Siirry pääsisältöön

Lena Muhina: Piirityspäiväkirja

"2.7.1941
Kaikilla rintamilla käydään kiivaita taisteluita. Puolustajamme ovat ylväällä rohkeudellaan onnistuneet monin paikoin pidättämään tai häiritsemään lukumäärältään suuremman vastustajan etenemistä. Vihollinen on aseistautunut hampaisiin saakka."
Lena Muhina: Piirityspäiväkirja (Bazar 2014)
Venäjänkielinen alkuteos Blokadnyi dnevnik Leny Muhinoi julkaistu 2013
Suomentanut Pauli Tapio
285 sivua
Lena Muhinan Piirityspäiväkirja on järisyttävä silminnäkijäkertomus sodasta ja sen vaikutuksesta siviileihin. 16-vuotias Lena on tavallinen tyttö, joka aloittaa päiväkirjan pitämisen 22.5.1941, kun toinen maailmansota on käynnissä. Lena elää tavallisen teinitytön elämää sodan varjossa: selviytyminen kokeista huolestuttaa, olisi mukavaa nukkua enemmän, pojat herättävät kiinnostusta... Rakastuminen ja vastarakkauden saaminen mietityttää:
Mutta miksi minun vierelläni ei ole ketään? Tällaisena iltana. On suorastaan loukkaavaa, että tällainen ilta menee hukkaan. En halua olla yksin, mutta en kaipaa melua. Haluaisin olla sellaisen kanssa, jota rakastan ja joka rakastaa minua. Mutta ei minua rakasta kukaan. Minä rakastan. Mutta mitä siitä, että rakastan häntä? (25.8.1941)
Ja samaan aikaan ovat meneillään taistelut, joita myös Lena päiväkirjassaan kommentoi:
Hitler kuvittelee, että hänen vastustajansa läntisellä pallonpuoliskolla ovat heikkoja, eivätkä voi estää häntä toteuttamasta kauaskantoisia suunnitelmiaan. Siinä hän erehtyy. Me tulemme iskemään vihollista vastaan päivin ja öin, moninkertaisin voimin. (23.6.1941)
Nuoren tytön päiväkirjamerkinnöistä näkyy vankkumaton usko omaan kotimaahan ja sen voittamattomuuteen:
Kun kaksi uutta ja lento-ominaisuuksiltaan yhdenvertaista lentokonetta kohtaa, taistelun voittaa aina se, jota ohjaa meidän lentäjämme. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että vihollislentäjän äärimmilleen rasitetut hermot pettävät ensimmäisenä, ja silmänräpäyskin riittää kohottamaan ilmojen isännäksi sen koneen, jota ohjaa lujahermoinen lentäjä. Se on lähes aina neuvostolentäjä, sillä hän suojelee isänmaataan, omaisiaan ja ystäviään. (25.6.1941)
Elämään kuuluu olennaisesti epävarmuus. Lena Muhina kuvaa päiväkirjassaan jatkuvia ilmahälytyksiä ja siirtymisiä pommisuojaan. Koskaan ei voi tietää, mitä tapahtuu:
"Huomenna (jos elän huomiseen) näen Tamaran." (12.10.1941)
Saksalaisten piirittäessä Leningradia ruoka-annokset pienenevät koko ajan ja nälkä jäytää tavalla, jota nykyiseen yltäkylläisyyteen tottuneen lukijan on vaikea kuvitella:
On niin hirveä nälkä. Mahassa velloo vastenmielinen tyhjyyden tunne. Tekee niin hirveän paljon mieli leipää. Antaisin mitä tahansa vain täyttääkseni vatsani.
Milloin olemme taas kylläisiä? Milloin lakkaamme kärsimästä? Millon saamme syödä jotain tukevaa ja täyttävää, kokonaisen lautasellisen puuroa tai makaronia? (21.11.1941)
Ruoka, ruoan jatkuva jonottaminen ja varsinkin ruoan puute saavat Lenan ajatuksista koko ajan enemmän tilaa. Samaan aikaan arkinen elo kuitenkin jatkuu: koululaiset käyvät koulua, tehtaat pyörivät, mutta kaasua ei tule eikä polttoöljyä myydä missään. Elämä on selviytymistä päivästä toiseen, mutta samalla kaupunkilaisilla on kuitenkin vahva tahto elää. Aina tahto ei kuitenkaan riitä, ja 8.2.1941 17-vuotias Lena joutuu kirjoittamaan päiväkirjaansa kaikkein koskettavimman merkintänsä:
Äiti kuoli eilen aamulla. Nyt olen yksin.
Kirjan jälkisanoista käy ilmi, että Lena Muhina selvisi lopulta piirityksestä hengissä. Yksin, mutta hengissä.

