"Päivät yksin talossa liukuivat raukeina toistensa ylitse, eikä Alma pukenut kertaakaan päälleen eikä hakenut postia laatikosta eikä sammuttanut televisiota kuin yöksi. Se välkehti äänettömästi taustalla silloinkin, kun hän ei jaksanut pelata eikä kuunnella mainoksia tai televisiopsykiatrin älytöntä puppupuhetta, makasi vain sohvalla milloin missäkin oudossa asennossa ja söi jotakin, mitä kaapeista oli sattunut löytymään. Ennen lähtöään Simon oli ostanut pakastimeen täyteen pizzoja ja valmiskeittoja."
Minna Roinisen romaani Unohdetut ovet on luettavissa sekä perinteisenä romaanina että niin sanottuna syväkirjana, joka on mielenkiintoinen, uusi muoto. Syväkirjassa lukija itse vaikuttaa valinnoillaan siihen, miten tarina etenee, ja mahdollisia tarinan loppuja on Kirjalabyrintti-kustantajan mukaan kymmenen. Se, mihin loppuratkaisuun lukeminen päättyy, riippuu lukijan matkan varrella tekemistä valinnoista.
Minä päädyin valitsemaan kustantajan tarjoamista vaihtoehdoista juuri tuon syväkirjan. Koin innostavana sen, että lukijana pääsen vaikuttamaan siihen, mihin suuntaan tarina etenee. Varsinkin alkuun omia valintoja tuli mietittyä paljonkin, mutta tarinan edetessä alkoi jollain tapaa selkiytyä, millaisia ratkaisuja toivoin henkilöiden tekevän.
Unohdettujen ovien päähenkilö on Alma, joka asuu miehensä Simonin kanssa Tukholmassa. Kun puoliso käy töissä, keskittyy vaimo kotona olemiseen melko kirjaimellisesti: päivät täyttyvät videopelien pelaamisesta ja television tuijottamisesta. Ulkoilmaan Alma pistää nenänsä kohtuullisen harvoin. Kirjallisena hahmona Alma on suorastaan rasittava: Hän on itsekeskeinen ja kohtelee miestään lapsellisen ikävästi. Vaikka hän saa kuulla, että hänen turvallista elämäänsä uhkaa vaara, hänen on vaikea irrottautua omasta pienestä kuplastaan ja ryhtyä toimenpiteisiin. Hänen on helpompi sulkea silmänsä ja yrittää unohtaa, että jokin uhka on olemassa, kuin ryhdistäytyä ja katsoa totuutta silmiin. Toki on tavallaan myös ymmärrettävää, että tieto lähestyvästä uhasta aiheuttaa lamaantumisen, sillä Almalle selviää, että oman todellisuuden rinnalla on toinen todellisuus, jonka olemassaoloa on vaikea käsittää, saati ymmärtää.
Minnan tavoin olin alkuun hyvin innostunut, mutta jossain vaiheessa tuntui, että etenemistä ei kovin paljon tapahdu ja samalla tarina hajoaa liiaksi. Tällaisessa kirjamuodossa haaste lieneekin siinä, miten saa tarinan eheyden ja jäntevyyden säilymään huolimatta siitä, millaisia valintoja lukija tekee. Moneen kertaan lukiessani tulin miettineeksi, että kirjailijan on täytynyt tehdä valtavasti töitä tämän innovatiivisen kirjamuodon parissa - nostan kuvitteellista hattuani. Samaa hattua nostelen tarmokkaasti myös syväkirjan idealle, jolle toivon tulevaisuudessa lisää toteutuksia.
Myös Nina on kirjoittanut Unohdetuista ovista.
Sain kirjan luettavakseni kustantajalta. Kiitän uudenlaisesta lukukokemuksesta!
Minna Roininen: Unohdetut ovet - valintoihin perustuva syväkirja (Kirjalabyrintti 2015) |
Minä päädyin valitsemaan kustantajan tarjoamista vaihtoehdoista juuri tuon syväkirjan. Koin innostavana sen, että lukijana pääsen vaikuttamaan siihen, mihin suuntaan tarina etenee. Varsinkin alkuun omia valintoja tuli mietittyä paljonkin, mutta tarinan edetessä alkoi jollain tapaa selkiytyä, millaisia ratkaisuja toivoin henkilöiden tekevän.
Unohdettujen ovien päähenkilö on Alma, joka asuu miehensä Simonin kanssa Tukholmassa. Kun puoliso käy töissä, keskittyy vaimo kotona olemiseen melko kirjaimellisesti: päivät täyttyvät videopelien pelaamisesta ja television tuijottamisesta. Ulkoilmaan Alma pistää nenänsä kohtuullisen harvoin. Kirjallisena hahmona Alma on suorastaan rasittava: Hän on itsekeskeinen ja kohtelee miestään lapsellisen ikävästi. Vaikka hän saa kuulla, että hänen turvallista elämäänsä uhkaa vaara, hänen on vaikea irrottautua omasta pienestä kuplastaan ja ryhtyä toimenpiteisiin. Hänen on helpompi sulkea silmänsä ja yrittää unohtaa, että jokin uhka on olemassa, kuin ryhdistäytyä ja katsoa totuutta silmiin. Toki on tavallaan myös ymmärrettävää, että tieto lähestyvästä uhasta aiheuttaa lamaantumisen, sillä Almalle selviää, että oman todellisuuden rinnalla on toinen todellisuus, jonka olemassaoloa on vaikea käsittää, saati ymmärtää.
