"- En ymmärrä miten puukko ajelehti Kalmokankaan mahaan. Se työnnettiin siihen joko Mazdan sivuikkunasta, jostakin Kankaankadun varjoista, tai kaveri haali sen nahkoihinsa omin neuvoin pelkkää hyvää… huonoa säkäänsä."
Kuhala ja jokimurhat on jo järjestyksessään kahdestoista Markku Ropposen Otto Kuhala -nimisestä yksityisetsivästä kertova dekkari. Aiemmin en ole kuitenkaan tullut Kuhalan edesottamuksiin tutustuneeksi, vaikka mies seikkailee aivan kotikulmillanikin. Mutta nyt tuli vihdoin tutustuttua, eikä turhaan.
Kirjassa Otto Kuhala palkataan seuraamaan Kalevi Kalmokangasta, joka ehtii saada kuolettavasti puukosta mahaansa, ennen kuin Kuhalan työ edes ehtii päästä kunnolla käyntiin. Samoilta tantereilta, Tourujoen rantamilta, löytyy toinen ruumis - ja myöhemmin kolmaskin. Tappajaa jäljittäessään Kuhala joutuu piipahtamaan Pohjanmaan lakeuksilla, pääsee melkein hengestään Kangasniemellä ja päätyy kahnauksiin poliisin kanssa, vaikka onkin virkavallan kanssa samalla puolella lakia. Monenlaisten käänteiden jälkeen asiat kuitenkin ratkeavat ja tekijä saadaan kiinni. Jännitys säilyi loppumetreille saakka, sillä minä en ainakaan onnistunut tappajaa arvaamaan ennen kuin siinä vaiheessa, kun murhamiehen henkilöllisyys alkoi olla hyvin ilmeinen.
Dekkarin henkilögalleria on laaja, ja mukana on toinen toistaan erikoisempia hahmoja. Vaikka minun makuuni kavalkadia olisi voinut hieman supistaa, olivat monet esille marssitetut henkilöt kuitenkin kiinnostavasti rakennettuja ja siten puolsivat paikkaansa. Ihmishahmojen rinnalla mieleen jäi kaimaani, joka kävi ulkoilemassa Tourujoella omistajansa Tomin kanssa ja päätyi kerran karkuteille veteen talutushihnan katkettua. Nauruhermoja kutkutti, kun paikalle saapunut Kuhala soitti hätäkeskukseen saadakseen apua kaimaanin metsästykseen: "Hän yritti valita sanansa taiten, lausua ne järkevästi ja luottamusta herättäen, mutta sai toisessa päässä kuuntelevan päivystäjän hiljentymään puolen minuutin taukoon ja murjaisemaan sen jälkeen, että viikko sitten Tourujoesta pelastetun sarvikuonon jälkeen siellä ei pitänyt olla muuta naarattavaa kuin mummovainaan polkupyörä."
Ylipäätään kirjassa viehätti humoristinen ote, joka sai ajoittain nauramaan ääneen. Ainakin tämän kirjan perusteella Markku Ropponen on taitava sanankäyttäjä, joka vie tarinaa jouhevasti eteenpäin huumoria säästelemättä.
Aikaisemmin en ole Kuhala-dekkareihin tutustunut, koska en ole kokenut olevani varsinaista kohderyhmää. Kohderyhmäksi taas olen määritellyt keski-ikäiset ja vanhemmat miehet. Kuhala onkin hahmona kohderyhmäkäsitystäni tukeva: kuusikymppinen, yksin asuva, viskiä rakastava mies, jolla tosin naismaailmassakin vientiä tuntuu riittävän. Mutta kyllä Kuhalan edesottamuksiin kannattaa monenlaisten lukijoiden tutustua juuri tuon mainitsemani huumorin ansiosta. Päähenkilö ei suhtaudu kanssakulkijoihinsa sen kummemmin kuin itseensäkään tappavan vakavasti vaan ennemminkin ironisesti ja on aina sanavalmis:
"(Vartija:) -Satutko muuten olemaan se Otto Kuhala?
(Kuhala:) - Niin että mikä Otto Kuhala?
- Täällä kulkee asiakkaiden levittämä huhu, että samannimisellä jyväskyläläisellä miehellä olisi jotakin tekemistä sikäläisen rikosylikonstaapelin kuoleman kanssa. Hetkinen, yksityisetsivä Kuhala, juu, niin se oli.
Kuhala sanoi olevansa ammatiltaan suunnittelupäällikkö nahkiaismertoja valmistavassa verstaassa ja kotoisin Sihtuunasta. - Nimeni on aika tavallinen. Tiedän erään Otto Kuhalan, joka pitää antikvariaattia Ypäjällä ja toisen, joka pelaa ammattilaisena fortunaa pohjoisnavalla."
