Siirry pääsisältöön

Muriel Barbery: Kulinaristin kuolema

"Minä olen maailman vaikutusvaltaisin ravintolakriitikko. Minun ansiostani keittotaidon väheksytty taitolaji on noussut arvostetuimpien taiteenlajien joukkoon. Kaikki Pariisista Rioon, Moskovasta Brazzavilleen, Saigonista Melbourneen ja Acapulcoon tuntevat minun nimeni."
Muriel Barbery: Kulinaristin kuolema (Gummerus 2011)
Ranskankielinen alkuteos Une gourmandise julkaistu vuonna 2000
Suomentanut Lotta Toivanen
181 sivua
Ihastuin kovasti Muriel Barberyn romaaniin Siilin eleganssi, joka julkaistiin suomeksi vuonna 2010. Tuolloin luonnehdin kirjaa muistiinpanoissani sanoilla säkenöivän älyllinen. Yleisesti ottaen kirja herätti myös blogeissa paljon myönteistä huomiota: Esimerkiksi Katri ihastui romaaniin monen muunkin lukijan tavoin. Ehkä Siilin eleganssin suosio vaikutti siihen, että 2011 julkaistiin Barberyn esikoisromaani Kulinaristin kuolema, joka on julkaistu ranskaksi jo vuonna 2000.

Romaani sijoittuu suurelta osin arvostetun ravintolakriitikko Pierre Arthensin kuolinvuoteelle. Hän muistelee elämäänsä ja miettii, mikä on hänelle se kaikkein tärkein maku, joka hänen sydäntään kaihertaa ja jota hän ei saa mieleensä:
Minä kuolen enkä kykene muistamaan yhtä tiettyä makua, joka kaihertaa sydäntäni. Tiedän, että tuo maku on elämäni tärkein ja lopullinen totuus ja sillä on hallussaan avain sydämeeni, jonka olen sittemmin vaientanut.
Joka toinen luku koostuu ravintolakriitikon makumatkoista ja joka toisessa luvussa ääneen pääsee joku, joka Arthensin tuntee. Sanansa sanovat esimerkiksi taloudenhoitaja, lääkäri ja kuolevan miehen lapsi, joka kaipasi isänsä rakkautta mutta jäi ilman. Huomaan siis jälleen tarttuneeni kirjaan, jossa näkökulmat ja kertojat vaihtelevat. En ole tällaisen rakenteen suuri ystävä, mutta yllättäen pidin ratkaisua tässä kirjassa kuitenkin toimivana. Iso osa ravintolakriitikon ristiriitaisesta persoonasta olisi jäänyt pimentoon, jos tarina olisi kerrottu vain kuolinvuoteellaan makaavan miehen näkökulmasta.

Vaikka Kulinaristin kuolema ei jää sydämeeni samalla tavalla kuin Siilin eleganssi, on kirjassa silti sitä jotain. Kirjailija kuvaa todella yksityiskohtaisesti ja ihailtavasti makuja ja ruokia. Kuvaus on niin analyyttista ja tarkkaa, että sitä ei voi kuin ihmetellä. Samalla kärsii lukijana siitä, että oma jääkaappi ammottaa tyhjyyttään ja upeista makuelämyksistä voi vain haaveilla. Barbery myös rakentaa hienosti kuvan kuolevasta miehestä, joka on omalaatuinen, mielenkiintoinen ja kaikkea muuta kuin yksiulotteinen hahmo. Ja kyllä kirjaan sopivasti imuakin rakentui: en voinut jättää kirjaa kesken, koska halusin tietää, löytääkö Arthens kaipaamansa maun vai ehtiikö kuolo korjata hänet ensin.

Kirjassa puhutaan paljon ruuasta ja makuelämyksistä. Koko romaani itsessään on kuin suuri makumatka, mutta pohjimmiltaan siinä on kuitenkin kyse elämästä ja sen tarkoituksesta. Ei siis aivan pienistä asioista.

Tätä romaania on blogeissa luettu todella paljon, ja tähän nostan vain muutamia: Katri koki makumatkan etäiseksi mutta oli silti tyytyväinen, että tuli kirjan lukeneeksi. Katja on määritellyt kirjan charmikkaaksi, Saran mielestä kirja on yksinkertaisesti hieno, samaa adjektiivia käyttää myös Joana. Leena koukuttui mutta Tiina koki kirjan jääneen pintaraapaisuksi.

Tällä kirjalla aloitan vihdoin Vive la France! -haasteen.

