Siirry pääsisältöön

Kirjoja, kirjoja (Kirjakuva päivässä -haaste)

Kirjakuva päivässä -haasteessa on ollut taas mukavia kuvaustehtäviä. Perjantaina 22.8. kuvattiin Kirja ja sopiva asuste, ja tätä tehtävää mietin pitkään. Viimein kuvaan valikoitui Tanja Kaarlelan romaani Menneen talven lumi, joka on niin nimeltään kuin tunnelmaltaan talvinen. Kirjaa lukiessa olisi hyvä pujottaa ylle kirjan alla oleva neulottu, lämmin tuubihuivi.
Kirjasarjaan kuvasin muutaa vuosi sitten suureen suosioon nousseen Twilight-sarjan, jonka tulin hankkineeksi kokonaisuudessaan kirjahyllyyni.

22. Kirja ja sopiva asuste (ylhäällä vasemmalla).
23. Kirjasarja (ylhäällä oikealla).
24. Paksuin kirjasi (alhaalla vasemmalla).
25. Upea kansikuva (alhaalla oikealla).
Sunnuntaina tehtävänä oli kuvata Paksuin kirjasi, joka minulla on Tolstoin klassikko Anna Karenina. Kirjan paksuus saattoi vaikuttaa siihen, että tulin tarttuneeksi tuohon hienoon klassikkoon vasta viime kuussa. Upea kansikuva -tehtävää mietin myös pitkään, mutta päädyin lopulta Ulla-Lena Lundbergin Finlandia-palkittuun romaaniin Jää, joka oli todella upea lukuelämys ja jonka kansi sopii kirjaan mielestäni erittäin hyvin. Kansikuvan on suunnitellut Helena Kajander.  
26. Kirjoja, joka paikassa!
Tämän päivän tehtävä, Kirjoja, joka paikassa!, oli helppo. Kirjoja kun tosiaan on kotonamme joka paikassa. Välillä teen päätöksiä olla hankkimatta enää yhtään kirjaa, mutta kummallisella tavalla päätökseni tuppaavat unohtumaan milloin minkäkin "hyvän" syyn varjolla.

Kommentit

  1. Tuo sinun asustekuvasi on hieno. :) Siinä on ihanan rauhallinen, talvinen tunnelma ja upeat sinisen sävyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Ihana talvinen tunnelma on tuossa kuvan kirjassakin.

      Poista
  2. Anna Karenina on myös minulla paksuin kirja :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mittasin paksuutta sivumäärällä, en viivoittimella, ja AK vei voiton. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

Laura Lindstedt: Oneiron

"Rivi on kaunis kuin kaunein hautajaissaatto, surullinen kuin surullisin sävel, lohdullinen kuin äiti maan syli. Rivi on täydellinen. Naiset eivät pelkää."
Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron tuli minulle joululahjaksi, ja taisin viime vuoden viimeisinä päivinä kirjan lukea loppuun. Kirjasta kirjoittaminen on kuitenkin venynyt uuden vuoden puolelle, sillä tuntui, että kovin pian lukemisen jälkeen oli romaanista vaikea sanoa yhtään mitään.

Nyt, kun olen ehtinyt makustella, tunnustella ja mietiskellä, totean: Oneiron on huimaava, jäljet jättävä romaani, jonka vaikutus ei hetkessä katoa.
Tarina keskittyy seitsemään naiseen. Newyorkilainen Shlomith, moskovalainen Polina, brasilialainen Rosa, marseillelainen Nina, hollantilainen Wlbgis, senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen Ulrike ovat kaikki kuolleet. Romaani kertoo siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeisenä aikana, keskellä valkeutta, ja mitä naisten elämässä oikein tapahtui. Huomasin, että alkuun minua kutkutti tietä…

Laura Manninen: Kaikki anteeksi

"Me olimme se vihreän puutalon uusi onnellinen perhe, jolla oli vanhemmat. Ja liikaa salaisuuksia. Ehkä joku oli nähnyt kun meillä kävi poliisiauto, kenties huomannut lastensuojelun kotikäynnillä, pannut merkille miten Mikko huusi minulle pihassa. Ehkä joku lasten kavereista oli kuullut kyläillessään asioita. Mutta jos joku olikin jotain huomannut, me kaikki teeskentelimme ettei se ollut mitään."



Kaikki anteeksi on kuvaus parisuhdeväkivallasta, johon sisältyy niin laaja kavalkadi väkivallan muotoja, että tarinan asiantuntijatkin kavahtavat ja suosittelevat jo eroa. Päähenkilö Laura yrittää kuitenkin viimeiseen saakka pysyä yhdessä Mikon kanssa, vaikka Mikko lyö, uhkailee, puhuu rumasti ja satuttaa lukemattomin eri tavoin.

Laura on itsellinen nainen, joka kohtaa Mikon, eronneen kolmen lapsen isän. Alkuun kaikki vaikuttaa (tietenkin!) täydelliseltä, sillä mies osaa hurmata ja puhua kauniisti. Mutta sitten Mikon pimeä puoli alkaa kaivautua esiin ja saa vähitellen yhä enemmän til…