Siirry pääsisältöön

John Boyne: Leijuva poika

"Billy sulki silmänsä, sillä hän ei halunnut enää katsoa miten maa kaikkosi hänen altaan. Hän ei kärsinyt korkean paikan kammosta kuten Stephen Hebden, mutta siitä huolimatta häntä alkoi pelottaa sitä enemmän mitä ylemmäs hän nousi."
John Boyne: Leijuva poika
(Bazar 2014)
Englanninkielinen alkuteos
The Terrible Thing That Happened to Barnaby Brocket 2012
Suomentanut Laura Beck
Kuvittanut Oliver Jeffers
269 sivua
Törmäsin Leijuva poika -kirjaan parissa blogissa, ja mielenkiintoni heräsi. Hyvä, että heräsi, sillä luettavakseni päätyi kiinnostava tarina erikoisesta pojasta ja kertomus, jonka antoi paitsi aihetta hymyyn, myös ajateltavaa.

Tuo tarinan erikoinen poika on australialainen Billy Brocket, joka syntyy hyvin tavalliseen perheeseen. Hänen isänsä Alistair
tiesi jo alusta asti, ettei hän ikimaailmassa jakaisi elämäänsä kenenkään ihmisen kanssa, joka ei ollut yhtä normaali kuin hän itse, vaikka sellainen olisikin ollut aivan normaalia.
Onnekseen Alistair löytää Eleanorin, jonka kanssa saa kunniallisen naimisiinmenon jälkeen sopivin väliajoin kaksi lasta, Henryn ja Melanien.
Siitä ei todellakaan ollut mitään epäilystä: Brocketin perhe oli likipitäen normaalein perhe Uudessa Etelä-Walesissa, ellei koko Australiassa.
Mutta sitten perheeseen syntyy Billy, joka ei olekaan normaali. Hänen kummallisuutensa käy ilmi heti hänen synnyttyään:
”Hän on tuolla katossa”, tohtori Snow sanoi ällistyneenä, ja se oli totta: siellä vauva oli. Sillä Billy Brocket, eteläisen pallonpuoliskon kaikkien aikojen normaaleimman perheen kolmas lapsi, osoitti jo nyt olevansa kaikkea muuta kuin normaali kieltäytymällä tottelemasta kaikkein perustavimmanlaatuista lakia.
Painovoimaa.
Perhe joutuu turvautumaan erityisjärjestelyihin, kun perheessä on lapsi, joka pamahtaa kattoon saman tien, kun hänet päästää irti. Normaaliuteen vihkiytyneille vanhemmille lapsi on kauhistus, ja he kieltäytyvät menemästä Billyn kanssa ulos pelätessään vastaantulijoiden puheita ja katseita. Alistair ja Eleanor Brocket eivät missään tapauksessa halua erottua joukosta. Billy kuitenkin herättää väkisin huomiota leijuessaan konkreettisesti jalat maanpinnan yläpuolella, ja sitä vanhempien on vaikea sietää. Niinpä he päätyvät äärimmäiseen ratkaisuun: he hankkiutuvat pojastaan eroon.