Kommentit

  1. Minä innokkaana kotikokkina ihastuin tähän, vaikka tämä on niin erilainen kuin Siilin eleganssi, mutta sama oivallus, sama vahva tyyli, läpäisee molemmat kirjat.

    VastaaPoista
  2. Kyllä kirjoissa tosiaan jotain samaa vetoa on. Kulinaristin kuolema on kuulemma palkittu ilmestymisvuonnaan Ranskan parhaana kulinaristisena kirjana. Enpä ihmettele lainkaan, niin hienosti kirjassa ruokia kuvataan.

    VastaaPoista
  3. Luin vastikään Siilin eleganssin ja pidin kovasti. Ajattelin jo silloin, että luen tämänkin, ja eiköhän se tule jossain vaiheessa vuoroon. Jotenkin viehättävä tyyli Barberylla.

    Sinulle on kirjahyllyhaaste blogissani. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva sitten kuulla, mitä pidät tästä Barberyn esikoisesta. :)
      Kiitos kivasta haasteesta, otan sen vastaan mielelläni!

      Poista
  4. Minäkin koetin lukea tätä Ranska-haasteeseen, mutta kesken jäi - tässä puhuttiin aivan liikaa ruuasta minun makuuni (no niinpä...). :) Ehkä Siilin eleganssi voisi olla enemmänkin minun kirjani, sitäkin on niin paljon kehuttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siilin eleganssia kannattaa kyllä kokeilla, toivottavasti se ei jää kesken. :)

      Poista
  5. Tämä oli kyllä mieleenpainuva lukukokemus, pidin kirjasta kovasti. Siilin eleganssi odottaa vielä lukuvuoroaan, olen vähän ikään kuin unohtanut koko kirjan. Arviosi oli hyvä muistutus, pitääkin katsella sillä silmällä kirjaston hyllyjä... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siilin eleganssi oli kyllä upea, kannattaa napata se kirjastosta mukaan, jos eteen sattuu. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Laura Lindstedt: Oneiron

"Rivi on kaunis kuin kaunein hautajaissaatto, surullinen kuin surullisin sävel, lohdullinen kuin äiti maan syli. Rivi on täydellinen. Naiset eivät pelkää."
Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron tuli minulle joululahjaksi, ja taisin viime vuoden viimeisinä päivinä kirjan lukea loppuun. Kirjasta kirjoittaminen on kuitenkin venynyt uuden vuoden puolelle, sillä tuntui, että kovin pian lukemisen jälkeen oli romaanista vaikea sanoa yhtään mitään.

Nyt, kun olen ehtinyt makustella, tunnustella ja mietiskellä, totean: Oneiron on huimaava, jäljet jättävä romaani, jonka vaikutus ei hetkessä katoa.
Tarina keskittyy seitsemään naiseen. Newyorkilainen Shlomith, moskovalainen Polina, brasilialainen Rosa, marseillelainen Nina, hollantilainen Wlbgis, senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen Ulrike ovat kaikki kuolleet. Romaani kertoo siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeisenä aikana, keskellä valkeutta, ja mitä naisten elämässä oikein tapahtui. Huomasin, että alkuun minua kutkutti tietä…

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

John Irving: Kaikki isäni hotellit

"Jos sinulla oli salaisuus, äiti säilytti sen: jos halusit demokraattista asioiden puintia ja keskustelua, joka saattoi venyä tuntikausia, pahimmassa tapauksessa viikkokausia - jopa kuukausia - pitkäksi, silloin toit asiasi isälle."
John Irvingin romaani Kaikki isäni hotellit on perhetarina. Keskiössä on Berryn perhe, jonka isä Winslow ei jätä toteuttamatta haaveitaan, joita muut eivät välttämättä pidä realistisina. Perheen äiti Mary on haudannut omat opiskelu- ja urahaaveensa voidakseen huolehtia iäkkäistä vanhemmistaan. Esikoispoika Frank on homoseksuaali ja tytär Franny valmissanainen selviytyjä. Tarinan minäkertoja John rakastaa Franny-sisartaan yli kaiken. Pikkusisko Lilly on lopettanut alle kymmenvuotiaana kasvamisen ja kuopus Egg rakastaa tavaroita ja pukeutumusta eikä tunnu kuulevan juuri mitään - tai sitten hän kuulee vain sen, mitä haluaa. Perhe on eittämättä epätavallinen, vaikka Franny ja minäkertoja väittävätkin toista:
"Ei me olla mitenkään erikoisia"…