Siirry pääsisältöön

Kari Hotakainen: Kantaja

"Mietin, voiko elämän arvoa mitata hautajaisvieraiden lukumäärällä. Että mitä enemmän saattajia, sen täydemmän elämän on elänyt. Millaisen elämän itse saisin eletyksi? Pitäisikö minun hautajaisiini hakea puisto-osastolta kaikki kantajat? Voisiko synkät virret estää? Onko mahdollista lukea jotain muuta kuin Raamattua? Ja jos ei ole, voisiko sieltä plokata jonkin valoisan kohdan?"
Kari Hotakainen: Kantaja
(Kirjakauppaliitto/Kirjamedia 2015)
140 sivua
Kari Hotakaisen pienoisromaanin Kantaja minäkertoja ja päähenkilö on Timo Kallio, "tosikko nyhverö", joka on jämähtänyt aikanaan paikalleen ja on tavallaan sinne vuosien taakse myös jäänyt, itseltäänkin kadoksiin. Elämä on kuitenkin kulkenut kulkuaan, vaikka yksi kulkija on jäänyt ikään kuin sivuun katselemaan, miten muut opiskelevat, perustavat perheen, etenevät urallaan. Timo, filosofian maisteri, päätyy pätkätöiden jälkeen seurakuntayhtymän määräaikaiseksi puistotyöntekijäksi.

Työpaikallaan Timo kohtaa elämän päätepisteen usein ja monella tavalla. On niitä vainajia, joiden saattoväki ei ole mahtua siunaustilaisuuteen, ja on niitä vainajia, joita ei jää kaipaamaan oikein kukaan ja joiden arkkujen kantajat täytyy etsiä seurakunnan työntekijöistä, sillä ketään muuta ei ole. Onko se edes elettyä elämää, jos kukaan ei sitä muista eikä ole siitä kertomassa?

Noita muistamatta ja kertomatta jääneitä elämiä romaanin minäkertoja alkaa sepittää laatimalla vainajille muistokirjoituksia. Sanojaan hän lukee vainajille ääneen näiden hautojen äärellä ja tulee samalla pohtineeksi oman elämänsä polkuja ja varsinkin erästä naista, joka jäi vuosien taakse. Olisiko tuo "törkeä ja herkkä, villi ja estynyt" nuoruudenrakkaus mahdollista vielä löytää? Naista etsiessä pitää sepittää vainajien lisäksi myös omaa elämää, joka ei ääneen lausuttuna kovin hohdokkaalta vaikuta ja vaatii siis hieman värittämistä.

Kari Hotakainen kertoo tuttuun tapaansa lakonisesti, napakoin ja oivaltavin lausein totuuksia ihmisestä ja elämästä. "Yksinäisyys on tappavampaa kuin ylipaino", sanotaan HelsinkiMission kampanjassa, ja Hotakaisen romaanissa liian moni kohtaa maallisen taipaleensa pään aivan yksin. Jonkun elämä tiivistetään pariin virkkeeseen, toisen elämä lukuisiin korulauseisiin. Onko toinen sen todempaa kuin toinen vai ovatko muistokirjoitukset aina yhtä kaukana todellisuudesta?

Mutta vaikka Kantaja sijoittuu vahvasti kuoleman läheisyyteen ja sen teemat ovat raskaahkoja, on tummaa huumoria sisältävä tarina vetävä, sujuva ja nopeasti luettavissa. Hotakaisen teksti tosin on sellaista, että sen äärelle on pakko paikoin pysähtyä, niin tarkkoja huomioita elämästä kirja tarjoaa. Kirjailija itse määritteli teoksensa Radio Suomipopin haastattelussa viehkeäksi ja kalmantuoksuiseksi. Enpä todellakaan parempaan määritelmään kykene, joten tyydyn lämpimästi suosittelemaan.

Kantaja-pienoisromaanin sai tänä vuonna Kirjan ja ruusun päivän kunniaksi kaupanpäällisenä, jos osti kirjakaupasta luettavaa vähintään 15 eurolla.

