Siirry pääsisältöön

Yann Martel: Piin elämä

"Laiva upposi. Uppoamisen ääni oli kuin hirviömäinen metallinen röyhtäys. Esineet ponnahtivat  pintaan ja katosivat. Kaikki valitti: meri, tuuli, minun sydämeni. Olin pelastusveneessä ja näin vedessä jotakin."
Yann Martel: Piin elämä (Tammi  2003)
Englanninkielinen alkuteos Life of Pi ilmestyi 2001
Suomentanut Helene Bützow
394 sivua
Yann Martelin Piin elämä sattui käsiini kirjaston palautushyllystä. Olin kuullut kirjan pohjalta tehdystä elokuvasta, ja sillä perusteella kirja vaikutti kiinnostavalta. Yritän muutenkin lukea enemmän ulkomaista kaunokirjallisuutta, sillä poden vähän väliä tunnontuskia siitä, että keskityn kovin paljon kotimaiseen kirjallisuuteen.

Piin elämän alkupuolella mietin moneen kertaan, jaksanko sittenkään lukea kirjaa loppuun. Lukuisan ja  Katrin tavoin koin, että kirjan ensimmäiset 130 sivua olivat varsin puuduttavat. Eläinten käyttäytymisen ja uskontojen pohdinta tuntui enemmän paasaamiselta kuin tarkoituksenmukaiselta kerronnalta, ja ehdin jo ärtyneenä miettiä, eikö tässä tarinassa päästä lainkaan itse asiaan.

Kirjan toisessa osassa kyllä päästiin sitten itse asiaan eli siihen, miten laiva, jolla Piscine Molitor Patelin piti perheineen matkustaa Kanadaan, uppoaa. Piscine eli Pii pelastuu pelastusveneeseen ainoana ihmisenä seuranaan hyeena, oranki ja bengalintiikeri nimeltä Richard Parker. Toisessa osassa keskitytään siihen, miten Pii selviää pelastusveneessä päivästä toiseen ja viettää lopulta merellä 227 vuorokautta.
Minulla oli pelastusveneessäni märkä, vapiseva, melkein hukkunut, läähättävä ja yskivä kolmivuotias täysikasvuinen bengalintiikeri. Richard Parker nousi pressun päällä epävarmasti jaloilleen ja kohtasi katseeni silmät leimuten, korvat luimussa, kaikki aseet esillä. Sen pää oli samanvärinen ja -kokoinen kuin pelastusrengas, mutta siinä oli hampaat.
Tarina itsessään on kyllä kiehtova: klassinen selviytymistarina, jossa nuori intialaispoika selviää nokkeluutensa avulla. Mutta minä en vain kokenut kirjaa omakseni. En pitänyt riittävän kiinnostavana sitä, miten bengalintiikeri toimii ja miten ihminen selviytyy meren ja luonnon armoilla, jos kohta näistä aineksista voi hyvin hakea monenlaista symboliikkaa. Vaikka kirja on nopeasti luettavissa, oli se mielestäni kovin pitkäveteinen eikä missään tapauksessa yllä niiden kirjojen joukkoon, joiden pariin haluaisin palata vielä uudelleen. Romaanin lopetus tosin oli erikoinen, sillä se jätti lukijan pääteltäväksi paljon. Ehkä se, kumpaa tarinaa uskomme, kertoo meistä ihmisistä jotain olennaista.

Tätä meriseikkailua on luettu paljon. Vaikka minä en tarinasta viehättynyt, ovat esimerkiksi Amma, Kirjakko, SuketusArtsi, Sanna, Tessa, Kirjaniilo ja Mai romaanista pitäneet, ja hyvä niin.

