Omassa huoneessani lasken kynttilän pöydälle ja kaivan kirjoituspöydän laatikosta orvokeilla koristeltua violettia kirjepaperia. Alan kirjoittaa kirjettä Minnalle Lappeenrantaan. Löysin Minnan Suosikin kirjeenvaihtopalstalta vajaa vuosi sitten. Kirjoitamme toisille jotain viikon jokaisena päivänä ja postitamme kaikki sivut yhdessä kuoressa viikon lopulla. Pisin viikkokirjeeni tähän mennessä on ollut 18 sivua.
Johanna Vuoksenmaa: Pimeät tunnit
Otava 2020
194 sivua
äänikirjan lukijat Jussi Puhakka ja Anniina Piiparinen
kesto 7 h 57 min
Tänään on Johannan, Hannan, Jennin, Jennan, Jonnan, Joannan, Hannelen ja Hannen nimipäivä – onnea meille! Yksi päivänsankari on Johanna Vuoksenmaa, jonka nimi on jäänyt mieleen elämänmakuisista elokuva- ja sarjaohjauksista (mm. Klikkaa mua, Ex-Onnelliset ja 21 tapaa pilata avioliitto).
Elämänmakuinen on myös Vuoksenmaan esikoisromaani Pimeät tunnit, joka ajoittuu vuoteen 1977, sähkölakon aikaan. Parin kuukauden aikana ehtii tapahtua monenlaista. Erikoinen elämää rytmittävä poikkeustilanne on lakko, joka tuo käytännön elämää yllätyksellisiä sähkökatkoja, koska sähköä pitää säännöstellä. Muutoin elämä kulkee eteenpäin melko tavallisia latuja; käydään koulua ja tehdään töitä, tavataan sukulaisia ja vietetään arkea.
Tai ehkä sittenkin meneillään on muutakin. Ainakin Ojalan perheessä, joka on tarinassa erityisesti esillä. Perheen tytär, 12-vuotias Pauliina, on toinen, jonka näkökulmasta kevään tapahtumia tarkastellaan. Perheen isä Esa on toinen. Heidän lisäkseen tapahtumia tarkastellaan moneen otteeseen lintuperspektiivistä, mikä tuo tarinaan elokuvamaisuutta ja kiinnostavuutta. Jännite tarinassa säilyy hyvin, kun ulkopuolisten havainnoijien kautta lukijalle paljastetaan enemmän kuin mitä kirjan henkilöt tietävät.
Kiinnostava kokonaisuus muutenkin on. Pauliinan ja Esan äänet erottuvat hyvin toisistaan ja hahmoista muotoutuu todentuntuisia henkilöitä, joiden tilanne houkuttaa jatkamaan lukemista. Pidän kiehtovana sitä, miten Esan kautta hahmottuu kuva miehestä, joka haluaa hyvää mutta ei oikein ole kartalla siitä, mitä perheessä tapahtuu. Pauliina saattaa jopa nähdä enemmän mutta ei ehkä ymmärrä näkemäänsä: Vuoksenmaa onnistuukin rakentamaan osuvan kuvan tytöstä, joka on siirtymässä lapsuudesta kohti aikuisuutta ja joka ei aivan aikuisten tavoin onnistu vielä jäsentämään havaintojaan.
Ajankuva romaanissa on kovin onnistunut sekin. Tv-ohjelmat ja musiikki, kauppaostokset ja monet muut seikat ovat vakuuttavasti 1970-lukua. Tarinaan nivoutuvat luontevasti myös luokkaerot ja niiden vaikutukset eri sukupolviin sekä sotatraumat.
Pimeät tunnit on yksi niitä romaaneita, joiden tapahtumia on helppo kuvitella mielessä ja nähdä visuaalisesti. Olisipa ilahduttavaa nähdä romaani joskus filmatisoituna.
Myös Pimeät tunnit on osa Tuijan naistenviikkohaastetta.
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!
Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.