Helena Sinervo: Tykistönkadun päiväperho

"Mette oli koko aikuisuutensa ajan tutkinut filosofista kysymystä, miten maailmassa voi elää tekemättä itsemurhaa. Vastauksen hän sai alkoholisoituneelta isältään, jota kävi kerran viikossa hoivailemassa."

Helena Sinervo: Tykistönkadun päiväperho
(WSOY 2009)
Äänikirja, 5 CD-levyä.

Kun tiesin, että edessä oli useiden tuntien automatka, päätin napata kirjastosta jonkin äänikirjan matkaseuraukseni. Nappasin kiireessä mukaan Helena Sinervon teoksen Tykistönkadun päiväperho ilman mitään ennakkotietoja tai -odotuksia. Yllätys olikin melkoinen, kun aloin kuunnella Annu Valosen lukemaa tarinaa. Heti alkuun mennään niin suoraan asiaan, että melkein jo alkoi punastuttaa. Onneksi olin autossa yksin, joten sain punastella aivan rauhassa.

Tarinan päähenkilö on keski-ikäinen Mette, joka suhtautuu elämään varsin skeptisesti: hän on koko aikuisikänsä pohtinut, miten maailmassa voi elää päätymättä tekemään itsemurhaa. Hänen maailmankuvansa on niin kyyninen, että hän päättää tehdä kelvottomuudesta taidetta ja toteaa, että kelvottomia on nostettava alttarille.

Tutkimustyö yliopistolla saa jäädä, kun Mette irtisanoutuu ja päättää omistautua ikiomalle ikuisuusprojektilleen. Väitöskirja Itsemurhan lihallinen taide on tehtynä, perheen tytär Petra on teini-iässä ja äiti alkaa toteuttaa itseään: "Haluan tehdä elämästäni puistatuksen ja kelvottomuuden taidetta", Mette päättää.

Puistatuksia kirja tosiaan tarjoaa. Ruumiin eritteet lentävät ja elämän intiimeimpiä asioita kuvataan kaunistelematta, kun Mette tarkastelee lähiympäristöään ja toteuttaa fantasioitaan. Sen verran hurjaksi Mette heittäytyy, että on helppoa jo varhain arvata, että onnellista loppua ei kaikille ole luvassa varsinkaan, kun aviopuoliso Eero saa outoa postia.

Romaani olisi helppo tuomita seksillä mässäilyksi, mutta kyllä sieltä eritteiden keskeltä saa kaivettua esiin myös kiinnostavia näkökulmia esimerkiksi omien halujen toteuttamisesta, nuoren kasvusta kohti aikuisuutta ja vanhustenhoidosta. Kuuluisa kirjailija, johon Mette itseään peilaa, tekee performanssi-itsemurhan ja toisaalla todetaan: "Kuuluisuus on peili, josta minuus heijastuu." Kirjassa puhutaan siis monenlaisista nykyhetkeen kytkeytyvistä asioista, mutta koska teemoissa ammutaan niin kovilla panoksilla, luen kirjaa satiirina. Mutta mille kirjassa oikein nauretaan? Varma ei voi olla, mutta minä luin teosta ainakin seksuaalisuuden ylikorostamisen kritiikkinä. Sattumalta satuin kirjan kuunneltuani lukemaan Maaret Kallion kolumnin Olen valtavan väsynyt seksiin (Helsingin Sanomat 7.8.2014), joka mielestäni sopi loistavasti kirjan teemaan.

Mitä minä kirjasta lopulta sitten ajattelin? Ensinnäkään en ihmettele, että esimerkiksi Goodreadsissa kirja on saanut tähtiä laidasta laitaan. Seksin korostuneisuus ja tarinan groteskius aivan takuulla karkottavat lukijoita. Minäkään en kuulu lukijoihin, jotka nauttivat yksityiskohtaisten kuvausten lukemisesta. Toisaalta kirja tarjoaa myös ajattelemisen aihetta, ja rumuuteen sopivaa vastapainoa tuo Petra, joka soittaa pianoa ja arvostaa kauneutta. Tykistönkadun päiväperho ei nouse suosikkiteosteni listalle, mutta jonkin aikaa se varmasti säilyy mielessä. 

Tykistönkadun päiväperhosta on kirjoitettu esimerkiksi seuraavissa blogeissa: Kirjavinkit, Kirsin kirjanurkka, Täällä toisen tähden alla, Jäljen ääni ja Kaiken voi lukea!. Kirjasta puhutaan myös Ylen Aamun kirjassa.