"Tänään on jouluaatto. Tänään on minun syntymäpäiväni. Tänään minä täytän viisitoista. Tänään minä hautasin vanhempani takapihalle.
Eivät olleet rakkaita vanhempia."
Katkelma Lisa O'Donnellin Mehiläisten kuolema -romaanin prologista on nostettu tuohon kuvan yläpuolelle. Sama sitaatti on myös kirjan kannessa, eikä ihme, sen verran pysäyttävä se on. Samalla se kertoo, millaisista lähtökohdista romaani ponnistaa: Marnien ja Nellyn vanhemmat ovat kuolleet. Sisarukset haluavat salata päihdeongelmaisten vanhempiensa kuoleman, koska he tietävät, mitä seuraa, jos sosiaaliviranomaiset saavat tietää. Tytöillä on kokemusta lastenkodista, eivätkä he halua sinne takaisin.
Naapurissa asuu koiransa kanssa Lennie, joka on menettänyt puolisonsa. Hän huomaa, että Marnien ja Nellyn vanhemmat ovat kadonneet ja yrittää huolehtia tytöistä. Hän ymmärtää, että pohjimmiltaan tytöt kaipaavat sitä, että joku pitää heistä huolta, on vanhempana. Tytöt ovat tottuneet hyvin rikkinäiseen elämään, kuten Nelly toteaa:
Mutta vaikka lähtökohta on traaginen, absurdi ja jopa kammottava, on teoksessa nähtävissä myös mustaa huumoria.
Romaanissa on kolme kertojaa. Sisarusten lisäksi äänessä on Lennie, joka on yksinäinen ja rakkaudessa rikkoutunut. Tapahtumista hän kertoo kuolleelle puolisolleen, ja samalla hän tulee avanneeksi omia salaisuuksiaan. Suomentaja Seppo Raudaskoski on tehnyt hienoa työtä, sillä kunkin kertojan ääni on erilainen, ja se välittyy myös suomennoksesta.
Mehiläisten kuolemassa on kysymys paitsi kuolemasta, myös perheestä, sisaruudesta, ystävyydestä, toisen auttamisesta. Siinä käsitellään siis tärkeitä asioita erikoisen tarinan avulla, ja mielestäni kirja on todella lukemisen arvoinen.
Tähän kirjaan en varmaankaan olisi tullut tarttuneeksi ilman Mai Laakson Lukuiloa Perhoslaaksossa -haastetta. Mehiläisten kuoleman myötä muuntaudun kaaliperhosesta sitruunaperhoseksi.
Kirjasta on kirjoitettu ainakin Kirjakaapin avain -blogissa.
Eivät olleet rakkaita vanhempia."
 |
| Lisa O'Donnell: Mehiläisten kuolema (Moreeni 2013) Alkuteos The Death of Bees on julkaistu 2012 Suomentanut Seppo Raudaskoski 304 sivua |
Naapurissa asuu koiransa kanssa Lennie, joka on menettänyt puolisonsa. Hän huomaa, että Marnien ja Nellyn vanhemmat ovat kadonneet ja yrittää huolehtia tytöistä. Hän ymmärtää, että pohjimmiltaan tytöt kaipaavat sitä, että joku pitää heistä huolta, on vanhempana. Tytöt ovat tottuneet hyvin rikkinäiseen elämään, kuten Nelly toteaa:
Voi luoja, kuinka minä vihaan perjantaipäiviä. Niihin ei ole luottamista. Viikonloppuja vailla aterioita, viikonloppuja, jolloin on kuunneltava huolimattomien isien kotiin tuomia ventovieraita, isien jotka juovat ja sitten pissaavat kokolattiamatolle, hiivatti soikoon.Tilanne, johon tytöt joutuvat, on absurdi. He päätyvät hautamaan vanhempansa salaa muilta, ja sitten he yrittävät selvitä keskenään. Siihenastinen elämä on muutenkin ollut absurdia. Mummia lukuun ottamatta tytöillä ei ole ollut ketään, joka olisi kuunnellut, huomannut ja rakastanut. He ovat liian nuorena joutunut kohtaamaan liian suuria ja pahoja asioita. Vanhempiaan sisarukset eivät juurikaan sure, ennemminkin he surevat lapsuuttaan, joka olisi voinut olla toisenlainen.
Mutta vaikka lähtökohta on traaginen, absurdi ja jopa kammottava, on teoksessa nähtävissä myös mustaa huumoria.
Romaanissa on kolme kertojaa. Sisarusten lisäksi äänessä on Lennie, joka on yksinäinen ja rakkaudessa rikkoutunut. Tapahtumista hän kertoo kuolleelle puolisolleen, ja samalla hän tulee avanneeksi omia salaisuuksiaan. Suomentaja Seppo Raudaskoski on tehnyt hienoa työtä, sillä kunkin kertojan ääni on erilainen, ja se välittyy myös suomennoksesta.
Mehiläisten kuolemassa on kysymys paitsi kuolemasta, myös perheestä, sisaruudesta, ystävyydestä, toisen auttamisesta. Siinä käsitellään siis tärkeitä asioita erikoisen tarinan avulla, ja mielestäni kirja on todella lukemisen arvoinen.
Tähän kirjaan en varmaankaan olisi tullut tarttuneeksi ilman Mai Laakson Lukuiloa Perhoslaaksossa -haastetta. Mehiläisten kuoleman myötä muuntaudun kaaliperhosesta sitruunaperhoseksi.
Kirjasta on kirjoitettu ainakin Kirjakaapin avain -blogissa.
Kiva, että pidit kirjasta. Tuli mieleeni oma lukukokemus ja aivan samoja ajatuksia kirja herätti. Hyvä esikoisteos.
VastaaPoistaTuntuu uskomattomalta, että kyseessä tosiaan on esikoisteos. Kiitos sinulle hyvästä kirjavinkistä!
PoistaVielä jätin kirjastoon kun oli jo kirjakassi niin ääriään myöten täynnä, mutta harvoinpa pari lausetta yhdessä ovat noin vahvoja kuin nuo prologin lauseet. Jäin nimittäin katsomaan niitä pitkään ja painoin kirjan mieleen.
VastaaPoistaEnpä muista, milloin olisin viimeksi yhtä pysäyttäviä lauseisiin törmännyt. Kirja kannattaa kyllä lukea!
PoistaPrologi oli todellakin harvinaisen vaikuttava ja niin oli koko kirjakin. Jään suurella mielenkiinnolla odottamaan, millaisia kirjoja Lisa O'Donnelilta vielä ilmestyy.
VastaaPoistaTämä on niitä kirjoja, jotka on helppo aikojenkin päästä palauttaa mieleen. Tarina on niin erikoinen ja mieleenpainuva. On tosiaan kiinnostavaa nähdä, mitä O'Donnell tulevaisuudessa julkaisee!
Poista