Siirry pääsisältöön

Ulla-Lena Lundberg: Marsipaanisotilas

"Hahaa! Sota tuli sittenkin, ihan niin kuin oli odotettu ja ennustettu ja lyöty vetoa. Niinisalon kasarmilla on sellainen juoksu ja meteli, että tuntuu kuin kuri olisi haudattu yhdessä rauhan kanssa. Nyt on tosi kyseessä: nyt tapellaan ja hoidetaan homma nopeasti. Vanhat rajat palautetaan, sitten pyyhitään kädet housuntakamukseen ja palataan normaaliin elämään."
Ulla-Lena Lundberg: Marsipaanisotilas (Gummerus 2001)
Ruotsinkielinen alkuteos Marsipansoldaten
Suomentanut Leena Vallisaari
496 sivua
Ulla-Lena Lundberg oli minulle tuntematon kirjailija ennen hänen viimevuotista romaaniaan Jää, joka voitti Finlandia-palkinnon. Ihastuin romaaniin todella paljon, ja edelleen se on yksi parhaita viime vuosina lukemiani kirjoja.

Marsipaanisotilas on yhteydessä Finlandia-voittajaan siten, että myös tässä romaanissa tutustutaan Kummelin perheeseen. Vanhemmat, huoleton Leonard ja säntillinen Martha, toimivat pienellä koululla opettajina. Lapsista vanhin, Petter, on Jään pääosassa ja tässä romaanissa perheen tasapainottaja, järjen ääni. Petterin jälkeen tulee Frej, joka on taiteellisesti taitava. Kolmas poika Göran on rakastettava äidin ja isän suosikki, ja hän tietää sen hyvin itsekin. Riihimäen AUK:ssa hän jopa esittelee itsensä ruotsalaiseksi mammanpojaksi. Nuorin lapsi on perheen ainoa tytär Charlotte, joka on alkanut huomata, että hän herättää kiinnostusta vastakkaisessa sukupuolessa.

Kummelin perheen jäsenistä etualalle kirjassa nousevat Frej ja Göran, jotka molemmat päätyvät sotaväkeen Suomea puolustamaan. Nuorukaiset ovat suorastaan lapsellisen innoissaan mahdollisuudesta päästä "tappelemaan", mutta talvisota päättyy ennen kuin he ehtivät tositoimiin. Pian kuitenkin alkaa jatkosota, ja veljekset päätyvät rintamalle, kumpikin omalle taholleen. Rintamatapahtumia kuvataan kiinnostavasti kahden veljeksen näkökulmista niin, että nuorten miesten luonteenlaadut tulevat sotatoimissakin esille. Göran eli Jösse dramatisoi tapahtumia mielellään, kun taas Frej ei pienestä hätkähdä. Göran tarvitsee jatkuvasti kotoa paljon kaikenlaista, kun taas Frej ei tarpeitaan tuo niin vahvasti esille.

Marsipaanisotilaassa on kysymys monesta asiasta. On perhe, johon liittyy velvollisuuksia. Joku ottaa nuo velvollisuudet liiankin vakavasti, toinen taas ei niitä edes huomaa. On ruotsalaisuus Suomessa ja rintamalla. On tietenkin itse sota, johon suhtaudutaan välillä yllättävän kevyesti. On sodan päättyminen, mikä ei aiheuta yksiselitteisesti vain riemua vaan myös kysymyksiä: kuka minä olen, missä minun paikkani nyt on? On tunteita ja elämää, jota varten on asetettu tai asetetaan odotuksia.

Jäässä ihailin Lundbergin luomaa kertojanääntä, joka on leppoisan jutusteleva ja lämmin. Samanlaista kerrontaa löytyy myös Marsipaanisotilaasta:
"Haa! Nyt olemme kuitenkin kiiruhtaneet asioiden edelle. Keittiön pöydässä, missä Hellén puhisee elintarvikkeiden luovutuksista, jotka puristavat viljelijästä kaiken viimeistä pisaraa myöten, pahemmin kuin punakaarti konsanaan, vaikka hevoset ja miehet on jo viety väkisin sotaan, ei nimittäin ole vielä puhuttu mitään tulevista aikeista."
Välillä tuntuu, kuin olisin lukijana kertojan kanssa paikalla, katselemassa ja kuuntelemassa tapahtumia. Ja ehkä hieman myös ihmettelemässä niitä.
Lundberg myös kuvailee tavattoman kauniisti tavallisia asioita:
"Ja ennen kaikkea on hiljaista. On niin hiljaista että kuulee, kun alkaa tihuuttaa, kuulee auringon nousevan. Kuulee pimeyden laskeutuvan ja kuulee sarastuksen hiljalleen kapuavan metsänreunan takaa. Kuulee tähtien syttyvän vienosti räsähtäen, kuulee kuun purjehtivan rahisten yli yötaivaan, kuulee maailmankaikkeuden hiljaisuuden."
Romaanista löytyy jotain samaa viehätystä kuin Jäästä, mutta kyllä Finlandia-voittaja on hiotumpi ja nautinnollisempi lukukokemus. Tätä kirjaa olisi voinut mielestäni tiivistää, jotta huomio olisi pysynyt paremmin tarinassa.