Jouduttuaan eroon perheestään Billy päätyy matkaamaan maanosasta toiseen. Hän kohtaa uusia tuttavuuksia, joita lähes kaikkia yhdistää erilaisuus, normaalista poikkeaminen. Kaikkien kohtaamisten ja seikkailujen keskellä pojan ainoa toive on sydäntä särkevä: 
”Haluan mennä kotiin”, Billy sanoi.
Brasiliassa, Ethelin ja Marjorien kahvitilalla Billy tapaa Palmiran, kauniin tytön. Tyttö pukee sanoiksi jotain tärkeää niin Billyn kuin meidän maailmastamme:
Heidän käsityksensä normaalista ei vain ole samanlainen kuin jonkun toisen. Mutta tällaisessa maailmassa me elämme. Jotkut ihmiset eivät ikävä kyllä pysty hyväksymään asioita, jotka ovat heidän kokemuksensa ulkopuolella.
Tärkeä teema kirjassa on erilaisuuden hyväksyminen. Paikoin käy mielessä, korostetaanko keskeistä sanomaa turhankin alleviivaavasti, ja jossain määrin kirjaa voi moittia pienestä pateettisuudesta. Näistä pienistä huomautuksista huolimatta pidän Leijuvaa poikaa kuitenkin ehdottomasti lukemisen arvoisena teoksena. Kirjassa on surullisia sävyjä mutta myös paljon hauskuutta. Se antaa varmasti ajattelemisen aihetta monenikäisille lukijoille ja puhuu tärkeistä asioista. Äitinä huomasin monta kertaa miettiväni, kuinka paljon me vanhemmat vaadimme lapsiltamme tajuamatta, että luullessamme tekevämme hyvää jätämmekin jotain arvokasta huomaamatta ja saatamme aiheuttaa suurta mielipahaa.

Kommentit

  1. Pieni pateettisuus on ymmärtääkseni ominaista Boynelle. Mutta sujuvasti hän tarinaa kuljettaa! Minä pidin tästä, mutta olisin kaivannut hieman enemmän sellaista hyvää anarkistisuutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tarina tosiaan sujuvasti etenee! Tämä oli ensimmäinen Boynen kirja, jonka luin. Tämän perusteella tutustun mielelläni hänen muihinkin teoksiinsa.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Laura Lindstedt: Oneiron

"Rivi on kaunis kuin kaunein hautajaissaatto, surullinen kuin surullisin sävel, lohdullinen kuin äiti maan syli. Rivi on täydellinen. Naiset eivät pelkää."
Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron tuli minulle joululahjaksi, ja taisin viime vuoden viimeisinä päivinä kirjan lukea loppuun. Kirjasta kirjoittaminen on kuitenkin venynyt uuden vuoden puolelle, sillä tuntui, että kovin pian lukemisen jälkeen oli romaanista vaikea sanoa yhtään mitään.

Nyt, kun olen ehtinyt makustella, tunnustella ja mietiskellä, totean: Oneiron on huimaava, jäljet jättävä romaani, jonka vaikutus ei hetkessä katoa.
Tarina keskittyy seitsemään naiseen. Newyorkilainen Shlomith, moskovalainen Polina, brasilialainen Rosa, marseillelainen Nina, hollantilainen Wlbgis, senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen Ulrike ovat kaikki kuolleet. Romaani kertoo siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeisenä aikana, keskellä valkeutta, ja mitä naisten elämässä oikein tapahtui. Huomasin, että alkuun minua kutkutti tietä…

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

John Irving: Kaikki isäni hotellit

"Jos sinulla oli salaisuus, äiti säilytti sen: jos halusit demokraattista asioiden puintia ja keskustelua, joka saattoi venyä tuntikausia, pahimmassa tapauksessa viikkokausia - jopa kuukausia - pitkäksi, silloin toit asiasi isälle."
John Irvingin romaani Kaikki isäni hotellit on perhetarina. Keskiössä on Berryn perhe, jonka isä Winslow ei jätä toteuttamatta haaveitaan, joita muut eivät välttämättä pidä realistisina. Perheen äiti Mary on haudannut omat opiskelu- ja urahaaveensa voidakseen huolehtia iäkkäistä vanhemmistaan. Esikoispoika Frank on homoseksuaali ja tytär Franny valmissanainen selviytyjä. Tarinan minäkertoja John rakastaa Franny-sisartaan yli kaiken. Pikkusisko Lilly on lopettanut alle kymmenvuotiaana kasvamisen ja kuopus Egg rakastaa tavaroita ja pukeutumusta eikä tunnu kuulevan juuri mitään - tai sitten hän kuulee vain sen, mitä haluaa. Perhe on eittämättä epätavallinen, vaikka Franny ja minäkertoja väittävätkin toista:
"Ei me olla mitenkään erikoisia"…