"Osa artikkeleista kuvaili Grigoria hulluksi musikaksi, joka oli lumonnut tsaarittaren hypnoosilla. Joissakin vanhemmissa lehdissä puolestaan ylistettiin hänen pyhyyttään. Kirkonisät puhuivat milloin hänen puolestaan, milloin vastaan, löytyipä yhdestä lehdestä kuva, jossa Grigori istui arvokkaana munkki Iliodorin ja piispa Hermogenin seurassa."
Olin vuosia, vuosia sitten hyvin kiinnostunut Venäjän viimeisen tsaarin ja hänen perheensä kohtalosta. Perheen traagisen kohtalon ohella mieleeni jäi salaperäinen Rasputin, joka oli hyvin ristiriitainen hahmo. Tähän ristiriitaisuuteen tarttuu myös JP Koskisen romaani Ystäväni Rasputin, jossa päähenkilönä on nimenomaan erikoinen historian henkilö Grigori Rasputin. Romaani kuvaa hänen viimeisiä vuosiaan ennen Venäjän vallankumousta, jonka seuraukset ovat historian kirjoituksista tutut.
Romaanin kertojana toimii Rasputinin oppipoika Vasili Brutšev, jonka tarkkaa ikää ei tiedetä. Joka tapauksessa hän on nuori, ja vuodet Rasputinin seurassa kasvattavat hänestä nuorukaisen, joka oppii näkemään myös "Griša-sedän" pimeän puolen ja kritisoimaan tämän toimintaa. Vasili rakastuu palavasti tsaariperheen tyttäreen Anastasiaan, vaikka hän tietää, että hänen on mahdotonta päästä rakastettunsa kanssa samalle tasolle. Rasputinin kautta Vasili kuitenkin pääsee lähelle Anastasiaa.
Romaani alkaa vuodesta 1914, kun Rasputin yritetään murhata. Tapahtuman jälkeen palataan ajassa taaksepäin vuoteen 1911, josta lähdetään etenemään kronologisesti eteenpäin. Ratkaisu on tehokas, sillä alun murhayritys korostaa sitä, että Rasputinilla on myös vakavasti otettavia vihamiehiä, vaikka hän on hyvin lähellä tsaariperhettä. Erityisesti keisarinna Aleksandralle Rasputin on tärkeä, sillä tämä kykenee auttamaan perheen Aleksei-poikaa, joka kärsii hemofiliasta.
Rasputin herättää kirjassa niin toivoa kuin vihaakin. Hänen kotinsa on jatkuvien vierailujen kohde, kun ihmiset tulevat pyytämään apua:
Tämän kirjan kohdalla minulla oli alussa jonkinlaisia käynnistysvaikeuksia. En oikein pitänyt kielestä, ja erityisesti Rasputinin repliikit piti välillä lukea useaan kertaan, koska en meinannut saada niistä selkoa. Rasputinin puheiden epäselvyyttä tosin moittii myös Vasili, joten en ole ainoa. Alussa haasteena oli myös se, että esiin marssitettiin henkilöä toisensa perään. Henkilöiden muistamiseen lisähaastetta toi venäläinen tapa käyttää lempinimiä. Mutta kun kielen ja hahmojen kanssa pääsi sinuiksi, tarina alkoi kyllä vetää.
Hahmona Rasputin on hyvä valinta romaanin päähenkilöksi, sillä hän todella on hyvin ristiriitainen ja mystinen henkilö ja siten mainio mielikuvituksen innoittaja. Oliko hän Jumalan mies, parantaja, huijari, irstailija vai jopa takapiru hallitsija Nikolain taustalla? Ehkä kaikkia näitä.
Koskisen kynä kuljettaa tarinaa vetävästi eteenpäin, ja veto kantaa hyvin loppuun saakka. Tämän kirjan perusteella olen kiinnostunut tutustumaan muuhunkin Koskisen tuotantoon.
Tämän vuoden Finlandia-palkintoehdokkaaksi valittua romaania on arvioitu ainakin Morren maailma- ja Kaiken voi lukea! -blogeissa.
 |
| JP Koskinen: Ystäväni Rasputin (WSOY 2013) 355 sivua |
Romaanin kertojana toimii Rasputinin oppipoika Vasili Brutšev, jonka tarkkaa ikää ei tiedetä. Joka tapauksessa hän on nuori, ja vuodet Rasputinin seurassa kasvattavat hänestä nuorukaisen, joka oppii näkemään myös "Griša-sedän" pimeän puolen ja kritisoimaan tämän toimintaa. Vasili rakastuu palavasti tsaariperheen tyttäreen Anastasiaan, vaikka hän tietää, että hänen on mahdotonta päästä rakastettunsa kanssa samalle tasolle. Rasputinin kautta Vasili kuitenkin pääsee lähelle Anastasiaa.
Romaani alkaa vuodesta 1914, kun Rasputin yritetään murhata. Tapahtuman jälkeen palataan ajassa taaksepäin vuoteen 1911, josta lähdetään etenemään kronologisesti eteenpäin. Ratkaisu on tehokas, sillä alun murhayritys korostaa sitä, että Rasputinilla on myös vakavasti otettavia vihamiehiä, vaikka hän on hyvin lähellä tsaariperhettä. Erityisesti keisarinna Aleksandralle Rasputin on tärkeä, sillä tämä kykenee auttamaan perheen Aleksei-poikaa, joka kärsii hemofiliasta.
