Siirry pääsisältöön

Jhumpa Lahiri: Tulvaniitty

"Terassilta näki suoraan sinne, missä Subhash ja Udayan olivat varttuneet. Siltä näki yksi- ja kaksikerroksisten talojen pelti- ja tiilikattoja ja niillä suikertelevia kurpitsanvarsia. Valkolaikkuisia muurinharjoja, varisten ulosteiden tahrimia. Kaksi pitkänomaista lampea kujan toisella puolella. Tulvaniityn, joka näytti Subhashin silmissä laskuveden paljastamalta rantakaistaleelta."

Jhumpa Lahiri: Tulvaniitty
(Tammen Keltainen kirjasto 2014)
Englanninkielinen alkuteos The Lowland 2013
Suomentanut Sari Karhulahti
437 sivua
Tulvaniitty kertoo kalkuttalaisista veljeksistä, Subhashista ja Udayanista, jotka ovat läheisiä. Ikäeroa heillä on vain reilu vuosi, ja he ovat lapsuudessaan erottamattomia, kuin kaksosia. Vanhempi veljeksistä, Subhash, on veljeään maltillisempi mutta huomaa tekevänsä monia asioita veljensä vuoksi:
Subhash oli vihainen itselleen, koska oli lähtenyt Udayanin mukaan. Koska joutui yhä todistelemaan, että pystyi samaan kuin velikin.
On selvää, että pojat eivät ole vanhempiensakaan silmissä tasa-arvoisia. Äiti Bijol kokee nuoremman vanhempaa läheisemmäksi, Subhash on ”vara-Udayan”. Onko asetelma jo itsessään sellainen, että se olisi hajottanut perheen ennemmin tai myöhemmin? Ajaako sekin esikoisen lähtemään pois?

Joka tapauksessa vuodet erottavat veljekset toisistaan, kun Udayan aktivoituu poliittisesti ja Subhash päätyy Yhdysvaltoihin opiskelemaan.
Hän oli ylpeä siitä, että oli tullut yksin Yhdysvaltoihin. Että opetteli asuinmaataan kuten oli varmaankin kerran opetellut seisomaan, kävelemään ja puhumaan. Hän oli halunnut niin kovasti lähteä Kalkutasta, eikä pelkästään koulutuksensa takia vaan myös – nyt hän kykeni myöntämään sen itselleen – ottaakseen askeleen, jota Udayan ei koskaan ottaisi.
Kun vanhempi veli opiskelee Yhdysvalloissa, on nuorempi mukana naksaliittien toiminnassa. Ryhmä vaatii yhteiskuntaan suuria muutoksia, tasa-arvoisempaa järjestelmää. He uskovat vallankumoukseen, eikä väkivaltaisuuksiakaan kaihdeta tiellä kohti omia tavoitteita.
Naksaliitit myllersivät kouluissa ja collegeissa joka puolella Kalkuttaa. Polttivat papereita, töhrivät muotokuvia ja nostivat punalippuja salkoon yön pimeydessä. Peittivät Kalkutan Maon kuvilla.
He yrittivät häiritä vaaleja pelottelemalla äänestäjiä. Ammuskelivat kaduilla omatekoisilla aseilla. Kätkivät pommeja yleisille paikoille, niin että ihmisiä pelotti istua elokuvissa ja jonottaa pankissa.
Tulvaniitty ei kuitenkaan ole vain kahden intialaismiehen tarina. Yhtä lailla se on tarina Gaurista, jonka Udayan haluaa vanhempiensa tahdosta välittämättä, ja Belasta, jonka juuret ovat Intiassa mutta elämä Yhdysvalloissa. Vaihtuvat näkökulmat tekevät sen, että eri henkilöt nousevat esille eri tavoin, ja lukijasta riippuu, kenet hän kokee omakseen.

Jhumpa Lahiri luo teoksessaan kiinnostavaa ajankuvaa Intiasta samoin kuin Yhdysvalloista. En muista ennen kirjan lukemista kuulleeni naksaliiteista, enkä ollut tajunnut kunnolla edes sitä, miten epävakaa poliittinen tilanne Intiassa on 1900-luvun loppupuolella ollut. Tähän yhteiskunnalliseen kuvaan Lahiri nivoo veljesten tarinan, joka kertoo paitsi kahdesta pojasta ja heidän lähellään olevista ihmisistä, myös jotain yleismaailmallista ihmissuhteista ja siitä, miten historia toistaa joskus itseään ja vaikuttaa kunkin nykyisyyteen ja elämään.
Minä olen se, mikä olen, hän sanoisi. Elän niin kuin elän sinun takiasi.
Lahiri kertoo vakuuttavasti myös elämästä Yhdysvalloissa, mistä Subhash palaa Intiaan lähinnä vain silloin, kun jotain ikävää tapahtuu. Siellä hän yrittää rakentaa elämäänsä haluamaansa suuntaan huomatakseen äitinsä olleen oikeassa. Sieltä hän palaa äitinsä luokse liian myöhään, kun paluulla ei ole enää merkitystä. Ja jatkuvasti tuossa toisessakin maailmassa läsnä on nuorempi veli, Udayan.

