Siirry pääsisältöön

Riikka Pelo: Jokapäiväinen elämämme

"Tästä satimesta ei pääsisi kuin kirjoittamalla, kirjoittamalla itselleen toisen ruumiin, joka ei vanhenisi niin kuin tämä. Hänen ristiriitansa: keho antoi rytmin, taivas sanat, epäsuhtainen pakkoavioliitto. Mutta tänään ei olisi aikaa vilkaistakaan vihkoihin, vaikka kuinka säkeet ja tragedian sankarittaret pyristelivät ihon alla. Jokainen päivä, jona ei voinut avata vihkoa, oli pois pilattu."


Riikka Pelo: Jokapäiväinen elämämme (Teos 2013)
522 sivua

Riikka Pelon Finlandia-ehdokkaaksi valittu romaani Jokapäiväinen elämämme kertoo venäläisrunoilija Marina Tsvetajevasta ja hänen tyttärestään Ariadna Efronista. Tarinalla on todellisuuspohjansa, mutta kirjailija on käyttänyt kaunokirjallista vapauttaan kertomuksen kokoamisessa.

Romaani kertoo elokuusta 1923 Marinan näkökulmasta, kun hän on tyttärensä kanssa maanpaossa Tšekkoslovakiassa. Lisäksi romaani sijoittuu vuosille 1939 ja 1941 Neuvostoliittoon, näkökulma on pääasiassa Ariadnan. Tällöin koko perhe on asettunut takaisin kotimaahansa vietettyään välillä aikaa myös Pariisissa, jossa sekä Ariadna että hänen isänsä Sergei Efron työskentelivät Neuvostoliiton tiedustelupalvelun laskuun. Pariisin-vuosiin romaanissa palataan takaumina.

Marinan ja Ariadnan suhde on kompleksinen, ja äidin ja tyttären eroavaisuuksia korostaa esimerkiksi suhtautuminen politiikkaan. Kun tytär palvelee Neuvostoliittoa, haluaa äiti sulkea silmänsä politiikalta ja ajatella omalla tavallaan. Äiti haluaisi tyttärestään kirjailijan, mutta lapsi-Ariadna sanoo haluavansa olla vain tavallinen lapsi. Kielityöläinen hänestä kuitenkin tulee, sillä hän työskentelee aikuisena toimittajana.

Pariisin-vuosia leimaavat työskenteleminen tiedustelupalvelussa ja odottaminen. Ariadna saa vihdoin, riittävän vakuuttavasti ja kauan kotimaataan Neuvostoliittoa Pariisissa palveltuaan, luvan palata kotimaahan. Hän kokee "pelastuvansa Euroopan tulevaisuudelta", huomaa muissa nuorissa kateutta, he kun joutuvat vielä malttamattomina odottamaan matkustuslupaa. Kotimaa nähdään haavemaana, johon on pakko päästä takaisin:
"Neuvostoliitto, jossa suurin osa Kotiinpaluun liiton ympärille kerääntyneistä nuorista ei ollut koskaan elänyt, oli meille kaikille satumainen ihmemaa, jossa jokaisella olisi paikkansa, oikeutensa, vapautensa, toisin kuin Pariisissa, siellä olimme aina toisen luokan kansalaisia. Niin kauan kuin muistin olin jakanut isän kanssa unelman paluusta Moskovaan, me olimme sentään eläneet siellä, se oli meidän ainoa ja oikea kotikaupunkimme, minun syntymäkaupunkini."
Paluu ei kuitenkaan ole helppo. Pariisista ostetut hienot vaatteet jäävät kaappiin pölyttymään, sillä "länsimaisia mallinukkeja" ei Moskovassa haluta nähdä. Emigranttitaustaakin katsotaan karsaasti, eikä elämässä eteneminen käy vaivatta:
"Tein parhaani, joka päivä, tullakseni uudeksi ihmiseksi, neuvostoihmiseksi, mittojen mukaiseksi, kelvatakseni tälle järjestelmälle, joka oli paras kaikista." 
Parhaansa tekeminen ei kuitenkaan välttämättä riitä maailmassa, jossa jokainen tarkkailee lähimmäisiään ja on valmis raportoimaan näkemästään tiedustelupalvelulle.

Pelon romaanista on blogeissa pidetty paljon. Esimerkiksi Jaana, Sabina,  Anneli, Leena, Päivi ja Annika K. ovat teosta kiitelleet. Itse en kuitenkaan voi sanoa kirjasta varauksetta pitäneeni. Ajatukseni on sanoiksi pukenut Katja: hänen laillaan en kokenut kirjaa omakseni. Varsinkin alkuun minulla oli suuria käynnistysvaikeuksia, pidin romaania turhan raskaana. Vaikka aikanaan tarina kyllä lähti vetämään niin, että loppu oli pakko lukea yhdeltä istumalta, en syttynyt sille niin suuresti kuin moni muu. Ehkä odotukseni olivat liian korkealla, kun olin ehtinyt lukea monta ylistävää arviota ennen romaaniin tarttumista. Jonkin verran minua myös häiritsivät turhan monet lyöntivirheet, jotka olisi saatu tarkalla oikoluvulla kuriin.

