Siirry pääsisältöön

Hanna Jensen: 940 päivää isäni muistina

"Minulle valkeni, että kaltaisiani täytyi olla paljon: jälkipolvea, jonka vanhemmat olivat eronneet ja joka siksi yhtäkkiä sai hoidettavakseen musitisairaan vanhemman. Ehkä muutkin olivat yhtä hukassa? Ehkä muutkaan eivät olleet lukeneet lämpimikseen muistisairauksista, Parkinsonin taudista tai aivohalvauksista, vaan kaikki tuli varoittamatta syliin, kuten minulle?"

Hanna Jensen: 940 päivää isäni muistina (Teos 2013)
289 sivua

Toimittaja Hanna Jensen päätyi kirjoittamaan tietokirjan muistisairastuneen omaishoitajana toimimisesta omakohtaisen kokemuksen myötä: Jensenin isällä todettiin Alzheimerin tauti ja keskivaikea dementia vuonna 2009. Diagnoosin myötä isä liittyi suureen joukkoon suomalaisia kohtalotovereita: "Alzheimerin tautia sairastaa Suomessa liki 80 000 ihmistä. Muistisairaita ihmisiä on jopa 130 000. Joka päivä 36 suomalaista kuulee sairastuneensa muistin sairauteen. Yksin he eivät selviä."
Hanna Jensen toteaa, että isänsä sairastuttua hän olisi kaivannut kirjaa, jossa lähiomainen kertoo omista kokemuksistaan ja jakaa samalla tietoa. Sellaista kirjaa ei ollut, joten Jensenin piti se itse kirjoittaa. Nyt 940 päivää isäni muistina täyttää hienosti sen aukon, jonka Jensen havaitsi.

Tietokirjassa tarjotaan faktatietoa muistisairauksista. Lähteinä on käytetty muun muassa Muistiliiton ja Suomen Muistiasiantuntijoiden verkkosivuja. Pääsisällön muodostavat kuitenkin Hanna Jensenin omakohtaiset kokemukset, jotka alkavat vuodesta 2009, kun isän muistisairaus havaittiin: "Keväällä 2009 havahduin siihen, että isälle oli tullut kummallisia tapoja. Hän perui tapaamisia juuri ennen kuin piti tavata. Hän hymyili mieluummin kuin puhui, ja alkoi päristellä suutaan kummallisesti. Sitten merkkejä tuli lisää. Puhe puuroutui, tasapaino heikkeni."
Kirja ei siis tarjoa vain kylmää faktaa, vaan koskettavuutta tuovat Jensenin omat kokemukset ja ajatukset. Millaista on etsiä asuinpaikkaa isälle, joka ei enää kykene asumaan yksin? Millaista on tyhjentää isän asuntoa myyntiä varten tietäen, että isä ei asuntoonsa enää koskaan palaa? Millaista on toivoa, että diagnoosi olisi sittenkin väärä ja isä olisi kunnossa? Ja sitten huomata, että isä on syönyt kissanruokaa luullessaan sitä ihmisten ruoaksi? Millaista on tuntea häpeää oman isän seurassa?
Tyttären ja muistisairaan isän roolit muuttuvat sairauden myötä päälaelleen, kun isästä tuleekin huolehdittava: "Kaupassa käynti oli isän kanssa kuin pienen lapsen kanssa asioimista. Ensin piti kysyä, oliko vessahätä, ja sitten piti varautua siihen, että vaikka vastaus olisi ei, viiden minuutin päästä olisi jo." Ja vaikka kuinka yrittää varautua ja ennakoida, voi tapahtua odottamattomia: "Olin myöhästynyt. Isä oli pissannut housuun."
Mutta sairaus ei kuitenkaan ole vain kielteisiä tapahtumia ja tunteita, vaan sen mukanaan tuomat muutokset voivat olla myös ilahduttavia: "Huomasin olevani käsittämättömän hyvällä tuulella. Ihan niin kuin isäkin nykyään, oivalsin. Hän oli nykyään aina hyvällä tuulella. Ystävällinen. Lempeä. Kun tarkmmin ajattelin, hänen kanssaanhan oli suurimmaksi osaksi ihanaa olla. Sitten tajusin. Kuoren alta oli alkanut paljastua mies, jollainen hän oli ollut ennen kuin maailma ja hänen vanhempansa olivat ehtineet vaikuttaa häneen, muokata hänestä toisenlaista kuin hän itse oli ollut. -- Oivallus tuntui vahvana rakkautena koko kehossa. Uskomatonta. Sairaus oli todella tehnyt isästäni mukavamman ihmisen. Se oli tehnyt hänestä enemmän oman itsensä."

