Siirry pääsisältöön

Ville Kivimäki: Murtuneet mielet. Taistelu suomalaissotilaiden hermoista 1939-1945

"Talvisodan neljäntenä päivänä Joutsenossa sijainneeseen 43. Sotasairaalaan tuotiin sotilas, joka ei reagoinut lainkaan ympäristöönsä. -- Mies vaikutti jännittyneeltä ja pelokkaalta. Hän hengitti huohottamalla ja hänen kätensä tärisivät. Mitään vastauksia tai tietoja hänestä ei saatu irti, ei edes ikää. Silloin tällöin mies osoitti kauhistuneena sormellaan kohti ikkunaa ja hoki: 'tuol' on yks' tai 'pyörii'. Ajasta, paikasta tai muista ihmisistä hänellä ei ollut mitään käsitystä."
Ville Kivimäki: Murtuneet mielet. Taistelu suomalaissotilaiden hermoista 1939-1945 (WSOY 2013)
475 sivua

Ville Kivimäen teos Murtuneet mielet. Taistelu suomalaissotilaiden hermoista 1939-1945 perustuu hänen englanninkieliseen väitöskirjaansa Battled Nerves: Finnish Soldiers' War Experience, Trauma, and Military Psychiatry, 1941-44, joka tarkastettiin Åbo Akademissa kesäkuussa 2013.

Juuri, kun olin teokseen tarttunut, sanomalehtiuutisessa kritisoitiin sitä, miten suomalainen tietokirjallisuus keskittyy liikaa maamme historiaan ja on suorastaan nurkkakuntaista. Jussi Lankisen (STT) kirjoittamassa tekstissä todetaan, että kotimainen tietokirjallisuus on laadukasta mutta aiheiltaan suppeaa: esimerkiksi sotahistoria on yliedustettua. Tähän aihepiiriin liittyy myös Kivimäen teos, joka kuitenkin tuo esille tärkeän näkökulman maamme historiasta. Sota ei ollut vain sankaruutta ja urotekoja vaan rikkoutuneita mieliä: "Kuten Matti Ponteva jo vuonna 1977 ilmestyneessä väitöskirjassaan selvitti, jatkosodan aikana noin 15700 suomalaissotilasta joutui psykiatriseen hoitoon. Talvi- ja Lapin sodan osalta yhtä tarkkaa selvitystä ei ole olemassa, mutta suuruusluokka on kuitenkin selvillä: yhteensä toisen maailmandosan aikana noin 18000:aa suomalaissotilasta hoidettiin päädiagnoosinaan psyykkinen sairaus tai häiriö. Kaikkiaan vuosina 1939-45 Suomen armeijassa palvelleista miehistä siis noin 2-2,5 prosenttia oli sota-aikana psykiatrisessa hoidossa." On selvää, että näiden hoitoon päätyneiden sotilaiden lisäksi jonkinasteisesta traumasta kärsi merkittävä määrä suomalaismiehiä, jotka selviytyivät sodan päätyttyä miten kukakin: "Osa veteraaneista koki olevansa niin huonossa kunnossa, että he hakeutuivat itse lääkärin luokse. -- Sotilaiden valtava enemmistö joutui kuitenkin selviämään omin avuin." Kivimäen mukaan virallisten diagnoosien ja sairaalassa hoidettujen lukumäärät eivät kata läheskään traumaattisten sotakokemusten kokonaisilmiötä.

Kirjasta käy ilmi, että Suomessa oltiin ymmällä siitä, miten psyykkisesti sairaita tulisi hoitaa. Usein ymmärrystä ei riittänyt, vaan sairaat saatettiin leimata teeskentelijöiksi, joiden tarkoituksena oli päästä pois rintamalta. Toisaalta myös hoitoa saaneiden kohtalo oli ongelma: pelättiin, että kotiuttaminen nähdään "palkintona" hermoheikkoudesta. Psyykkiset sotavammat olivat armeijalle hyvin vaikea asia.

Tietokirjassa käytetään termiä "tärähtäneet", mikä ensi alkuun vaikutti hieman oudolta. Kivimäki kuitenkin selvittää termiä käytetyn virallisesti talvella 1939-40: "Sanana 'tärähtäminen' kuvasi osuvasti sitä, että yleisin psyykkisten häiriöiden syy olivat ankarat tykistökeskitykset: tärinän lisäksi se viittasi voimakkaaseen fyysiseen iskuun, jollaisena kranaattien räjähdykset koettiin."

