Siirry pääsisältöön

Nadine Gordimer: Vieraat toisilleen

"Oli totta, että näytti erittäin epätodennäköiseltä, että musta- ja valkoihoinen mies, huolimatta siitä, että olivat keskenään tuttavia, kohtaisivat sattumalta Johannesburgissa. Vaikka he päivittäin tekivät työtä samassa kaupungissa, oli suorastaan hämmästyttävää, miten tehokkaasti pidettiin huolta siitä, etteivät heidän tiensä kulkeneet yhteen."
Nadine Gordimer: Vieraat toisilleen
(Otava 1991)
Alkuteos A World of Strangers 1958
Suomentanut Leena Reijonen
315 sivua
Nadine Gordimerin teos Vieraat toisilleen sijoittuu Etelä-Afrikan Johannesburgiin, missä kirjailija itse asui ja menehtyi viime kesänä, 90-vuotiaana. Ylen uutisen mukaan Nadine Gordimer vastusti apartheidia ja käsitteli useissa kirjoissaan vihaa, rakkautta ja ystävyyttä apartheidin ajan Etelä-Afrikassa. Nuo samat teemat löytyvät myös tästä romaanista, joka suomennettiin vasta 1991, kun Gordimer sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon.

Teoksen päähenkilö ja minäkertoja on Toby Hood, joka saapuu Englannista Johannesburgiin hoitamaan perheensä liikeyritystä. Hän liikkuu rikkaiden valkoisten seurapiireissä ja tapaa Cecil Rowen, johon hän ainakin ihastuu, ehkä jopa rakastuu. Sattumalta hän myös ystävystyy Steven Sitolen kanssa. Ystävyys on erikoista ja hieman outoakin yhteiskunnassa, jossa ihonväri säätelee sitä, missä voi liikkua ja kenen kanssa. Stevenin kautta Toby tutustuu aivan erilaiseen maailmaan ja joutuu myös huomaamaan, miten vaikea joidenkin ihmisten on hyväksyä erirotuisten kanssakäymistä.

Tarina lähtee liikkeelle lähes tuskastuttavan hitaasti, eikä suurille kierroksille päästä missään vaiheessa. Gordimerin teoksen teho onkin enemmän tunnelmassa kuin juonenkäänteissä. Gordimer kuvaa tarkasti ja vivahteikkaasti yhdyskuntaa, joka Tobyn silmissä jakautuu kahtia. Toby liikkuu niin tumma- kuin valkoihoisten seurassa, mutta monille nuo kaksi maailmaa ovat erillisiä tiloja, jotka eivät koskaan kohtaa ja joiden olemassaoloa on vaikea kuvitella, jos kuvitella edes haluaa. On kuin kaupungissa olisi kaksi erillistä kerrosta tai lokeroa, joiden ei haluta yhdistyvän tai tulevan toisilleen tutuiksi, ja yleensä ne jäävätkin kirjan nimen mukaisesti vieraiksi toisilleen. Ja ainoa todella määrittelevä tekijä on ihonväri, jonka vuoksi esimerkiksi työelämään pääseminen tai siellä eteneminen voi olla mahdotonta.

Gordimer ei saarnaa eikä osoita sormella vaan pikemminkin toteaa, millainen hänen kuvaamansa Johannesburg on. Tobyn ystävä Anna, "puoliverisen" lapsen äiti, tosin toteaa:
Heidät (lapset) on vain saatava ymmärtämään, että he eivät ole soveliaita aikansa eläneeseen yhteiskuntaan. Se ei merkitse mitään ja todellisuudessa he ovat uuden, tulevan maailman uusia ihmisiä, kunnollisen maailman, jossa värillä ei ole merkitystä. Luuletko, että se on totta?
Vieraat toisilleen on romaani, joka saa pohtimaan esimerkiksi tasa-arvoa, tasavertaisuutta ja ihmisoikeuksia. Tarinan miljöö on helppo kuvitella mielessään, niin tehokkaasti Gordimer sitä kuvaa. Samalla ymmärtää, että fiktiivinen tarina kuvaa valitettavaa todellisuutta.
Olin Orfeus, siirryin maailmasta toiseen, mutta kumpikaan ei ollut minulle todellinen. Sillä oliko kummassakaan mitään merkkiä siitä, että oli olemassa toinenkin maailma?

