Siirry pääsisältöön

Väinö Linna: Täällä Pohjantähden alla (osa 1)

"Kun kevätilta sitten pimeni, he lähtivät kotiin. Toisinaan he kuitenkin seisoivat vielä rakennuksella niin kuin pienen hartaushetken pitäen. Ne harvat vuorosanat, joita siinä lausuttiin, koskivat aina ihan asiallisia seikkoja, mutta mieli ei ollut niissä kiinni. Heissä vallitsi sanaton hyvänolon tunne, jonka ruumiin väsymys liensi melkeinpä hartaudeksi."
Väinö Linna: Täällä Pohjantähden alla (WSOY 2007)
Alkuteos julkaistu 1959
318 sivua
Vihdoin tartuin Väinö Linnan romaanitrilogian ensimmäiseen osaan Nooran kimppalukuprojektin innoittamana. En muista, onko yksikään kirja herättänyt niin paljon tunteita jo ennen sen lukemista. Olen vaalinut romaanisarjaa mielessäni ja ajatellut sen kytkeytyvän vahvasti oman pappani maailmaan, kuvastavan hänen arkeaan, kun elettiin niukasti. Ehkä juuri korkeat odotukset ovat tehneet vaikeaksi ryhtyä lukemaan, mutta onneksi odotukseni täyttyivät ja nyt voin onnellisena huokaista, että olipa hyvä, kun luin.

Lukemisen jälkeen koittikin seuraava iso kynnys. Mitä sanoa kirjasta, joka on nostettu kansakunnan kaapin päälle jo aikapäiviä sitten? Mitä uutta minä pystyn tuomaan keskusteluun kansallisesta ikonista? Aikani asian kanssa painittuani päätin, etten yritä analysoida teosta, jota on ansiokkaasti tutkittu ja analysoitu moneen kertaan, esimerkiksi Sallan tapaan. Päätin, että kerron omasta lukukokemuksestani. Miksi minä pidin Täällä Pohjantähden alla -trilogian ensimmäisestä osasta kovin paljon?

Romaanisarjan ensimmäinen osa sijoittuu 1800-luvun loppuun ja 1900-luvun alkuun, kun Suomessa elettiin monenlaisten muutosten aikaa. Pentinkulmaankin saadaan oma koulu, rakennetaan työväentalo, sosialismin aate leviää. Samaan aikaan torpparit taistelevat oikeuksistaan, ja yksi mieleenpainuvimpia kohtauksia onkin se, kun torppari Laurila häädetään perheineen kodistaan. Samanlaista kohtaloa pelkää pessimistinen Koskelan Jussi, joka on raivannut suon ja rakentanut torppansa omin käsin. Lukijan oikeustajua vastaan asettuukin kovasti se, että ihminen joutuu pelkäämään kotinsa puolesta, vaikka on sen itse rakentanut. Niinpä yksi romaanin viehätysvoiman tekijöistä on se, että lukijana asetuin voimakkaasti joidenkin henkilöiden puolelle ja joitakin vastaan. Mielessäni seisoin mieltä osoittavan joukon mukana, kun Laurilan taloa tyhjennettiin. Tunsin Jussin pelon, kun hän suri torpan virallisen sopimuksen puuttumista. Pelkäsin, että jollekin käy huonosti, ja ahmin kirjaa eteenpäin päästäkseni perille hahmojen kohtaloista.

Kirjan aloittaa lause, joka on monelle tuttu, vaikka kirjaa ei olisikaan lukenut: "Alussa olivat suo, kuokka - ja Jussi." Aloitus vaatii hengähtämään syvään, ennen kuin lukemista voi jatkaa. Voi Jussi, sinä vakava, äkäinen, sitkeä, ahkera mies. Miten helppo sinusta onkaan pitää, vaikka helppo et varmasti isänä ja puolisona ole. Jussin kanssa seison katsomassa valmistumassa olevaa torppaa ja tunnen sen ylpeyden, jota ahkeran miehen pitääkin tuntea. Jussi on se menneiden aikojen vakaa, suomalainen mies, johon voi luottaa, joka haluaa hoitaa omat asiansa ja antaa muiden olla rauhassa. Ja joka on sitten toisaalta juro ja äkäinen, ei piittaa uuden ajan kotkotuksista.