Kommentit

  1. Hyvä, että pidit. Joskus ei kirjasta saa oikein mitään irti odotuksista huolimatta - minulle kävi tällä kertaa niin.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kristin Hannah: Satakieli

"Vianne sulki silmänsä ja ajatteli: Tule jo kotiin, Antoine . Enempää hän ei sallinut itselleen, vain yhden hiljaisen pyynnön. Miten hän selviytyisi yksin tästä kaikesta – sodasta, kapteeni Beckistä, Isabellesta?" Kristin Hannah: Satakieli WSOY 2019 Alkuteos The Nightingale  2015 Suomentanut Kaisa Kattelus 450 sivua Kristin Hannahin romaani Satakieli  tarkastelee toista maailmansotaa ja saksalaisten osuutta siinä näkökulmasta, joka ei usein tule esille: nyt ollaan Ranskassa, jonka natsit ovat miehittäneet. Keskitysleirit jäävät enimmäkseen taustalle, mutta saksalaisten uhka on läsnä vahvasti. Vianne on nuori perheenäiti, jonka puoliso joutuu sotaan. Vianne huolehtii pariskunnan Sophie-tyttärestä ja yrittää pärjätä säännöstelyn ja pelottavien uutisten keskellä. Elämää saapuu Pariisista sekoittamaan Viannen pikkusisko Isabelle, joka ei halua taipua uhkien ja vallanpidon alle. Nuori nainen liittyy vastarintaliikkeeseen ja on valmis vaarantamaan paljon vastustaaksee...

Taylor Jenkins Reid: Tähtienvälinen

Hänen astuessaan lennonvalvontakeskukseen jokin siellä tuntui silti vetävän häntä puoleensa luita ja ytimiä myöten. Samalta oli tuntunut, kun hän oli katsonut kaukoputkellaan ja nähnyt Jupiterin vyöt ensimmäistä kertaa. Ja kun hän oli taivutellut vanhempansa viemään hänet Kuolemanlaaksoon kolmatta opiskeluvuotta edeltävänä kesänä ja nähnyt kahden ja puolen miljoonan valovuoden päässä siintävän Andromedan galaksin. Yhtä kirkasta taivasta hän ei ollut sen koommin nähnyt. Taylor Jenkins Reid: Tähtienvälinen Gummerus 2025 alkuteos Atmosphere kansi Faceoff Studio, Tim Green suomentanut Jade Haapasalo 412 sivua Muistiini on jäänyt lapsuudestani vahva jälki Challenger-avaruussukkulan tuhosta pian sen taivaalle laukaiseminen jälkeen. Vuosi oli 1986, ja kuten tiedetään, sinä vuonna tapahtui paljon muutakin järisyttävää. Mutta jokin avaruusraketin kohtalossa mietitytti minua pitkään, ja sittemmin olen tullut siihen tulokseen, että avaruus kiehtoo minua kyllä mutta se myös pelottaa äärettömyydess...

Historiallista romantiikkaa 💓

Äänikirjakoosteessa on tarjolla historiallisia romaaneja: tämänkertaisessa kvartetissa kohdataan monenlaisia tunteita ja erilaisia ihmisiä erilaisissa ympäristöissä. 1700-luvun skotlantilaislinnasta siirrytään ensin parisataa vuotta ajassa eteenpäin mutta pysytään Skotlannissa. Sen jälkeen aika pysyy kuta kuinkin samana mutta maisema vaihtuu Petsamoon. Viimeisessä romaanissa taas liikutaan hieman pohjoiseen ja mennään ajassa hitusen verran taaksepäin. **********   Samassa ovi avautui koputtamatta. Tulija ei ollut palvelijatar eikä edes Charlotten äiti, vaan Fingal MacTorrian, joka marssi sisään naistenhuoneeseen kuin maailman luonnollisimpana asiana. – Täällä kaivataan kuulemma apua, mies sanoi. Kaisa Viitala: Klaanin vieraana Karisto 2024 kansi Timo Numminen äänikirjan lukija Emma Louhivuori kesto 15 t 32 min Kaisa Viitalan historiallinen romaani Klaanin vieraana  aloittaa Nummien kutsu -sarjan, joka sijoittuu 1700-luvulle. Päähenkilö on Agnes, lontoolaisperheen hellitty tytä...