Kari Hotakaisen teoksesta ovat kirjoittaneet myös ainakin Kirsi, Tuija ja Jokke.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kassandra Montag: Tulvan jälkeen

Pearl oli vihainen, koska emme olleet yrittäneet auttaa heitä, ja minä yritin muistuttaa hänelle, että meidän oli tärkeää pysyä omissa oloissamme. Järkeilystäni huolimatta pelkäsin, että sydämeni oli kutistunut, kun vedenpinta oli noussut ympärilläni. Paniikki oli täyttänyt minut, kun vesi peitti maan, ja se työnsi tieltään kaiken muun ja kuihdutti sydämeni kovaksi, pieneksi möhkäleeksi, jota en enää tunnistanut. Kassandra Montag: Tulvan jälkeen HarperCollins Nordic 2020 alkuteos After the Flood suomentanut Hanna Arvonen äänikirjan lukija Pihla Pohjolainen kesto 14 h 2 min Suuren tulvan jälkeisessä ajassa eletään Kassandra Montagin romaanissa Tulvan jälkeen . Vesi on peittänyt alleen suuren osan maasta, ja luonnonvaroja on jäljellä enää. Ihmiskunnan rippeet taistelevat vähäisistä resursseista  ja yrittävät ehtiä ennen muita valtaamaan harvoja elinkelpoisia maa-alueita. Ikävät kohtaamiset ihmisten kesken ovat arkipäivää. Romaanin päähenkilö on aikuinen nainen, Myra, joka on jään

Anna-Leena Härkönen: Ihana nähä! ja muita kirjoituksia

"Panin soimaan Lordin levyn. Jos siihen ei Paavo Pesusieni reagoi, niin sitten ei mihinkään. Mitään ei tapahtunut. Paavo makasi edelleen lattialla kuin ruumis." Anna-Leena Härkönen: Ihana nähä! ja muita kirjoituksia (Otava 2015) 173 sivua Anna-Leena Härkösen teos Ihana nähä! ja muita kirjoituksia  sisältää kirjailijan havaintoja, oivalluksia ja omakohtaisia kokemuksia monista aiheista matkustamisesta naisena olemisen vaikeuteen ja äitiydestä vanhustenhoitoon. Kirjoittaja ottaa kantaa vahvasti ja napakasti, huumoria unohtamatta. Kyytiä saavat esimerkiksi asiakaspalvelun möröt ja Suuret Äidit. Moni huomio saa lukijan nyökyttelemään päätään ilahtuneena, sillä Härkönen kirjoittaa tutuista ilmiöistä tunnistettavalla ja kiinnostavalla tavalla. Mielikuvia luodessaan kirjailija saa lukijansa hyrisemään ilosta, ellei jopa nauramaan äänen. Nuorempana näin vanhenemisessa yhden ainoan hyvän puolen: sen kun saa mielenrauhaa ja tasapainoa. Kuvittelin, miten jakelen lempeästi hymy

Delia Owens: Suon villi laulu

He olivat tunteneet Chasen pikkuvauvasta asti. Seuranneet, miten poika oli lipunut läpi elämän ihastuttavasta lapsesta suloiseksi teiniksi, jalkapallokentän tähtipelaajaksi ja kylän kultapojaksi, joka työskenteli vanhempiensa yrityksessä. Ja lopulta komistukseksi, joka oli nainut seudun kauneimman tytön. Nyt hän retkotti siinä yksin, soisessa alennustilassaan. Kuoleman kylmä koura oli vetänyt pidemmän korren, niin kuin se aina teki. Delia Owens: Suon villi laulu WSOY 2020 alkuteos Where the Crawdads Sing suomentanut Maria Lyytinen 416 sivua Ällistyttävä esikoinen , unohtumaton romaani , luvataan kirjan takakannessa, ja odotukset ovat korkealla. Delia Owensin Suon villi laulu  houkuttaa nimellään ja on kannen mukaan maailmanlaajuinen jättimenestys. Tarinassa onkin viehättävyyttä mutta – valitettavasti – myös selkeitä ongelmia. Prologi tuo esille romaanin lähtökohdan: lokakuun 30. päivänä vuonna 1969 Chase Andrewsin ruumis lojuu suolla. Vanhasta palotornista putoaminen ei liene silkka on