Hanna Jensen kirjoittaa todella hyvin. 940 päivää isäni muistina on sujuva kokonaisuus, jossa tiedot muistisairauksista limittyvät omakohtaisen kerronnan kanssa niin, että teosta on vaivaton lukea. Kirjaan muodostuu tarina, joka on koskettava, mielenkiintoinen ja totta.
Teosta on ehdottomasti suositeltava kaikille muistisairaan läheisille. Hyvää luettavaa se on kenelle tahansa, jota muistisairaudet kiinnostavat.
940 päivää isäni muistina on ehdokkaana Tieto-Finlandia-palkinnon saajaksi.

Hanna Jensenin teosta ovat blogeissaan käsitelleet muiden muassa Lukuneuvoja, Anneli ja Sari.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pilvi Hämäläinen: Cinderella

Jade hyrrää hyvästä mielestä. Näin vaan tytöt löytävät ihan täysin sattumalta taas yhden yhteisen jutun! Kyllä tästä taitaa ihan oikea ystävyys muodostua! Vaikka Jaden äiti ei kuulukaan ympäristölautakuntaan, niin Jade sentään on ihminen, joka on kiinnostunut kiinnostavista asioista.  Pilvi Hämäläinen: Cinderella Otava 2022 kansi Elina Warsta 269 sivua Pilvi Hämäläinen on tullut tunnetuksi erityisesti Putous-näyttelijänä, ja nyt häneltä on julkaistu esikoisromaani. Teoksen keskiössä ovat yläkoululainen Jade-Adele, joka häpeää nimeään ja äitiään, Jaden äiti Siru, joka ei häpeä juuri mitään, ja Sirun äiti Sirkka, joka kiinnittää huomionsa Cinderellaan. Samaan sukuun kuuluvien naisten lisäksi yhtenä näkökulmahenkilönä on aikuisikään ehtinyt Jari, joka elää äitinsä katon ja komennon alla. Romaani kuvaa tapahtumia, jotka keskittyvät yhteen päivään. Kun päivä etenee kohti erästä suoraa lähetystä, tapahtuu paljon, ja päivän mittaan henkilöistä paljastuu monenlaista. He joutuvat itse kukin kum

Shelley Read: Minne virta kuljettaa

  Eräänä yönä matalien pilvien riippuessa laakson yllä me kaksi – syntymätön lapseni ja minä – käperryimme pesäämme huopien alle, ja siellä maatessani kuvittelin kaikkien metsän eläinten tekevän samoin, asettuvan levolle, kääriytyvän kerälle omaan lämpöönsä. Mietin, että jotkut metsän äideistä tunsivat lastensa potkivan sisällään aivan samalla tavalla, kun toiset taas ruokkivat ja hoivasivat ja suojelivat jälkeläisiään niin kuin minä pian tekisin. Ajattelin kaikkea sitä elämää, joka alkoi, kesti ja päättyi ympärilläni, suurimmasta karhusta pienimpään hyönteiseen, siemeneen, nuppuun ja kukkaan. Metsässä en ollut yksin. Olin varma, että juuri se oli yksi niistä asioista, joita Wil oli yrittänyt selittää minulle. Syleilin lempeästi vatsani kumpua, sekä lastani että myös jotain muuta, jotain sanoin kuvaamatonta valtavuutta, jonka osa tunsin olevani. Shelley Read: Minne virta kuljettaa Otava 2023 alkuteos Go as a river suomentanut Jaakko Kankaanpää äänikirjan lukija Mirjami Heikkinen kesto

Tiina Raevaara: Minä, koira ja ihmiskunta – Lajien välisen yhteiselon historia

Ihmisen kulttuuri ja yhteiskunta eivät kuitenkaan sisällä pelkästään ihmisiä. Ei ole olemassa mitään puhtaasti ihmistä sisältävää kokonaisuutta. Elämme pienellä pallollamme yhdessä toisten lajien kanssa. Muut eläimet ovat muokanneet kulttuuriamme ja rakentaneet yhteiskuntaamme. Tai ehkä asia pitäisi sanoa näin: ihmiskunta on muokannut itseään ja maailmaansa muiden eläinlajien avulla. Tiina Raevaara: Minä, koira ja ihmiskunta – Lajien välisen yhteiselon historia Otava 2022 317 sivua Tiina Raevaara on suunnattoman taitava kirjoittaja, ja siitä on osoitus tämäkin: Minä, koira ja ihmiskunta – Lajien välisen yhteiselon historia  on kiehtova ja hyvin kirjoitettu tietoteos ihmisen ja hänen parhaan ystävänsä yhteisestä taipaleesta historian hämäristä nykypäivään. Kokonaisuuteen nivoutuu luontevasti anekdootteja kirjailijan kokemuksista koirien ja muiden eläinten kanssa. Kimmoke kirjan olemassaoloon löytyy mitä ilmeisemmin kirjailijasta itsestään: "Kaikista eläinlajeista nimenomaan koira o