Siirry pääsisältöön

Nadine Gordimer: Vieraat toisilleen

"Oli totta, että näytti erittäin epätodennäköiseltä, että musta- ja valkoihoinen mies, huolimatta siitä, että olivat keskenään tuttavia, kohtaisivat sattumalta Johannesburgissa. Vaikka he päivittäin tekivät työtä samassa kaupungissa, oli suorastaan hämmästyttävää, miten tehokkaasti pidettiin huolta siitä, etteivät heidän tiensä kulkeneet yhteen."
Nadine Gordimer: Vieraat toisilleen
(Otava 1991)
Alkuteos A World of Strangers 1958
Suomentanut Leena Reijonen
315 sivua
Nadine Gordimerin teos Vieraat toisilleen sijoittuu Etelä-Afrikan Johannesburgiin, missä kirjailija itse asui ja menehtyi viime kesänä, 90-vuotiaana. Ylen uutisen mukaan Nadine Gordimer vastusti apartheidia ja käsitteli useissa kirjoissaan vihaa, rakkautta ja ystävyyttä apartheidin ajan Etelä-Afrikassa. Nuo samat teemat löytyvät myös tästä romaanista, joka suomennettiin vasta 1991, kun Gordimer sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon.

Teoksen päähenkilö ja minäkertoja on Toby Hood, joka saapuu Englannista Johannesburgiin hoitamaan perheensä liikeyritystä. Hän liikkuu rikkaiden valkoisten seurapiireissä ja tapaa Cecil Rowen, johon hän ainakin ihastuu, ehkä jopa rakastuu. Sattumalta hän myös ystävystyy Steven Sitolen kanssa. Ystävyys on erikoista ja hieman outoakin yhteiskunnassa, jossa ihonväri säätelee sitä, missä voi liikkua ja kenen kanssa. Stevenin kautta Toby tutustuu aivan erilaiseen maailmaan ja joutuu myös huomaamaan, miten vaikea joidenkin ihmisten on hyväksyä erirotuisten kanssakäymistä.

Tarina lähtee liikkeelle lähes tuskastuttavan hitaasti, eikä suurille kierroksille päästä missään vaiheessa. Gordimerin teoksen teho onkin enemmän tunnelmassa kuin juonenkäänteissä. Gordimer kuvaa tarkasti ja vivahteikkaasti yhdyskuntaa, joka Tobyn silmissä jakautuu kahtia. Toby liikkuu niin tumma- kuin valkoihoisten seurassa, mutta monille nuo kaksi maailmaa ovat erillisiä tiloja, jotka eivät koskaan kohtaa ja joiden olemassaoloa on vaikea kuvitella, jos kuvitella edes haluaa. On kuin kaupungissa olisi kaksi erillistä kerrosta tai lokeroa, joiden ei haluta yhdistyvän tai tulevan toisilleen tutuiksi, ja yleensä ne jäävätkin kirjan nimen mukaisesti vieraiksi toisilleen. Ja ainoa todella määrittelevä tekijä on ihonväri, jonka vuoksi esimerkiksi työelämään pääseminen tai siellä eteneminen voi olla mahdotonta.

Gordimer ei saarnaa eikä osoita sormella vaan pikemminkin toteaa, millainen hänen kuvaamansa Johannesburg on. Tobyn ystävä Anna, "puoliverisen" lapsen äiti, tosin toteaa:
Heidät (lapset) on vain saatava ymmärtämään, että he eivät ole soveliaita aikansa eläneeseen yhteiskuntaan. Se ei merkitse mitään ja todellisuudessa he ovat uuden, tulevan maailman uusia ihmisiä, kunnollisen maailman, jossa värillä ei ole merkitystä. Luuletko, että se on totta?
Vieraat toisilleen on romaani, joka saa pohtimaan esimerkiksi tasa-arvoa, tasavertaisuutta ja ihmisoikeuksia. Tarinan miljöö on helppo kuvitella mielessään, niin tehokkaasti Gordimer sitä kuvaa. Samalla ymmärtää, että fiktiivinen tarina kuvaa valitettavaa todellisuutta.
Olin Orfeus, siirryin maailmasta toiseen, mutta kumpikaan ei ollut minulle todellinen. Sillä oliko kummassakaan mitään merkkiä siitä, että oli olemassa toinenkin maailma?

Kommentit

  1. Hieno Gordimer, hieno bloggaus.
    Käsitykseni mukaan Etelä-Afrikassa kiellettiin seka-avioliitot vuonna 1949. Syrjintä jyrkkeni toisen maailmansodan jälkeen. Arvostan Gordimeria ja varsinkin Mandelaa. Gordimer arvosti Mandelaa ja tiettävästi tutustui häneen jo 1960-luvulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Jokke!
      Gordimer on minulle uusi tuttavuus, mutta aion tutustua hänen tuotantoonsa enemmänkin. On upeaa, että hänen ja Mandelan kaltaisia oikeudenmukaisuuden puolustajia löytyy.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Laura Lindstedt: Oneiron

"Rivi on kaunis kuin kaunein hautajaissaatto, surullinen kuin surullisin sävel, lohdullinen kuin äiti maan syli. Rivi on täydellinen. Naiset eivät pelkää."
Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron tuli minulle joululahjaksi, ja taisin viime vuoden viimeisinä päivinä kirjan lukea loppuun. Kirjasta kirjoittaminen on kuitenkin venynyt uuden vuoden puolelle, sillä tuntui, että kovin pian lukemisen jälkeen oli romaanista vaikea sanoa yhtään mitään.

Nyt, kun olen ehtinyt makustella, tunnustella ja mietiskellä, totean: Oneiron on huimaava, jäljet jättävä romaani, jonka vaikutus ei hetkessä katoa.
Tarina keskittyy seitsemään naiseen. Newyorkilainen Shlomith, moskovalainen Polina, brasilialainen Rosa, marseillelainen Nina, hollantilainen Wlbgis, senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen Ulrike ovat kaikki kuolleet. Romaani kertoo siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeisenä aikana, keskellä valkeutta, ja mitä naisten elämässä oikein tapahtui. Huomasin, että alkuun minua kutkutti tietä…

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

John Irving: Kaikki isäni hotellit

"Jos sinulla oli salaisuus, äiti säilytti sen: jos halusit demokraattista asioiden puintia ja keskustelua, joka saattoi venyä tuntikausia, pahimmassa tapauksessa viikkokausia - jopa kuukausia - pitkäksi, silloin toit asiasi isälle."
John Irvingin romaani Kaikki isäni hotellit on perhetarina. Keskiössä on Berryn perhe, jonka isä Winslow ei jätä toteuttamatta haaveitaan, joita muut eivät välttämättä pidä realistisina. Perheen äiti Mary on haudannut omat opiskelu- ja urahaaveensa voidakseen huolehtia iäkkäistä vanhemmistaan. Esikoispoika Frank on homoseksuaali ja tytär Franny valmissanainen selviytyjä. Tarinan minäkertoja John rakastaa Franny-sisartaan yli kaiken. Pikkusisko Lilly on lopettanut alle kymmenvuotiaana kasvamisen ja kuopus Egg rakastaa tavaroita ja pukeutumusta eikä tunnu kuulevan juuri mitään - tai sitten hän kuulee vain sen, mitä haluaa. Perhe on eittämättä epätavallinen, vaikka Franny ja minäkertoja väittävätkin toista:
"Ei me olla mitenkään erikoisia"…