Sen verran paljon viehätyin Ropposen sanansäilän terävyydestä, että aion tutustua hänen muuhunkin tuotantoonsa.
 |
| Markku Ropponen: Kuhala ja jokimurhat (Tammi 2013) 363 sivua |
Kuhala ja jokimurhat on jo järjestyksessään kahdestoista Markku Ropposen Otto Kuhala -nimisestä yksityisetsivästä kertova dekkari. Aiemmin en ole kuitenkaan tullut Kuhalan edesottamuksiin tutustuneeksi, vaikka mies seikkailee aivan kotikulmillanikin. Mutta nyt tuli vihdoin tutustuttua, eikä turhaan.
Kirjassa Otto Kuhala palkataan seuraamaan Kalevi Kalmokangasta, joka ehtii saada kuolettavasti puukosta mahaansa, ennen kuin Kuhalan työ edes ehtii päästä kunnolla käyntiin. Samoilta tantereilta, Tourujoen rantamilta, löytyy toinen ruumis - ja myöhemmin kolmaskin. Tappajaa jäljittäessään Kuhala joutuu piipahtamaan Pohjanmaan lakeuksilla, pääsee melkein hengestään Kangasniemellä ja päätyy kahnauksiin poliisin kanssa, vaikka onkin virkavallan kanssa samalla puolella lakia. Monenlaisten käänteiden jälkeen asiat kuitenkin ratkeavat ja tekijä saadaan kiinni. Jännitys säilyi loppumetreille saakka, sillä minä en ainakaan onnistunut tappajaa arvaamaan ennen kuin siinä vaiheessa, kun murhamiehen henkilöllisyys alkoi olla hyvin ilmeinen.
Dekkarin henkilögalleria on laaja, ja mukana on toinen toistaan erikoisempia hahmoja. Vaikka minun makuuni kavalkadia olisi voinut hieman supistaa, olivat monet esille marssitetut henkilöt kuitenkin kiinnostavasti rakennettuja ja siten puolsivat paikkaansa. Ihmishahmojen rinnalla mieleen jäi kaimaani, joka kävi ulkoilemassa Tourujoella omistajansa Tomin kanssa ja päätyi kerran karkuteille veteen talutushihnan katkettua. Nauruhermoja kutkutti, kun paikalle saapunut Kuhala soitti hätäkeskukseen saadakseen apua kaimaanin metsästykseen: "Hän yritti valita sanansa taiten, lausua ne järkevästi ja luottamusta herättäen, mutta sai toisessa päässä kuuntelevan päivystäjän hiljentymään puolen minuutin taukoon ja murjaisemaan sen jälkeen, että viikko sitten Tourujoesta pelastetun sarvikuonon jälkeen siellä ei pitänyt olla muuta naarattavaa kuin mummovainaan polkupyörä."
Ylipäätään kirjassa viehätti humoristinen ote, joka sai ajoittain nauramaan ääneen. Ainakin tämän kirjan perusteella Markku Ropponen on taitava sanankäyttäjä, joka vie tarinaa jouhevasti eteenpäin huumoria säästelemättä.
Aikaisemmin en ole Kuhala-dekkareihin tutustunut, koska en ole kokenut olevani varsinaista kohderyhmää. Kohderyhmäksi taas olen määritellyt keski-ikäiset ja vanhemmat miehet. Kuhala onkin hahmona kohderyhmäkäsitystäni tukeva: kuusikymppinen, yksin asuva, viskiä rakastava mies, jolla tosin naismaailmassakin vientiä tuntuu riittävän. Mutta kyllä Kuhalan edesottamuksiin kannattaa monenlaisten lukijoiden tutustua juuri tuon mainitsemani huumorin ansiosta. Päähenkilö ei suhtaudu kanssakulkijoihinsa sen kummemmin kuin itseensäkään tappavan vakavasti vaan ennemminkin ironisesti ja on aina sanavalmis:
"(Vartija:) -Satutko muuten olemaan se Otto Kuhala?
(Kuhala:) - Niin että mikä Otto Kuhala?
- Täällä kulkee asiakkaiden levittämä huhu, että samannimisellä jyväskyläläisellä miehellä olisi jotakin tekemistä sikäläisen rikosylikonstaapelin kuoleman kanssa. Hetkinen, yksityisetsivä Kuhala, juu, niin se oli.
Kuhala sanoi olevansa ammatiltaan suunnittelupäällikkö nahkiaismertoja valmistavassa verstaassa ja kotoisin Sihtuunasta. - Nimeni on aika tavallinen. Tiedän erään Otto Kuhalan, joka pitää antikvariaattia Ypäjällä ja toisen, joka pelaa ammattilaisena fortunaa pohjoisnavalla."
Sen verran paljon viehätyin Ropposen sanansäilän terävyydestä, että aion tutustua hänen muuhunkin tuotantoonsa.
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!
Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.