Siirry pääsisältöön

Yann Martel: Piin elämä

"Laiva upposi. Uppoamisen ääni oli kuin hirviömäinen metallinen röyhtäys. Esineet ponnahtivat  pintaan ja katosivat. Kaikki valitti: meri, tuuli, minun sydämeni. Olin pelastusveneessä ja näin vedessä jotakin."
Yann Martel: Piin elämä (Tammi  2003)
Englanninkielinen alkuteos Life of Pi ilmestyi 2001
Suomentanut Helene Bützow
394 sivua
Yann Martelin Piin elämä sattui käsiini kirjaston palautushyllystä. Olin kuullut kirjan pohjalta tehdystä elokuvasta, ja sillä perusteella kirja vaikutti kiinnostavalta. Yritän muutenkin lukea enemmän ulkomaista kaunokirjallisuutta, sillä poden vähän väliä tunnontuskia siitä, että keskityn kovin paljon kotimaiseen kirjallisuuteen.

Piin elämän alkupuolella mietin moneen kertaan, jaksanko sittenkään lukea kirjaa loppuun. Lukuisan ja  Katrin tavoin koin, että kirjan ensimmäiset 130 sivua olivat varsin puuduttavat. Eläinten käyttäytymisen ja uskontojen pohdinta tuntui enemmän paasaamiselta kuin tarkoituksenmukaiselta kerronnalta, ja ehdin jo ärtyneenä miettiä, eikö tässä tarinassa päästä lainkaan itse asiaan.

Kirjan toisessa osassa kyllä päästiin sitten itse asiaan eli siihen, miten laiva, jolla Piscine Molitor Patelin piti perheineen matkustaa Kanadaan, uppoaa. Piscine eli Pii pelastuu pelastusveneeseen ainoana ihmisenä seuranaan hyeena, oranki ja bengalintiikeri nimeltä Richard Parker. Toisessa osassa keskitytään siihen, miten Pii selviää pelastusveneessä päivästä toiseen ja viettää lopulta merellä 227 vuorokautta.
Minulla oli pelastusveneessäni märkä, vapiseva, melkein hukkunut, läähättävä ja yskivä kolmivuotias täysikasvuinen bengalintiikeri. Richard Parker nousi pressun päällä epävarmasti jaloilleen ja kohtasi katseeni silmät leimuten, korvat luimussa, kaikki aseet esillä. Sen pää oli samanvärinen ja -kokoinen kuin pelastusrengas, mutta siinä oli hampaat.
Tarina itsessään on kyllä kiehtova: klassinen selviytymistarina, jossa nuori intialaispoika selviää nokkeluutensa avulla. Mutta minä en vain kokenut kirjaa omakseni. En pitänyt riittävän kiinnostavana sitä, miten bengalintiikeri toimii ja miten ihminen selviytyy meren ja luonnon armoilla, jos kohta näistä aineksista voi hyvin hakea monenlaista symboliikkaa. Vaikka kirja on nopeasti luettavissa, oli se mielestäni kovin pitkäveteinen eikä missään tapauksessa yllä niiden kirjojen joukkoon, joiden pariin haluaisin palata vielä uudelleen. Romaanin lopetus tosin oli erikoinen, sillä se jätti lukijan pääteltäväksi paljon. Ehkä se, kumpaa tarinaa uskomme, kertoo meistä ihmisistä jotain olennaista.

Tätä meriseikkailua on luettu paljon. Vaikka minä en tarinasta viehättynyt, ovat esimerkiksi Amma, Kirjakko, SuketusArtsi, Sanna, Tessa, Kirjaniilo ja Mai romaanista pitäneet, ja hyvä niin.

