Siirry pääsisältöön

John Boyne: Leijuva poika

"Billy sulki silmänsä, sillä hän ei halunnut enää katsoa miten maa kaikkosi hänen altaan. Hän ei kärsinyt korkean paikan kammosta kuten Stephen Hebden, mutta siitä huolimatta häntä alkoi pelottaa sitä enemmän mitä ylemmäs hän nousi."
John Boyne: Leijuva poika
(Bazar 2014)
Englanninkielinen alkuteos
The Terrible Thing That Happened to Barnaby Brocket 2012
Suomentanut Laura Beck
Kuvittanut Oliver Jeffers
269 sivua
Törmäsin Leijuva poika -kirjaan parissa blogissa, ja mielenkiintoni heräsi. Hyvä, että heräsi, sillä luettavakseni päätyi kiinnostava tarina erikoisesta pojasta ja kertomus, jonka antoi paitsi aihetta hymyyn, myös ajateltavaa.

Tuo tarinan erikoinen poika on australialainen Billy Brocket, joka syntyy hyvin tavalliseen perheeseen. Hänen isänsä Alistair
tiesi jo alusta asti, ettei hän ikimaailmassa jakaisi elämäänsä kenenkään ihmisen kanssa, joka ei ollut yhtä normaali kuin hän itse, vaikka sellainen olisikin ollut aivan normaalia.
Onnekseen Alistair löytää Eleanorin, jonka kanssa saa kunniallisen naimisiinmenon jälkeen sopivin väliajoin kaksi lasta, Henryn ja Melanien.
Siitä ei todellakaan ollut mitään epäilystä: Brocketin perhe oli likipitäen normaalein perhe Uudessa Etelä-Walesissa, ellei koko Australiassa.
Mutta sitten perheeseen syntyy Billy, joka ei olekaan normaali. Hänen kummallisuutensa käy ilmi heti hänen synnyttyään:
”Hän on tuolla katossa”, tohtori Snow sanoi ällistyneenä, ja se oli totta: siellä vauva oli. Sillä Billy Brocket, eteläisen pallonpuoliskon kaikkien aikojen normaaleimman perheen kolmas lapsi, osoitti jo nyt olevansa kaikkea muuta kuin normaali kieltäytymällä tottelemasta kaikkein perustavimmanlaatuista lakia.
Painovoimaa.
Perhe joutuu turvautumaan erityisjärjestelyihin, kun perheessä on lapsi, joka pamahtaa kattoon saman tien, kun hänet päästää irti. Normaaliuteen vihkiytyneille vanhemmille lapsi on kauhistus, ja he kieltäytyvät menemästä Billyn kanssa ulos pelätessään vastaantulijoiden puheita ja katseita. Alistair ja Eleanor Brocket eivät missään tapauksessa halua erottua joukosta. Billy kuitenkin herättää väkisin huomiota leijuessaan konkreettisesti jalat maanpinnan yläpuolella, ja sitä vanhempien on vaikea sietää. Niinpä he päätyvät äärimmäiseen ratkaisuun: he hankkiutuvat pojastaan eroon.

Jouduttuaan eroon perheestään Billy päätyy matkaamaan maanosasta toiseen. Hän kohtaa uusia tuttavuuksia, joita lähes kaikkia yhdistää erilaisuus, normaalista poikkeaminen. Kaikkien kohtaamisten ja seikkailujen keskellä pojan ainoa toive on sydäntä särkevä: 
”Haluan mennä kotiin”, Billy sanoi.
Brasiliassa, Ethelin ja Marjorien kahvitilalla Billy tapaa Palmiran, kauniin tytön. Tyttö pukee sanoiksi jotain tärkeää niin Billyn kuin meidän maailmastamme:
Heidän käsityksensä normaalista ei vain ole samanlainen kuin jonkun toisen. Mutta tällaisessa maailmassa me elämme. Jotkut ihmiset eivät ikävä kyllä pysty hyväksymään asioita, jotka ovat heidän kokemuksensa ulkopuolella.
Tärkeä teema kirjassa on erilaisuuden hyväksyminen. Paikoin käy mielessä, korostetaanko keskeistä sanomaa turhankin alleviivaavasti, ja jossain määrin kirjaa voi moittia pienestä pateettisuudesta. Näistä pienistä huomautuksista huolimatta pidän Leijuvaa poikaa kuitenkin ehdottomasti lukemisen arvoisena teoksena. Kirjassa on surullisia sävyjä mutta myös paljon hauskuutta. Se antaa varmasti ajattelemisen aihetta monenikäisille lukijoille ja puhuu tärkeistä asioista. Äitinä huomasin monta kertaa miettiväni, kuinka paljon me vanhemmat vaadimme lapsiltamme tajuamatta, että luullessamme tekevämme hyvää jätämmekin jotain arvokasta huomaamatta ja saatamme aiheuttaa suurta mielipahaa.

