Siirry pääsisältöön

Riikka Pelo: Jokapäiväinen elämämme

"Tästä satimesta ei pääsisi kuin kirjoittamalla, kirjoittamalla itselleen toisen ruumiin, joka ei vanhenisi niin kuin tämä. Hänen ristiriitansa: keho antoi rytmin, taivas sanat, epäsuhtainen pakkoavioliitto. Mutta tänään ei olisi aikaa vilkaistakaan vihkoihin, vaikka kuinka säkeet ja tragedian sankarittaret pyristelivät ihon alla. Jokainen päivä, jona ei voinut avata vihkoa, oli pois pilattu."


Riikka Pelo: Jokapäiväinen elämämme (Teos 2013)
522 sivua

Riikka Pelon Finlandia-ehdokkaaksi valittu romaani Jokapäiväinen elämämme kertoo venäläisrunoilija Marina Tsvetajevasta ja hänen tyttärestään Ariadna Efronista. Tarinalla on todellisuuspohjansa, mutta kirjailija on käyttänyt kaunokirjallista vapauttaan kertomuksen kokoamisessa.

Romaani kertoo elokuusta 1923 Marinan näkökulmasta, kun hän on tyttärensä kanssa maanpaossa Tšekkoslovakiassa. Lisäksi romaani sijoittuu vuosille 1939 ja 1941 Neuvostoliittoon, näkökulma on pääasiassa Ariadnan. Tällöin koko perhe on asettunut takaisin kotimaahansa vietettyään välillä aikaa myös Pariisissa, jossa sekä Ariadna että hänen isänsä Sergei Efron työskentelivät Neuvostoliiton tiedustelupalvelun laskuun. Pariisin-vuosiin romaanissa palataan takaumina.

Marinan ja Ariadnan suhde on kompleksinen, ja äidin ja tyttären eroavaisuuksia korostaa esimerkiksi suhtautuminen politiikkaan. Kun tytär palvelee Neuvostoliittoa, haluaa äiti sulkea silmänsä politiikalta ja ajatella omalla tavallaan. Äiti haluaisi tyttärestään kirjailijan, mutta lapsi-Ariadna sanoo haluavansa olla vain tavallinen lapsi. Kielityöläinen hänestä kuitenkin tulee, sillä hän työskentelee aikuisena toimittajana.

Pariisin-vuosia leimaavat työskenteleminen tiedustelupalvelussa ja odottaminen. Ariadna saa vihdoin, riittävän vakuuttavasti ja kauan kotimaataan Neuvostoliittoa Pariisissa palveltuaan, luvan palata kotimaahan. Hän kokee "pelastuvansa Euroopan tulevaisuudelta", huomaa muissa nuorissa kateutta, he kun joutuvat vielä malttamattomina odottamaan matkustuslupaa. Kotimaa nähdään haavemaana, johon on pakko päästä takaisin:
"Neuvostoliitto, jossa suurin osa Kotiinpaluun liiton ympärille kerääntyneistä nuorista ei ollut koskaan elänyt, oli meille kaikille satumainen ihmemaa, jossa jokaisella olisi paikkansa, oikeutensa, vapautensa, toisin kuin Pariisissa, siellä olimme aina toisen luokan kansalaisia. Niin kauan kuin muistin olin jakanut isän kanssa unelman paluusta Moskovaan, me olimme sentään eläneet siellä, se oli meidän ainoa ja oikea kotikaupunkimme, minun syntymäkaupunkini."
Paluu ei kuitenkaan ole helppo. Pariisista ostetut hienot vaatteet jäävät kaappiin pölyttymään, sillä "länsimaisia mallinukkeja" ei Moskovassa haluta nähdä. Emigranttitaustaakin katsotaan karsaasti, eikä elämässä eteneminen käy vaivatta:
"Tein parhaani, joka päivä, tullakseni uudeksi ihmiseksi, neuvostoihmiseksi, mittojen mukaiseksi, kelvatakseni tälle järjestelmälle, joka oli paras kaikista." 
Parhaansa tekeminen ei kuitenkaan välttämättä riitä maailmassa, jossa jokainen tarkkailee lähimmäisiään ja on valmis raportoimaan näkemästään tiedustelupalvelulle.

Pelon romaanista on blogeissa pidetty paljon. Esimerkiksi Jaana, Sabina,  Anneli, Leena, Päivi ja Annika K. ovat teosta kiitelleet. Itse en kuitenkaan voi sanoa kirjasta varauksetta pitäneeni. Ajatukseni on sanoiksi pukenut Katja: hänen laillaan en kokenut kirjaa omakseni. Varsinkin alkuun minulla oli suuria käynnistysvaikeuksia, pidin romaania turhan raskaana. Vaikka aikanaan tarina kyllä lähti vetämään niin, että loppu oli pakko lukea yhdeltä istumalta, en syttynyt sille niin suuresti kuin moni muu. Ehkä odotukseni olivat liian korkealla, kun olin ehtinyt lukea monta ylistävää arviota ennen romaaniin tarttumista. Jonkin verran minua myös häiritsivät turhan monet lyöntivirheet, jotka olisi saatu tarkalla oikoluvulla kuriin.

Mutta pakko on myöntää, että kyllä Riikka Pelo osaa kirjoittaa. Romaanin kieli on kaunista ja rakenne proosarunomaisine osuuksineen tuo lukemiseen rytmiä. Tarina on julman kaunis ja siitä voi lukea esille monia eri teemoja, kuten äidin ja tyttären välinen suhde, valta, rakkaus ja sen kaipuu, kirjoittaminen… Vaikkei Jokapäiväinen elämämme nouse omalle suosikkilistalleni, en kadu sen lukemista.

