Siirry pääsisältöön

Celeste Ng: Everything I never told you

"A decade after that terrible year, everything had turned upside down. For the rest of the world, 1976 was a topsy-turvy time, too, culminating in an unusually cold winter and strange headlines: Snow Falls on Miami. Lydia was fifteen and a half, and winter break had just begun. In five months she would be dead."
Celeste Ng: Everything I never told you
(Blackfriars 2014)
297 sivua
Lydia is dead. But they don't know this yet. 1977, May 3, six thirty in the morning, no one knows anything but this innocuous fact: Lydia is late for breakfast.
Jo Everything I never told you -romaanin ensimmäiset virkkeet pysäyttävät ja vetävät mukaansa. Lukija tietää ensi hetkillä enemmän kuin Leen perhe, joka aloittaa tavallista päiväänsä: isä on jo matkalla töihin, kun äiti ja sisarukset Nathan ja Hannah ovat heräilleet ja odottavat Lydiaa liittymään heidän seuraansa aamiaiselle. Vähitellen selviää, että Lydian aamiainen odottaa turhaan, ja myöhemmin selviää, että tyttö on hukkunut läheiseen järveen.

Lydian kuolemasta seuraa monenlaisia asioita. Kuin järven rikkumaton pinta on ollut myös Leen perheen hillitty julkisivu. Lydia oli onnellinen, sanoo tytön äiti Marilyn, kun poliisit epäilevät kuolemaa itsemurhaksi. Marilyn päättää, että hänen on saatava tietää täsmälleen, mitä tapahtui, mikä johti traagiseen murhenäytelmään. Mutta kuolema on armoton ja tarjoaa selitysten sijaan vain hiljaisuutta. Lisäksi se ajaa perheen uudenlaiseen tilanteeseen, josta kukin pyrkii selviytymään tavallaan. Lydian pikkusisko Hannah hiljaa tarkkaillen, kuten hänen tapansa on, isoveli Nath epäillen naapurin Jackia ja isä James ajautuen kauemmas kodistaan. Äiti Marilyn haluaa epätoivoisesti saattaa jonkun vastuuseen tyttärensä kuolemasta, sillä hän uskoo tunteneensa tyttärensä hyvin ja tietävänsä, että tämä ei olisi itse päättänyt kuolla. Mutta voiko ketään lopulta tuntea täydellisesti?

Tarinassa lukija tietää lopulta enemmän kuin Lydian perhe, joka joutuu tunnustamaan kuoleman lopullisuuden. Ulkopuolisena lukija näkee enemmän ja ymmärtää perheen sisäistä dynamiikkaa, joka on ollut rikkoutumassa jo ennen tragediaa. Lydia on ollut perheen suosikkityttö, jonka on odotettu toteuttavan erityisesti äitinsä unelmat, jotka jäivät ajan ja perheen jalkoihin. Marilyn olisi halunnut olla jotain muuta kuin esiliinaan pukeutunut perheenäiti aikana, jolloin sukupuolten välinen tasa-arvo oli kaukana nykyisestä. Marilynin äidiltään saama keittokirja muotoutuu motiiviksi, odotusten ja haaveiden välisen kuilun symboliksi, jonka Lydiakin tunnistaa. Pitääkseen perheen koossa Lydia ajautuu vastaamaan äitinsä toiveisiin ja sysää samalla veljensä ja sisarensa sivuun, kun kaikki huomio kohdistuu häneen. Samalla hänellä on omia salaisuuksiaan ja salaisia toiveitaan, joille ei ole tilaa, ja samalla hän turvautuu vahvasti veljeensä, joka jakaa yhteisen kokemuksen perheestä.

