"Mietin, voiko elämän arvoa mitata hautajaisvieraiden lukumäärällä. Että mitä enemmän saattajia, sen täydemmän elämän on elänyt. Millaisen elämän itse saisin eletyksi? Pitäisikö minun hautajaisiini hakea puisto-osastolta kaikki kantajat? Voisiko synkät virret estää? Onko mahdollista lukea jotain muuta kuin Raamattua? Ja jos ei ole, voisiko sieltä plokata jonkin valoisan kohdan?"
Kari Hotakaisen pienoisromaanin Kantaja minäkertoja ja päähenkilö on Timo Kallio, "tosikko nyhverö", joka on jämähtänyt aikanaan paikalleen ja on tavallaan sinne vuosien taakse myös jäänyt, itseltäänkin kadoksiin. Elämä on kuitenkin kulkenut kulkuaan, vaikka yksi kulkija on jäänyt ikään kuin sivuun katselemaan, miten muut opiskelevat, perustavat perheen, etenevät urallaan. Timo, filosofian maisteri, päätyy pätkätöiden jälkeen seurakuntayhtymän määräaikaiseksi puistotyöntekijäksi.
Työpaikallaan Timo kohtaa elämän päätepisteen usein ja monella tavalla. On niitä vainajia, joiden saattoväki ei ole mahtua siunaustilaisuuteen, ja on niitä vainajia, joita ei jää kaipaamaan oikein kukaan ja joiden arkkujen kantajat täytyy etsiä seurakunnan työntekijöistä, sillä ketään muuta ei ole. Onko se edes elettyä elämää, jos kukaan ei sitä muista eikä ole siitä kertomassa?
Noita muistamatta ja kertomatta jääneitä elämiä romaanin minäkertoja alkaa sepittää laatimalla vainajille muistokirjoituksia. Sanojaan hän lukee vainajille ääneen näiden hautojen äärellä ja tulee samalla pohtineeksi oman elämänsä polkuja ja varsinkin erästä naista, joka jäi vuosien taakse. Olisiko tuo "törkeä ja herkkä, villi ja estynyt" nuoruudenrakkaus mahdollista vielä löytää? Naista etsiessä pitää sepittää vainajien lisäksi myös omaa elämää, joka ei ääneen lausuttuna kovin hohdokkaalta vaikuta ja vaatii siis hieman värittämistä.
Kari Hotakainen kertoo tuttuun tapaansa lakonisesti, napakoin ja oivaltavin lausein totuuksia ihmisestä ja elämästä. "Yksinäisyys on tappavampaa kuin ylipaino", sanotaan HelsinkiMission kampanjassa, ja Hotakaisen romaanissa liian moni kohtaa maallisen taipaleensa pään aivan yksin. Jonkun elämä tiivistetään pariin virkkeeseen, toisen elämä lukuisiin korulauseisiin. Onko toinen sen todempaa kuin toinen vai ovatko muistokirjoitukset aina yhtä kaukana todellisuudesta?
Mutta vaikka Kantaja sijoittuu vahvasti kuoleman läheisyyteen ja sen teemat ovat raskaahkoja, on tummaa huumoria sisältävä tarina vetävä, sujuva ja nopeasti luettavissa. Hotakaisen teksti tosin on sellaista, että sen äärelle on pakko paikoin pysähtyä, niin tarkkoja huomioita elämästä kirja tarjoaa. Kirjailija itse määritteli teoksensa Radio Suomipopin haastattelussa viehkeäksi ja kalmantuoksuiseksi. Enpä todellakaan parempaan määritelmään kykene, joten tyydyn lämpimästi suosittelemaan.
Kantaja-pienoisromaanin sai tänä vuonna Kirjan ja ruusun päivän kunniaksi kaupanpäällisenä, jos osti kirjakaupasta luettavaa vähintään 15 eurolla.
Kari Hotakaisen teoksesta ovat kirjoittaneet myös ainakin Kirsi, Tuija ja Jokke.
 |
| Kari Hotakainen: Kantaja (Kirjakauppaliitto/Kirjamedia 2015) 140 sivua |
Työpaikallaan Timo kohtaa elämän päätepisteen usein ja monella tavalla. On niitä vainajia, joiden saattoväki ei ole mahtua siunaustilaisuuteen, ja on niitä vainajia, joita ei jää kaipaamaan oikein kukaan ja joiden arkkujen kantajat täytyy etsiä seurakunnan työntekijöistä, sillä ketään muuta ei ole. Onko se edes elettyä elämää, jos kukaan ei sitä muista eikä ole siitä kertomassa?
Noita muistamatta ja kertomatta jääneitä elämiä romaanin minäkertoja alkaa sepittää laatimalla vainajille muistokirjoituksia. Sanojaan hän lukee vainajille ääneen näiden hautojen äärellä ja tulee samalla pohtineeksi oman elämänsä polkuja ja varsinkin erästä naista, joka jäi vuosien taakse. Olisiko tuo "törkeä ja herkkä, villi ja estynyt" nuoruudenrakkaus mahdollista vielä löytää? Naista etsiessä pitää sepittää vainajien lisäksi myös omaa elämää, joka ei ääneen lausuttuna kovin hohdokkaalta vaikuta ja vaatii siis hieman värittämistä.
Kari Hotakainen kertoo tuttuun tapaansa lakonisesti, napakoin ja oivaltavin lausein totuuksia ihmisestä ja elämästä. "Yksinäisyys on tappavampaa kuin ylipaino", sanotaan HelsinkiMission kampanjassa, ja Hotakaisen romaanissa liian moni kohtaa maallisen taipaleensa pään aivan yksin. Jonkun elämä tiivistetään pariin virkkeeseen, toisen elämä lukuisiin korulauseisiin. Onko toinen sen todempaa kuin toinen vai ovatko muistokirjoitukset aina yhtä kaukana todellisuudesta?
Mutta vaikka Kantaja sijoittuu vahvasti kuoleman läheisyyteen ja sen teemat ovat raskaahkoja, on tummaa huumoria sisältävä tarina vetävä, sujuva ja nopeasti luettavissa. Hotakaisen teksti tosin on sellaista, että sen äärelle on pakko paikoin pysähtyä, niin tarkkoja huomioita elämästä kirja tarjoaa. Kirjailija itse määritteli teoksensa Radio Suomipopin haastattelussa viehkeäksi ja kalmantuoksuiseksi. Enpä todellakaan parempaan määritelmään kykene, joten tyydyn lämpimästi suosittelemaan.
Kantaja-pienoisromaanin sai tänä vuonna Kirjan ja ruusun päivän kunniaksi kaupanpäällisenä, jos osti kirjakaupasta luettavaa vähintään 15 eurolla.
Kari Hotakaisen teoksesta ovat kirjoittaneet myös ainakin Kirsi, Tuija ja Jokke.
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!