Leo Tolstoi: Anna Karenina

"Tottuneena maailmanmiehenä Vronski päätteli heti yhdellä silmäyksellä tuon naisen ulkoasusta, että tämä kuului korkeimpaan seurapiiriin. Vronski pyysi anteeksi ja oli jo menossa vaunuun, mutta tunsi kertakaikkista halua vielä kerran vilkaista naista - ei niinkään tämän harvinaisen kauneuden eikä siron ja koruttoman sulouden vuoksi, mikä ilmeni hänen koko olemuksestaan, vaan siksi että noiden viehättävien kasvojen ilmeessä oli jotain erityisen lempeää ja hienoa."

Leo Tolstoi: Anna Karenina (Karisto 2008, 14. painos)
Venäjänkielinen alkuteos ilmestyi Moskovassa 1875-1877.
Suomentanut ja esipuheen kirjoittanut Lea Pyykkö
999 sivua

Aloitin Leo Tolstoin klassikkojärkäle Anna Kareninan lukemisen elämäni ensimmäisellä lukumaratonilla, johon liittyvän postauksen voi käydä lukemassa täällä. Syitä siihen, miksi maratoonasin juuri Anna Kareninan seurassa, on useita:

1. Kirja on lymynnyt pitkään lukemattomana omassa kirjahyllyssäni.
2. Olin kirjannut tavoitteekseni, että luen teoksen heinäkuussa projektissani, jossa luen kirjahyllyni lukemattomia kirjoja.
3. Romaani on Keskisuomalaisen listalla, jota yritän vähitellen käydä lävitse.
4. Niin moni on romaania kehunut!

Olen erittäin iloinen, että uskaltauduin mukaan lukumaratonille ja lisäksi että otin luettavakseni juuri tämän tiiliskiven. Sain luettua kirjaa yllättävän paljon, 414 sivua, ja odotukseni ylittyivät roimasti. Lisäksi sain todeta, että tarina vie heti alussa mukaansa, vaikka nimihenkilön ilmaantumista estradille saikin odottaa.

Maratonin lukuhetki.

Anna Kareninan ytimessä on teoksen nimen mukaisesti venäläinen aatelisrouva Anna Karenina, joka nauttii seurapiireissä suosiota. Hänen puolisonsa on ministeriön virkamies Aleksei Aleksandrovitš Karenin, johon vaimo suhtautuu varsin ivallisesti:

Hän ajatteli: - Rakastan? Osaako hän rakastaa? Ellei hän olisi kuullut, että on olemassa rakkautta, hän ei milloinkaan olisi tullut käyttäneeksi tuota sanaa. Hän ei tiedä mitä rakkaus on.

Kun Anna tapaa kreivi Aleksei Kirillovitš Vronskin, hän ymmärtää, mitä hänen elämästään on puuttunut, ja päätyy avioliiton ulkopuoliseen suhteeseen. Tätä suhdetta kuvataan varsin häveliäästi, ja yhtäkkiä Anna ilmoittaa Vronskille odottavansa tämän lasta. Suhde on yleisessä tiedossa, Karenin joutuu aisankannattajan rooliin ja tekee tilanteessa omat ratkaisunsa.

Paitsi että romaanissa kuvataan Anna Kareninan ja Vronskin rakkautta, kuvataan siinä myös vallitsevaa yhteiskunnallista järjestystä ja maailman muuttumista. Tämän näkökulman äänitorveksi asettuu erityisesti tilanomistaja Konstantin Dmitritš Levin, joka haluaa sitouttaa maatilansa talonpojat osuuksin tilaan toiveenaan saada yritys tuottamaan paremmin. Samaan aikaan hän vastustaa kansan sivistämistä, vaikka Euroopassa koulutus on alettu nähdä tienä parempaan tulevaisuuteen.

- Juuri sitä minä en ole koskaan ymmärtänyt, Levin vastusti kiivaasti. - Millä tavoin koulut auttavat kansaa parantamaan aineellista tilaansa? Te sanotte, että koulut ja sivistys tuovat sille uusia vaatimuksia. Sitä pahempi, sillä se ei kykene tyydyttämään niitä. Enkä minä ole milloinkaan voinut ymmärtää, miten yhteen- ja vähennyslasku ja katkismus auttaisivat kansaa parantamaan aineellista asemaansa.

Toisaalla keskustellaan samaan aikaan myös naisten asemasta ja maaorjuuden mahdollisesta lakkauttamisesta. Annan aviopuoliso ajaa uudistuksia mutta saa törmätä yhteiskunnan hitaasti pyöriviin rattaisiin ja muiden vastustukseen.

Paitsi että Levinin kautta tuodaan esille vallitsevaa yhteiskuntaa ja sen muuttumista, on mies myös osallisena rakkaustarinassa, jolle on luvassa onnea enemmän kuin Anna Kareninan ja hänen kreivinsä rakkaudelle. Tolstoi kuvaa rakkaussuhteen syntymistä ja muuttumista vivahteikkaasti ja monipuolisesti sortumatta siirappiin ja epärealistisuuteen: on mustasukkaisuutta, epäilyä rakkauden vähyydestä, riitaa, jos toki myös kauneutta, toisesta välittämistä, huolenpitoa. Rakkaussuhde on myös sidoksissa omaan aikaansa, jossa kuvastuvat sukupuolten väliset erot: Anna Karenina on aviomiehensä jätettyään huono nainen, kun taas hänen veljensä on aviovaimoaan pettävä seikkailija, jota seurapiirit suosivat.

Luen, koska haluan päästä kurkistamaan maailmoihin, joita ei enää ole. Luen oppiakseni ihmisestä ennen ja nykyään. Anna Karenina vastaa näihin tavoitteisiini. Se kertoo hienolla, psykologisesti tarkkanäköisellä tavalla ihmisestä, ihmissuhteista, perheestä, äitiydestä, yhteiskunnasta, Venäjän historiasta, elämästä kaikessa moninaisuudessaan. Siksi kirja on kertakaikkisen upea lukuelämys, jonka viimeisen sivun jälkeen on pakko huokaista hetki, ennen kuin voi edes ajatella uuteen kirjaan tarttumista.

Tästä loistavasta klassikkoteoksesta ovat kirjoittaneet blogeissaan myös esimerkiksi Salla, Jokke, Tiina, Katri ja Morre.

Kirjabingosta ruksaan kohdan Venäläinen kirjailija ja saan nyt kokoon neljännen bingoni.