Lydia ei kuitenkaan ole vain äitinsä toiveiden toteuttaja, vaan omia odotuksiaan häneen kohdistaa myös isä, Kiinasta Amerikkaan muuttaneen poika. Isän hartioilla painaa tunne omasta erilaisuudesta, joka ei katoa missään tilanteessa vaan paistaa kasvoilta aina ja ikuisesti. Perheen lasten ulkonäkö kertoo heidänkin olevan muuta kuin tavallisia amerikkalaisia, ja pienessä ohiolaisessa kaupungissa isä ja lapset erottuvat joukosta. Eikä isä haluaisi muuta kuin sulautua joukkoon, ja lastensa hän toivoo toteuttavan amerikkalaista unelmaa, olevan kuin muut. Silti kulttuurinen erilaisuus on läsnä myös hänen avioliitossaan hyvin voimakkaasti.

Everything I never told you puhuu hienovaraisesti perheestä, ystävyydestä ja ihmissuhteista, mutta myös yksinäisyydestä, hyväksytyksi tulemisen tarpeesta ja toteutumattomista unelmista. Romaani kuvaa myös yhteiskuntaa pohtien, millainen tulee olla, jotta olisi "oikeanlainen", vallitsevien ihanteiden mukainen. Tarina muodostaa lähes kyynisen kuvan sukupolvien ketjusta ja siitä, miten taustamme vaikuttavat vanhemmuuteemme, kuinka me vanhempina siirrämme huomaamattamme lapsiimme kokemuksiamme ja unelmiamme, ja pahimmillaan teemme niistä taakkoja, jotka tuntuvat lähes mahdottomilta kantaa. Romaani ei kuitenkaan tuomitse vaan toteaa tapahtuneen ja antaa lukijan päättää. Leen perhe ei ole mitenkään erityisen omituinen vaan pikemminkin varsin tavallinen, ja siksi tarina tulee lähelle ja pakottaa ajattelemaan omia valintoja ja omaa vanhemmuutta.

Everything I never told you on hieno, melankolinen kertomus perheen sisäisistä ristiriidoista, jotka ulkopuolisen on osallisia helpompi nähdä. Niinhän se usein menee: kun asiat ovat liian lähellä, on niitä vaikea hahmottaa, mutta sivusta katsojalle ratkaisevat kohdat voivat olla hyvinkin selkeitä. Romaani ei kuitenkaan ole vain surullinen vaan siinä on myös lohdullista valoa, kuin auringonsäteen heijastuksia järven tyynellä pinnalla. Lydian ja hänen perheensä tarina on kerrottu kauniisti ja niin sydämeen käyvästi, että kirjan päätyttyä on hetkeen vaikea ryhtyä lukemaan mitään muuta.

Olen kiitollinen Ompulle, jonka postauksen myötä tulin tämän kirjan lukemistooni valinneeksi.

Kommentit

  1. Lueskelin oikein tosi varovasti vähän tätä arviotasi, koska meinasin lukea tämän itsekin. Vaikuttaa kuitenkin hyvältä, mutta täytynee valikoida oikea hetki tämän lukemiseen. Ei vaikuta sellaiselta jota kannattaa ruuhkabussissa kiireessä lukea..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta oli ihanaa nyt pääsiäisen aikaan keskittyä tähän kunnolla. En usko, että kirja toimii kovin hyvin pienissä pätkissä ja toisaalta siinä on jotain, mikä imaisee puoleensa.
      Mutta onpas kiva, jos luet tämän. Kuulen sitten enemmän kuin mielelläni, mitä ajattelet.

      Poista
  2. Ilahduttaa kovasti, että tämä teos löytää lukijoita. Hienosti kuvaat Jonna tätä kirjaa, jossa tekijä olisi voinut sortua nin moneen ansaan, mutta vältti ne kaikki. Tässä, kuten sanot, perhedynamiikka on läsnä kaikissa muodoissan ja sisältä päin katsottuna sitä voi olla kovin sokea - joko tahallaan tai tahattomasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on niitä kirjoja, joille lukijoita paljon soisi.
      On tosiaan totta, että tarinassa voisi ajaa karille monessa kohtaa. Niin ei kuitenkaan käy, vaan Ng osaa kuvata hienosti perhettä, joka kohtaa kauhean tragedian. Ajatuksia romaani herättää, paljon.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kassandra Montag: Tulvan jälkeen