Rasputin herättää kirjassa niin toivoa kuin vihaakin. Hänen kotinsa on jatkuvien vierailujen kohde, kun ihmiset tulevat pyytämään apua:
"Anojia oli jonoksi asti, kunniamerkkejä kantavia kenraaleita, aatelisia viittoineen, maalaisia koreineen, tehtaantyöläisiä lippalakkeineen, oli naisia, miehiä, nuoria ja vanhoja."Tsaari Nikolaita moititaan heikoksi hallitsijaksi, eikä asiaa auta Rasputinin ja tsaaritar Aleksandran läheisyys. Kaksikko on monen virkanimityksen takana, mikä herättää kansalaisissa närää. Tämän Vasili pukee sanoiksi:
"Olet tullut hulluksi. Luulet olevasi vähintään tsaari. Jaat virkanimityksiä tsaarittaren avulla ja ylpeilet sillä!"Mutta Rasputin ajattelee olevansa Jumalan mies, valittu, jota ei voi vahingoittaa:
"Mutta Jumala voi parantaa kaiken, turha huolia. Luulivat, että kuolen, eivät tunne Jumalan voimaa. Muista aina, että Jumalalle kaikki on mahdollista."Kuten historiasta tiedetään, on Jumalan mieskin lopulta kohtaava tiensä pään. Ihan helposti Rasputin ei suostu maailmaa jättämään, ja romaani tarjoaakin loppumetreillä lähes toimintaelokuvan elementtejä taisteluineen.
Tämän kirjan kohdalla minulla oli alussa jonkinlaisia käynnistysvaikeuksia. En oikein pitänyt kielestä, ja erityisesti Rasputinin repliikit piti välillä lukea useaan kertaan, koska en meinannut saada niistä selkoa. Rasputinin puheiden epäselvyyttä tosin moittii myös Vasili, joten en ole ainoa. Alussa haasteena oli myös se, että esiin marssitettiin henkilöä toisensa perään. Henkilöiden muistamiseen lisähaastetta toi venäläinen tapa käyttää lempinimiä. Mutta kun kielen ja hahmojen kanssa pääsi sinuiksi, tarina alkoi kyllä vetää.
Hahmona Rasputin on hyvä valinta romaanin päähenkilöksi, sillä hän todella on hyvin ristiriitainen ja mystinen henkilö ja siten mainio mielikuvituksen innoittaja. Oliko hän Jumalan mies, parantaja, huijari, irstailija vai jopa takapiru hallitsija Nikolain taustalla? Ehkä kaikkia näitä.
Koskisen kynä kuljettaa tarinaa vetävästi eteenpäin, ja veto kantaa hyvin loppuun saakka. Tämän kirjan perusteella olen kiinnostunut tutustumaan muuhunkin Koskisen tuotantoon.
Tämän vuoden Finlandia-palkintoehdokkaaksi valittua romaania on arvioitu ainakin Morren maailma- ja Kaiken voi lukea! -blogeissa.
Tämä kirja on tulossa minulle lukuun ja etenkin juuri kiinnostuksestani Venäjän tsaareihin, joista eniten juuri Nikolai Ii:en. Kun on lukenut aiheesta paljon faktaa, on jännittävä nähdä, miten tieto lisää tuskaa, sillä tämähän on ymmärtääkseni kerrottu fiktion kautta. Se ei ole aina ollenkaan paha, mutta jos ihan huuhata historiaan sotketaan, niin sitten voi olla ongelmia.
VastaaPoistaVenäjällä oli outo vanha perinne, että kunnoitettiin ns. Jumalan houkkkia. Tätä Rasputin käytti tavallaan hyväkseen, sillä piti olla irstaileva ja nolata itsensä voidakseen tulla Jumalan houkaksi, joka sitten katuu ja saa ylimaallisia kykyä mm parantamiseen.
Olen lukenut Koskiselta lastenkirjan Hallava hevonen, jonka hänen tyttärensä Miranda Koskinen on kuvittanut.
Rasputinin murhayö on uskomaton...siis se fakta, mitä siitä olen lukenut.
Kunpa ehtisin pian tähän!
Enpä tiennytkään tuota, että Venäjällä kunnioitettiin jumalan houkkia. En muutenkaan tiedä, kuinka paljon Koskinen pitäytyy faktoissa, sillä fiktiotahan kirja on. Onkin mielenkiintoista sitten kuulla, mitä sinä pidit kirjasta.
VastaaPoistaOlisin kirjan jo lukenut, mutta viikkoon tuli yllätttävää hidastusta. Ehkä su tai ma.
PoistaOlen nyt puolessa välissä ja olen jo ollut yhteydessä erääseen Romanov-tutkijaan, sillä oli pakko tsekata, sillä yksi kohta, joka ei ollut totta, alkoi tuntua liian todelta;) Minulle käy historian kanssa näin eli sitten alkaa palaa aikaa. Ja etenkin Romanovit saavat sen aikaan.
Voi, nyt kyllä odotan kovasti postaustasi tästä kirjasta!
VastaaPoista