"Laiva upposi. Uppoamisen ääni oli kuin hirviömäinen metallinen röyhtäys. Esineet ponnahtivat pintaan ja katosivat. Kaikki valitti: meri, tuuli, minun sydämeni. Olin pelastusveneessä ja näin vedessä jotakin."
Yann Martelin Piin elämä sattui käsiini kirjaston palautushyllystä. Olin kuullut kirjan pohjalta tehdystä elokuvasta, ja sillä perusteella kirja vaikutti kiinnostavalta. Yritän muutenkin lukea enemmän ulkomaista kaunokirjallisuutta, sillä poden vähän väliä tunnontuskia siitä, että keskityn kovin paljon kotimaiseen kirjallisuuteen.
Piin elämän alkupuolella mietin moneen kertaan, jaksanko sittenkään lukea kirjaa loppuun. Lukuisan ja Katrin tavoin koin, että kirjan ensimmäiset 130 sivua olivat varsin puuduttavat. Eläinten käyttäytymisen ja uskontojen pohdinta tuntui enemmän paasaamiselta kuin tarkoituksenmukaiselta kerronnalta, ja ehdin jo ärtyneenä miettiä, eikö tässä tarinassa päästä lainkaan itse asiaan.
Kirjan toisessa osassa kyllä päästiin sitten itse asiaan eli siihen, miten laiva, jolla Piscine Molitor Patelin piti perheineen matkustaa Kanadaan, uppoaa. Piscine eli Pii pelastuu pelastusveneeseen ainoana ihmisenä seuranaan hyeena, oranki ja bengalintiikeri nimeltä Richard Parker. Toisessa osassa keskitytään siihen, miten Pii selviää pelastusveneessä päivästä toiseen ja viettää lopulta merellä 227 vuorokautta.
Tätä meriseikkailua on luettu paljon. Vaikka minä en tarinasta viehättynyt, ovat esimerkiksi Amma, Kirjakko, Suketus, Artsi, Sanna, Tessa, Kirjaniilo ja Mai romaanista pitäneet, ja hyvä niin.
 |
| Yann Martel: Piin elämä (Tammi 2003) Englanninkielinen alkuteos Life of Pi ilmestyi 2001 Suomentanut Helene Bützow 394 sivua |
Piin elämän alkupuolella mietin moneen kertaan, jaksanko sittenkään lukea kirjaa loppuun. Lukuisan ja Katrin tavoin koin, että kirjan ensimmäiset 130 sivua olivat varsin puuduttavat. Eläinten käyttäytymisen ja uskontojen pohdinta tuntui enemmän paasaamiselta kuin tarkoituksenmukaiselta kerronnalta, ja ehdin jo ärtyneenä miettiä, eikö tässä tarinassa päästä lainkaan itse asiaan.
Kirjan toisessa osassa kyllä päästiin sitten itse asiaan eli siihen, miten laiva, jolla Piscine Molitor Patelin piti perheineen matkustaa Kanadaan, uppoaa. Piscine eli Pii pelastuu pelastusveneeseen ainoana ihmisenä seuranaan hyeena, oranki ja bengalintiikeri nimeltä Richard Parker. Toisessa osassa keskitytään siihen, miten Pii selviää pelastusveneessä päivästä toiseen ja viettää lopulta merellä 227 vuorokautta.
Minulla oli pelastusveneessäni märkä, vapiseva, melkein hukkunut, läähättävä ja yskivä kolmivuotias täysikasvuinen bengalintiikeri. Richard Parker nousi pressun päällä epävarmasti jaloilleen ja kohtasi katseeni silmät leimuten, korvat luimussa, kaikki aseet esillä. Sen pää oli samanvärinen ja -kokoinen kuin pelastusrengas, mutta siinä oli hampaat.Tarina itsessään on kyllä kiehtova: klassinen selviytymistarina, jossa nuori intialaispoika selviää nokkeluutensa avulla. Mutta minä en vain kokenut kirjaa omakseni. En pitänyt riittävän kiinnostavana sitä, miten bengalintiikeri toimii ja miten ihminen selviytyy meren ja luonnon armoilla, jos kohta näistä aineksista voi hyvin hakea monenlaista symboliikkaa. Vaikka kirja on nopeasti luettavissa, oli se mielestäni kovin pitkäveteinen eikä missään tapauksessa yllä niiden kirjojen joukkoon, joiden pariin haluaisin palata vielä uudelleen. Romaanin lopetus tosin oli erikoinen, sillä se jätti lukijan pääteltäväksi paljon. Ehkä se, kumpaa tarinaa uskomme, kertoo meistä ihmisistä jotain olennaista.
Tätä meriseikkailua on luettu paljon. Vaikka minä en tarinasta viehättynyt, ovat esimerkiksi Amma, Kirjakko, Suketus, Artsi, Sanna, Tessa, Kirjaniilo ja Mai romaanista pitäneet, ja hyvä niin.
Tämä oli hieno lukukokemus :)
VastaaPoistaHyvä, että pidit. Joskus ei kirjasta saa oikein mitään irti odotuksista huolimatta - minulle kävi tällä kertaa niin.
VastaaPoista