"Mutta tytön saapumisesta lähtien hän muistaa kaiken selvästi: tytön tullessa filmin nopeus asettui kohdilleen ja ääninauha samaan tahtiin huulten liikkeiden kanssa. Kaikki sai merkityksen. Tie oli tie, jota pitkin pääsi tytön talolle. Päivä koostui sekunneista ja minuuteista ja tunneista, jotka tuntuivat joskus liian lyhyiltä ja joskus liian pitkiltä, mutta aina ne tuntuivat. Tytöstä tuli aurinko, jonka kiertolainen hän oli."
Anna-Kaari Hakkaraisen romaani Purkaus sijoittuu Islantiin Heimaeyn saarelle, ja keskiössä ovat veljekset Kjarri ja Birk sekä Vigdis, tyttö, joka luo jännitteitä poikien välille. Romaanissa kerrotaan tarinaa kolmikon lapsuusvuosista aikuisuuteen saakka siten, että kunkin näkökulmaa avataan vuorollaan ja kirja muodostuu kolmesta osasta.
Romaani alkaa tehokkaasti kuvaamalla Heimaeyn saarella purkautuvaa tulivuorta. Kjarri on aikuinen ja näkee, miten maa on revennyt ja "laava lyö tulisina pärskeinä taivaalle". Aloitus on niin kiinnostava, että lukijana tempaudun välittömästi mukaan tarinaan. Valitettavasti kirjan rakenne kuitenkin syö tehoa jonkin verran. Tarinassa tapahtuu niin paljon siirtymiä eri aikatasolta toiselle, että perässä on vaikea pysyä. Ja välillä kirjailija tarjoaa lukijalle koukun, johon haluaisi tarttua mutta joka nykäistään saman tien pois siirtymällä taas uuteen tilanteeseen. Sama vika vaivaa loppua: olisin toivonut suljetumpaa loppuratkaisua.
Romaanissa on kuitenkin paljon hyvää, ja huomaan lukemisen edetessä pääseväni siirtymienkin kanssa paremmin sinuiksi. Anna-Kaari Hakkarainen osaa luoda jännitteitä ja hän kirjoittaa todella kauniisti. Miljöön kuvaus on niin onnistunutta, että islantilainen maisema on helppo kuvitella mielessä. Lisäksi jatkuvasti läsnä oleva vulkaaninen maaperä ja purkauksen odotus symboloivat hienolla tavalla kirjan tapahtumia. Pinnan alla kytee, mutta silti tunnelma on ihastuttavan viipyilevä.
Purkauksessa on paljolti kysymys ihmissuhteista. Kjarri ja Birk ovat syntyneet samana vuonna, mutta Birk on lähes vuoden nuorempi. Kjarri on taitava lähes kaikessa, mihin hän ryhtyy, ja Birk kokee jatkuvasti jäävänsä alakynteen, vaikka hän onkin sanavalmiimpi ja voimakkaampi. Äiti jopa pyytää Kjarrilta, että tämä ei piirtäisi, jotta Birkille jäisi jotain omaa. Ja sitten kuitenkin Birk on se, joka lähtee ja toteuttaa haaveen, joka oli alun perin Kjarrin. Kjarri on niin suoraselkäinen, että hän uskoo muidenkin olevan samanlaisia. Kun jotain sovitaan, Kjarri pitää siitä kiinni eikä oikein suostu edes näkemään, että kaikki eivät sopimuksia pidä. Ja hän vaatii Birkiltä lupauksen:
Birk on niin erilainen kuin veljensä, eikä vain ulkoisesti. Hänen kohdallaan merkitykselliseksi nousee mielestäni kelkanlasku, joka viittaa vahvasti Anton Tšehoviin. Kelkan pohjassa lukee Tsehov, mutta lisäksi mäenlaskukohtaus toistaa venäläiskirjailijan novellin Leikkiäkö vain? tapahtumia. Väkisin tulee ajatelleeksi, onko Birkille kaikki lopulta vain leikkiä, kevyttä ajanvietettä.
Ehkä eniten kolmikosta hukassa on Vigdis, joka tuntuu pelaavan poikien kanssa monimutkaista ihmissuhdepeliä eikä tunnu tietävän, mitä oikein haluaa.
Erikseen pitää vielä mainita romaanin hieno kansi. Siinä on Susanna Majurin teos Falling.
Tätä teosta on ehditty lukea jo paljon. Karoliina ihastui, Irja arvelee kirjan sopivan monelle lukijalle, Maria suosittelee romaania jokaiselle ja Kirjasieppo esittelee kolme syytä rakastaa Purkausta.
Jotain lisää jäivät kaipaamaan Katja, Tuija ja Mari A., eikä Pirjoliisakaan oikein syttynyt teokselle.
 |
| Anna-Kaari Hakkarainen: Purkaus (Tammi 2014) 249 sivua |
Romaani alkaa tehokkaasti kuvaamalla Heimaeyn saarella purkautuvaa tulivuorta. Kjarri on aikuinen ja näkee, miten maa on revennyt ja "laava lyö tulisina pärskeinä taivaalle". Aloitus on niin kiinnostava, että lukijana tempaudun välittömästi mukaan tarinaan. Valitettavasti kirjan rakenne kuitenkin syö tehoa jonkin verran. Tarinassa tapahtuu niin paljon siirtymiä eri aikatasolta toiselle, että perässä on vaikea pysyä. Ja välillä kirjailija tarjoaa lukijalle koukun, johon haluaisi tarttua mutta joka nykäistään saman tien pois siirtymällä taas uuteen tilanteeseen. Sama vika vaivaa loppua: olisin toivonut suljetumpaa loppuratkaisua.