Kommentit

  1. Pieni pateettisuus on ymmärtääkseni ominaista Boynelle. Mutta sujuvasti hän tarinaa kuljettaa! Minä pidin tästä, mutta olisin kaivannut hieman enemmän sellaista hyvää anarkistisuutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tarina tosiaan sujuvasti etenee! Tämä oli ensimmäinen Boynen kirja, jonka luin. Tämän perusteella tutustun mielelläni hänen muihinkin teoksiinsa.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kassandra Montag: Tulvan jälkeen

Pearl oli vihainen, koska emme olleet yrittäneet auttaa heitä, ja minä yritin muistuttaa hänelle, että meidän oli tärkeää pysyä omissa oloissamme. Järkeilystäni huolimatta pelkäsin, että sydämeni oli kutistunut, kun vedenpinta oli noussut ympärilläni. Paniikki oli täyttänyt minut, kun vesi peitti maan, ja se työnsi tieltään kaiken muun ja kuihdutti sydämeni kovaksi, pieneksi möhkäleeksi, jota en enää tunnistanut. Kassandra Montag: Tulvan jälkeen HarperCollins Nordic 2020 alkuteos After the Flood suomentanut Hanna Arvonen äänikirjan lukija Pihla Pohjolainen kesto 14 h 2 min Suuren tulvan jälkeisessä ajassa eletään Kassandra Montagin romaanissa Tulvan jälkeen . Vesi on peittänyt alleen suuren osan maasta, ja luonnonvaroja on jäljellä enää. Ihmiskunnan rippeet taistelevat vähäisistä resursseista  ja yrittävät ehtiä ennen muita valtaamaan harvoja elinkelpoisia maa-alueita. Ikävät kohtaamiset ihmisten kesken ovat arkipäivää. Romaanin päähenkilö on aikuinen nainen, Myra, joka on jään

Anna-Leena Härkönen: Ihana nähä! ja muita kirjoituksia

"Panin soimaan Lordin levyn. Jos siihen ei Paavo Pesusieni reagoi, niin sitten ei mihinkään. Mitään ei tapahtunut. Paavo makasi edelleen lattialla kuin ruumis." Anna-Leena Härkönen: Ihana nähä! ja muita kirjoituksia (Otava 2015) 173 sivua Anna-Leena Härkösen teos Ihana nähä! ja muita kirjoituksia  sisältää kirjailijan havaintoja, oivalluksia ja omakohtaisia kokemuksia monista aiheista matkustamisesta naisena olemisen vaikeuteen ja äitiydestä vanhustenhoitoon. Kirjoittaja ottaa kantaa vahvasti ja napakasti, huumoria unohtamatta. Kyytiä saavat esimerkiksi asiakaspalvelun möröt ja Suuret Äidit. Moni huomio saa lukijan nyökyttelemään päätään ilahtuneena, sillä Härkönen kirjoittaa tutuista ilmiöistä tunnistettavalla ja kiinnostavalla tavalla. Mielikuvia luodessaan kirjailija saa lukijansa hyrisemään ilosta, ellei jopa nauramaan äänen. Nuorempana näin vanhenemisessa yhden ainoan hyvän puolen: sen kun saa mielenrauhaa ja tasapainoa. Kuvittelin, miten jakelen lempeästi hymy

Delia Owens: Suon villi laulu

He olivat tunteneet Chasen pikkuvauvasta asti. Seuranneet, miten poika oli lipunut läpi elämän ihastuttavasta lapsesta suloiseksi teiniksi, jalkapallokentän tähtipelaajaksi ja kylän kultapojaksi, joka työskenteli vanhempiensa yrityksessä. Ja lopulta komistukseksi, joka oli nainut seudun kauneimman tytön. Nyt hän retkotti siinä yksin, soisessa alennustilassaan. Kuoleman kylmä koura oli vetänyt pidemmän korren, niin kuin se aina teki. Delia Owens: Suon villi laulu WSOY 2020 alkuteos Where the Crawdads Sing suomentanut Maria Lyytinen 416 sivua Ällistyttävä esikoinen , unohtumaton romaani , luvataan kirjan takakannessa, ja odotukset ovat korkealla. Delia Owensin Suon villi laulu  houkuttaa nimellään ja on kannen mukaan maailmanlaajuinen jättimenestys. Tarinassa onkin viehättävyyttä mutta – valitettavasti – myös selkeitä ongelmia. Prologi tuo esille romaanin lähtökohdan: lokakuun 30. päivänä vuonna 1969 Chase Andrewsin ruumis lojuu suolla. Vanhasta palotornista putoaminen ei liene silkka on