Mutta pakko on myöntää, että kyllä Riikka Pelo osaa kirjoittaa. Romaanin kieli on kaunista ja rakenne proosarunomaisine osuuksineen tuo lukemiseen rytmiä. Tarina on julman kaunis ja siitä voi lukea esille monia eri teemoja, kuten äidin ja tyttären välinen suhde, valta, rakkaus ja sen kaipuu, kirjoittaminen… Vaikkei Jokapäiväinen elämämme nouse omalle suosikkilistalleni, en kadu sen lukemista.

Kommentit

  1. Tämän kirjan lukeminen sekä kiehtoo että vähän kauhistuttaa minua. Odottelen yhä sopivaa fiilistä kirjan lukemiselle. Ei taida tosiaan olla niitä kevyimpiä teoksia.

    VastaaPoista
  2. Ei tosiaan ole. Vähän ristiriitainen olo tästä jäi, kun niin monet ovat kirjasta paljon tykänneet. Mutta ei tietenkään voi tietää, ennen kuin itse lukee. :)

    VastaaPoista
  3. Oi, minulle tämä kirja on niin iso tapaus, että kun listaan viiden blogivuoteni TOP20, Pelon kirja on siellä etuoikeutettuna. Niin huippua kaikeltaan, että...tämän kirjan jälki on sydämeeni tatuoitu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, ihanaa kuulla! Vaikka kirja ei tosiaan minuun niin suurta vaikutusta tehnytkään, olen aina iloinen, kun joku teos vakuuttaa lukijansa. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kassandra Montag: Tulvan jälkeen

Pearl oli vihainen, koska emme olleet yrittäneet auttaa heitä, ja minä yritin muistuttaa hänelle, että meidän oli tärkeää pysyä omissa oloissamme. Järkeilystäni huolimatta pelkäsin, että sydämeni oli kutistunut, kun vedenpinta oli noussut ympärilläni. Paniikki oli täyttänyt minut, kun vesi peitti maan, ja se työnsi tieltään kaiken muun ja kuihdutti sydämeni kovaksi, pieneksi möhkäleeksi, jota en enää tunnistanut. Kassandra Montag: Tulvan jälkeen HarperCollins Nordic 2020 alkuteos After the Flood suomentanut Hanna Arvonen äänikirjan lukija Pihla Pohjolainen kesto 14 h 2 min Suuren tulvan jälkeisessä ajassa eletään Kassandra Montagin romaanissa Tulvan jälkeen . Vesi on peittänyt alleen suuren osan maasta, ja luonnonvaroja on jäljellä enää. Ihmiskunnan rippeet taistelevat vähäisistä resursseista  ja yrittävät ehtiä ennen muita valtaamaan harvoja elinkelpoisia maa-alueita. Ikävät kohtaamiset ihmisten kesken ovat arkipäivää. Romaanin päähenkilö on aikuinen nainen, Myra, joka on jään

Anna-Leena Härkönen: Ihana nähä! ja muita kirjoituksia

"Panin soimaan Lordin levyn. Jos siihen ei Paavo Pesusieni reagoi, niin sitten ei mihinkään. Mitään ei tapahtunut. Paavo makasi edelleen lattialla kuin ruumis." Anna-Leena Härkönen: Ihana nähä! ja muita kirjoituksia (Otava 2015) 173 sivua Anna-Leena Härkösen teos Ihana nähä! ja muita kirjoituksia  sisältää kirjailijan havaintoja, oivalluksia ja omakohtaisia kokemuksia monista aiheista matkustamisesta naisena olemisen vaikeuteen ja äitiydestä vanhustenhoitoon. Kirjoittaja ottaa kantaa vahvasti ja napakasti, huumoria unohtamatta. Kyytiä saavat esimerkiksi asiakaspalvelun möröt ja Suuret Äidit. Moni huomio saa lukijan nyökyttelemään päätään ilahtuneena, sillä Härkönen kirjoittaa tutuista ilmiöistä tunnistettavalla ja kiinnostavalla tavalla. Mielikuvia luodessaan kirjailija saa lukijansa hyrisemään ilosta, ellei jopa nauramaan äänen. Nuorempana näin vanhenemisessa yhden ainoan hyvän puolen: sen kun saa mielenrauhaa ja tasapainoa. Kuvittelin, miten jakelen lempeästi hymy

Delia Owens: Suon villi laulu

He olivat tunteneet Chasen pikkuvauvasta asti. Seuranneet, miten poika oli lipunut läpi elämän ihastuttavasta lapsesta suloiseksi teiniksi, jalkapallokentän tähtipelaajaksi ja kylän kultapojaksi, joka työskenteli vanhempiensa yrityksessä. Ja lopulta komistukseksi, joka oli nainut seudun kauneimman tytön. Nyt hän retkotti siinä yksin, soisessa alennustilassaan. Kuoleman kylmä koura oli vetänyt pidemmän korren, niin kuin se aina teki. Delia Owens: Suon villi laulu WSOY 2020 alkuteos Where the Crawdads Sing suomentanut Maria Lyytinen 416 sivua Ällistyttävä esikoinen , unohtumaton romaani , luvataan kirjan takakannessa, ja odotukset ovat korkealla. Delia Owensin Suon villi laulu  houkuttaa nimellään ja on kannen mukaan maailmanlaajuinen jättimenestys. Tarinassa onkin viehättävyyttä mutta – valitettavasti – myös selkeitä ongelmia. Prologi tuo esille romaanin lähtökohdan: lokakuun 30. päivänä vuonna 1969 Chase Andrewsin ruumis lojuu suolla. Vanhasta palotornista putoaminen ei liene silkka on