Ylipäätään kirjan hahmot ovat niin kiinnostavia, että heidän seurassaan viihtyy. Henkilökavalkadista löytyy monenlaista kulkijaa, ja parasta on, että he ovat todellisia ja tunnistettavia. Kivivuoren Otto ja Janne esimerkiksi ovat suustaan niin sujuvia, että ei voi kuin ihmetellä, mistä kaikki sutkaukset tulevat. Räätäli Halme pitää työväentaloa omana lapsenaan, kun ei ihmislapsia ole siunaantunut, ja suhtautuu vakavasti ajamiinsa asioihin. Linna kuvaa herkullisesti sitä, kun kirkonkylän puhelinosuuskunta myöntyy antamaan Halmeelle puhelimen:
Puhelimen kilinä katkaisi aina talon arjen niin kuin sivalluksella. Pantiinpa paikkaa minkälaiseen resuun hyvänsä ja puhuttiinpa miten arkipäiväisistä asioista tahansa, tuo kilahdus muutti tunnelman heti. Halme nousi, laski työn käsistään ja lähti kamariin. Hänen ilmeensäkin muuttui, ryhti jäykistyi, ja tarkoin, harkituin liikkein hän otti torven ja asetti sen korvalleen, minkä jälkeen kuului:
- Haluu. Haluja... Halmeella.
Kyläläisetkin näkivät kamarin ovenraosta Halmeen seisovan puhelimen ääressä torvi korvalla, ja toisen käden sormet liivintaskussa. Pääsipä joku kamariinkin lukemaan tuon komeuden kyljestä: "Ericson. Stockholm". 
Unohtaa ei tietenkään sovi Koskelan Akselia, joka nousee etualalle, kun isä-Jussi vanhenee ja jää sivuun, missä hän toki haluaakin olla. Akselin ihanteet rakentuvat samanlaisista asioista kuin isän, hän arvostaa kovaa työntekoa, on ahkera ja sitkeä. Mutta toisin kuin isänsä, Akseli haluaa olla mukana yhteiskunnallisissa asioissa ja ihastuu aatteen paloon. Akselin ja Kivivuoren Elinan katseet kohtaavat, ja miten hitaasti, rauhallisesti ja kauniisti muotoutuukaan heidän välilleen rakkaus, joka tosin on rikkoutua ennen aikojaan. Ja miten kertoja kommentoikaan tapahtunutta: "Elämä oli iskenyt. Ensimmäisen kerran."

Pidän suunnattomasti Linnan tavasta kertoa Pentinkulman väen tarinaa. Ymmärtäväinen, lämpimän sydämellinen ote kantaa ja osoittaa, miten tarkasti kirjailija on osannut ihmisluontoa havainnoida. Siten romaani ei kerro vain Suomen historiasta vaan suomalaisista. Lämpimällä, sydämeenkäyvällä tavalla.

Trilogian ensimmäisestä osasta on kirjoitettu esimerkiksi seuraavissa blogeissa: Notko, se lukeva peikko, Luen, mutta en kirjoita, Kirjahamsterin lukuvinkit, Illuusioita ja KriitikkoMarko.

Yritän vähitellen saada luettua ne sata kirjaa, jotka sanomalehti Keskisuomalaisen mukaan suomalaisen pitäisi lukea. Tämä trilogia löytyy listalta, eli nyt olen lukenut 55 kirjaa ja yhden kolmasosan. Ihminen sodassa -lukuhaasteessa olen yhden kolmasosan verran lähempänä seuraavaa sotilasarvoa.

Kommentit

  1. Osallistun itsekin tähän kimppalukuun ja pohdin blogissani juuri tuota samaa, että tämä on sellainen kulttuurinen kivijalka suomalaisessa kirjallisuudessa, että aika lailla tuli mietittyä, mitä tästä voi sanoa.