Lena Muhinan päiväkirja tuo koskettavalla tavalla esiin sen, millaista on elää jatkuvan pelon ja epävarmuuden alla. Tunteet ailahtelevat: välillä nuori tyttö jaksaa uskoa parempaan huomiseen ja välillä epätoivo valtaa mielen. En ole päiväkirjamuotoisten kirjojen suurin ystävä, mutta silti tämä kirja jaksoi pitää otteessaan. Teosta voi suositella erityisesti sotahistoriasta kiinnostuneille.

Piirityspäiväkirjasta ovat kirjoittaneet myös Leena Lumi ja Kirjasieppo.
Tällä kirjalla saan yhden suorituksen Ihminen sodassa -haasteeseen ja ylenen nyt korpraalista kersantiksi. Kuulostaapas komealta!

Kommentit

  1. Jonna, tässä päiväkirjamuoto toimi kuin tehokeinona eli vahvisti autenttisuutta. Minä olen sekä kirjeromaanien että päiväkirjaromaanien ystävä.

    Tämä kirja on vuoden merkkitapaus ja jokainen tuntemani lähisäteellä on tämän lukenut. Myös jonot kirjastoissa ovat tähän kirjaan pitkät.

    Olen iloinen, että luit tämän, sillä sain jokin aika sitten hämmästyksekseni kuulla, että jollekin nuorelle Pelon Jokapäiväinen elämämme oli käsittämätön, sillä hän ei ollut kuullut Stalinista...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, Leena. Kirjan muoto myös vahvistaa sitä, miten päiväkirjan pitäjän tunteet vaihtelevat lähes päivittäin toivosta syvään epätoivoon.
      On hienoa, että on tarjolla kirjallisuutta, joka herättää historian eloon. Mielestäni tämä kirja sopii myös monen nuoren luettavaksi. Ehkä tästä jää jotain mieleen, jos on tullut historian tunnilla nukuttua. Vaikkei nukkuminenkaan selitä sitä, jos nimi Stalin ei kerro mitään!

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Laura Lindstedt: Oneiron

"Rivi on kaunis kuin kaunein hautajaissaatto, surullinen kuin surullisin sävel, lohdullinen kuin äiti maan syli. Rivi on täydellinen. Naiset eivät pelkää."
Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron tuli minulle joululahjaksi, ja taisin viime vuoden viimeisinä päivinä kirjan lukea loppuun. Kirjasta kirjoittaminen on kuitenkin venynyt uuden vuoden puolelle, sillä tuntui, että kovin pian lukemisen jälkeen oli romaanista vaikea sanoa yhtään mitään.

Nyt, kun olen ehtinyt makustella, tunnustella ja mietiskellä, totean: Oneiron on huimaava, jäljet jättävä romaani, jonka vaikutus ei hetkessä katoa.
Tarina keskittyy seitsemään naiseen. Newyorkilainen Shlomith, moskovalainen Polina, brasilialainen Rosa, marseillelainen Nina, hollantilainen Wlbgis, senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen Ulrike ovat kaikki kuolleet. Romaani kertoo siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeisenä aikana, keskellä valkeutta, ja mitä naisten elämässä oikein tapahtui. Huomasin, että alkuun minua kutkutti tietä…

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

John Irving: Kaikki isäni hotellit

"Jos sinulla oli salaisuus, äiti säilytti sen: jos halusit demokraattista asioiden puintia ja keskustelua, joka saattoi venyä tuntikausia, pahimmassa tapauksessa viikkokausia - jopa kuukausia - pitkäksi, silloin toit asiasi isälle."
John Irvingin romaani Kaikki isäni hotellit on perhetarina. Keskiössä on Berryn perhe, jonka isä Winslow ei jätä toteuttamatta haaveitaan, joita muut eivät välttämättä pidä realistisina. Perheen äiti Mary on haudannut omat opiskelu- ja urahaaveensa voidakseen huolehtia iäkkäistä vanhemmistaan. Esikoispoika Frank on homoseksuaali ja tytär Franny valmissanainen selviytyjä. Tarinan minäkertoja John rakastaa Franny-sisartaan yli kaiken. Pikkusisko Lilly on lopettanut alle kymmenvuotiaana kasvamisen ja kuopus Egg rakastaa tavaroita ja pukeutumusta eikä tunnu kuulevan juuri mitään - tai sitten hän kuulee vain sen, mitä haluaa. Perhe on eittämättä epätavallinen, vaikka Franny ja minäkertoja väittävätkin toista:
"Ei me olla mitenkään erikoisia"…