"Luke oli huoneessaan, ja hän oli noussut sängyllään istumaan varmistuakseen siitä, ettei joutuisi enää palaamaan unensa kauhuihin. Hän hikoili. Kylmänä. Vangittuna. Hän ajatteli Nina Jacobsia polvistumassa sokkona ja sidottuna. Näytelmä oli repinyt Luken auki, ja siinä tyttö oli ollut: tarjonnut itseään pelastettavaksi."
Sadie Jonesin romaani Ehkä rakkaus oli totta kuvaa lontoolaista 1970-luvun teatterimaailmaa. Tarinan päähenkilö on Luke Kanowski, joka haluaa jättää elämänsä pikkukaupungissa taakseen ja muuttaa Lontooseen tavoitellakseen aiemmin sattumalta tapaamiaan teatterilaisia, Paulia ja Leighiä, ja elämänmuutosta. Konttorityö kotikaupungissa ja säännölliset vierailut sairaalassa asuvan äidin luona vaihtuvat roskakuskin osa-aikatyöhön ja näytelmiin.
Teatteri yhdistää Luken Nina Jacobsiin, joka saapuu näyttämölle silmät sidottuna, hauraana ja kauniina. Luke rakastuu, vaikka Nina on pian naimisissa miehen kanssa, joka on jonkinlainen julkimo ainakin teatteripiireissä. Yhden illan juttuihin tottunut mies ei kuitenkaan ole valmis luovuttamaan täydellisen hurmaantumisensa edessä, ja hänen sinnikkyytensä johtaa salasuhteeseen samalla, kun hänen uransa näytelmäkirjailijana lähtee nousuun.
Ehkä rakkaus oli totta on romaani, joka viihdyttää ja vie mukanaan. Tarina on vahva ja saa uppoutumaan nuorten teatterintekijöiden maailmaan. Rakkaus on vahva teema, mutta tässä yhteydessä en puhuisi niinkään hempeän vaaleanpunaisesta rakkaudesta vaan ennemminkin realistisesta, raadollisestakin tunteesta. Tarinan rakkaudentunteisiin sisältyy hyväksikäyttöä, hyötymistä, itsekkyyttä ja mustasukkaisuutta, ja lopulta päädyin miettimään melko paljon suomennoksen nimeä: Milloin rakkaus on totta ja milloin kuvitelmaa? Onko romanttista rakkautta onnellisine loppuineen olemassa vai lähteekö rakastumisen tunne voimakkaasti omista tarpeista? Sekä Luke että Nina tarvitsevat jotain, ainakin heitä yhdistää äidin puute: Ninan äiti hylkäsi tyttärensä varhain ja Luken äiti suljettiin mielisairaalaan poikansa ollessa vain viisivuotias. Nina tarvitsee hyväksyntää tultuaan äitinsä arvostelemaksi ja jäätyään yhä uudelleen äitinsä varjoon: hän jopa valitsee ammattinsa äitinsä vuoksi. Luke taas hyppelee sängystä toiseen, kunnes tavoittaa Ninassa jotain kaipaamaansa. Ja suhteen taustalla on Ninan avioliitto satuttavine leikkeineen.
Oman hienon lisänsä romaaniin tuo miljöö näyttämöineen. Samalla alalla työskentelevät muodostavat tiiviin yhteisön, jossa tutustutaan, mahdollisesti myös ystävystytään ja rakastutaan. Samalla kilpaillaan rooleista, työtehtävistä ja yleisöstä, jännitetään tulevaa ensi-iltaa ja odotetaan näytäntökauden loppumista. Ystävyyden teema muotoutuu vahvasti erityisesti Luken ja Paulin suhteessa, eikä rakkauden tapaan myöskään ystävyys ole vain kauneutta vaan ainakin myös mustasukkaisuutta ja pelkoa. Yksi romaanin ehdottomia vahvuuksia onkin se, että tarina ei ole siirappinen vaan hyvin elämänmakuinen valoineen ja varjoineen. Esimerkiksi vaikka Luke on henkilö, josta on helppo pitää, päätyy hän myös typerään ratkaisuun, joka ärsyttää. Henkilöidensä hapuilevaa etsimistä Sadie Jones kuvaa tarkkanäköisesti ja vivahteikkaasti.
Kirjaa on blogeissa luettu runsaasti. Arvioita löytyy esimerkiksi seuraavista blogeista: Kirjapolkuni, Kulttuuri kukoistaa, Mari A:n kirjablogi, Kaisa Reetta T., Ilselä, Kirsin kirjanurkka, Tuijata. Kulttuuripohdintoja, Reader, why did I marry him, Luetut, lukemattomat, Luettua ja Lumiomena.
 |
| Sadie Jones: Ehkä rakkaus oli totta (Otava 2015) Alkuteos Fallout 2014 Suomentanut Marianna Kurtto Otavan kirjasto 252. 427 sivua |
Teatteri yhdistää Luken Nina Jacobsiin, joka saapuu näyttämölle silmät sidottuna, hauraana ja kauniina. Luke rakastuu, vaikka Nina on pian naimisissa miehen kanssa, joka on jonkinlainen julkimo ainakin teatteripiireissä. Yhden illan juttuihin tottunut mies ei kuitenkaan ole valmis luovuttamaan täydellisen hurmaantumisensa edessä, ja hänen sinnikkyytensä johtaa salasuhteeseen samalla, kun hänen uransa näytelmäkirjailijana lähtee nousuun.