    Oli tosi mielenkiintoista lukea bloggauksesi, kun nyt kerrankin on se tilanne, että itselläkin on teos hyvässä muistissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävinkin lukemassa bloggauksesi ja kommentoimassa sitä. Tuntuu, että on paljon sanottavaa, kun kirja on niin tuoreessa muistissa. Sinun laillasi minäkin kiinnitin huomiota henkilöhahmoihin, jotka ovat onnistuneita.
      Joko olet käynyt toisen osan kimppuun vai säästeletkö sitä lähemmäs maaliskuuta? Minä säästelen vielä.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anna-Leena Härkönen: Ihana nähä! ja muita kirjoituksia

"Panin soimaan Lordin levyn. Jos siihen ei Paavo Pesusieni reagoi, niin sitten ei mihinkään. Mitään ei tapahtunut. Paavo makasi edelleen lattialla kuin ruumis." Anna-Leena Härkönen: Ihana nähä! ja muita kirjoituksia (Otava 2015) 173 sivua Anna-Leena Härkösen teos Ihana nähä! ja muita kirjoituksia  sisältää kirjailijan havaintoja, oivalluksia ja omakohtaisia kokemuksia monista aiheista matkustamisesta naisena olemisen vaikeuteen ja äitiydestä vanhustenhoitoon. Kirjoittaja ottaa kantaa vahvasti ja napakasti, huumoria unohtamatta. Kyytiä saavat esimerkiksi asiakaspalvelun möröt ja Suuret Äidit. Moni huomio saa lukijan nyökyttelemään päätään ilahtuneena, sillä Härkönen kirjoittaa tutuista ilmiöistä tunnistettavalla ja kiinnostavalla tavalla. Mielikuvia luodessaan kirjailija saa lukijansa hyrisemään ilosta, ellei jopa nauramaan äänen. Nuorempana näin vanhenemisessa yhden ainoan hyvän puolen: sen kun saa mielenrauhaa ja tasapainoa. Kuvittelin, miten jakelen lempeästi hymy

Delia Owens: Suon villi laulu

He olivat tunteneet Chasen pikkuvauvasta asti. Seuranneet, miten poika oli lipunut läpi elämän ihastuttavasta lapsesta suloiseksi teiniksi, jalkapallokentän tähtipelaajaksi ja kylän kultapojaksi, joka työskenteli vanhempiensa yrityksessä. Ja lopulta komistukseksi, joka oli nainut seudun kauneimman tytön. Nyt hän retkotti siinä yksin, soisessa alennustilassaan. Kuoleman kylmä koura oli vetänyt pidemmän korren, niin kuin se aina teki. Delia Owens: Suon villi laulu WSOY 2020 alkuteos Where the Crawdads Sing suomentanut Maria Lyytinen 416 sivua Ällistyttävä esikoinen , unohtumaton romaani , luvataan kirjan takakannessa, ja odotukset ovat korkealla. Delia Owensin Suon villi laulu  houkuttaa nimellään ja on kannen mukaan maailmanlaajuinen jättimenestys. Tarinassa onkin viehättävyyttä mutta – valitettavasti – myös selkeitä ongelmia. Prologi tuo esille romaanin lähtökohdan: lokakuun 30. päivänä vuonna 1969 Chase Andrewsin ruumis lojuu suolla. Vanhasta palotornista putoaminen ei liene silkka on

Kassandra Montag: Tulvan jälkeen

Pearl oli vihainen, koska emme olleet yrittäneet auttaa heitä, ja minä yritin muistuttaa hänelle, että meidän oli tärkeää pysyä omissa oloissamme. Järkeilystäni huolimatta pelkäsin, että sydämeni oli kutistunut, kun vedenpinta oli noussut ympärilläni. Paniikki oli täyttänyt minut, kun vesi peitti maan, ja se työnsi tieltään kaiken muun ja kuihdutti sydämeni kovaksi, pieneksi möhkäleeksi, jota en enää tunnistanut. Kassandra Montag: Tulvan jälkeen HarperCollins Nordic 2020 alkuteos After the Flood suomentanut Hanna Arvonen äänikirjan lukija Pihla Pohjolainen kesto 14 h 2 min Suuren tulvan jälkeisessä ajassa eletään Kassandra Montagin romaanissa Tulvan jälkeen . Vesi on peittänyt alleen suuren osan maasta, ja luonnonvaroja on jäljellä enää. Ihmiskunnan rippeet taistelevat vähäisistä resursseista  ja yrittävät ehtiä ennen muita valtaamaan harvoja elinkelpoisia maa-alueita. Ikävät kohtaamiset ihmisten kesken ovat arkipäivää. Romaanin päähenkilö on aikuinen nainen, Myra, joka on jään