Antti Heikkinen: Pihkatappi

"Pari kirkonkylällä koulussa kuljettua vuotta tekivät meistä pennuista olevinaan aikuisia, ja yhdeksättä luokkaa edeltävinä joutilaina kesälomailtoina maleksimme porukalla entisen kyläkoulumme pihamaalla ja tunsimme nostalgisia tunteita kun katselimme kiikkuja, liukumäkeä ja kiipeilytelineitä, vain vähän ajan takaisia välituntileikkipaikkojamme. Sen kesän alkajaisiksi minäkin sain kulkea kylällä vapaammin ja rällätä lumien sulettua saamallani vanhalla mopolla, sillä toukotöiden jälkeen isä oli viettänyt viikonpäivät elämänsä ainoalla lomalla Kaprakassa, ja karjaamme oli hoitanut Taunon kaverina kirkonkyläläinen lomittaja, joka murisi hassusti syödessään."

Antti Heikkinen: Pihkatappi (Siltala 2013)
276 sivua

Antti Heikkisen esikoisteos Pihkatappi sijoittuu 1980-2000-luvuille, pääasiassa Savoon. Tarinan minäkertoja on maatilan poika Jussi, joka kasvaa isänsä kanssa ja jonka lähipiiriin kuuluvat myös isovanhemmat. Hauskalla tavalla minäkertoja siirtyy välillä nykyhetkeen kommentoimaan omaa kirjoittamistaan ja toiveitaan kirjailijan uran käynnistymisestä - nykyhetkessä ollaan Tampereella, työskennellään kaupunkilehti Manselaisessa ja asutaan kaksiossa Petran kanssa. Eikä haaveilla muuttamisesta takaisin kotiseudulle. Muistot lapsuudesta ja nuoruudesta kuitenkin nousevat esiin, kun Jussi päättää ryhtyä kirjoittamaan kirjaa itsestään.

Antti Heikkinen luo teoksessaan herkullista ajankuvaa: millaista on olla maalaistalon lapsi 1980-luvulla ja nuori 1990-luvulla, kun EU tulee pilaamaan asioita ja pitäisi löytää oma paikka maailmassa. Isän odotukset ainoan pojan isännäksi ryhtymisestä ovat selvät, mutta selvää on sekin, että odotukset jäävät täyttymättä, kun kirjoittajan ura odottaa. Yhtenä teemana romaanissa onkin omien unelmien täyttäminen.

Herkullisia ovat myös Heikkisen kuvaamat henkilöt, jotka viäntävät savoksi ja joista löytyy monenmoista kulkijaa. Esimerkiksi mummostaan Jussi toteaa:

Jos ihminen on hankala terveenä, ei kai sitä sairaus ainakaan paranna. Paitsi että nyt se tietysti soittaa suutaan vähemmän.

Maailmaa tarkastellaan humoristisesti niin, että lukijaa hykerryttää:

Mäen päällä äiti nousee tarkalle, ottaa isää keskivartalon kohdalta kiinni ja mopo lähtee liikkeelle. Isä pistää vapaassa vauhdissa ykkösen silmään, pakoputki poksahtaa ja nuori pari ajaa kirkkaassa kesäyössä yhteistä kotikyläänsä kohti. Linnut heille rakkautta laulavat, mutta he eivät sitä kuule, koska Hopeapääskystä lähtee niin paha pärinä.

Kokonaisuuden kruunaa savon murre, jota romaanin hahmot vääntävät niin, että aina ei meinaa mukana pysyä.

- Niin laavantaiuamuna tuot ja kaheksan aikaan? No tämäpä on kuule tältä osin selevä. Ja kopraan maksan, sanot vuan summan niin tiältä tulloo sen minkä polle aitoja kuateloo.

Antti Heikkisen romaani on uskomattoman vahva esikoisteos, jossa katsotaan tarkkanäköisesti ja monipuolisesti suomalaista maisemaa. Kirja on ehdolla vuoden 2014 Savonia-palkinnon saajaksi. Ehdokkuutensa teos on todellakin ansainnut, ja toivoa sopii, että Antti Heikkisestä kuullaan pian lisää.

Pihkatapin ovat lukeneet myös Sara, Kirsi, Krista ja Jori. Erityisesti kannattaa tutustua Amman mainioon savonkieliseen arvioon!