"Tämän ikäisen miehen ei pitäisi muistella nuoruuttaan, hänen olisi parempi unohtaa se. Joskus kohotan kasvoni kohti taivasta ja kysyn, miksi en voinut syntyä tällaisena, raihnaisena ja kuluneena, miksi en voinut syntyä eilen kuollakseni huomenna."
Asko Sahlbergin romaani Herodes on vaikuttava niin sisällöltään kuin ulkomuodoltaan. Eeppinen kertomus on 680 sivua pitkä, joten sisältöä riittää ja ulkoisestikin kirja on varsin kookas teos. Martti Ruokosen luoma päällys sopii kirjaan mielestäni hienosti.
Romaanin nimihenkilö on Herodes, joka on samannimisen, julmuuksiin taipuvaisen isän poika parintuhannen vuoden takaa. Herodes perii nuorena isältään Galilean ja Perean ruhtinuuden. Ennen isän kuolemaa Herodes ilmaisee tyytyvänsä vähempään, kun taas hänen veljensä alkavat jo hyvissä ajoin valmistautua perinnönjakoon. Pian myös nimihenkilö huomaa, millaisessa maailmassa hän elää. Juonittelut kuuluvat jokapäiväiseen elämään ja valtaapitävät saavat olla jatkuvasti varuillaan. Nuori Herodes ei valtaa kaipaa, mutta ympäröivä maailma tekee kaltaisekseen:
Vaikka neljännesruhtinas Herodes on oman aikansa hallitsija, joka nykymittapuun mukaan toimii monessa asiassa väärin ja suorastaan epäinhimillisesti, on häntä kuitenkin vaikea pitää pelkästään pahana. Vuosien saatossa viisaus kasvaa ja kirjassa on monia oivalluksia, joista voisi nykyihminenkin ottaa opiksi:
Erityistä huomiota ansaitsee mielestäni romaanin kieli, joka on hyvää. Mieleenpainuvia ovat vertaukset ja muut kielikuvat, jotka sopivat mainiosti teoksen maailmaan:
Asiantuntevia Herodes-arvioita löytyy Assyriologin lifestyle-blogista, Annelin lukuvinkeistä, Marja-Riitta Vainikkalan Kirjoituksista ja Kulttuuripohdintoja-blogista.
 |
| Asko Sahlberg: Herodes (WSOY 2013) 680 sivua |
Asko Sahlbergin romaani Herodes on vaikuttava niin sisällöltään kuin ulkomuodoltaan. Eeppinen kertomus on 680 sivua pitkä, joten sisältöä riittää ja ulkoisestikin kirja on varsin kookas teos. Martti Ruokosen luoma päällys sopii kirjaan mielestäni hienosti.
Romaanin nimihenkilö on Herodes, joka on samannimisen, julmuuksiin taipuvaisen isän poika parintuhannen vuoden takaa. Herodes perii nuorena isältään Galilean ja Perean ruhtinuuden. Ennen isän kuolemaa Herodes ilmaisee tyytyvänsä vähempään, kun taas hänen veljensä alkavat jo hyvissä ajoin valmistautua perinnönjakoon. Pian myös nimihenkilö huomaa, millaisessa maailmassa hän elää. Juonittelut kuuluvat jokapäiväiseen elämään ja valtaapitävät saavat olla jatkuvasti varuillaan. Nuori Herodes ei valtaa kaipaa, mutta ympäröivä maailma tekee kaltaisekseen:
"Sinä yönä jokin minussa muuttui. Nukkumaan meni hyväuskoinen nuorukainen ja vuoteesta nousi aamulla epäluuloinen mies, joka himoitsi valtaa ja rikkauksia ja ymmärsi, että himonsa tyydyttääkseen hän joutuisi luultavasti kulkemaan kerran tietä, jonka varrelle jäisi ruumiita. Saatoin kuulla leskien ja orpojen valituksen ja tunsin jo ennakolta itseni syylliseksi."Herodeksen maailma on julma ja armoton. Hallitsija saattaa käskeä alamaisensa tappamaan itsensä myrkyllä tai teloittaa kansalaisen, joka ei toimi "oikealla tavalla". Ihmiselämällä ei tunnu olevan suurta arvoa, mikä näkyy myös hallitsijoiden elämässä. Vaikka olisi vallan kahvassa kiinni lujalla otteella, ei koskaan voi olla riittävän varuillaan, sillä murhaaja saattaa hiipiä selän takana.
Vaikka neljännesruhtinas Herodes on oman aikansa hallitsija, joka nykymittapuun mukaan toimii monessa asiassa väärin ja suorastaan epäinhimillisesti, on häntä kuitenkin vaikea pitää pelkästään pahana. Vuosien saatossa viisaus kasvaa ja kirjassa on monia oivalluksia, joista voisi nykyihminenkin ottaa opiksi:
"Vuosilla on taipumus kadota kuin auringon ajelemat varjot. Minä sain elää monta hyvää vuotta, joista en valitettavasti ymmärtänyt olla niitä eläessäni kiitollinen. Ihmisen kohtalo on, että hän ei näe aarretta istuessaan arkun päällä."Vaikka romaanin tapahtumat sijoittuvat historiaan, on siinä lopulta mielestäni kysymys ihmisyydestä, joka on totta myös nykypäivänä: vallasta, ahneudesta ja siitä, että vaikka kuinka olisi valtaa ja hyvä asema, on ihminen lopulta yksin:
"Me vaellamme toisten joukossa ja etsimme toisistamme turvaa, ystävyyttä ja rakkautta, ja epäilemättä myös löydämme niitä, mutta emmekö sittenkin ole tunteidemme kanssa yksin?"Herodes tekee elämässään tekoja, jotka myöhemmin vaivaavat hänen mieltään. Niiden kautta hän ajautuu pohtimaan, mikä lopulta on tärkeää: "--en tiedä teinkö lopulta pahimman rikokseni häntä vai itseäni vastaan." Hän joutuu myös huomaamaan, että asema ei tee onnelliseksi: "Mitä auttaa valta, jonka onnistuimme kokoamaan?"
Erityistä huomiota ansaitsee mielestäni romaanin kieli, joka on hyvää. Mieleenpainuvia ovat vertaukset ja muut kielikuvat, jotka sopivat mainiosti teoksen maailmaan:
"Tiedän sen teeskentelyksi - hänen kykynsä hävetä toilailujaan on kehittynyt kuin juopolla ruumiinpesijällä."
"Älä änkytä siinä kuin hasmonilainen porttolassa."
"Nähtävästi jopa aika on lakannut tottelemasta minua, päivät kietoutuvat toisiinsa kuin parittelevat käärmeet ja minä olen eksynyt paikkaa vaihtavien aamujen ja iltojen pöheikköön."
"Luuletko, että olen syntynyt viimeisen lehtimajajuhlan aikaan?"Monessa arviosta Herodesta on pidetty waltariaanisena teoksena, eikä suotta. Yhteys Sinuhe egyptiläiseen tulee väistämättä mieleen, ja Herodeksen soisi päätyvän Waltarin eepoksen tapaan mahdollisimman monen luettavaksi.
Asiantuntevia Herodes-arvioita löytyy Assyriologin lifestyle-blogista, Annelin lukuvinkeistä, Marja-Riitta Vainikkalan Kirjoituksista ja Kulttuuripohdintoja-blogista.
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!