Siirry pääsisältöön

Ville Virtanen: Hevosen taju

"Tällä on haavaton sydän, kasvanut hyvissä käsissä, vaistosi Elias, ja saman tien pysähtyi, sillä ajatus ei oikein sopinut kokonaisuuteen. Hevosen sydän on herkkä vehje, haavoittumattomana säilynyt on harvinaisuus."

Ville Virtanen: Hevosen taju (Teos 2013)
364 sivua

Hevonen on uljas, kaunis ja vaikuttava eläin. Entisenä hevostyttönä ja nykyisten hevostyttöjen äitinä oli suorastaan pakko tarttua näyttelijä Ville Virtasen romaaniin Hevosen taju. Kovasti olisin kirjasta halunnut pitää, mutta tehtävä osoittautui vaikeaksi, vaikka sitkeästi romaanin loppuun asti kahlasinkin.
Kirjasta näkyy se, että Virtanen tuntee hevoset. Paikoin hevossanasto vie kuitenkin liiaksi tilaa, ja kun alan slangiin liitetään ajoittain tolkuttoman pitkät ja vaikeaselkoiset virkerakenteet, on lukija koetuksella. Kirjasta näkyy myös se, että Virtanen ihailee hevosia, mikä ei ole lainkaan huono asia. Teoksesta välittyy halu ymmärtää eläintä - ylittämätöntä hevosen tajua osoittaakin toinen teoksen päähenkilöistä, Elias, joka kykenee loihtimaan hevosesta kuin hevosesta sen parhaat puolet esille. Samaan aikaan tarinasta piirtyy esiin kritiikki hevosten huonoa kohtelua kohtaan.

Takakannessa todetaan, että Hevosen taju on Eliaksen ja Flon rakkaustarina. Hempeää rakkausromaania ei kuitenkaan kannata odottaa, sillä Flo ja Elias joutuvat taistelemaan rakkautensa takia hyvinkin raadollisesti. Rakkaus ja hevoset vievät pariskunnan Pohjolasta Niuvanniemen kautta jonnekin Azerbaidẑanin taakse, missä salaperäinen, upporikas Herra K hallitsee. Tarinasta ei käänteitä puutu, ja se ehkä onkin yksi romaanin heikkouksista. Materiaalia olisi riittänyt useampaankin teokseen, ja kokonaisuutta olisi voinut selkeyttää ja jäntevöittää. Rönsyily näkyy myös teoksen kieliasussa: monipolviset virkkeet ja pitkät kappaleet tekevät lukemisesta uuvuttavaa, ja kieliasu olisi kaivannut tarkempaa hiomista (missä kustannustoimittaja?): oikeinkirjoituksessa on alkeellisia virheitä, kun esimerkiksi REM-uni on kirjoitettu muotoon "remuni".

Myös tyylilajin muutos realistisesta maagiseksi realismiksi hämmentää ainakin minua: Elias, taitava hevosmies, muuttuu hevosen ja miehen yhdistelmäksi. Mutta kun tyylilajin muutoksen hyväksyy, on kirjan loppupuoli melkoista ilotulitusta, ja kirja on pakko saada päätökseen, jotta selviää, saavatko Elias ja Flo lopulta toisensa.

Ville Virtasen romaani on persoonallinen ja kaiken rönsyilyn keskeltä löytyy tarina, joka on kiinnostava. Vaikka teos ei omiin suosikkeihini lukeudukaan, uskon sen löytävän oman lukijakuntansa.

Kommentit

  1. Minua vaivasi hirveästi kirjan kansi, joka ei ole yhtään otiskon mukainen, sillä siitä on kaikki hevosen taju kaukana: Katso miten tiukalla ja satuttavasti ovat kuolaimet. Olen ihmetellyt, että mikään taho ei ole puuttunut tuohon kauheaan kanteen.
    Olen itse ratsastanut koko nuoruuteni, sitten sattui onnettomuus ja olin 30 vuotta pois ratsaitla, mutta nyt löysin uudelleen polun hevosiin, mutta issikoihin. Saan käyttää ystäväni tallilla aina yhtä ja samaa suloista pikkuhevosta ja olla aina maastossa. Ikinä en käytä kuolaimia! Isoilla hevosilla se voi olla tarpeen, mutta ei niitä saa ikinä noin kiskoa. Joka sen tekee, ansaitsee itse purra liian kireitä kuolaimia suussaan. Parhaita hevosia ei anneta aloittelijoille juuri siksi, että heillä on tapana REPIÄ kuolaimista. Se sattuu hevosta.

    Siis meni ihan ohi kirjan aiheen, mutta huomasin, että et niin kirjalle syttynyt, joten en minäkään varmaan mitään menettänyt. Haluan lukea hevoskirjoja, mutta aivan toisenlaisia...

    VastaaPoista
  2. Totta! Joku minuakin tuossa kannessa vaivasi, mutta sinä onnistuit sen sanallistamaan. Ei tosiaan näytä siltä, että hevosen selässä on joku, joka eläintä tajuaa. :(
    Innostuin alun perin tuosta kirjasta, koska aikuisille suunnattuja hevoskirjoja on osunut niin vähän eteen. Valitettavasti odotukseni eivät tosiaan täyttyneet. Nuorille hevoskirjatarjontaa onneksi on huomattavasti enemmän, ja aikanaan tuli kyllä luettua kaikki mahdolliset, esimerkiksi Nummelan ponitalli -sarja, ja useampaan kertaan. Nyt on hauskaa huomata, että omat lapset lukevat juuri niitä samoja hevoskirjoja, joita minä tavasin aikoinani. :)
    Hienoa, että olet löytänyt hevoset uudelleen!

