Siirry pääsisältöön

Pasi Ahtiainen: Jokakelin mies

"Pitkään Niilo oli kuvitellut, että luovuttamisen jälkeen koittaisi rauha. Että buddhalaiset olivat oikeassa ja mielenrauhan saavuttaisi, kun nautti siitä mitä oli eikä haikaillut sitä mitä ei ollut. Niin hän ajatteli nuorena, silloin kun sellaisia ajateltiin. Vaan ei se niin mennyt. Luovuttamisen toisella puolella ei asunut mielenrauha, vaan vitutus."
Pasi Ahtiainen: Jokakelin mies
(Gummerus 2014)
207 sivua
Pasi Ahtiaisen esikoisromaanin Jokakelin mies päähenkilö on Niilo, joka elää tavallista, keskiluokkaista elämää. Punatiilisen kodin jakavat vaimo ja kaksi lasta, työpaikkana on koulu ja ajopelinä vanha Mersu, jonka kasettisoittimeen on juuttunut Elvis. Työ ahdistaa, töihin meneminen tuntuu ikävältä ja päivistä selviämiseen on luotu tarkka metodi.
Tänään päivä alkoi yhteiskuntaopilla. Niilo oli opettanut ainetta kaksitoista vuotta eikä edelleenkään tiennyt mitä se tarkoitti. Opeteltiin kai välttämään liian pahaa mokailua. Tai ehkä tavoitteena oli saada oppilaat tajuamaan, että teoilla oli seuraamuksensa ja että veroja täytyi maksaa, vaikka vanhempia ei yhtään huvittaisi.
Tavalliseen arkeen tulee muutos, kun Niilo pyörtyy luokassa, lyö päänsä ja päätyy muutaman viikon sairauslomalle. Kotona on aikaa ajatella elämän mielekkyyttä tai mielettömyyttä, ja Niilo päätyy viimein perehtymään anarkismiin niin teoriassa kuin käytännössä. Lisäpontta toimiin antavat salaperäinen vihkonen, jonka Niilo saa osana erikoista pakettia, ja oppilas Aapo, jonka sanat saavat Niilon miettimään, mitä hänestä oikein maailmaan jää.
Nyt tietokoneen valossa istuessaan Niiloa harmitti, ettei hän ollut koskaan uskaltanut tehdä mitään radikaalia. Ettei ollut koskaan kunnolla poistunut tuhnuisesta makuupussista, vaan oli jäänyt untelona odottelemaan tavanomaisen elämän rakentumista ympärilleen.
Kun Niilo suree kellarissaan menettämiään mahdollisuuksia, ei liene väärin ajatella, että hän kärsii jonkinlaisesta keski-iän kriisistä. Nuoruuden unelmat ovat jääneet vain unelmiksi, elämä on kovin tavallista ja tasaista eikä työkään miellytä. Niinpä jotain on tehtävä.
Hän oli päättänyt, että paras tapa toteuttaa anarkismia oli vaikuttaa vaivihkaa omaan lähiympäristöön.
Sen verran koviksi nousevat Niilon kierrokset, että tarinan uskottavuus kärsii lupaavan alun jälkeen. Vauhdikkaita seikkailuja kaipaavalle kirja tarjoaa kuitenkin hyvän lukuelämyksen, ja saattavatpa käänteet ja Niilon ajatukset ajoittain hymyilyttääkin. Esimerkiksi Niilon tapa soveltaa maantiedon ja historian oppisisältöjä on minusta huvittava - samalla tulee kritisoitua koulutoimen säästöjä. Sen verran hyvin Ahtiainen kirjoittaa, että jään mielenkiinnolla odottamaan hänen seuraavaa romaaniaan.

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

Laura Lindstedt: Oneiron

"Rivi on kaunis kuin kaunein hautajaissaatto, surullinen kuin surullisin sävel, lohdullinen kuin äiti maan syli. Rivi on täydellinen. Naiset eivät pelkää."
Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron tuli minulle joululahjaksi, ja taisin viime vuoden viimeisinä päivinä kirjan lukea loppuun. Kirjasta kirjoittaminen on kuitenkin venynyt uuden vuoden puolelle, sillä tuntui, että kovin pian lukemisen jälkeen oli romaanista vaikea sanoa yhtään mitään.

Nyt, kun olen ehtinyt makustella, tunnustella ja mietiskellä, totean: Oneiron on huimaava, jäljet jättävä romaani, jonka vaikutus ei hetkessä katoa.
Tarina keskittyy seitsemään naiseen. Newyorkilainen Shlomith, moskovalainen Polina, brasilialainen Rosa, marseillelainen Nina, hollantilainen Wlbgis, senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen Ulrike ovat kaikki kuolleet. Romaani kertoo siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeisenä aikana, keskellä valkeutta, ja mitä naisten elämässä oikein tapahtui. Huomasin, että alkuun minua kutkutti tietä…

Laura Manninen: Kaikki anteeksi

"Me olimme se vihreän puutalon uusi onnellinen perhe, jolla oli vanhemmat. Ja liikaa salaisuuksia. Ehkä joku oli nähnyt kun meillä kävi poliisiauto, kenties huomannut lastensuojelun kotikäynnillä, pannut merkille miten Mikko huusi minulle pihassa. Ehkä joku lasten kavereista oli kuullut kyläillessään asioita. Mutta jos joku olikin jotain huomannut, me kaikki teeskentelimme ettei se ollut mitään."



Kaikki anteeksi on kuvaus parisuhdeväkivallasta, johon sisältyy niin laaja kavalkadi väkivallan muotoja, että tarinan asiantuntijatkin kavahtavat ja suosittelevat jo eroa. Päähenkilö Laura yrittää kuitenkin viimeiseen saakka pysyä yhdessä Mikon kanssa, vaikka Mikko lyö, uhkailee, puhuu rumasti ja satuttaa lukemattomin eri tavoin.

Laura on itsellinen nainen, joka kohtaa Mikon, eronneen kolmen lapsen isän. Alkuun kaikki vaikuttaa (tietenkin!) täydelliseltä, sillä mies osaa hurmata ja puhua kauniisti. Mutta sitten Mikon pimeä puoli alkaa kaivautua esiin ja saa vähitellen yhä enemmän til…