Agathen lähdettyä mietin, olinko itse sairastumassa kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön. Sillä vaikka edelleen sanoin itselleni, että Agathesta oli vaivaa ja ettei minun olisi alun alkaenkaan pitänyt ottaa häntä potilaaksi, enkö kuitenkin ollut alkanut nauttia keskusteluistamme? Ja jos olin täysin rehellinen, eikö ollutkin niin, että jätin tuulettamatta juuri niinä päivinä kun hän oli käynyt, jotta omenoiden tuoksu viipyisi huoneessa hieman pitempään?
Anne Cathrine Bomann: Agathe
Gummerus 2020
tanskankielinen alkuteos Agathe 2017
suomentanut Sanna Manninen
122 sivua
äänikirjan lukija Jukka Pitkänen
kesto 2 h 44 min
Tanskalaisen Anne Cathrime Bomannin esikoisromaani Agathe sijoittuu Ranskaan. Tarinan päähenkilö on 71-vuotias psykiatri, joka laskee päiviä – ja asiakastapaamisia – eläkepäiviään odotellessaan.
Jos jään eläkkeelle 72-vuotiaana, työtä on jäljellä viisi kuukautta. Se tekee 22 viikkoa, ja jos kaikki potilaat tulevat, se tarkoittaa, että keskusteluja on vielä tasan 800.
Uusia potilaita ei enää tule, entiset ovat jo kovin tuttuja. Itse asiassa he ovat puuduttavan tuttuja, ja psykiatri piirtelee lintuja samalla, kun potilaat puhuvat elämästään ja ongelmistaan. Lintupiirrokset salataan potilailta, jotta nämä eivät näe, kuinka heidän auttajansa on aivan muissa maailmoissa.
Mutta sitten tuleekin uusi potilas, Agathe. Esimiehensä vastustuksesta huolimatta sihteeri kirjaa saksalaisnaisen vastaanotolle, onhan nainen sitkeä ja vaatii päästä juuri tämän nimenomaisen psykiatrin vastaanotolle. Agathe muuttaa psykiatrin elämässä paljon, saa miehen kyseenalaistamaan elämäänsä ja ratkaisujaan.
Bomann kertoo tarinaa vähäeleisesti siten, että pieneen romaaniin mahtuu hyvin paljon. Paljon jää rivien väliin, jotta lukijalle jää tilaa ajatella. Kokonaisuus on hallittu ja viehättävä.
Erityisesti viehätyn valosta, joka Agathesta välittyy. Se on kuin kaihdinten välistä siivilöityvä aamuauringon paiste, joka saa uskomaan uuden päivän mahdollisuuksiin.
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!