Pearl oli vihainen, koska emme olleet yrittäneet auttaa heitä, ja minä yritin muistuttaa hänelle, että meidän oli tärkeää pysyä omissa oloissamme. Järkeilystäni huolimatta pelkäsin, että sydämeni oli kutistunut, kun vedenpinta oli noussut ympärilläni. Paniikki oli täyttänyt minut, kun vesi peitti maan, ja se työnsi tieltään kaiken muun ja kuihdutti sydämeni kovaksi, pieneksi möhkäleeksi, jota en enää tunnistanut. Kassandra Montag: Tulvan jälkeen HarperCollins Nordic 2020 alkuteos After the Flood suomentanut Hanna Arvonen äänikirjan lukija Pihla Pohjolainen kesto 14 h 2 min Suuren tulvan jälkeisessä ajassa eletään Kassandra Montagin romaanissa Tulvan jälkeen . Vesi on peittänyt alleen suuren osan maasta, ja luonnonvaroja on jäljellä enää. Ihmiskunnan rippeet taistelevat vähäisistä resursseista  ja yrittävät ehtiä ennen muita valtaamaan harvoja elinkelpoisia maa-alueita. Ikävät kohtaamiset ihmisten kesken ovat arkipäivää. Romaanin päähenkilö on aikuinen nainen, Myra, joka on jään

Anna-Leena Härkönen: Ihana nähä! ja muita kirjoituksia

"Panin soimaan Lordin levyn. Jos siihen ei Paavo Pesusieni reagoi, niin sitten ei mihinkään. Mitään ei tapahtunut. Paavo makasi edelleen lattialla kuin ruumis." Anna-Leena Härkönen: Ihana nähä! ja muita kirjoituksia (Otava 2015) 173 sivua Anna-Leena Härkösen teos Ihana nähä! ja muita kirjoituksia  sisältää kirjailijan havaintoja, oivalluksia ja omakohtaisia kokemuksia monista aiheista matkustamisesta naisena olemisen vaikeuteen ja äitiydestä vanhustenhoitoon. Kirjoittaja ottaa kantaa vahvasti ja napakasti, huumoria unohtamatta. Kyytiä saavat esimerkiksi asiakaspalvelun möröt ja Suuret Äidit. Moni huomio saa lukijan nyökyttelemään päätään ilahtuneena, sillä Härkönen kirjoittaa tutuista ilmiöistä tunnistettavalla ja kiinnostavalla tavalla. Mielikuvia luodessaan kirjailija saa lukijansa hyrisemään ilosta, ellei jopa nauramaan äänen. Nuorempana näin vanhenemisessa yhden ainoan hyvän puolen: sen kun saa mielenrauhaa ja tasapainoa. Kuvittelin, miten jakelen lempeästi hymy

Delia Owens: Suon villi laulu

He olivat tunteneet Chasen pikkuvauvasta asti. Seuranneet, miten poika oli lipunut läpi elämän ihastuttavasta lapsesta suloiseksi teiniksi, jalkapallokentän tähtipelaajaksi ja kylän kultapojaksi, joka työskenteli vanhempiensa yrityksessä. Ja lopulta komistukseksi, joka oli nainut seudun kauneimman tytön. Nyt hän retkotti siinä yksin, soisessa alennustilassaan. Kuoleman kylmä koura oli vetänyt pidemmän korren, niin kuin se aina teki. Delia Owens: Suon villi laulu WSOY 2020 alkuteos Where the Crawdads Sing suomentanut Maria Lyytinen 416 sivua Ällistyttävä esikoinen , unohtumaton romaani , luvataan kirjan takakannessa, ja odotukset ovat korkealla. Delia Owensin Suon villi laulu  houkuttaa nimellään ja on kannen mukaan maailmanlaajuinen jättimenestys. Tarinassa onkin viehättävyyttä mutta – valitettavasti – myös selkeitä ongelmia. Prologi tuo esille romaanin lähtökohdan: lokakuun 30. päivänä vuonna 1969 Chase Andrewsin ruumis lojuu suolla. Vanhasta palotornista putoaminen ei liene silkka on