Kommentit

  1. Hyvä, että pidit. Joskus ei kirjasta saa oikein mitään irti odotuksista huolimatta - minulle kävi tällä kertaa niin.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kassandra Montag: Tulvan jälkeen

Pearl oli vihainen, koska emme olleet yrittäneet auttaa heitä, ja minä yritin muistuttaa hänelle, että meidän oli tärkeää pysyä omissa oloissamme. Järkeilystäni huolimatta pelkäsin, että sydämeni oli kutistunut, kun vedenpinta oli noussut ympärilläni. Paniikki oli täyttänyt minut, kun vesi peitti maan, ja se työnsi tieltään kaiken muun ja kuihdutti sydämeni kovaksi, pieneksi möhkäleeksi, jota en enää tunnistanut. Kassandra Montag: Tulvan jälkeen HarperCollins Nordic 2020 alkuteos After the Flood suomentanut Hanna Arvonen äänikirjan lukija Pihla Pohjolainen kesto 14 h 2 min Suuren tulvan jälkeisessä ajassa eletään Kassandra Montagin romaanissa Tulvan jälkeen . Vesi on peittänyt alleen suuren osan maasta, ja luonnonvaroja on jäljellä enää. Ihmiskunnan rippeet taistelevat vähäisistä resursseista  ja yrittävät ehtiä ennen muita valtaamaan harvoja elinkelpoisia maa-alueita. Ikävät kohtaamiset ihmisten kesken ovat arkipäivää. Romaanin päähenkilö on aikuinen nainen, Myra, joka on jään

Anna-Leena Härkönen: Ihana nähä! ja muita kirjoituksia

"Panin soimaan Lordin levyn. Jos siihen ei Paavo Pesusieni reagoi, niin sitten ei mihinkään. Mitään ei tapahtunut. Paavo makasi edelleen lattialla kuin ruumis." Anna-Leena Härkönen: Ihana nähä! ja muita kirjoituksia (Otava 2015) 173 sivua Anna-Leena Härkösen teos Ihana nähä! ja muita kirjoituksia  sisältää kirjailijan havaintoja, oivalluksia ja omakohtaisia kokemuksia monista aiheista matkustamisesta naisena olemisen vaikeuteen ja äitiydestä vanhustenhoitoon. Kirjoittaja ottaa kantaa vahvasti ja napakasti, huumoria unohtamatta. Kyytiä saavat esimerkiksi asiakaspalvelun möröt ja Suuret Äidit. Moni huomio saa lukijan nyökyttelemään päätään ilahtuneena, sillä Härkönen kirjoittaa tutuista ilmiöistä tunnistettavalla ja kiinnostavalla tavalla. Mielikuvia luodessaan kirjailija saa lukijansa hyrisemään ilosta, ellei jopa nauramaan äänen. Nuorempana näin vanhenemisessa yhden ainoan hyvän puolen: sen kun saa mielenrauhaa ja tasapainoa. Kuvittelin, miten jakelen lempeästi hymy

Delia Owens: Suon villi laulu

He olivat tunteneet Chasen pikkuvauvasta asti. Seuranneet, miten poika oli lipunut läpi elämän ihastuttavasta lapsesta suloiseksi teiniksi, jalkapallokentän tähtipelaajaksi ja kylän kultapojaksi, joka työskenteli vanhempiensa yrityksessä. Ja lopulta komistukseksi, joka oli nainut seudun kauneimman tytön. Nyt hän retkotti siinä yksin, soisessa alennustilassaan. Kuoleman kylmä koura oli vetänyt pidemmän korren, niin kuin se aina teki. Delia Owens: Suon villi laulu WSOY 2020 alkuteos Where the Crawdads Sing suomentanut Maria Lyytinen 416 sivua Ällistyttävä esikoinen , unohtumaton romaani , luvataan kirjan takakannessa, ja odotukset ovat korkealla. Delia Owensin Suon villi laulu  houkuttaa nimellään ja on kannen mukaan maailmanlaajuinen jättimenestys. Tarinassa onkin viehättävyyttä mutta – valitettavasti – myös selkeitä ongelmia. Prologi tuo esille romaanin lähtökohdan: lokakuun 30. päivänä vuonna 1969 Chase Andrewsin ruumis lojuu suolla. Vanhasta palotornista putoaminen ei liene silkka on