Siirry pääsisältöön

Anja Snellman: Pääoma


"Sairaalan toinen siipi on tulessa kun hän syntyy, lähes kaikki ikkunat pommien ilmavirrasta rikkoutuneet, lämpimän aurinkoinen mutta myös tuulinen päivä, ja palava kekäle lentää jostain ulkoa vastasyntyneen otsaan juuri kun napanuora on saatu poikki. Niin antavat hätäpäissään nimeksi Marjatta Hillevi, mikä on sikäli ikävää että hän ei koskaan opi sanomaan ärrää eikä ällää."
Anja Snellman: Pääoma
(Otava 2013)
299 sivua
Anja Snellmanin romaani Pääoma on tekijänsä henkilökohtaisin teos. Kirja kertoo Snellmanin sisaresta Marusta, joka on kymmenen vuotta vanhempi ja erilainen: Marulla on kitalakihalkio ja vaikea nivelreuma. Maru näyttää erilaiselta kuin muut ja puhuu kieltä, jota muiden on vaikea ymmärtää.
Anu oli sisarelle helpompi sanoa, Anjasta tuli aina Angia, ja se oli marunkieltä.
Vaikka Pääoma on kirja Marusta, on se vähintään yhtä paljon kirja myös kertojasta itsestään. Siinä kerrotaan kirjailijan työstä, julkisuudesta, elämästä jota Maru ei koskaan voinut saada.
Komerojumala on olemassa. Minulla on avain. Tässä edessäni työpöydällä. Anon siltä painoa sanoilleni ja armoa sielulleni. Kirjoittaminen on riisumista, peittämistä, tuhoamista ja kylvämistä. Se on etsimistä paikoillaan seisten, korien heittämistä pimeässä. Varjojen vaakunoita. Ylistyslaulut, parahdukset, kostonpurkaukset, rakkaudentunnustukset, emävalheet ja sielunmessut sekaisin. 
Olisiko Snellmanista tullut sitä, mitä hän nyt on, ilman erikoista sisartaan?
Ei kestä varmaan kauaakaan, kun jotkin keksinnöt ja säädökset estävät sinunlaistesi syntymän. Ja maailmasta tulee täydellisempi paikka. Myös minunlaiseni jäävät silloin kehkeytymättä. Nämä sanat, nämä lauseet uupumaan.
Snellman ei päästä itseään helpolla. Hän tunnustaa häpeän ja valehtelun, jonka myötä sisar muuttui toiseksi, jotenkin helpommaksi selittää. Samalla hän tuo esille sen, miten erilaista kohdellaan.
Joudun pinnistelemään muistiani, että saan mieleeni kaikki ne nimet joita peräämme huudeltiin. Inva, vammainen, apukoululainen, idari, latvabeeviis, imbesilli, ceepee, tonnikeiju, dingdong.
Marun elämä ei ole runollisen kaunis. Hän joutuu lapsuudestaan saakka kaltoin kohdelluksi ja ohitetuksi, vaikka mahdollisuuksia enempään olisi voinut olla. Snellman kuvaa kirjassaan myös rujoa lapsuutta, joka on ikäerosta huolimatta sisarten yhteinen.

Anja Snellman lukeutuu lempikirjailijoihini, mutta alkuun minun oli vaikea päästä hänen tekstiinsä sisälle. Tajunnanvirtamainen, hengästyttävästi etenevä kertomus oli vaikea saavuttaa, mutta kun sen sisälle pääsi, se vei mukanaan. Lopulta totesin tyylivalinnan hyväksi, toimivaksi ja oikeaksi: teksti on kuin elämä itse kaikessa virtaavuudessaan.

Pääoma puhuu sisaresta ja perheestä, sisaruudesta, samalla kun se pakottaa lukijankin miettimään omia asenteitaan ja suvaitsevaisuuttaan. Ei ole helppoa liikkua julkisilla paikoilla jonkun erilaisen kanssa, kun joutuu katseiden kohteeksi, pahimmillaan osaksi ivaa ja pilkkaa. Mutta onko erilaisuus niin vaarallista? Vai voisiko sen nähdä rikkautena? Näihin kysymyksiin Snellman ottaa hienolla tavalla kantaa, omaan kokemukseensa nojautuen.

Tämän kirjan myötä rastitan kirjabingosta lokeron Tositarinaan perustuva ja saan myös yhden suorituksen haasteeseeni, jossa luen omia, lukemattomia kirjojani.

Kommentit

  1. Pääoma pystyy tosiaan herättämään syvempiäkin mietteitä, jos sille avaa mielensä ja sydämensä. Lähipiirissäni on erityistarpeisia, joten senkin vuoksi tämä kirja kosketti minua. Olen samaa mieltä Snellmanin kanssa; erityistarpeisuuden kanssa painiminen on paikoin hyvinkin raskasta mutta samalla myös rikastuttavaa ja kasvattavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minut pysäytti se ajatus, että entä jos jonain päivänä erityisiä ihmisiä ei enää olekaan. Kuten sanot, on raskasta mutta myös rikastuttavaa, kun lähellä on erityistarpeisia ihmisiä.

