Satu Rämö: Islantilainen voittaa aina - Elämää hurmaavien harhojen maassa

"Kadehdin islantilaisilta heidän taitoaan olla kaikessa maailman parhaita ja ottaa kehut vastaan välittömästi hymyillen. Olen kateellinen, koska en itse pysty siihen. Maailman parhaaksi pyrkiminen ei ole helppoa, kun on henkisesti kotoisin Kanta-Hämeestä ja fyysisiltä ominaisuuksiltaan Karjalasta."

Satu Rämö:
Islantilainen voittaa aina.
Elämää hurmaavien harhojen maassa.
(WSOY 2015)
282 sivua

Yksi lukemisen sivuvaikutuksia on se, että ennakkoluulot ja kummalliset käsitykset karisevat. Minulla on ollut käsitys Islannista maana, jossa on pahaa ruokaa ja kamalan kallista (nämä tiedot omaksuin ystävältäni, joka kävi Islannissa joskus vuonna kolme). Mielikuva puuttomasta saaresta jäätiköineen ja vinhasti puhaltavine tuulineen ei ole myöskään houkutellut. En ole ymmärtänyt, miksi suomalainen lähtisi palelemaan keskelle hyistä merta, kun kotonakin on aivan riittävän kylmä. Olen ajatellut pientä maata yhtenä kotimaamme sisarena, joka ei ole liiemmin kiinnostanut tai herättänyt tunteita.

Vaan jopas alkoi kiinnostaa, kun Satu Rämön kirjan luin. Islantilainen voittaa aina - Elämää hurmaavien harhojen maassa tarjoaa lukijalleen ihastuttavan, viihdyttävän ja ilahduttavan kuvan pienen saarivaltion pienestä kansasta ja suomalaisnaisen elämästä siellä.

Tarina alkaa kesästä 2001, kun Satu Rämö työskentelee Kreetalla. Sattuman myötä siellä herää mielenkiinto Euroopan toisella laidalla sijaitsevaa Islantia kohtaan, eikä mene kauan, kun nuori opiskelija laskeutuu Islannin kamaralle aloittamaan vaihto-oppilasjaksoaan. Siitä alkaa retki islantilaisuuteen.

Islantilaisia ja Islantia Satu Rämö kuvaa kiehtovasti:

Islannissa vuoden keskilämpötila on neljä astetta, kesälämpötila nousee harvoin kahteenkymmeneen ja kouluja suljetaan talviaikaan yllättävien lumivyöryjen tai kovan tuulen takia. Luulisi, että tällaisessa maassa kannattaisi pukeutua paksuihin tuulitakkeihin ja pitkiin kalsareihin. Mutta turha luulo. Ei täällä pukeuduta kaupungille sateenkestävään takkiin. Täällä tehdään, mitä huvittaa.

Islanti on luonnonoikku. Sieltä löytyvät tulivuoret ja jäätiköt sekä Euroopan suurimmat vesiputoukset ja lämpimät kylvyt. Rajanaapureita ei ole, kuten ei ole raideyhteyksiäkään. Tuulen piiskaamissa pikkuruisissa rannikkokylissä saattaa asua vain muutama kymmenen ihmistä.

Islantilaiset ovat omanlaatuisiaan, ja meille suomalaisille varmasti tekisi hyvää opetella islantilaista optimismia ja itseluottamusta. Hulvattomaan, kritiikittömään suitsutukseen Rämö ei kirjassaan kuitenkaan sorru vaan nostaa esille myös asioita, jotka eivät saarivaltiossa hoidu kovin mallikkaasti. Esimerkiksi vuoden 2008 talouskriisin (vai pitäisikö sanoa taloudellisen katastrofin?) syistä ja seurauksista kirjailija puhuu mielenkiintoisesti möyhentäen ja kritisoi muun muassa sitä, miten tavallisen islantilaisen on ollut laman jälkeen vaikea tulla peruspalkallaan toimeen.

Jos oli maan talous hallitsemattomissa, on hallitsematon myös tuo kiehtova, hurmaava ja vaarallinenkin tulen ja jään maa, jota eivät talouden heilahtelut ravistele, se vain elää omaa elämäänsä. Omituista islantilaiseen mielenmaisemaan sopivaa sattumaa on, että erään Eyjafjallajökullin tulivuoren ansiosta talous pelastuu, kun Islannista tulee hetkessä maailman keskipiste. Ei ihme, että Islannista löytyy edelleen heitä, jotka uskovat menninkäisiin.

Päällimmäiseksi kirjasta jää tavattoman hyvä mieli - ja vahva halu päästä matkustamaan Islantiin. Vaikka Islantilainen voittaa aina ei varsinainen matkaopas olekaan vaan ennemminkin kuvaus eräästä kiehtovasta kansasta ja maasta, lähtee kirja takuuvarmasti matkaseurakseni, jos joskus tulen ja jään maahan suuntaan. Ja jos matkahaaveeni ei toteudukaan, toimikoon teos reissun korvikkeena. Satu Rämön elävän tekstin ja kirjan sivuja elävöittävien Björgvin Hilmarssonin valokuvien myötä tuntuu, kuin melkein olisin jo matkalla.

Myös Henna on kurkannut tämän kirjan myötä Islantiin. Kirjailija itse pitää Salamatkustaja-blogia.