"Isä kuvitteli, että hän saattoi noin vain ilmestyä takaisin meidän elämäämme, Jurin ja minun. Hän ei ymmärtänyt, että hänen lähtemisensä oli jättänyt varjon, alakulon, joka seurasi kannoilla. Olisin halunnut elää koko lapsuuden uudestaan, paremmin, niin että alakulo olisi päästänyt irti. Ja jättänyt rauhaan."
Laura Honkasalon romaani Sinun lapsesi eivät ole sinun keskittyy tarkastelemaan 1970-lukua pienen Nellin näkökulmasta. Vaikka romaanissa liikutaan myös myöhemmissä vuosikymmenissä, on juuri -70-luku Nellin koko elämän kannalta hyvin merkityksellinen. Hänen vanhempansa ovat vannoutuneita kommunisteja, ja tyttö imee aatteen punaisen värin itseensä antaumuksella.
Toisaalta aatemaailma ei ole kuitenkaan lapsellekaan pelkkää hurmaa ja intoa. Aikuisten kosteat illanvietot samanhenkisten kanssa eivät aina tunnu mukavilta, ja omaa Barbie-nukkea saa vain toivoa, kun kotona odottavat neuvostoliittolaiset lelut. Erityisesti äiti kannattaa sitä, että lapsilta ei salata tietoja, mutta maailman julma meno tulee lapsen silmiin liian varhain.
Nelli on hahmona kiinnostava, joskin koen vaikeaksi ymmärtää hänen ehdottomuuttaan. Hänen kauttaan avautuu lapsen silmin kuva 1970-luvun Suomesta, ja mielestäni kuva on uskottava. Tarina saa miettimään vanhempien ja lasten välistä suhdetta, kun hyvää tarkoittava kasvatustyö saattaa myöhemmin aiheuttaa katumusta. Miten käy, kun vanhempi onnistuu myymään lapselleen aatemaailman, jota ei myöhemmin itse olekaan enää valmis kannattamaan? Laura Honkasalo kirjoittaa hyvin ja elävästi, joten kaiken kaikkiaan teos toi minulle hyvän lukukokemuksen.
Sinun lapsesi eivät ole sinun on lojunut kirjahyllyssäni lukemistaan odottamassa, joten nyt saan taas yhden merkinnän Oma kirjahylly -projektiini. Romaanin ovat lukeneet myös esimerkiksi Henna ja Jenni.
Laura Honkasalo: Sinun lapsesi eivät ole sinun (Gummerus 2004, 6. painos) 394 sivua |
Oli huikaiseva tunne marssia siinä tuulessa ja auringossa muiden pioneerien keskellä, nähdä banderollit valkoisine pölkkykirjaimineen ja liehuvat liput ja kuulla miten iskulauseet leijailivat kohti pilviä. Vaikka olisi tullut uusi luokkasota, olisin ollut kommunisti. Vaikka minulta olisi katkaistu sormet, olisin ollut kommunisti.Koko perhettä leimaa Neuvostoliiton ja kommunismin ihailu. Borsch on isän lempiruokaa, äiti riemuitsee löydettyään Elannosta neuvostoliittolaista kivennäisvettä, lapset Nelli ja Juri osallistuvat kesäisin pioneerileirille ja kulkevat mukana viemässä lentolehtisiä, lasten kirjatkin on valittu aatteen mukaisesti.
Toisaalta aatemaailma ei ole kuitenkaan lapsellekaan pelkkää hurmaa ja intoa. Aikuisten kosteat illanvietot samanhenkisten kanssa eivät aina tunnu mukavilta, ja omaa Barbie-nukkea saa vain toivoa, kun kotona odottavat neuvostoliittolaiset lelut. Erityisesti äiti kannattaa sitä, että lapsilta ei salata tietoja, mutta maailman julma meno tulee lapsen silmiin liian varhain.
Miksi minun piti tajuta kaikki ja välittää kaikesta, mutta muut lapset saivat lukea huolettomina Aku Ankkaa ja juoda Coca-Colaa tajuamatta, miten paha maailma oli.Nellin on vaikea ymmärtää, että maailma muuttuu. Hän suhtautuu omaksumaansa ideologiaan vakavasti vielä silloinkin, kun vanhemmat muuttavat suuntaa, veli kapinoi ja entinen yhtenäisyys on vain muisto. Aiemmin perhettä yhdistäneestä aatteesta tulee pikemmin kiistakapula, ja vanhempien ja tyttären roolit muuttuvat. Tytär moittii äitiään, ettei tämä enää välitä maailmanrauhasta vaan tyytyy katsomaan kotona televisiota. Menneitä katuvaa isäänsä hänen on vaikea ymmärtää.
"Ne olivat hulluja aikoja ne", isä sanoi. "Koko taistolaisuus oli pelkkää isäkapinaa. Haluttiin tappaa edellinen sukupolvi symbolisella tasolla."Isäkapina konkretisoituu Nellin Anna-äidin ja tämän isän suhteessa, kun Anna pitää isäänsä riistäjänä ja yhteiset ruokahetket päättyvät usein kesken kaiken siihen, että Anna lähtee lasten kanssa vanhempiensa luota ovia paiskoen. Myöhemmin hänen poliittisuutensa kuitenkin tasoittuu ja hän asettuu asumaan rivitaloon, joka aiemmin edusti paheksuttua porvarillisuutta. Lopulta Nelli on maailmankatsomuksineen kovin yksin. Toisaalta tarinassa on kuitenkin jotain lohdullista, sillä yhteyden toisiin voi löytää muualtakin kuin aatteesta.
Suututti, että hän puhui niin. "Olihan siinä paljon hyvääkin", yritin.
Nelli on hahmona kiinnostava, joskin koen vaikeaksi ymmärtää hänen ehdottomuuttaan. Hänen kauttaan avautuu lapsen silmin kuva 1970-luvun Suomesta, ja mielestäni kuva on uskottava. Tarina saa miettimään vanhempien ja lasten välistä suhdetta, kun hyvää tarkoittava kasvatustyö saattaa myöhemmin aiheuttaa katumusta. Miten käy, kun vanhempi onnistuu myymään lapselleen aatemaailman, jota ei myöhemmin itse olekaan enää valmis kannattamaan? Laura Honkasalo kirjoittaa hyvin ja elävästi, joten kaiken kaikkiaan teos toi minulle hyvän lukukokemuksen.
Sinun lapsesi eivät ole sinun on lojunut kirjahyllyssäni lukemistaan odottamassa, joten nyt saan taas yhden merkinnän Oma kirjahylly -projektiini. Romaanin ovat lukeneet myös esimerkiksi Henna ja Jenni.
Mukava kirjoitus. Tämä on kyllä siinä mielessä tervetullut teos, että aika vähän loppujen lopuksi on kirjoitettu 70-luvun poliittisesta intoilusta.
VastaaPoistaKiitos. Tuo ajankuva on kyllä hyvin mielenkiintoinen.
PoistaLaura Honkasalo kuvaa rehellisesti sitä, minkä moni on halunnut unohtaa. Kirja tavoittaa loistavasti lapsen kokemuksen.
VastaaPoistaJuuri rehellisyys tekeekin tarinasta vakuuttavan. Lapsen näkökulman kuvaaminen uskottavasti on varmasti vaikeaa, mutta siinä Honkasalo mielestäni onnistuu.
Poista