Kirjan aikajänne on pitkä. Mutta vaikka maailma ympärillä muuttuu, eivät ihmiset juuri muutu. Lahirin teosten ihmisiä leimaa yksinäisyys, joka ei katoa mihinkään, vaikka menneisyyden ihmisiä ja heidän tekojaan voi etsiä verkosta.


Tulvaniitty on hieno kirja. Se puhuu painavasti ihmissuhteista ja rakkaudesta. Se herättää ajatuksia äideistä, jotka eivät kykene täyttämään heille asetettua roolia ja vastaamaan odotuksiin vaan ovat erehtyväisiä, itsekkäitä ja hyvin inhimillisiä. Se kertoo elämästä, joka kulkee kulkuaan ja etsii omia uomiaan vaikka sitä elävät ihmiset toivoisivat toisin. Mikä tärkeintä, se kertoo salaisuudesta, jota kannetaan mukana vuosikymmenien ajan.

Kommentit

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kassandra Montag: Tulvan jälkeen

Pearl oli vihainen, koska emme olleet yrittäneet auttaa heitä, ja minä yritin muistuttaa hänelle, että meidän oli tärkeää pysyä omissa oloissamme. Järkeilystäni huolimatta pelkäsin, että sydämeni oli kutistunut, kun vedenpinta oli noussut ympärilläni. Paniikki oli täyttänyt minut, kun vesi peitti maan, ja se työnsi tieltään kaiken muun ja kuihdutti sydämeni kovaksi, pieneksi möhkäleeksi, jota en enää tunnistanut. Kassandra Montag: Tulvan jälkeen HarperCollins Nordic 2020 alkuteos After the Flood suomentanut Hanna Arvonen äänikirjan lukija Pihla Pohjolainen kesto 14 h 2 min Suuren tulvan jälkeisessä ajassa eletään Kassandra Montagin romaanissa Tulvan jälkeen . Vesi on peittänyt alleen suuren osan maasta, ja luonnonvaroja on jäljellä enää. Ihmiskunnan rippeet taistelevat vähäisistä resursseista  ja yrittävät ehtiä ennen muita valtaamaan harvoja elinkelpoisia maa-alueita. Ikävät kohtaamiset ihmisten kesken ovat arkipäivää. Romaanin päähenkilö on aikuinen nainen, Myra, joka on jään

Anna-Leena Härkönen: Ihana nähä! ja muita kirjoituksia

"Panin soimaan Lordin levyn. Jos siihen ei Paavo Pesusieni reagoi, niin sitten ei mihinkään. Mitään ei tapahtunut. Paavo makasi edelleen lattialla kuin ruumis." Anna-Leena Härkönen: Ihana nähä! ja muita kirjoituksia (Otava 2015) 173 sivua Anna-Leena Härkösen teos Ihana nähä! ja muita kirjoituksia  sisältää kirjailijan havaintoja, oivalluksia ja omakohtaisia kokemuksia monista aiheista matkustamisesta naisena olemisen vaikeuteen ja äitiydestä vanhustenhoitoon. Kirjoittaja ottaa kantaa vahvasti ja napakasti, huumoria unohtamatta. Kyytiä saavat esimerkiksi asiakaspalvelun möröt ja Suuret Äidit. Moni huomio saa lukijan nyökyttelemään päätään ilahtuneena, sillä Härkönen kirjoittaa tutuista ilmiöistä tunnistettavalla ja kiinnostavalla tavalla. Mielikuvia luodessaan kirjailija saa lukijansa hyrisemään ilosta, ellei jopa nauramaan äänen. Nuorempana näin vanhenemisessa yhden ainoan hyvän puolen: sen kun saa mielenrauhaa ja tasapainoa. Kuvittelin, miten jakelen lempeästi hymy

Delia Owens: Suon villi laulu

He olivat tunteneet Chasen pikkuvauvasta asti. Seuranneet, miten poika oli lipunut läpi elämän ihastuttavasta lapsesta suloiseksi teiniksi, jalkapallokentän tähtipelaajaksi ja kylän kultapojaksi, joka työskenteli vanhempiensa yrityksessä. Ja lopulta komistukseksi, joka oli nainut seudun kauneimman tytön. Nyt hän retkotti siinä yksin, soisessa alennustilassaan. Kuoleman kylmä koura oli vetänyt pidemmän korren, niin kuin se aina teki. Delia Owens: Suon villi laulu WSOY 2020 alkuteos Where the Crawdads Sing suomentanut Maria Lyytinen 416 sivua Ällistyttävä esikoinen , unohtumaton romaani , luvataan kirjan takakannessa, ja odotukset ovat korkealla. Delia Owensin Suon villi laulu  houkuttaa nimellään ja on kannen mukaan maailmanlaajuinen jättimenestys. Tarinassa onkin viehättävyyttä mutta – valitettavasti – myös selkeitä ongelmia. Prologi tuo esille romaanin lähtökohdan: lokakuun 30. päivänä vuonna 1969 Chase Andrewsin ruumis lojuu suolla. Vanhasta palotornista putoaminen ei liene silkka on