Kommentit

  1. Hieno Gordimer, hieno bloggaus.
    Käsitykseni mukaan Etelä-Afrikassa kiellettiin seka-avioliitot vuonna 1949. Syrjintä jyrkkeni toisen maailmansodan jälkeen. Arvostan Gordimeria ja varsinkin Mandelaa. Gordimer arvosti Mandelaa ja tiettävästi tutustui häneen jo 1960-luvulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Jokke!
      Gordimer on minulle uusi tuttavuus, mutta aion tutustua hänen tuotantoonsa enemmänkin. On upeaa, että hänen ja Mandelan kaltaisia oikeudenmukaisuuden puolustajia löytyy.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pilvi Hämäläinen: Cinderella

Jade hyrrää hyvästä mielestä. Näin vaan tytöt löytävät ihan täysin sattumalta taas yhden yhteisen jutun! Kyllä tästä taitaa ihan oikea ystävyys muodostua! Vaikka Jaden äiti ei kuulukaan ympäristölautakuntaan, niin Jade sentään on ihminen, joka on kiinnostunut kiinnostavista asioista.  Pilvi Hämäläinen: Cinderella Otava 2022 kansi Elina Warsta 269 sivua Pilvi Hämäläinen on tullut tunnetuksi erityisesti Putous-näyttelijänä, ja nyt häneltä on julkaistu esikoisromaani. Teoksen keskiössä ovat yläkoululainen Jade-Adele, joka häpeää nimeään ja äitiään, Jaden äiti Siru, joka ei häpeä juuri mitään, ja Sirun äiti Sirkka, joka kiinnittää huomionsa Cinderellaan. Samaan sukuun kuuluvien naisten lisäksi yhtenä näkökulmahenkilönä on aikuisikään ehtinyt Jari, joka elää äitinsä katon ja komennon alla. Romaani kuvaa tapahtumia, jotka keskittyvät yhteen päivään. Kun päivä etenee kohti erästä suoraa lähetystä, tapahtuu paljon, ja päivän mittaan henkilöistä paljastuu monenlaista. He joutuvat itse kukin kum

Shelley Read: Minne virta kuljettaa

  Eräänä yönä matalien pilvien riippuessa laakson yllä me kaksi – syntymätön lapseni ja minä – käperryimme pesäämme huopien alle, ja siellä maatessani kuvittelin kaikkien metsän eläinten tekevän samoin, asettuvan levolle, kääriytyvän kerälle omaan lämpöönsä. Mietin, että jotkut metsän äideistä tunsivat lastensa potkivan sisällään aivan samalla tavalla, kun toiset taas ruokkivat ja hoivasivat ja suojelivat jälkeläisiään niin kuin minä pian tekisin. Ajattelin kaikkea sitä elämää, joka alkoi, kesti ja päättyi ympärilläni, suurimmasta karhusta pienimpään hyönteiseen, siemeneen, nuppuun ja kukkaan. Metsässä en ollut yksin. Olin varma, että juuri se oli yksi niistä asioista, joita Wil oli yrittänyt selittää minulle. Syleilin lempeästi vatsani kumpua, sekä lastani että myös jotain muuta, jotain sanoin kuvaamatonta valtavuutta, jonka osa tunsin olevani. Shelley Read: Minne virta kuljettaa Otava 2023 alkuteos Go as a river suomentanut Jaakko Kankaanpää äänikirjan lukija Mirjami Heikkinen kesto

Tiina Raevaara: Minä, koira ja ihmiskunta – Lajien välisen yhteiselon historia

Ihmisen kulttuuri ja yhteiskunta eivät kuitenkaan sisällä pelkästään ihmisiä. Ei ole olemassa mitään puhtaasti ihmistä sisältävää kokonaisuutta. Elämme pienellä pallollamme yhdessä toisten lajien kanssa. Muut eläimet ovat muokanneet kulttuuriamme ja rakentaneet yhteiskuntaamme. Tai ehkä asia pitäisi sanoa näin: ihmiskunta on muokannut itseään ja maailmaansa muiden eläinlajien avulla. Tiina Raevaara: Minä, koira ja ihmiskunta – Lajien välisen yhteiselon historia Otava 2022 317 sivua Tiina Raevaara on suunnattoman taitava kirjoittaja, ja siitä on osoitus tämäkin: Minä, koira ja ihmiskunta – Lajien välisen yhteiselon historia  on kiehtova ja hyvin kirjoitettu tietoteos ihmisen ja hänen parhaan ystävänsä yhteisestä taipaleesta historian hämäristä nykypäivään. Kokonaisuuteen nivoutuu luontevasti anekdootteja kirjailijan kokemuksista koirien ja muiden eläinten kanssa. Kimmoke kirjan olemassaoloon löytyy mitä ilmeisemmin kirjailijasta itsestään: "Kaikista eläinlajeista nimenomaan koira o