    VastaaPoista
  3. Itsekin pistin merkille tämän kirjan kielen, joka ei todellakaan päästänyt lukijaansa helpolla. Ajoittain tuntui, että Virtasella oli esimerkiksi pakkomielle vältellä saman substantiivin käyttöä kahdesti peräkkäin, ja siksi piti keksiä toinen toistaan oudompia synonyymejä ja kiertoilmaisuja. Yksityiskohtaiset ratsastuskuvaukset olivat minulle sen sijaan kirjan parasta antia, koska olen itsekin harrastanut ratsastusta jo yli kaksikymmentä vuotta, ja minulla on omia hevosia.

    Olisin pitänyt tästä kirjasta huimasti enemmän, jos sen tyylilaji ei olisi muuttunut puolessa välissä. Omaan makuuni kirjan loppupuolisko oli liian mauton ja outo. Tämä siitä huolimatta, että yleensä rakastan maagista realismia yli kaiken. Nyt ei vain huumorintaju riittänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hevosten tuntemus tässä kirjassa kyllä hienolla tavalla näkyy. Kieli vain on kovin haastavaa.
      Onpa kiva kuulla, etten ole ainoa, jonka huumorintaju ei riittänyt. :) Tiedän, että kirjasta on myös pidetty, mutta minun suosikkeihini teos ei lukeudu.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pilvi Hämäläinen: Cinderella

Jade hyrrää hyvästä mielestä. Näin vaan tytöt löytävät ihan täysin sattumalta taas yhden yhteisen jutun! Kyllä tästä taitaa ihan oikea ystävyys muodostua! Vaikka Jaden äiti ei kuulukaan ympäristölautakuntaan, niin Jade sentään on ihminen, joka on kiinnostunut kiinnostavista asioista.  Pilvi Hämäläinen: Cinderella Otava 2022 kansi Elina Warsta 269 sivua Pilvi Hämäläinen on tullut tunnetuksi erityisesti Putous-näyttelijänä, ja nyt häneltä on julkaistu esikoisromaani. Teoksen keskiössä ovat yläkoululainen Jade-Adele, joka häpeää nimeään ja äitiään, Jaden äiti Siru, joka ei häpeä juuri mitään, ja Sirun äiti Sirkka, joka kiinnittää huomionsa Cinderellaan. Samaan sukuun kuuluvien naisten lisäksi yhtenä näkökulmahenkilönä on aikuisikään ehtinyt Jari, joka elää äitinsä katon ja komennon alla. Romaani kuvaa tapahtumia, jotka keskittyvät yhteen päivään. Kun päivä etenee kohti erästä suoraa lähetystä, tapahtuu paljon, ja päivän mittaan henkilöistä paljastuu monenlaista. He joutuvat itse kukin kum

Shelley Read: Minne virta kuljettaa

  Eräänä yönä matalien pilvien riippuessa laakson yllä me kaksi – syntymätön lapseni ja minä – käperryimme pesäämme huopien alle, ja siellä maatessani kuvittelin kaikkien metsän eläinten tekevän samoin, asettuvan levolle, kääriytyvän kerälle omaan lämpöönsä. Mietin, että jotkut metsän äideistä tunsivat lastensa potkivan sisällään aivan samalla tavalla, kun toiset taas ruokkivat ja hoivasivat ja suojelivat jälkeläisiään niin kuin minä pian tekisin. Ajattelin kaikkea sitä elämää, joka alkoi, kesti ja päättyi ympärilläni, suurimmasta karhusta pienimpään hyönteiseen, siemeneen, nuppuun ja kukkaan. Metsässä en ollut yksin. Olin varma, että juuri se oli yksi niistä asioista, joita Wil oli yrittänyt selittää minulle. Syleilin lempeästi vatsani kumpua, sekä lastani että myös jotain muuta, jotain sanoin kuvaamatonta valtavuutta, jonka osa tunsin olevani. Shelley Read: Minne virta kuljettaa Otava 2023 alkuteos Go as a river suomentanut Jaakko Kankaanpää äänikirjan lukija Mirjami Heikkinen kesto

Nguyễn Phan Quế Mai: Vuorten laulu

Kuunnellessani sinä yönä Đat-enon tarinaa tajusin, miten hirvittävä asia sota oli. Sen osalliset joko kuolivat tai menettivät osan sielustaan niin, etteivät enää koskaan tunteneet itseään kokonaisiksi. Nguy ễ n Phan Qu ế  Mai: Vuorten laulu Sitruuna 2022 englanninkielinen alkuteos The Mountains Sing suomentanut Elina Salonen 349 sivua Vuorten laulun mukana tulee matkanneeksi nykyajasta menneisyyteen. Romaani avaa 1900-luvun jälkipuoliskoa vietnamilaisten näkökulmasta, kun isoäiti kertoo H ươ ngille, lapsenlapselleen, elämäntarinaansa. Isoäiti  Diệu Lan  on eräänlainen suvun keskushahmo, joka pitää lankoja käsissään kriisistä toiseen siinä määrin kuin kykenee. Kriisejä nimittäin riittää. Jo kommunistinen vallankumous ajaa perheen ahtaalle, ja kun maanomistajat rinnastetaan riistäjiin, joutuu Diệu Lan pakenemaan lastensa kanssa kauas kotoaan. Pakomatkalla hän joutuu tekemään vaikeita ratkaisuja, mutta silti hän odottaa saavansa koota perheensä luokseen sitten, kun ajat ovat suotuisammat