Kirjallisuudesta kiinnostuneen kannalta on mielenkiintoista se, että Kivimäki nostaa esille myös kaunokirjallisuuden tavan käsitellä sotatraumoja. Talvisodan aikaisista hermopaineista ja henkisistä luhistumisista kerrottiin kaunokirjallisuudessa Kivimäen mukaan yllättävän suorasukaisesti. Vaikka Erkki Palolammen Kollaa kestää (1940) oli Yrjö Jylhän Kiirastulen (1941) kanssa merkittävin "talvisodan hengen" kirjallinen kuvaus, ei siinä kaihdeta myöskään psyykkisten haasteiden ja ongelmien kuvausta. Kivimäki arvioi, että yksittäisten mielenhäiriöiden kuvaukset toimivat vahvistavana kontrastina sotilaiden sankaruudelle: "ne korostivat sitä yli-inhimillistä sitkeyttä, jota sotilailta vaadittiin."

Kivimäen mukaan sotatraumoista on viime vuosina alettu puhua, mikä auttaa ymmärtämään sodanjälkeistä suomalaista yhteiskuntaa. Murtuneet mielet on mielestäni tärkeä teos juuri siksi, koska se auttaa ymmärtämään historiaamme. Lähes jokaisella yli kolmekymppisellä suomalaisella on tiedossa joku sukulainen, joka oli sodassa. Edes jonkinlainen aavistus sodan aiheuttamasta valtavasta traumasta voi auttaa ymmärtämään jotain myös oman perheen ja suvun historiasta.

Murtuneet mielet on kovin laaja teos, mikä aiheuttaa lukijalle haasteita. Taustalla oleva tieteellinen väitöskirja näkyy kirjan kielessä paikoin: "Liminaalitilassa ryhmän jäseniä eivät sido arkielämän säännöt, vaan he rikkovat näitä tabuja osana siirtymäriittejä." Joka tapauksessa tietokirjaan kannattaa tutustua varsinkin sen, jota sotahistoriamme kiinnostaa.

Murtuneet mielet on ehdokkaana Tieto-Finlandia-palkinnon saajaksi. Muista ehdokkaista olen lukenut teokset Suomi öljyn jälkeen ja 940 päivää isäni muistinaHarri Kalhan Kokottien kultakausi. Belle Époquen mediatähdet modernin naiseuden kuvastimina (SKS), Teemu Keskisarjan Viipuri 1918 (Siltala) ja Matti Verkasalon, Jarkko-Juhani Henttosen ja Kai Arposen Vapaalasku – tieto, taito, turvallisuus (Kustannus Oy Vapaalasku) ovat lukematta.


Näiden lukemieni kolmen kirjan perusteella sanon kuitenkin, että palkinnon saajan valitsijan, Ateneumin taidemuseon johtaja Maija Tanninen-Mattilan tehtävä ei ole helppo. Mielestäni kaikki lukemani kirjat ovat laadukkaita ja ehdokkuutensa ansainneet. Ne ovat kuitenkin niin erilaisia, että parhaan valitseminen ei ole helppoa. Mutta jos joku noista kolmesta pitäisi valita, toivoisin menestystä Hanna Jensenin kirjalle 940 päivää isäni muistina. Voittaja julkistetaan tänään!

Tästä tietokirjasta on kirjoitettu ainakin Kirjavinkeissä ja Eniten minua kiinnostaa tie -blogissa.

Kommentit

  1. Tämä on kyllä hieno kirja, omissa tämän vuoden luetuissa melkeinpä korkeimmalla sijalla. Kivimäellä on raikas ja selkeä tyyli käsitellä vaikeaa teemaa. Tosin olen samaa mieltä siitä, että väitöskirjamaisuutta olisi voitu vielä hioa pois, vaikka ei se minua sinänsä häirinnyt, kun samantyyppisiä teoreettisia juttuja olen itsekin pyöritellyt.

    Ehdottomasti lukemisen – ja TietoFinlandiansa – arvoinen!

    VastaaPoista
  2. On kyllä hienoa, että Kivimäki on tällaiseen aiheeseen tarttunut. Ja erityisen hienoa on, että kirja voitti Tieto-Finlandian!

    VastaaPoista
  3. Olen ollut sotaveteraanien kuntouttaja (fysioterapeutti) 1980-90 luvuilla. Sodan käyneet miehet olivat toki yhtä, mutta omista kivuista ei juuri puhuttu. Kuntoutuslaitoksissa tanssittiin ja sota ei tullut puheisiin, ainakaan kuntouttajien läsnäollessa. Ville Kivimäen kirja (katsoin Inhimillisen tekijän/Yle) antaa ymmärrystä eteenpäin omankin suvun tapahtumille. Äidin isä oli sodassa viisi vuotta, kolme neljästä veljestä kuoli. Toisaalta, isän isä oli vammautunut lapsena, eikä ns. päässyt sotaan. Näistä kahdesta tarinasta syntyi aika mielenkiintoinen soppa - ei ehkä itse pääosan esittäjille, vaan molempien lapsille ja sitä rataa. Molemmat olivat vahvasti sos.dem. aatteen etujoukoissa, mutta ehkäpä juuri siksi sota oli molemmille suuri pettymys. On todella hienoa, että Ville Kivimäki on nuorena historioitsijana paneutunut asiaan. Kirja tulee kaappiin. -Kirsi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi, Kirsi!
      Minunkin äitini isä oli sodassa, ja juuri eilen puhuimme tätini kanssa tuosta Inhimillinen tekijä -ohjelmasta, jota itse en katsonut mutta jonka tätini oli katsonut. Hänen mukaansa siinä oli paljon tuttua.
      Kivimäen kirjaan kannattaa kyllä ehdottomasti tutustua.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pilvi Hämäläinen: Cinderella