Tavallaan todellisuudet ovat kuin kerrostalohuoneistoja. Ne ovat pieniä, ne ovat suuria, isoja ullakkohuoneistoja tai säälittäviä siivouskomeroita, mutta oli miten oli, ne ovat joka tapauksessa kaikki toistensa jatkuvassa puristuksessa. Joissain huoneissa saattaa olla toteutumatta jääneitä mahdollisuuksia tai sellaisia, joiden olisi mahdollista toteutua. Tai ne voivat olla tyhjiä tai täynnä roinaa - tai hirviöitä. Niissä saattaa parveilla kuolleita tai vielä syntymättömiä sieluja, jumalat saattavat piileskellä niissä.Unohdetut ovet -romaania luonnehditaan psykologiseksi fantasiaromaaniksi, joka sukeltaa unien maailmaan. Mikä on totta ja mikä ei, sitä Alman rinnalla pohtii myös lukija, kun nainen joutuu kummallisen henkivakuutuskauppiaan myötä unien tielle. Romaanin maailma on kummallisesti vinossa ja suuri kysymys on, pystyykö Alma pelastamaan miehensä Simonin kohtalon kovalta kädeltä. Syväkirjassa lukija vaikuttaa suuresti loppuratkaisuun, ja minut se päätös, johon valinnoillani henkilöt ajoin, onnistui yllättämään. Loppuratkaisu oli kuitenkin hyvin perusteltu ja sai pohtimaan omia ratkaisuja tarinan aikana.
Minnan tavoin olin alkuun hyvin innostunut, mutta jossain vaiheessa tuntui, että etenemistä ei kovin paljon tapahdu ja samalla tarina hajoaa liiaksi. Tällaisessa kirjamuodossa haaste lieneekin siinä, miten saa tarinan eheyden ja jäntevyyden säilymään huolimatta siitä, millaisia valintoja lukija tekee. Moneen kertaan lukiessani tulin miettineeksi, että kirjailijan on täytynyt tehdä valtavasti töitä tämän innovatiivisen kirjamuodon parissa - nostan kuvitteellista hattuani. Samaa hattua nostelen tarmokkaasti myös syväkirjan idealle, jolle toivon tulevaisuudessa lisää toteutuksia.
Myös Nina on kirjoittanut Unohdetuista ovista.
Sain kirjan luettavakseni kustantajalta. Kiitän uudenlaisesta lukukokemuksesta!
Syväkirja -onpas tämä mielenkiintoinen juttu! Kirjallisuus muuntuu ja on näköjään saamassa selkeitä pelillisiä muotoja.
VastaaPoistaKiitos tästä ajatuksia herättävästä arviosta! <3
Tällainen "pelillisyys" voisi vedota nuoriin, joten toivoisin, että samalla systeemillä julkaistaisiin nuortenkirjoja. Ehkä kirjat voisivat siten saada aivan uusia lukijoita.
PoistaKiitos, Kaisa Reetta! <3
Minä pidin kovasti tästä kirjasta ja arvostelin sen myös blogiini: http://www.ilmestykset.net/2015/03/interaktiivinen-matka-unien-pimealle-puolelle/. Minusta tarina kulki koko ajan eteenpäin (ainakin minun valinnoillani!) eikä hajonnut liikaa, mutta minuun taas interaktiivisuus ei käytännön tasolla vedonnut niin paljoa, vaikka idea viehätti.
VastaaPoistaJa hirveä työ tosiaan tehty tässä! Itse en millään osaisi tehdä tällaista kirjaa, vaikka välillä tuntuukin siltä, että romaanissa voisi olla kymmenen eri loppua.
Syväkurkun muodossa on kiinnostavaa se, miten erilaisia lukukokemuksia tarinasta voi muodostua. Siirrynpä muuten saman tien lukemaan sinun tekstiäsi.
PoistaOho, kymmenen erilaista loppua. Nyt alkaa kiinnostaa, että mitä niissä lopuissa tapahtui, minä kurkkasin vain kahta oman loppuni lisäksi. Itse olin tavallaan omaan loppuuni tyytyväinen, mutta nyt kutkuttaa kyllä. Kiinnostava tuttavuus kyllä tämä uusi kirjamuoto ja itsekin nostan kovasti hattua kirjailijalle, mieletön työ.
VastaaPoistaMinä yllätyin loppuratkaisusta, johon päädyin, ja suoraan sanottuna olisin toivonut toisenlaista loppua. Siksi kurkkailinkin muitakin vaihtoehtoja. :) Todella kiinnostava muoto tällainen syväkirja on. Saa nähdä, milloin julkaistaan uusi syväkirja.
Poista