lyytinen 416 sivua Ällistyttävä esikoinen , unohtumaton romaani , luvataan kirjan takakannessa, ja odotukset ovat korkealla. Delia Owensin Suon villi laulu  houkuttaa nimellään ja on kannen mukaan maailmanlaajuinen jättimenestys. Tarinassa onkin viehättävyyttä mutta – valitettavasti – myös selkeitä ongelmia. Prologi tuo esille romaanin lähtökohdan: lokakuun 30. päivänä vuonna 1969 Chase Andrewsin ruumis lojuu suolla. Vanhasta palotornista putoaminen ei liene silkka on