      Poista
  2. Minusta Pääoma oli hyvin koskettava ja rehellinen. Se tuli 'iholle'.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo rehellisyys juuri vaikutti. Snellman vakuuttaa, kun hän kertoo myös ikävistä tunteista. Ne kuuluvat elämään, ja ilman niitä kirja olisi jäänyt torsoksi.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kassandra Montag: Tulvan jälkeen

Pearl oli vihainen, koska emme olleet yrittäneet auttaa heitä, ja minä yritin muistuttaa hänelle, että meidän oli tärkeää pysyä omissa oloissamme. Järkeilystäni huolimatta pelkäsin, että sydämeni oli kutistunut, kun vedenpinta oli noussut ympärilläni. Paniikki oli täyttänyt minut, kun vesi peitti maan, ja se työnsi tieltään kaiken muun ja kuihdutti sydämeni kovaksi, pieneksi möhkäleeksi, jota en enää tunnistanut. Kassandra Montag: Tulvan jälkeen HarperCollins Nordic 2020 alkuteos After the Flood suomentanut Hanna Arvonen äänikirjan lukija Pihla Pohjolainen kesto 14 h 2 min Suuren tulvan jälkeisessä ajassa eletään Kassandra Montagin romaanissa Tulvan jälkeen . Vesi on peittänyt alleen suuren osan maasta, ja luonnonvaroja on jäljellä enää. Ihmiskunnan rippeet taistelevat vähäisistä resursseista  ja yrittävät ehtiä ennen muita valtaamaan harvoja elinkelpoisia maa-alueita. Ikävät kohtaamiset ihmisten kesken ovat arkipäivää. Romaanin päähenkilö on aikuinen nainen, Myra, joka on jään

Anna-Leena Härkönen: Ihana nähä! ja muita kirjoituksia

"Panin soimaan Lordin levyn. Jos siihen ei Paavo Pesusieni reagoi, niin sitten ei mihinkään. Mitään ei tapahtunut. Paavo makasi edelleen lattialla kuin ruumis." Anna-Leena Härkönen: Ihana nähä! ja muita kirjoituksia (Otava 2015) 173 sivua Anna-Leena Härkösen teos Ihana nähä! ja muita kirjoituksia  sisältää kirjailijan havaintoja, oivalluksia ja omakohtaisia kokemuksia monista aiheista matkustamisesta naisena olemisen vaikeuteen ja äitiydestä vanhustenhoitoon. Kirjoittaja ottaa kantaa vahvasti ja napakasti, huumoria unohtamatta. Kyytiä saavat esimerkiksi asiakaspalvelun möröt ja Suuret Äidit. Moni huomio saa lukijan nyökyttelemään päätään ilahtuneena, sillä Härkönen kirjoittaa tutuista ilmiöistä tunnistettavalla ja kiinnostavalla tavalla. Mielikuvia luodessaan kirjailija saa lukijansa hyrisemään ilosta, ellei jopa nauramaan äänen. Nuorempana näin vanhenemisessa yhden ainoan hyvän puolen: sen kun saa mielenrauhaa ja tasapainoa. Kuvittelin, miten jakelen lempeästi hymy

Delia Owens: Suon villi laulu

He olivat tunteneet Chasen pikkuvauvasta asti. Seuranneet, miten poika oli lipunut läpi elämän ihastuttavasta lapsesta suloiseksi teiniksi, jalkapallokentän tähtipelaajaksi ja kylän kultapojaksi, joka työskenteli vanhempiensa yrityksessä. Ja lopulta komistukseksi, joka oli nainut seudun kauneimman tytön. Nyt hän retkotti siinä yksin, soisessa alennustilassaan. Kuoleman kylmä koura oli vetänyt pidemmän korren, niin kuin se aina teki. Delia Owens: Suon villi laulu WSOY 2020 alkuteos Where the Crawdads Sing suomentanut Maria Lyytinen 416 sivua Ällistyttävä esikoinen , unohtumaton romaani , luvataan kirjan takakannessa, ja odotukset ovat korkealla. Delia Owensin Suon villi laulu  houkuttaa nimellään ja on kannen mukaan maailmanlaajuinen jättimenestys. Tarinassa onkin viehättävyyttä mutta – valitettavasti – myös selkeitä ongelmia. Prologi tuo esille romaanin lähtökohdan: lokakuun 30. päivänä vuonna 1969 Chase Andrewsin ruumis lojuu suolla. Vanhasta palotornista putoaminen ei liene silkka on