Siirry pääsisältöön

Lena Muhina: Piirityspäiväkirja

"2.7.1941
Kaikilla rintamilla käydään kiivaita taisteluita. Puolustajamme ovat ylväällä rohkeudellaan onnistuneet monin paikoin pidättämään tai häiritsemään lukumäärältään suuremman vastustajan etenemistä. Vihollinen on aseistautunut hampaisiin saakka."
Lena Muhina: Piirityspäiväkirja (Bazar 2014)
Venäjänkielinen alkuteos Blokadnyi dnevnik Leny Muhinoi julkaistu 2013
Suomentanut Pauli Tapio
285 sivua
Lena Muhinan Piirityspäiväkirja on järisyttävä silminnäkijäkertomus sodasta ja sen vaikutuksesta siviileihin. 16-vuotias Lena on tavallinen tyttö, joka aloittaa päiväkirjan pitämisen 22.5.1941, kun toinen maailmansota on käynnissä. Lena elää tavallisen teinitytön elämää sodan varjossa: selviytyminen kokeista huolestuttaa, olisi mukavaa nukkua enemmän, pojat herättävät kiinnostusta... Rakastuminen ja vastarakkauden saaminen mietityttää:
Mutta miksi minun vierelläni ei ole ketään? Tällaisena iltana. On suorastaan loukkaavaa, että tällainen ilta menee hukkaan. En halua olla yksin, mutta en kaipaa melua. Haluaisin olla sellaisen kanssa, jota rakastan ja joka rakastaa minua. Mutta ei minua rakasta kukaan. Minä rakastan. Mutta mitä siitä, että rakastan häntä? (25.8.1941)
Ja samaan aikaan ovat meneillään taistelut, joita myös Lena päiväkirjassaan kommentoi:
Hitler kuvittelee, että hänen vastustajansa läntisellä pallonpuoliskolla ovat heikkoja, eivätkä voi estää häntä toteuttamasta kauaskantoisia suunnitelmiaan. Siinä hän erehtyy. Me tulemme iskemään vihollista vastaan päivin ja öin, moninkertaisin voimin. (23.6.1941)
Nuoren tytön päiväkirjamerkinnöistä näkyy vankkumaton usko omaan kotimaahan ja sen voittamattomuuteen:
Kun kaksi uutta ja lento-ominaisuuksiltaan yhdenvertaista lentokonetta kohtaa, taistelun voittaa aina se, jota ohjaa meidän lentäjämme. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että vihollislentäjän äärimmilleen rasitetut hermot pettävät ensimmäisenä, ja silmänräpäyskin riittää kohottamaan ilmojen isännäksi sen koneen, jota ohjaa lujahermoinen lentäjä. Se on lähes aina neuvostolentäjä, sillä hän suojelee isänmaataan, omaisiaan ja ystäviään. (25.6.1941)
Elämään kuuluu olennaisesti epävarmuus. Lena Muhina kuvaa päiväkirjassaan jatkuvia ilmahälytyksiä ja siirtymisiä pommisuojaan. Koskaan ei voi tietää, mitä tapahtuu:
"Huomenna (jos elän huomiseen) näen Tamaran." (12.10.1941)
Saksalaisten piirittäessä Leningradia ruoka-annokset pienenevät koko ajan ja nälkä jäytää tavalla, jota nykyiseen yltäkylläisyyteen tottuneen lukijan on vaikea kuvitella:
On niin hirveä nälkä. Mahassa velloo vastenmielinen tyhjyyden tunne. Tekee niin hirveän paljon mieli leipää. Antaisin mitä tahansa vain täyttääkseni vatsani.
Milloin olemme taas kylläisiä? Milloin lakkaamme kärsimästä? Millon saamme syödä jotain tukevaa ja täyttävää, kokonaisen lautasellisen puuroa tai makaronia? (21.11.1941)
Ruoka, ruoan jatkuva jonottaminen ja varsinkin ruoan puute saavat Lenan ajatuksista koko ajan enemmän tilaa. Samaan aikaan arkinen elo kuitenkin jatkuu: koululaiset käyvät koulua, tehtaat pyörivät, mutta kaasua ei tule eikä polttoöljyä myydä missään. Elämä on selviytymistä päivästä toiseen, mutta samalla kaupunkilaisilla on kuitenkin vahva tahto elää. Aina tahto ei kuitenkaan riitä, ja 8.2.1941 17-vuotias Lena joutuu kirjoittamaan päiväkirjaansa kaikkein koskettavimman merkintänsä:
Äiti kuoli eilen aamulla. Nyt olen yksin.
Kirjan jälkisanoista käy ilmi, että Lena Muhina selvisi lopulta piirityksestä hengissä. Yksin, mutta hengissä.