Jade hyrrää hyvästä mielestä. Näin vaan tytöt löytävät ihan täysin sattumalta taas yhden yhteisen jutun! Kyllä tästä taitaa ihan oikea ystävyys muodostua! Vaikka Jaden äiti ei kuulukaan ympäristölautakuntaan, niin Jade sentään on ihminen, joka on kiinnostunut kiinnostavista asioista.  Pilvi Hämäläinen: Cinderella Otava 2022 kansi Elina Warsta 269 sivua Pilvi Hämäläinen on tullut tunnetuksi erityisesti Putous-näyttelijänä, ja nyt häneltä on julkaistu esikoisromaani. Teoksen keskiössä ovat yläkoululainen Jade-Adele, joka häpeää nimeään ja äitiään, Jaden äiti Siru, joka ei häpeä juuri mitään, ja Sirun äiti Sirkka, joka kiinnittää huomionsa Cinderellaan. Samaan sukuun kuuluvien naisten lisäksi yhtenä näkökulmahenkilönä on aikuisikään ehtinyt Jari, joka elää äitinsä katon ja komennon alla. Romaani kuvaa tapahtumia, jotka keskittyvät yhteen päivään. Kun päivä etenee kohti erästä suoraa lähetystä, tapahtuu paljon, ja päivän mittaan henkilöistä paljastuu monenlaista. He joutuvat itse kukin kum

Shelley Read: Minne virta kuljettaa

  Eräänä yönä matalien pilvien riippuessa laakson yllä me kaksi – syntymätön lapseni ja minä – käperryimme pesäämme huopien alle, ja siellä maatessani kuvittelin kaikkien metsän eläinten tekevän samoin, asettuvan levolle, kääriytyvän kerälle omaan lämpöönsä. Mietin, että jotkut metsän äideistä tunsivat lastensa potkivan sisällään aivan samalla tavalla, kun toiset taas ruokkivat ja hoivasivat ja suojelivat jälkeläisiään niin kuin minä pian tekisin. Ajattelin kaikkea sitä elämää, joka alkoi, kesti ja päättyi ympärilläni, suurimmasta karhusta pienimpään hyönteiseen, siemeneen, nuppuun ja kukkaan. Metsässä en ollut yksin. Olin varma, että juuri se oli yksi niistä asioista, joita Wil oli yrittänyt selittää minulle. Syleilin lempeästi vatsani kumpua, sekä lastani että myös jotain muuta, jotain sanoin kuvaamatonta valtavuutta, jonka osa tunsin olevani. Shelley Read: Minne virta kuljettaa Otava 2023 alkuteos Go as a river suomentanut Jaakko Kankaanpää äänikirjan lukija Mirjami Heikkinen kesto

Nguyễn Phan Quế Mai: Vuorten laulu

Kuunnellessani sinä yönä Đat-enon tarinaa tajusin, miten hirvittävä asia sota oli. Sen osalliset joko kuolivat tai menettivät osan sielustaan niin, etteivät enää koskaan tunteneet itseään kokonaisiksi. Nguy ễ n Phan Qu ế  Mai: Vuorten laulu Sitruuna 2022 englanninkielinen alkuteos The Mountains Sing suomentanut Elina Salonen 349 sivua Vuorten laulun mukana tulee matkanneeksi nykyajasta menneisyyteen. Romaani avaa 1900-luvun jälkipuoliskoa vietnamilaisten näkökulmasta, kun isoäiti kertoo H ươ ngille, lapsenlapselleen, elämäntarinaansa. Isoäiti  Diệu Lan  on eräänlainen suvun keskushahmo, joka pitää lankoja käsissään kriisistä toiseen siinä määrin kuin kykenee. Kriisejä nimittäin riittää. Jo kommunistinen vallankumous ajaa perheen ahtaalle, ja kun maanomistajat rinnastetaan riistäjiin, joutuu Diệu Lan pakenemaan lastensa kanssa kauas kotoaan. Pakomatkalla hän joutuu tekemään vaikeita ratkaisuja, mutta silti hän odottaa saavansa koota perheensä luokseen sitten, kun ajat ovat suotuisammat