Siirry pääsisältöön

Kari Hotakainen: Kantaja

"Mietin, voiko elämän arvoa mitata hautajaisvieraiden lukumäärällä. Että mitä enemmän saattajia, sen täydemmän elämän on elänyt. Millaisen elämän itse saisin eletyksi? Pitäisikö minun hautajaisiini hakea puisto-osastolta kaikki kantajat? Voisiko synkät virret estää? Onko mahdollista lukea jotain muuta kuin Raamattua? Ja jos ei ole, voisiko sieltä plokata jonkin valoisan kohdan?"
Kari Hotakainen: Kantaja
(Kirjakauppaliitto/Kirjamedia 2015)
140 sivua
Kari Hotakaisen pienoisromaanin Kantaja minäkertoja ja päähenkilö on Timo Kallio, "tosikko nyhverö", joka on jämähtänyt aikanaan paikalleen ja on tavallaan sinne vuosien taakse myös jäänyt, itseltäänkin kadoksiin. Elämä on kuitenkin kulkenut kulkuaan, vaikka yksi kulkija on jäänyt ikään kuin sivuun katselemaan, miten muut opiskelevat, perustavat perheen, etenevät urallaan. Timo, filosofian maisteri, päätyy pätkätöiden jälkeen seurakuntayhtymän määräaikaiseksi puistotyöntekijäksi.

Työpaikallaan Timo kohtaa elämän päätepisteen usein ja monella tavalla. On niitä vainajia, joiden saattoväki ei ole mahtua siunaustilaisuuteen, ja on niitä vainajia, joita ei jää kaipaamaan oikein kukaan ja joiden arkkujen kantajat täytyy etsiä seurakunnan työntekijöistä, sillä ketään muuta ei ole. Onko se edes elettyä elämää, jos kukaan ei sitä muista eikä ole siitä kertomassa?

Noita muistamatta ja kertomatta jääneitä elämiä romaanin minäkertoja alkaa sepittää laatimalla vainajille muistokirjoituksia. Sanojaan hän lukee vainajille ääneen näiden hautojen äärellä ja tulee samalla pohtineeksi oman elämänsä polkuja ja varsinkin erästä naista, joka jäi vuosien taakse. Olisiko tuo "törkeä ja herkkä, villi ja estynyt" nuoruudenrakkaus mahdollista vielä löytää? Naista etsiessä pitää sepittää vainajien lisäksi myös omaa elämää, joka ei ääneen lausuttuna kovin hohdokkaalta vaikuta ja vaatii siis hieman värittämistä.

Kari Hotakainen kertoo tuttuun tapaansa lakonisesti, napakoin ja oivaltavin lausein totuuksia ihmisestä ja elämästä. "Yksinäisyys on tappavampaa kuin ylipaino", sanotaan HelsinkiMission kampanjassa, ja Hotakaisen romaanissa liian moni kohtaa maallisen taipaleensa pään aivan yksin. Jonkun elämä tiivistetään pariin virkkeeseen, toisen elämä lukuisiin korulauseisiin. Onko toinen sen todempaa kuin toinen vai ovatko muistokirjoitukset aina yhtä kaukana todellisuudesta?

Mutta vaikka Kantaja sijoittuu vahvasti kuoleman läheisyyteen ja sen teemat ovat raskaahkoja, on tummaa huumoria sisältävä tarina vetävä, sujuva ja nopeasti luettavissa. Hotakaisen teksti tosin on sellaista, että sen äärelle on pakko paikoin pysähtyä, niin tarkkoja huomioita elämästä kirja tarjoaa. Kirjailija itse määritteli teoksensa Radio Suomipopin haastattelussa viehkeäksi ja kalmantuoksuiseksi. Enpä todellakaan parempaan määritelmään kykene, joten tyydyn lämpimästi suosittelemaan.

Kantaja-pienoisromaanin sai tänä vuonna Kirjan ja ruusun päivän kunniaksi kaupanpäällisenä, jos osti kirjakaupasta luettavaa vähintään 15 eurolla.

Kari Hotakaisen teoksesta ovat kirjoittaneet myös ainakin Kirsi, Tuija ja Jokke.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Laura Lindstedt: Oneiron

"Rivi on kaunis kuin kaunein hautajaissaatto, surullinen kuin surullisin sävel, lohdullinen kuin äiti maan syli. Rivi on täydellinen. Naiset eivät pelkää."
Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron tuli minulle joululahjaksi, ja taisin viime vuoden viimeisinä päivinä kirjan lukea loppuun. Kirjasta kirjoittaminen on kuitenkin venynyt uuden vuoden puolelle, sillä tuntui, että kovin pian lukemisen jälkeen oli romaanista vaikea sanoa yhtään mitään.

Nyt, kun olen ehtinyt makustella, tunnustella ja mietiskellä, totean: Oneiron on huimaava, jäljet jättävä romaani, jonka vaikutus ei hetkessä katoa.
Tarina keskittyy seitsemään naiseen. Newyorkilainen Shlomith, moskovalainen Polina, brasilialainen Rosa, marseillelainen Nina, hollantilainen Wlbgis, senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen Ulrike ovat kaikki kuolleet. Romaani kertoo siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeisenä aikana, keskellä valkeutta, ja mitä naisten elämässä oikein tapahtui. Huomasin, että alkuun minua kutkutti tietä…

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

John Irving: Kaikki isäni hotellit

"Jos sinulla oli salaisuus, äiti säilytti sen: jos halusit demokraattista asioiden puintia ja keskustelua, joka saattoi venyä tuntikausia, pahimmassa tapauksessa viikkokausia - jopa kuukausia - pitkäksi, silloin toit asiasi isälle."
John Irvingin romaani Kaikki isäni hotellit on perhetarina. Keskiössä on Berryn perhe, jonka isä Winslow ei jätä toteuttamatta haaveitaan, joita muut eivät välttämättä pidä realistisina. Perheen äiti Mary on haudannut omat opiskelu- ja urahaaveensa voidakseen huolehtia iäkkäistä vanhemmistaan. Esikoispoika Frank on homoseksuaali ja tytär Franny valmissanainen selviytyjä. Tarinan minäkertoja John rakastaa Franny-sisartaan yli kaiken. Pikkusisko Lilly on lopettanut alle kymmenvuotiaana kasvamisen ja kuopus Egg rakastaa tavaroita ja pukeutumusta eikä tunnu kuulevan juuri mitään - tai sitten hän kuulee vain sen, mitä haluaa. Perhe on eittämättä epätavallinen, vaikka Franny ja minäkertoja väittävätkin toista:
"Ei me olla mitenkään erikoisia"…