Tämä on neljäs kirja, jonka olen lukenut Ihminen sodassa -haasteeseen. Marsipaanisotilaan ansiosta ylenen siis sotamiehestä korpraaliksi!

Marsipaanisotilaasta ovat kirjoittaneet myös ainakin SaraJaana, Katja, Minna ja Morre.

Kommentit

  1. Sulla on hyvä vauhti! Itsekin ylenin juuri korpraaliksi, hyvä päätös tälle vuodelle. ;)

    Olen tämän Marsipaanisotilaan joskus haalinut hyllyyn nököttämään, ja aion sen vielä lukea, vaikka itse en Jäästä niin suuresti ihastunutkaan. Lundbergin kirjoitustyylissä on kuitenkin jotain kiehtovaa, ja sotakuvaukset ovat alkaneet nyt purra meikäläiseen ihan uudella tavalla. Kenties siis ensi vuoden aikana minäkin luen tämän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vain sinulle innostavasta haasteesta, olen nyt kiinnostunut sotia käsittelevästä kirjallisuudesta ihan uudella tavalla. Ja onnittelut ylennyksestä! :)

      Poista
  2. Tämä kirja on ollut jo kauan lukulistalla! Ehkä saisin sen viimeinkin luettua, sopii hyvin tuohon Ihminen sodassa -haasteeseen johon itsekin osallistun :)

    VastaaPoista
  3. Tuo Ihminen sodassa -haaste on kyllä tosi innostava. Sen myötä tulee varmaan luettua monta kirjaa, joihin on jo kauan pitänyt tarttua. :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Laura Lindstedt: Oneiron

"Rivi on kaunis kuin kaunein hautajaissaatto, surullinen kuin surullisin sävel, lohdullinen kuin äiti maan syli. Rivi on täydellinen. Naiset eivät pelkää."
Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron tuli minulle joululahjaksi, ja taisin viime vuoden viimeisinä päivinä kirjan lukea loppuun. Kirjasta kirjoittaminen on kuitenkin venynyt uuden vuoden puolelle, sillä tuntui, että kovin pian lukemisen jälkeen oli romaanista vaikea sanoa yhtään mitään.

Nyt, kun olen ehtinyt makustella, tunnustella ja mietiskellä, totean: Oneiron on huimaava, jäljet jättävä romaani, jonka vaikutus ei hetkessä katoa.
Tarina keskittyy seitsemään naiseen. Newyorkilainen Shlomith, moskovalainen Polina, brasilialainen Rosa, marseillelainen Nina, hollantilainen Wlbgis, senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen Ulrike ovat kaikki kuolleet. Romaani kertoo siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeisenä aikana, keskellä valkeutta, ja mitä naisten elämässä oikein tapahtui. Huomasin, että alkuun minua kutkutti tietä…

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

John Irving: Kaikki isäni hotellit

"Jos sinulla oli salaisuus, äiti säilytti sen: jos halusit demokraattista asioiden puintia ja keskustelua, joka saattoi venyä tuntikausia, pahimmassa tapauksessa viikkokausia - jopa kuukausia - pitkäksi, silloin toit asiasi isälle."
John Irvingin romaani Kaikki isäni hotellit on perhetarina. Keskiössä on Berryn perhe, jonka isä Winslow ei jätä toteuttamatta haaveitaan, joita muut eivät välttämättä pidä realistisina. Perheen äiti Mary on haudannut omat opiskelu- ja urahaaveensa voidakseen huolehtia iäkkäistä vanhemmistaan. Esikoispoika Frank on homoseksuaali ja tytär Franny valmissanainen selviytyjä. Tarinan minäkertoja John rakastaa Franny-sisartaan yli kaiken. Pikkusisko Lilly on lopettanut alle kymmenvuotiaana kasvamisen ja kuopus Egg rakastaa tavaroita ja pukeutumusta eikä tunnu kuulevan juuri mitään - tai sitten hän kuulee vain sen, mitä haluaa. Perhe on eittämättä epätavallinen, vaikka Franny ja minäkertoja väittävätkin toista:
"Ei me olla mitenkään erikoisia"…