"Saariretki niin kuin ennen. Aina hidasta aikaa, kaikki aika saaressa taaksepäin.
Yhden päivän laulu kuin unennäköä auteren. Kaskisavujen lävitse keskikesän hellä valo.
Madot matkassa, pojat veneessä ja koukut kiinni ongissa. Sitten vettä, airot kämmenissä, järvessä ja ilmassa. Niskan takana kallion kolo, johon kokka niska kekassa."
Kun ulkona on lunta ja pakkasta, on jotenkin lohduttavaa tarttua kirjaan nimeltä Kesäpäivä. Mutta kun kirjan avaa ja lukee ensimmäiset sivut, mielen valtaa hämmennys: tätäkö tämä koko kirja on? On kuin lukisi proosarunoa, sillä teksti on väljää ja kielestä puuttuvat kokonaan verbit. Olen varma, että tällainen tyyli jakaa mielipiteet, enkä itsekään voi sanoa kirjan kielestä varauksetta pitäväni. Mutta kun jaksaa lukea ja tyyliin tottuu, tarina kyllä sieltä kielen takaa hahmottuu. Harmillista vain, että kieli nousee niin vahvasti tarinan ja lukijan väliin.
Kesäpäivä kuvaa yhtä päivää 1960-luvun Savossa. On nainen, joka odottaa miestään kotiin, ja naisella kaksi poikaa. (Toinen pojista on kirjailija itse, joka kertoo kirjassa oman äitinsä tarinaa.) Odottaessa tulee kerrattua omaa elämää ja avioliiton vaiheita: helppoa ei ole ollut.
Viimein odotus palkitaan, mutta pihaan ei tulekaan aviomies vaan parivaljakko, joka yllättää.
Tässä yhdenpäivänromaanissa avautuu kuvia elämästä viidenkymmenen vuoden takaa. Kuvat ovat realistisia ja uskottavia, sillä onnen keskellä myös huolia riittää. Kesän kuvaus viehättää ja saa melkein tuntemaan ulkona kuivuvan pyykin tuoksun.
Kesäpäivää on luettu ainakin Sinisen linnan kirjastossa ja Scrofa-blogissa.
Yhden päivän laulu kuin unennäköä auteren. Kaskisavujen lävitse keskikesän hellä valo.
Madot matkassa, pojat veneessä ja koukut kiinni ongissa. Sitten vettä, airot kämmenissä, järvessä ja ilmassa. Niskan takana kallion kolo, johon kokka niska kekassa."
 |
| Jouni Tossavainen: Kesäpäivä (Like 2013) 157 sivua |
Kun ulkona on lunta ja pakkasta, on jotenkin lohduttavaa tarttua kirjaan nimeltä Kesäpäivä. Mutta kun kirjan avaa ja lukee ensimmäiset sivut, mielen valtaa hämmennys: tätäkö tämä koko kirja on? On kuin lukisi proosarunoa, sillä teksti on väljää ja kielestä puuttuvat kokonaan verbit. Olen varma, että tällainen tyyli jakaa mielipiteet, enkä itsekään voi sanoa kirjan kielestä varauksetta pitäväni. Mutta kun jaksaa lukea ja tyyliin tottuu, tarina kyllä sieltä kielen takaa hahmottuu. Harmillista vain, että kieli nousee niin vahvasti tarinan ja lukijan väliin.
Kesäpäivä kuvaa yhtä päivää 1960-luvun Savossa. On nainen, joka odottaa miestään kotiin, ja naisella kaksi poikaa. (Toinen pojista on kirjailija itse, joka kertoo kirjassa oman äitinsä tarinaa.) Odottaessa tulee kerrattua omaa elämää ja avioliiton vaiheita: helppoa ei ole ollut.
Viimein odotus palkitaan, mutta pihaan ei tulekaan aviomies vaan parivaljakko, joka yllättää.
Tässä yhdenpäivänromaanissa avautuu kuvia elämästä viidenkymmenen vuoden takaa. Kuvat ovat realistisia ja uskottavia, sillä onnen keskellä myös huolia riittää. Kesän kuvaus viehättää ja saa melkein tuntemaan ulkona kuivuvan pyykin tuoksun.
Kesäpäivää on luettu ainakin Sinisen linnan kirjastossa ja Scrofa-blogissa.
Tervehdys Jonna, ja kiitos kirjoituksesta. Lisää kertomuksia Kesäpäivästä löytyy täältä:
VastaaPoistahttp://jounitossavainen.blogspot.fi/2013/02/kesapaivan-ensimmainen-arvostelu-ja.html
tjt
Kiitos niin viestistäsi kuin kirjastakin! :)
Poista