Siirry pääsisältöön

Silvia Avallone: Teräs

"Kun isä ja tytär astuivat kadulle, tehtaan korkeimmasta piipusta pöllähti häkäpilvi, joka jäi roikkumaan kirkkaalle taivaalle. Hetkeä myöhemmin niemekkeen toiselta puolelta virisi kevyt tuuli, joka vei sen mennessään.
Mitään ei ollut tapahtunut."
Silvia Avallone: Teräs
(Minerva 2014)
Alkuteos Acciaio 2010
Suomentanut Taru Nyström
427 sivua
Silvia Avallonen Teräs päätyi luettavakseni ylistävien blogiarvioiden myötä. Käsiini osuikin vahva kertomus 2000-luvun toscanalaisesta rannikkokaupungista Piombinosta, jossa elämä ei ole ruusuista ja aurinkoista vaan tummasävyistä, epätoivoistakin.

Anna ja Francesca ovat 13-vuotiaita ja parhaita ystäviä. He kasvavat kohti aikuisuutta pikkukaupungissa, jota hallitsee kuihtuva terästehdas. Väkivalta ja syrjäytyminen ovat tavallisempia kuin tasapainoinen perhe-elämä ja menestyminen. Ikäistensä tavoin tytöt suunnittelevat suuria ja kaipaavat muualle. Kaipuun symboliksi nousee Elban lomasaari, joka on lähellä mutta silti niin kaukana.
Francesca katsoi Elban välkkyvää saarta auton ikkunasta heidän ajaessaan näköalatieltä alas Marconin merenrantakadulle. Saari oli lähellä mutta silti saavuttamattomissa. Lautalla pääsee hetkessä saaren rantaan, mutta en ole koskaan käynyt siellä, Francesca ajatteli. Välimatkaa oli vain neljä kilometriä. Annan kanssa hän olisi voinut uida sinne.
Annan isoveli Alessio työskentelee terästehtaassa, jossa olot ovat vaikeat mutta josta moni paikkakuntalainen saa elantonsa. Vapaa-aikanaan hän tapaa kavereitaan, kaipaa jotain menettämäänsä ja huolehtii sisarestaan samalla, kun perheen isä katoaa hämärien bisnestensä vuoksi pitkiksi ajoiksi kerrallaan. Francescan isä puolestaan on väkivaltainen, tekee vaimostaan ikäistään vanhemman ja saa tyttärensä haaveilemaan paosta kauas pois. Perheiden tarinat ajautuvat voimalla ja vakuuttavasti eteenpäin samalla, kun he kaikki ovat vain osa yhteisöä, jossa samankaltaiset tarinat toistuvat.

Teräs on vaikuttava ja kiihkeä romaani, joka kuvaa todentuntuisesti ja raa'asti nuorten tyttöjen ja heidän perheidensä elämää. Kirjasta tuli mieleeni toinen italialaisteos, Niccolò Ammanitin Taivaan ja maan väliltä, josta kirjoittaa esimerkiksi Liisa. Teräksessä on samaa tenhoa, joka perustuu esimerkiksi siihen, että maailman nurjia puolia ei kaihdeta vaan ne tuodaan esille tarkasti, eikä esiin piirtyvä kuva tuo lohtua vaan voi jopa satuttaa. Nuoruuden julmuus sekoittuu kauneuteen ja sen ihannointiin, vuokrakasarmien katveessa yhteiskunnan tarjoamat turvaverkot ovat olemattomat eikä poispääsyä tarjota, vaikka elämä olisi sietämätöntä. Talo Toscanassa ei tässä romaanissa tarkoita matkailulehtien aurinkoista maisemaa vaan yhteiskuntakriittistä ja inhorealistista kuvaa maailmasta, jossa aika harvalla on hyvä olla. Nuorille tytöille mahdollisuuksien ovet voivat olla hetken avoinna, mutta jo huomenna voi olla liian myöhäistä, ja sukupolvien ketju jää murtamatta.

Terästä on blogeissa luettu paljon, eikä ihme. Suketuksen bloggauksesta löytyy monta linkkiä muihin arvioihin.

Kommentit

  1. Teräs on tämän vuoden yllättäjä. Hieno kirja, raaka, muttei sentään ihan pikimusta. Monta tärkeää teemaa, jotka kuljetetaan läpi tarinan. Jotain samantyyppistä olisi kiinnostavaa lukea myös Suomesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei pikimusta, ei tosiaan. Olisipa tosiaan kiinnostavaa lukea jotain samantyyppistä Suomestakin. En tiedä, onko tämäntyyppinen kirjallisuus Italiassa tällä hetkellä jotenkin enemmänkin esillä, mutta yhtäläisyyksiä Ammanitin tuotantoon on mielestäni nähtävissä.

      Poista
  2. Jonna, tämä on ihan mun kova suosikki ja myöskin yllättäjä, sillä en ole kovastikaan innostunut italialaisesta kirjallisuudesta.