Ehkä rakkaus oli totta on romaani, joka viihdyttää ja vie mukanaan. Tarina on vahva ja saa uppoutumaan nuorten teatterintekijöiden maailmaan. Rakkaus on vahva teema, mutta tässä yhteydessä en puhuisi niinkään hempeän vaaleanpunaisesta rakkaudesta vaan ennemminkin realistisesta, raadollisestakin tunteesta. Tarinan rakkaudentunteisiin sisältyy hyväksikäyttöä, hyötymistä, itsekkyyttä ja mustasukkaisuutta, ja lopulta päädyin miettimään melko paljon suomennoksen nimeä: Milloin rakkaus on totta ja milloin kuvitelmaa? Onko romanttista rakkautta onnellisine loppuineen olemassa vai lähteekö rakastumisen tunne voimakkaasti omista tarpeista? Sekä Luke että Nina tarvitsevat jotain, ainakin heitä yhdistää äidin puute: Ninan äiti hylkäsi tyttärensä varhain ja Luken äiti suljettiin mielisairaalaan poikansa ollessa vain viisivuotias. Nina tarvitsee hyväksyntää tultuaan äitinsä arvostelemaksi ja jäätyään yhä uudelleen äitinsä varjoon: hän jopa valitsee ammattinsa äitinsä vuoksi. Luke taas hyppelee sängystä toiseen, kunnes tavoittaa Ninassa jotain kaipaamaansa. Ja suhteen taustalla on Ninan avioliitto satuttavine leikkeineen.
Oman hienon lisänsä romaaniin tuo miljöö näyttämöineen. Samalla alalla työskentelevät muodostavat tiiviin yhteisön, jossa tutustutaan, mahdollisesti myös ystävystytään ja rakastutaan. Samalla kilpaillaan rooleista, työtehtävistä ja yleisöstä, jännitetään tulevaa ensi-iltaa ja odotetaan näytäntökauden loppumista. Ystävyyden teema muotoutuu vahvasti erityisesti Luken ja Paulin suhteessa, eikä rakkauden tapaan myöskään ystävyys ole vain kauneutta vaan ainakin myös mustasukkaisuutta ja pelkoa. Yksi romaanin ehdottomia vahvuuksia onkin se, että tarina ei ole siirappinen vaan hyvin elämänmakuinen valoineen ja varjoineen. Esimerkiksi vaikka Luke on henkilö, josta on helppo pitää, päätyy hän myös typerään ratkaisuun, joka ärsyttää. Henkilöidensä hapuilevaa etsimistä Sadie Jones kuvaa tarkkanäköisesti ja vivahteikkaasti.
Kirjaa on blogeissa luettu runsaasti. Arvioita löytyy esimerkiksi seuraavista blogeista: Kirjapolkuni, Kulttuuri kukoistaa, Mari A:n kirjablogi, Kaisa Reetta T., Ilselä, Kirsin kirjanurkka, Tuijata. Kulttuuripohdintoja, Reader, why did I marry him, Luetut, lukemattomat, Luettua ja Lumiomena.
Minusta tämä oli myös vetävä kirja ja ihan eri, mitä odotin kirjan nimen ja kannen perusteella. Helposti en enää lue aamuneljään, mutta Jones sai minut tekemään senkin;)
VastaaPoistaKirjan suomennettu nimi tosiaan antaa odottaa vähän muuta. :) Tarina imaisi minutkin mukaansa niin, että olin onnellinen, kun oli aikaa uppoutua kirjaan.
PoistaTapani mukaan luin tätä itseni kautta ja löysin paljon hurjaa. Löysin paljon nuoruutta ja ihmisiä, jotka jo melkein olin unohtanut. Jones osuu minulla tiettyyn hermoon ja siinä mielessä olen varmaan melko ideaali lukija tälle teokselle.
VastaaPoistaOn jännittävää huomata, miten kirjat saattavat osua johonkin tiettyyn kohtaan. Joskus on käynyt niinkin, että joku tarina tulee liian lähelle.
PoistaHienosti kirjoitettu kirjasta! Kiitos linkityksestä.
VastaaPoistaKiitos, Mari! :)
PoistaMinunkin mielestäni tämä oli hyvin kirjoitettu, koukuttava ja viihdyttävä romaani. Nautin tämän lukemisesta ja henkilöistä, jotka jäävät elämään. Jotain jäin vielä kaipaamaan, mutta hyvä näinkin. :)
VastaaPoistaSamansuuntaisia ajatuksia kirja minussakin herätti. Suurta jysäystä ei tullut mutta silti romaani on todella hyvä.
Poista