Lena Muhinan päiväkirja tuo koskettavalla tavalla esiin sen, millaista on elää jatkuvan pelon ja epävarmuuden alla. Tunteet ailahtelevat: välillä nuori tyttö jaksaa uskoa parempaan huomiseen ja välillä epätoivo valtaa mielen. En ole päiväkirjamuotoisten kirjojen suurin ystävä, mutta silti tämä kirja jaksoi pitää otteessaan. Teosta voi suositella erityisesti sotahistoriasta kiinnostuneille.

Piirityspäiväkirjasta ovat kirjoittaneet myös Leena Lumi ja Kirjasieppo.
Tällä kirjalla saan yhden suorituksen Ihminen sodassa -haasteeseen ja ylenen nyt korpraalista kersantiksi. Kuulostaapas komealta!

Kommentit

  1. Jonna, tässä päiväkirjamuoto toimi kuin tehokeinona eli vahvisti autenttisuutta. Minä olen sekä kirjeromaanien että päiväkirjaromaanien ystävä.

    Tämä kirja on vuoden merkkitapaus ja jokainen tuntemani lähisäteellä on tämän lukenut. Myös jonot kirjastoissa ovat tähän kirjaan pitkät.

    Olen iloinen, että luit tämän, sillä sain jokin aika sitten hämmästyksekseni kuulla, että jollekin nuorelle Pelon Jokapäiväinen elämämme oli käsittämätön, sillä hän ei ollut kuullut Stalinista...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, Leena. Kirjan muoto myös vahvistaa sitä, miten päiväkirjan pitäjän tunteet vaihtelevat lähes päivittäin toivosta syvään epätoivoon.
      On hienoa, että on tarjolla kirjallisuutta, joka herättää historian eloon. Mielestäni tämä kirja sopii myös monen nuoren luettavaksi. Ehkä tästä jää jotain mieleen, jos on tullut historian tunnilla nukuttua. Vaikkei nukkuminenkaan selitä sitä, jos nimi Stalin ei kerro mitään!

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

Kristin Hannah: Satakieli

"Vianne sulki silmänsä ja ajatteli: Tule jo kotiin, Antoine.
Enempää hän ei sallinut itselleen, vain yhden hiljaisen pyynnön. Miten hän selviytyisi yksin tästä kaikesta – sodasta, kapteeni Beckistä, Isabellesta?"


Kristin Hannahin romaani Satakieli tarkastelee toista maailmansotaa ja saksalaisten osuutta siinä näkökulmasta, joka ei usein tule esille: nyt ollaan Ranskassa, jonka natsit ovat miehittäneet. Keskitysleirit jäävät enimmäkseen taustalle, mutta saksalaisten uhka on läsnä vahvasti.

Vianne on nuori perheenäiti, jonka puoliso joutuu sotaan. Vianne huolehtii pariskunnan Sophie-tyttärestä ja yrittää pärjätä säännöstelyn ja pelottavien uutisten keskellä. Elämää saapuu Pariisista sekoittamaan Viannen pikkusisko Isabelle, joka ei halua taipua uhkien ja vallanpidon alle. Nuori nainen liittyy vastarintaliikkeeseen ja on valmis vaarantamaan paljon vastustaakseen vallitsevaa yhteiskunnallista tilaa.

Tarina sijoittuu kahdelle aikatasolle. Liikkeelle lähdetään vuodesta 1995, kun Vi…

Alex Michaelides: Hiljainen potilas

"Alician asianajaja oli niin ikään paikalla, mutta Alicia pysyi vaiti koko tapaamisen ajan. Silloin tällöin hänen kalvakat huulensa värähtelivät, mutta ääntä ei kuulunut. Hän ei vastannut ainoaankaan kuulustelijan esittämään kysymykseen eikä sanonut mitään edes siinä vaiheessa, kun tämä syytti häntä Gabrielin murhasta ja määräsi hänet pidätettäväksi. Alicia ei suostunut sen enempää kiistämään kuin myöntämäänkään syyllisyyttään.
Hän ei puhunut enää koskaan."

Hiljainen potilas kertoo nimensä mukaisesti hiljaisesta potilaasta. Hän ei ole pelkästään hiljainen vaan lähes täysin eristäytynyt muista ja oikeastaan kaiken vuorovaikutuksen ulottumattomissa.

Hiljainen potilas on Alicia Berenson. Hän on taiteilija ja murhaaja, joka ampui raa'asti aviomiehensä ja vaikeni sen jälkeen. Yleisen mielipiteen tuomitsema nainen näyttäytyy tarinassa monenlaisessa valossa: jonkun mielestä hän on väkivaltainen ja arvaamaton, jonkun mielestä herkkä ja kykenemätön tappamaan ketään. Mikä on totuus?