    Kirjoitit hienosti ja kirjan henkeen, joten lopetuksesi sinetöi kirjan viestin. Silti en kokenut syvää lohduttomuutta, sillä Silvian tyylissä on jotain...uhmaa.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan sinun arviosi olleen yksi niistä, jotka innoittivat minut lukemaan tämän teoksen. Kiitos siitä, Leena - tämä olisi muutoin saattanut hyvinkin mennä ohitse.
      Kirjan lopusta itse asiassa luin toivoa. Ehkä muutos on mahdollinen? Uhma voisi puhua muutoksen puolesta.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pilvi Hämäläinen: Cinderella

Jade hyrrää hyvästä mielestä. Näin vaan tytöt löytävät ihan täysin sattumalta taas yhden yhteisen jutun! Kyllä tästä taitaa ihan oikea ystävyys muodostua! Vaikka Jaden äiti ei kuulukaan ympäristölautakuntaan, niin Jade sentään on ihminen, joka on kiinnostunut kiinnostavista asioista.  Pilvi Hämäläinen: Cinderella Otava 2022 kansi Elina Warsta 269 sivua Pilvi Hämäläinen on tullut tunnetuksi erityisesti Putous-näyttelijänä, ja nyt häneltä on julkaistu esikoisromaani. Teoksen keskiössä ovat yläkoululainen Jade-Adele, joka häpeää nimeään ja äitiään, Jaden äiti Siru, joka ei häpeä juuri mitään, ja Sirun äiti Sirkka, joka kiinnittää huomionsa Cinderellaan. Samaan sukuun kuuluvien naisten lisäksi yhtenä näkökulmahenkilönä on aikuisikään ehtinyt Jari, joka elää äitinsä katon ja komennon alla. Romaani kuvaa tapahtumia, jotka keskittyvät yhteen päivään. Kun päivä etenee kohti erästä suoraa lähetystä, tapahtuu paljon, ja päivän mittaan henkilöistä paljastuu monenlaista. He joutuvat itse kukin kum

Shelley Read: Minne virta kuljettaa

  Eräänä yönä matalien pilvien riippuessa laakson yllä me kaksi – syntymätön lapseni ja minä – käperryimme pesäämme huopien alle, ja siellä maatessani kuvittelin kaikkien metsän eläinten tekevän samoin, asettuvan levolle, kääriytyvän kerälle omaan lämpöönsä. Mietin, että jotkut metsän äideistä tunsivat lastensa potkivan sisällään aivan samalla tavalla, kun toiset taas ruokkivat ja hoivasivat ja suojelivat jälkeläisiään niin kuin minä pian tekisin. Ajattelin kaikkea sitä elämää, joka alkoi, kesti ja päättyi ympärilläni, suurimmasta karhusta pienimpään hyönteiseen, siemeneen, nuppuun ja kukkaan. Metsässä en ollut yksin. Olin varma, että juuri se oli yksi niistä asioista, joita Wil oli yrittänyt selittää minulle. Syleilin lempeästi vatsani kumpua, sekä lastani että myös jotain muuta, jotain sanoin kuvaamatonta valtavuutta, jonka osa tunsin olevani. Shelley Read: Minne virta kuljettaa Otava 2023 alkuteos Go as a river suomentanut Jaakko Kankaanpää äänikirjan lukija Mirjami Heikkinen kesto

Tiina Raevaara: Minä, koira ja ihmiskunta – Lajien välisen yhteiselon historia

Ihmisen kulttuuri ja yhteiskunta eivät kuitenkaan sisällä pelkästään ihmisiä. Ei ole olemassa mitään puhtaasti ihmistä sisältävää kokonaisuutta. Elämme pienellä pallollamme yhdessä toisten lajien kanssa. Muut eläimet ovat muokanneet kulttuuriamme ja rakentaneet yhteiskuntaamme. Tai ehkä asia pitäisi sanoa näin: ihmiskunta on muokannut itseään ja maailmaansa muiden eläinlajien avulla. Tiina Raevaara: Minä, koira ja ihmiskunta – Lajien välisen yhteiselon historia Otava 2022 317 sivua Tiina Raevaara on suunnattoman taitava kirjoittaja, ja siitä on osoitus tämäkin: Minä, koira ja ihmiskunta – Lajien välisen yhteiselon historia  on kiehtova ja hyvin kirjoitettu tietoteos ihmisen ja hänen parhaan ystävänsä yhteisestä taipaleesta historian hämäristä nykypäivään. Kokonaisuuteen nivoutuu luontevasti anekdootteja kirjailijan kokemuksista koirien ja muiden eläinten kanssa. Kimmoke kirjan olemassaoloon löytyy mitä ilmeisemmin kirjailijasta itsestään: "Kaikista eläinlajeista nimenomaan koira o