"Annikan ulvahdus merkitsee, että hän haluaa kirjoittaa. Asetun polvilleni parketille bewlin viereen ja tartun tytön olkavarteen. Kouristunut käsi herää eloon näppäimistön yllä. Ei mitään kiirettä. Kuuntelen kesän tukahtuneita haukotuksia, dvd-laitteen sähköistä äänettömyyttä. (Aarno)"
Jaakko Yli-Juonikkaan romaani Vanhan merimiehen tarina tarttui mukaani kirjaston uutuushyllystä. Kiinnostuin kirjan keltaisesta kannesta sekä takakansitekstistä ja päädyin lukemaan kiinnostavan tarinan, joka avaa todentuntuisella tavalla vaikeavammaisen maailmaa. Mielenkiintoista on se, että kirjan nimi on Vanhan merimiehen tarina, vaikka keskiössä on kaikkea muuta. Vanhan merimiehen tarinoita kirjassa on kaksi, mutta ne jäävät hyvin pieneen osaan.
Romaanin keskiössä on teini-ikäinen Annika vanhempineen, ja he kaikki toimivat vuorollaan romaanin kertojina. Annika on vaikeasti vammainen: hänellä on dystonia ja selkärangassa kasvain, joka aiheuttaa tetraplegisen halvauksen. Annika ei pysty selviämään päivittäisistä toimista yksin, joten hänen vanhempansa Aarno ja Niina toimivat hänen omaishoitajinaan. Niina ei käy lainkaan ansiotyössä, mutta Aarno kartoittaa työkseen maaperän kuntoa pohjoissuomalaisilla tiloilla. Kiinnostus työhön on myös muuta kuin ammatillista: hän on aikuisiällä tajunnut, että hänen kotiseudullaan oli tavallista enemmän vammaisia, kun hän oli lapsi.
Tästä romaanista puhutaan Aamun kirjassa ja kirjoitetaan esimerkiksi Plainsongs-blogissa, Habaneran havainnoissa, Runomiimeissä ja Tuijata. Kulttuuripohdinnoissa.
 |
| Jaakko Yli-Juonikas: Vanhan merimiehen tarina (Otava 2014) 188 sivua |
Romaanin keskiössä on teini-ikäinen Annika vanhempineen, ja he kaikki toimivat vuorollaan romaanin kertojina. Annika on vaikeasti vammainen: hänellä on dystonia ja selkärangassa kasvain, joka aiheuttaa tetraplegisen halvauksen. Annika ei pysty selviämään päivittäisistä toimista yksin, joten hänen vanhempansa Aarno ja Niina toimivat hänen omaishoitajinaan. Niina ei käy lainkaan ansiotyössä, mutta Aarno kartoittaa työkseen maaperän kuntoa pohjoissuomalaisilla tiloilla. Kiinnostus työhön on myös muuta kuin ammatillista: hän on aikuisiällä tajunnut, että hänen kotiseudullaan oli tavallista enemmän vammaisia, kun hän oli lapsi.
Järkyttää vieläkin ajatella, millaisessa mykkyydessä ja toivottomuudessa Annika joutui elämään kaksitoista ensimmäistä vuottaan. Koska tytöllä oli diagnosoitu vaikea älyllinen kehitysvamma, häntä kohdeltiin sen mukaisesti. Hoitajat ja sukulaiset saattoivat hänen kuultensa lausua tahdittomuuksia kuvitellen, ettei hän ymmärrä puhetta. Emme mekään Aarnon kanssa ole tässä asiassa viattomat. Fasilitaatiota edeltävältä ajalta muistuu mieleen tapauksia, jotka mieluummin unohtaisin. (Niina)Annika saa oman äänensä kuuluviin fasilitaation avulla: hänen äitinsä, isänsä tai toimintaterapeuttinsa auttaa häntä kirjoittamaan ajatuksensa tietokoneella muiden luettavaksi. Fasilitaation avulla Annika myös kirjoittaa runoja ja haaveilee niiden julkaisemisesta. Runous on teoksessa vahvasti läsnä, ja välillä kerronnan ja Annikan runouden raja on häilyvä:
Siis: illan valo haalistuu, kun juna suhisee kuusimaan poikki kotiin päin. Mitä pohjoisemmaksi kuljemme, sitä ankarammin valo tulehduttaa maisemaa. Olen väsynyt, onnellinen ja kivuton, en tiedä mikä meitä odottaa. Äiti nukkuu, ja unihorteisissa aivoissani pyörii uuden runon aihio. "Kohtalo, siitä hän koettaa uuttaa hämärän ensimmäisen säikeen / puhki kuin lävistetyn ja uudelleen syntyvän, mikä kulki tästä kauan sitten ohi. / Siihen hän sijasi muotonsa." (Annika)Fasilitointi ei ole yksiselitteisen hyvä asia, vaan se herättää myös epäilyksiä. Kaikki eivät usko, että tietokoneelle ilmestyvät sanat ovat todella Annikan sanoja. Muutenkin romaanissa on paljolti kyse viestinnästä: fasilitointia epäilevät monet ja vähitellen koko perhe joutuu törmäyskurssille. Loppujen lopuksi käy niin, että lukijakin joutuu miettimään, mikä on totta ja mikä ei. Kuka kertojista on se, johon voi luottaa? Vai onko totuutta ylipäätään olemassa? Kirja hämmentää eikä päästä helpolla mutta on äärimmäisen mielenkiintoinen kokonaisuus.
Tästä romaanista puhutaan Aamun kirjassa ja kirjoitetaan esimerkiksi Plainsongs-blogissa, Habaneran havainnoissa, Runomiimeissä ja Tuijata. Kulttuuripohdinnoissa.
Vaikuttaa varsin mielenkiintoiselta kirjalta, monta sellaista teemaa, jotka itseäni kiinnostavat. Jotenkin tämä kirja on mennyt minulta ihan ohi, joten kiitos, että toit tämän esiin. Taidanpa samantien mennä kirjaston sivuille tekemään (taas yhtä) varausta.
VastaaPoistaOle hyvä. :)
PoistaTämä on kyllä mielenkiintoinen, joskin myös hämmentävä kirja.
Kirjaston varauksista pullistelee minullakin. On liian paljon kiinnostavia kirjoja, jotka on päästävä lukemaan!