Kommentit

  1. Tämän kirjan lukeminen sekä kiehtoo että vähän kauhistuttaa minua. Odottelen yhä sopivaa fiilistä kirjan lukemiselle. Ei taida tosiaan olla niitä kevyimpiä teoksia.

    VastaaPoista
  2. Ei tosiaan ole. Vähän ristiriitainen olo tästä jäi, kun niin monet ovat kirjasta paljon tykänneet. Mutta ei tietenkään voi tietää, ennen kuin itse lukee. :)

    VastaaPoista
  3. Oi, minulle tämä kirja on niin iso tapaus, että kun listaan viiden blogivuoteni TOP20, Pelon kirja on siellä etuoikeutettuna. Niin huippua kaikeltaan, että...tämän kirjan jälki on sydämeeni tatuoitu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, ihanaa kuulla! Vaikka kirja ei tosiaan minuun niin suurta vaikutusta tehnytkään, olen aina iloinen, kun joku teos vakuuttaa lukijansa. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pilvi Hämäläinen: Cinderella

Jade hyrrää hyvästä mielestä. Näin vaan tytöt löytävät ihan täysin sattumalta taas yhden yhteisen jutun! Kyllä tästä taitaa ihan oikea ystävyys muodostua! Vaikka Jaden äiti ei kuulukaan ympäristölautakuntaan, niin Jade sentään on ihminen, joka on kiinnostunut kiinnostavista asioista.  Pilvi Hämäläinen: Cinderella Otava 2022 kansi Elina Warsta 269 sivua Pilvi Hämäläinen on tullut tunnetuksi erityisesti Putous-näyttelijänä, ja nyt häneltä on julkaistu esikoisromaani. Teoksen keskiössä ovat yläkoululainen Jade-Adele, joka häpeää nimeään ja äitiään, Jaden äiti Siru, joka ei häpeä juuri mitään, ja Sirun äiti Sirkka, joka kiinnittää huomionsa Cinderellaan. Samaan sukuun kuuluvien naisten lisäksi yhtenä näkökulmahenkilönä on aikuisikään ehtinyt Jari, joka elää äitinsä katon ja komennon alla. Romaani kuvaa tapahtumia, jotka keskittyvät yhteen päivään. Kun päivä etenee kohti erästä suoraa lähetystä, tapahtuu paljon, ja päivän mittaan henkilöistä paljastuu monenlaista. He joutuvat itse kukin kum

Shelley Read: Minne virta kuljettaa

  Eräänä yönä matalien pilvien riippuessa laakson yllä me kaksi – syntymätön lapseni ja minä – käperryimme pesäämme huopien alle, ja siellä maatessani kuvittelin kaikkien metsän eläinten tekevän samoin, asettuvan levolle, kääriytyvän kerälle omaan lämpöönsä. Mietin, että jotkut metsän äideistä tunsivat lastensa potkivan sisällään aivan samalla tavalla, kun toiset taas ruokkivat ja hoivasivat ja suojelivat jälkeläisiään niin kuin minä pian tekisin. Ajattelin kaikkea sitä elämää, joka alkoi, kesti ja päättyi ympärilläni, suurimmasta karhusta pienimpään hyönteiseen, siemeneen, nuppuun ja kukkaan. Metsässä en ollut yksin. Olin varma, että juuri se oli yksi niistä asioista, joita Wil oli yrittänyt selittää minulle. Syleilin lempeästi vatsani kumpua, sekä lastani että myös jotain muuta, jotain sanoin kuvaamatonta valtavuutta, jonka osa tunsin olevani. Shelley Read: Minne virta kuljettaa Otava 2023 alkuteos Go as a river suomentanut Jaakko Kankaanpää äänikirjan lukija Mirjami Heikkinen kesto

Tiina Raevaara: Minä, koira ja ihmiskunta – Lajien välisen yhteiselon historia

Ihmisen kulttuuri ja yhteiskunta eivät kuitenkaan sisällä pelkästään ihmisiä. Ei ole olemassa mitään puhtaasti ihmistä sisältävää kokonaisuutta. Elämme pienellä pallollamme yhdessä toisten lajien kanssa. Muut eläimet ovat muokanneet kulttuuriamme ja rakentaneet yhteiskuntaamme. Tai ehkä asia pitäisi sanoa näin: ihmiskunta on muokannut itseään ja maailmaansa muiden eläinlajien avulla. Tiina Raevaara: Minä, koira ja ihmiskunta – Lajien välisen yhteiselon historia Otava 2022 317 sivua Tiina Raevaara on suunnattoman taitava kirjoittaja, ja siitä on osoitus tämäkin: Minä, koira ja ihmiskunta – Lajien välisen yhteiselon historia  on kiehtova ja hyvin kirjoitettu tietoteos ihmisen ja hänen parhaan ystävänsä yhteisestä taipaleesta historian hämäristä nykypäivään. Kokonaisuuteen nivoutuu luontevasti anekdootteja kirjailijan kokemuksista koirien ja muiden eläinten kanssa. Kimmoke kirjan olemassaoloon löytyy mitä ilmeisemmin kirjailijasta itsestään: "Kaikista eläinlajeista nimenomaan koira o