Talo oli kuin luonto, aina ihmistä suurempi. On vieläkin, eikä hän ole sitä enää aikoihin epäillytkään. Hän taapertaa ostoskärryynsä nojaten seuraavalle portille. Huomaa pitkäaikaisen naapurinsa vuosien takaa. Tervehtii iloisesti, mutta tämä käyttäytyy niin kuin muutkin. Ei ole näkevinään, kiiruhtaa askeleitaan. Hänen tekisi mieli huutaa suorat sanat, mutta olkoot. Voimat pitää keskittää selviytymiseen, hän ajattelee ja kaivaa pressun ja peittojen alta kärrystä suuren vesikanisterin. Se on painava. On mahdotonta nostaa sitä huulille ilman, että kallisarvoista vettä valuisi rinnuksille. Hän huitoo lähellä oleville ihmisille, mutta kukaan ei edes katso päin, saati että auttaisi.
Hanna-Riikka Kuisma: Kerrostalo
Like 2019
äänikirjan lukija Jonna Järnefelt
kesto 9 t 31 min
Tuija emännöi jälleen kirjablogien naistenviikkoa. Tämänvuotisen naistenviikon avaan Hanna-Riikka Kuisman romaanilla Kerrostalo: juhlistetaan samalla Riikan nimipäivää!
Finlandia-ehdokkaana olleen romaanin keskipiste on valtava kerrostalo, joka aikanaan oli lupaus aineellisesta hyvinvoinnista, kun tehtaan työläiset saivat työpaikan ohella vuokra-asunnon uudesta kerrostalosta. Vuodet eivät kuitenkaan ole olleet talolle armollisia vaan betonibunkkeri pitää sisällään tummuutta ja ankeutta yllin kyllin. Muuta yltäkylläistä ei oikeastaan olekaan tarjolla.
Elämää kerrostalossa kuvataan usean henkilön kautta. Kokijoita on lapsesta vanhukseen ja siltä väliltä, kullakin oma asemansa niin tarinassa kuin yhteisössä, kullakin oma historiansa. Katse kohdistuu vahvasti tähän hetkeen: tulevaisuutta ei juuri ole näkyvissä vaan useimpien kohdalla elämä on näköalatonta ja vailla vaihtoehtoja.
Romaanin kuvaama maailma on lohduton. Henkilöt ovat ajautuneet syrjään valtavirrasta ja kerrostalo muodostaa ikään kuin oman yhteiskuntansa, jota säätelevät omat lait – ja kasvoton omistaja, joka tuo pihaan aidat ja portit, taloon valvontakamerat ja vartijat. Kerrostalo on omanlaisensa vankila, josta on vaikea päästä pois. Köyhyys, päihteet ja mielenterveyden ongelmat ovat arkipäivää.
Satuttavinta romaanissa on se, miten kaukana tavallinen, hyvä arki ihmisten elämästä on. Yhteiskunta pitää kyllä huolta tiettyyn rajaan saakka mutta jättää samalla ihmiset selviämään totaalisen yksin. Romaanin henkilöt selviävät miten parhaiten taitavat, eivätkä kaikki selviä. Betoniviidakko on armoton ja raaka.
Hanna-Riikka Kuisman romaani on inhorealistinen ja tummasävyinen, valoa ei juuri ole näkyvissä. Tarinassa on runsaasti elementtejä, jotka voivat olla (ja myös ovat) totta. Yhteiskunnan eri osien eriytyminen ja syrjäytyneiden ajautuminen omiin oloihinsa, pärjäämään omillaan, ei ole mikään fiktiivinen ilmiö vaan todellisuutta. Niiltä vain on usein helppo sulkea silmänsä.
Kerrostalo on ahdistava ja silmiä avaava romaani, joka on taitavasti rakennettu ja kirjoitettu. Tarina tuo vaikuttavalla tavalla esille yksilöitä, jotka ovat ajautuneet maanpäälliseen helvettiin eivätkä löydä avaimia, joilla avata portti vapauteen.
Tämä kiinnostaa minua, tuntuu olevan omalla tavallaan osuva kuvaus nykyajasta. Kirja jäi mieleen F-kisoista, ja äänikirjassa näkyy olevan kiinnostava ääni lukijana.
VastaaPoistaTämä toimi äänikirjanakin hyvin (Jonna Järnefelt on mainio lukija), mutta toki vaihtuvat näkökulmat tuovat kuunteluun hieman haastetta.
PoistaTämä oli jännittävä teos, jotain inhorealismin ja dystopian väliltä. Yksi viime vuoden parhaista!
VastaaPoistaEn ollenkaan osannut odottaa, että Kerrostalo olisi niin kiinnostava kuin lopulta oli. Tummasävyinen kyllä, mutta hyvin kiintoisa.
Poista