Romaanissa on kuitenkin paljon hyvää, ja huomaan lukemisen edetessä pääseväni siirtymienkin kanssa paremmin sinuiksi. Anna-Kaari Hakkarainen osaa luoda jännitteitä ja hän kirjoittaa todella kauniisti. Miljöön kuvaus on niin onnistunutta, että islantilainen maisema on helppo kuvitella mielessä. Lisäksi jatkuvasti läsnä oleva vulkaaninen maaperä ja purkauksen odotus symboloivat hienolla tavalla kirjan tapahtumia. Pinnan alla kytee, mutta silti tunnelma on ihastuttavan viipyilevä.
Purkauksessa on paljolti kysymys ihmissuhteista. Kjarri ja Birk ovat syntyneet samana vuonna, mutta Birk on lähes vuoden nuorempi. Kjarri on taitava lähes kaikessa, mihin hän ryhtyy, ja Birk kokee jatkuvasti jäävänsä alakynteen, vaikka hän onkin sanavalmiimpi ja voimakkaampi. Äiti jopa pyytää Kjarrilta, että tämä ei piirtäisi, jotta Birkille jäisi jotain omaa. Ja sitten kuitenkin Birk on se, joka lähtee ja toteuttaa haaveen, joka oli alun perin Kjarrin. Kjarri on niin suoraselkäinen, että hän uskoo muidenkin olevan samanlaisia. Kun jotain sovitaan, Kjarri pitää siitä kiinni eikä oikein suostu edes näkemään, että kaikki eivät sopimuksia pidä. Ja hän vaatii Birkiltä lupauksen:
Sovitaanko, ettei kumpikaan koskaan saa Vidgistä?Sopimuksessa ei ole kysymys vain tytöstä vaan myös veljeydestä. Ja Kjarrin mielessä sopimus saa hyvin suuren painoarvon, se määrittää paljolti hänen elämänsä suuntaa.
Birk on niin erilainen kuin veljensä, eikä vain ulkoisesti. Hänen kohdallaan merkitykselliseksi nousee mielestäni kelkanlasku, joka viittaa vahvasti Anton Tšehoviin. Kelkan pohjassa lukee Tsehov, mutta lisäksi mäenlaskukohtaus toistaa venäläiskirjailijan novellin Leikkiäkö vain? tapahtumia. Väkisin tulee ajatelleeksi, onko Birkille kaikki lopulta vain leikkiä, kevyttä ajanvietettä.
Ehkä eniten kolmikosta hukassa on Vigdis, joka tuntuu pelaavan poikien kanssa monimutkaista ihmissuhdepeliä eikä tunnu tietävän, mitä oikein haluaa.
Mitä enemmän Vigdis näki Kjarrin silmissä rakkautta, sitä vaikeammaksi hän muuttui.Lopulta Vigdis ymmärtää jotain tärkeää. Mutta onko liian myöhäistä?
Kun jatkuvasti pyrkii kohti ihmeellisempää, ei koskaan näe kuinka aurinko valaisee juuri tämän päivän ja laskee sen ylle, eikä näe sitä, mitä näiden seinien sisällä on, hänen elämänsä, sellaisena kuin se on hänelle rakentunut.Olen ilokseni saanut lukea tarinan, jonka viipyilevä, viehättävä tunnelma jää mieleen. Anna-Kaari Hakkarainen on minulle uusi tuttavuus, jonka esikoisteoksen haluan lukea ja jolta toivon saavani lukea vielä paljon lisää.
Erikseen pitää vielä mainita romaanin hieno kansi. Siinä on Susanna Majurin teos Falling.
Tätä teosta on ehditty lukea jo paljon. Karoliina ihastui, Irja arvelee kirjan sopivan monelle lukijalle, Maria suosittelee romaania jokaiselle ja Kirjasieppo esittelee kolme syytä rakastaa Purkausta.
Jotain lisää jäivät kaipaamaan Katja, Tuija ja Mari A., eikä Pirjoliisakaan oikein syttynyt teokselle.
Mulla on tämä pinossa. Luen bloggauksesi kun olen lukenut kirjan ensin.
VastaaPoistaOn kiva sitten kuulla, mitä pidät!
PoistaNyt on tämä luettu ja kävi niin, että kirjoittaessani ajatukseni muuttuivat aika paljon siitä, miten koin tämän teoksen lukiessani. Mitä tulee mainintaasi aikatasoista, niin minä taas viehätyin niistä. Kuten sinäkin, odotan mielenkiinnolla Hakkaraisen seuraavaa teosta.
VastaaPoistaMinä tosiaan koin alussa siirtymät aikatasoilla haastaviksi, mutta sitten lukemisen edetessä totuin niihin paremmin. Tämä kirja jäi mieleen niin, että tuntui siltä, että pohdin sitä vielä pitkään lukemisen loputtua. Hieno romaani!
PoistaMinulla on juuri nyt tämä kesken. Olen tempautunut mukaan Islannin maisemiin ja näiden kolmen ihmisen tarinaan. Mutta olen vasta alkumetreillä, katsotaan mitä minä pidän.
VastaaPoistaOlisikin mukavaa sitten kuulla, mitä ajattelet. Minä kyllä pidin, ja kirja on jäänyt mukavalla tavalla mieleen.
Poista